Herkkä ja rohkea lapsi

Ollessani kahdeksan meille tuli videokamera. Katselen videoarkistojen aarteita. Olemme retkellä Joulupukin Pajakylässä. On kesä. Meitä on paljon. Minä olen keskeltä sisarussarjaa. “Kuvvaa sitä Paulliinaa!” äitini huolehtii. Kamera seuraa keinujaa. Olen päällepäin rohkean oloinen, motorisesti vilkas lapsi ja ilmeisen innokas keinuja. Saatuani tarpeekseni keinumisesta säntään äidin luokse. Äidin lähellä kerään turvallisuutta ja poksauttelen purkkapalloja saamastani huomiosta nautiskellen.

Lasten aikuistumisen myötä on tullut aika antaa itselle sitä rakkautta ja huolenpitoa, jota oli aiemmin valmis niin auliisti jakamaan muille. Videot saavat minut herkistymään. Näen itseni valppaana ja jotenkin haavoittuvaisena olentona. Pystyn yhä tavoittamaan tuon olennon itsessäni. Muistan myös kokemani irrallisuuden tunteen. Tuo tyttöhän suorastaan leijuu! Haluaisin halata häntä.

Kaitafilmien Mari-P

Perheeni kotivideot nähtyäni minussa herää uteliaisuus, miltä mahdoin näyttää vielä pienempänä. Pyydän tätini mieheltä lainaan kaitafilmejä, jossa perheemme olisi mukana. Posti tuo katsottavaksi yhden filmin.

“Tervot Raumalla 1986” lukee säilytyskuoressa. Varaan ajan kirjaston
digitointikoppiin. Ja mitä näen?

Kaitafilmillä olen neljän vanha. Kuinkas ollakaan, olemme taas puistossa, tällä kertaa äitini vanhemman siskon kotikaupungissa. Äitini ja isäni istuvat puiston penkillä. Kaikki sisarukseni, mukaan lukien reipas pikkuveljeni, 2-v, juosta kirmailevat innoissaan pelikentällä ja nurmikolla lintuja ruokkien. Isommat sisarukset pyörivät karusellissa, jossa vauhtia otetaan polkimilla polkien. Minua ei vaan näy missään. Kunnes, aivan filmin loppupuolella näen hätääntyneen oloisen nelivuotiaan hoipertelemassa puiston laitamilla. Hyvä, että uskallan edes lähestyä liukumäkeä. Kuitenkin isäni kannustuksella päädyn laskemaan mäen pelosta tutisten. Tietenkin hän pitää minua kädestä koko pelottavan matkan ajan. Enhän minä muuten uskaltaisi.

Miten minusta tuli sosiaalinen?

Nelivuotiasta itseäni katsellessa suojelunhalu mennyttä itseäni kohtaan kasvaa äärimmilleen. Jos olemukseni oli yhä reippaana 8-vuotiaana herkän oloinen, minun on vaikeaa edes keksiä, miten kuvailisin puolta nuorempaa itseäni. Parhaiten olemusta kuvaa ehkä sana suojaton. Kuitenkin ajan mittaan olen saanut sosiaalisen leiman. Mietin, mistä ihmeestä se minuun läimästiin. Eivätkö muut nähneet, miten peloissani olin? Perheen sisällä syntyneet roolit ovat aika tiukassa. Niitä on äärimmäisen vaikeaa myös murtaa. Luulen, että huomattuaan herkkyyteni, ympäröivät ihmiset ovat hyvää tarkoittaen halunneet karaista minua, että voittaisin pelkoni, ja välttäisin ulkopuolisuuden tunteen. Osoittaessani rohkaistumisen merkkejä, siitä on todennäköisesti myös palkittu. Näin motivaatio ja uskallus uusiin asioihin on ajan mittaan kasvanut. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että herkkyyteni ja pelokkuuteni olisi kadonnut minnekään. Rohkea on se, joka uskaltaa, vaikka pelottaa.

Liuvutaan

Kaitafilmin katselun aiheuttama järkytys ei jättänyt minua rauhaan. Purin sen herättämiä tuntoja kappaleesen nimeltä Liuvutaan. Se on kuunneltavissa musiikinjakelupalveluissa, kuten Spotify, Apple Music, YouTube. 

Herkkä sosiaalinen elämä

Kai minusta sitten ajan mittaan tuli sananmukaisesti rohkea. Opin pitämään jännityksen tunteesta vatsassa ja päädyin liukumäkeen toistekin. Varttuessani kiinnostuin ihmismielestä. Niinpä suuntasin rohkeuteni ihmisiä kohti. Tutustuessani uusiin ihmisiin keskustelutaitoni kehittyivät ja minua alettiin pitämään sosiaalisena. Kiinnostus ihmismieltä kohtaan ei kuitenkaan tee ihmisestä ektroverttia. Olen hoksannut olevani pikemminkin herkkä introvertti. Ihmiset kiinnostavat minua, mutta tapaan mieluiten yhtä ihmistä kerrallaan. Kahdenkeskisissä keskusteluissa introvertille olennainen asia, sisäinen maailma, tulee kohdatuksi puolin ja toisin, kun energiaa ei valu sosiaalisiin peleihin ja epäolennaisten signaalien poissulkemiseen. Toisin on ryhmätilanteissa. Ne imevät minut tyhjiin. Minussa on yhä tuota herkkää tyttöä kaitafilmillä, joka pystyy kyllä hetken ajan osallistumaan yleiseen hyörinään, kunnes minua jo huimaa. “Haluun jo piiloon ja huilimaan.”

Oikeus vetäytyä

Omassa rauhassa koetut asiat sulautuvat sopuisasti entisten kokemusten perään. Kirjoittamani nuortenkirjan päähenkilö, Siri, vertaa tuota rauhallista omaa tilaansa maahan. Omassa maassaan, Sirimaassa, hän kokee olevansa kokonainen. Siellä ajatukset ympäröivät hänet kuin perhoset. Hänen on hyvä olla. Mielestäni ihmisellä tulisi olla perusoikeus päästä tarvittaessa tuollaiseen kuvailemani kaltaiseen häiriöttömään tilaan. Erityisen voimakkaasti tämä tarve koskee autisteja, erityisherkkiä ja introvertteja ihmisiä. Olen iloinen, että kulttuurimme on pitkälti hyvin sallivainen omiin oloihin vetäytymisen tarvetta kohtaan. Monet erityisherkät ihmiset ovat kuitenkin eksyksissä ekstrovertissa maailmassa. Sen vuoksi haluan puhua tämän tärkeän asian puolesta, ja auttaa ihmisiä takaisin kotiin, omaan itseensä. Linkki kirjan sivuille: www.sirimaa.fi

Minä, herkkyys ja Sylvi Sanni

Tutustuin erityisherkkyyteen aiheena hieman jälkijättöisesti. Hidastelu johtui siitä, että 2000-luvulla, tullessaan ilmiönä ihmisten huulille, herkkyys tuntui itsessäni niin todelliselta joka solussa, että sen nimeäminen erikseen tuntui jo liialliselta. Eräs julkaisu HSP Suomi ry:n Facebook-sivulla muutti kuitenkin mielipiteeni. Näin maininnan liperiläislähtöisestä erityisherkkyyden pioneerista, Sylvi Sanni Mannisesta. Olen itsekin kotoisin Liperistä. Se oli menoa se. Vierailin Päivilän Sankturissa, jota ylläpitävä säätiö jatkaa Mannisen herkkien ihmisten parissa tekemää työtä. Tapasin myös henkilön, joka on tutkinut herkkyyttä ja tutustunut henkilökohtaisesti Sylvi Sanniin. Tästä tutkimusmatkasta tekemäni videokoosteen pääsee näkemään täältä.

Aavikon hiekkaa

Jos Liuvutaan -kappale kuvaa ulkopuolisuutta ja leijuvaa olotilaa, on lopuksi vielä kerrottava että on herkkänä ihmisenä oleminen toki itselleni muutakin. Kappaleeni Aavikon hiekkaa kuvaa sitä elämänvaihetta, kun aloin löytää elämääni ihmisiä, joiden kanssa herkkyyteni olikin voimavara. Silloin tuntui siltä, kuin minut olisi vaikeiden vaiheiden jälkeen palautettu omaan arvooni: 

Elämä palautti mut arvoon arvaamattomaan, 

tiputti tiketin suoraan taivaasta siihen junaan, 

jossa onnelliseks tullaan. 

Aavikon hiekkaa en enää oo.

HSP Suomi ry:n Facebook-seinällä etsittiin kesällä 2021 osallistujia erityisherkille suunnattuun elokuvaprojektiin. Sen lopputuotoksena tein musiikkivideon tuohon kyseiseen kappaleeseen. Kappale on omistettu meille kaikille. Ollaan rohkeasti herkkiä!  

Aavikon hiekkaa -kappaleeseen

Mari-P

Onko sinulla erityisherkkänä epämukavuusalueen postinumero?

 

Tämän päivän elämässä tunnutaan vauhkoontuvan muutosmantrasta. Kasvun, kehittymisen ja uudistumisen alttarilla meitä ohjataan jatkuvasti menemään oman mukavuusalueemme ulkopuolelle. Siellä avautuu uudet maisemat, käynnistyy kehittyminen paremmaksi itseksi; minä 2.0:ksi. Tehokkaammaksi, tuottavammaksi, kehityksen aallonharjalla pysyväksi, sitä jopa eteenpäin vieväksi voimaksi. Muutoksen ilosanoma tarjoillaan yleensä toisen mantran kera. Epämukavuusalue. Vain siellä voi kasvaa ja kehittyä. Sinne siis!

Niin, epämukavuusalue. Siitä puhuttaessa ja sinne itseämme, työntekijöitä, puolisoita, sukulaisia tai ystäviä työnnettäessä, unohdetaan helposti se, että tuon viheriäisen niityn rajat eivät ole vakiot. Entä jos jo elät joka päivä oman mukavuusalueesi laitojen toisella puolen? Tai jos sen rajat on tehty kuminauhasta ja ne venyvät päivittäin äärimmilleen?

Entä jos värien voima vyöryy verkkokalvoille niin, että silmiin sattuu, tai herkistyt kauneudesta. Äänet tuntuvat kehollisena kipuna tai saavat oksitosiinin virtaamaan. Vaatteiden karheus raastaa ja pistelee ihoa tai saa aikaan pehmeän hyvänolontunteen. Tuoksu oksettaa, tekee pään kipeäksi tai lennättää muistoissa jonkin rakkaan luokse. Entä jos elät ja koet kaiken tämän täysillä jokaisen tavallisen päivän aamuna, jo ennen kuin edes pääset ovesta ulos?

Meillä jokaisella on oma sietoikkuna, mukavuusalue, jonka laajuus riippuu monista asioista; synnynnäinen hermoston rakenne, sairaudet, nukkumisen laatu ja määrä, kuormittuneisuus työssä ja muussa elämässä, traumat, koetut uupumiset ym. Näin ollen yksi kokee olevansa epämukavuusalueella pitäessään puhetta kansainvälisessä konferenssissa, toinen jännittää ja joutuu kovasti tsemppaamaan itseään jokaisessa tiimipalaverissa, jotta pystyisi ottamaan puheenvuoron, kolmas pääsee etäterapian avulla viimein ulos kotoaan ja pystyy käymään kaupassa, tervehtimään siellä työntekijää. Kaikki toimivat omilla epämukavuusalueillaan, kasvoivat ja kehittyivät.

Erityisherkkä ruokkii omaa luovuuttaan ja innovointikykyään riittävästä levosta, palautumisesta ja usein myös yksin olemisesta käsin. Kun keho ja mieli rekisteröivät kaiken keskivertoa isommin, vie oman mukavuusalueen jatkuvan ylittämisen ihannoiminen nopeasti ylikierrostilaan. Tämän vuoksi on tärkeää vaalia myös sopivassa määrin omalla turva-levelillä toimimista.

Niinpä seuraavan kerran kun sinulle sanotaan "tässä täytyy nyt hei vaan mennä epämukavuusalueelle kasvamaan", muistathan, että on ihan ok tuntea väsymystä tai ärtymystä, huolestumista tai ylikuormittuneisuutta ilon ja positiivisuuden sijasta. Voi myös miettiä tarvitseeko koko ajan mennä eteenpäin? Joskus paras keino pitää itsensä tulevaisuudessa uudistumiskykyisenä on joksikin aikaa pysähtyä. Voi nimittäin olla, että olet erityisherkkänä ympäristön ja ehkä itsesikin vaatimuksesta asunut epämukavuusalueen postinumeroalueella jo pitkään.

Lempeydellä Heli

~~~

SunAskeleita | Heli Heikkilä

https://www.instagram.com/sun.askeleita/

Mä haluun olla yksin, haluun olla hiljaa

 

Erityisherkkänä omaksuin jo lapsuudessa vahvan suorittaja- ja miellyttäjäroolin, joka vei minua elämässä kyllä eteenpäin ja saavutuksiin, mutta samalla myös uuvutti, vei voimavarani ja lopulta ymmärryksen siitä, kuka edes olin. Tuntuu, että pitkään tarvoin umpihangessa kesät-talvet ja jos sukset joskus hetken kantoivatkin, oli niissä silloinkin liian paljon liisteriä pohjassa. Matkassa kulki siis aina melko mahdoton määrä ladunpohjaa.

Erityisherkkyys on elämänpituinen matka. Se ei ole sairaus tai diagnoosi, eikä siitä kuin ihmeen kaupalla ”parannu” syömällä vitamiineja tai mielialalääkettä, saati tokaisuilla ”olet liian herkkä”, ”älä itke”. Se on vähän kuin flunssaiselle sanoisi ettei ole kivaa, kun aivastelet tai yskit. Tämän synnynnäisen hermostollisen ominaisuuden vuoksi reagoimme tavallista herkemmin ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin. Hermostomme käsittelee aistien välittämää tietoa tavanomaista laajemmin ja syvällisemmin. Tämä tuo mukanaan niin paljon hyvää ja kaunista, kuin myös kuormittumisherkkyyden ja vahvan tarpeen pitää huolta palautumisestaan.

Mitä pidemmälle elämässä hiihtelee, sen enemmän eteen tulee voimavaroja vaativia asioita ja tilanteita niin työssä, perheessä, parisuhteessa kuin terveydessäkin. Koen, että sitä tiukemmin on pidettävä huolta siitä, että on riittävästi ”aikaa tuijottaa seinää” – olla itsekseen omien ajatustensa kanssa, puuhastella omia asioita ilman ylimääräisiä aistiärsykkeitä ja erityisesti saada olla tarpeeton.

Tähän oppiminen on pitkä ja haastava polku, sillä samasta ajasta taistelevat myös muiden ihmisten toiveet, tarpeet, odotukset ja pettymykset, sekä oman sisäisen kriitikon ruoskivat sanat itsekkyydestä. Siitä huolimatta – ja juuri sen vuoksi, ollaan omalla puolellamme.    

Mä haluun olla yksin,

haluun olla hiljaa,

haluun, että nukkuu kerrankin vois.

Mä haluun olla yksin,

lukee vaikka kirjaa,

junamatka Turkuun ihana ois.

Mä haluun ihan helvetin pitkästä aikaa

tuijottaa kauas tyhjyyteen.

Ja ehkä sitten lopulta elämä voittaa,

muistan ehkä miks tän kaiken teen.

Pyöriskö tää maailma ilman mua,

jos otteen annan hetkeks herpaantua?

Nyt ois vaan pakko saada olla tarpeeton.

~~~
SunAskeleita | Heli Heikkilä

https://www.instagram.com/sun.askeleita/ 

Intuitio vastasi viisaasti kysymykseeni

Erityisherkkyys on perinnöllinen persoonallisuuden piirre. Se löytyy noin joka viidenneltä suomalaiselta. Samankaltaista herkkyyttä on todettu esiintyvän myös ainakin sadalla eläinlajilla, joten kyse ei ole vain ihmisen ominaisuudesta. Herkkyyteen suhtautuminen ja sen hyödyntäminen on sen sijaan ollut erilaista eri aikakausina ja eri kulttuureissa.

Miten Sinä voit tässä kovassa ajassamme? Kaiken keskellä intuitio antoi minulle 25 vuotta sitten oman erityisherkän tärkeän toimintakentän. Olimme perheen kanssa kesäisellä uimarannalla. Lapset olivat pieniä. Minua järkytti roskien määrä meren rannalla. Keräilimme niitä pois ja esitin itselleni vakavan ja syvän kysymyksen: Mitä voin tehdä, että lasteni ympäristö ja todellisuus olisi parempi?

Intuitio vastasi kysymykseeni viisaasti neljän vuoden kuluttua, uuden vuosituhannen alkaessa. Keräsin yksikseni roskia, ja yhtäkkiä mieleeni tuli selkeä ajatus: Jos jokainen keräisi roskan päivässä, eläisimme aivan toisenlaisessa ympäristössä. Aloin kutsua ihmisiä mukaan Roska päivässä -liikkeeseen. Tyttäreni olivat silloin 9- ja 12-vuotiaita, sain heiltä paljon intoa ja tukea liikkeen perustamisessa. Aviomies tuli tyylinsä mukaisesti hitaammin mukaan, mutta hän teki äitienpäivälahjaksi kotisivun www.roskapaivassa.net.

Liikkeemme sai alkuun hyvin paljon huomiota. Jouduin ylittämään pelkojani, kun erilaiset mediat haastattelivat. Intuition antaman varmuuden pohjalta rohkenin esittää Roska päivässä -liikkeen kutsun presidentti Tarja Haloselle. Presidentti vastaanotti kutsuni ja kutsui minut myös puolisoni kanssa Linnanjuhliin arvostuksen osoituksena liikkeellemme.

Myöhemmin esitin kutsun myös presidentti Niinistölle. Hänkin vastaanotti kutsun ja kutsui myös Linnanjuhliin. Liikkeemme sai näin vankan ja turvallisen pohjan. Pilkkaajia ja väheksyjiä on ollut yllättävän vähän, alussa tietenkin enemmän. Nykyisin ei juuri ollenkaan. Kutsuni presidentti Stubbille odottaa vastaustaan. Yhteiskunnallinen todellisuus nyt on haastavampi kuin aikoihin.

Me erityisherkät voimme tehdä Suomesta ja maailmasta turvallisemman ja kauniimman paikan. Vastavoimat juuri tällä hetkellä ovat vahvat ja synkeät. Mutta kuten Dostojevski sanoi: "Kauneus pelastaa maailman." Pidetään kiinni ajattelun syvyydestä, joka meillä on.


Tuula-Maria Ahonen


sosiaalipsykologi, toimittaja, Roska päivässä -liikkeen perustaja

tma@saunalahti.fi

www.roskapaivassa.net

Omien tunteiden kuuntelu työelämässä

Minulle tarjottiin työtä. Olin vähän aiemmin hakenut samalta työnantajalta muuta työtä, joka oli peruuntunut. Nyt työnantaja tarjosi minulle toista työtehtävää toisessa toimipisteessä.

Saman tien tuli vahva tunne, että en halua tätä, en jaksa, koska työn aloittaminen merkitsisi taas kerran pitkää surkeaa elämänvaihetta. Tiesin, että en ole kiinnostunut. Työn tekeminen olisi kuormittavaa henkisesti, ja töihin meneminen kävisi raskaammaksi päivä päivältä, vaikka ensimmäiset viikot voisivat mennä kivastikin uusiin työkavereihin tutustuessa ja työnkuvaan perehtyessä.

Onneksi hoksasin pyytää hieman miettimisaikaa, olihan kyseessä kuitenkin alkuperäisestä poikkeava työtehtävä ja pitemmän työmatkan päässä.

Tuleva esihenkilö oli sitkeä. Hän selvästi tarvitsi minua. Hän kehui osaamistani sen perusteella, mitä oli muilta kuullut, onhan minulla pitkä kokemus vastaavantyyppisistä töistä.

Minusta tuntui pahalta, koska sekä työtehtävän vastaanottaminen että siitä kieltäytyminen tuntuivat ahdistavilta vaihtoehdoilta. Mutta miksi? No, työn kuormittavuuden voin tosiaan arvata tässä tapauksessa jo etukäteen ja siksi oma tunne oli se mikä oli, raskas. Jos aloittaisin työn, omat voimani katoaisivat taas mustaan aukkoon ennen pitkää.

Samaan aikaan tuntui pahalta ajatella, että joutuisin kieltäytymään, joutuisin sanomaan työnantajalle ei. Minua oli pyydetty, minut oikeasti haluttiin taloon. Esihenkilö sai tarjouksen kuulostamaan melko houkuttelevalta ja tuntui arvostavan kokemustani ja näkemystäni.

Mietin sitten, miltä esihenkilöstä tuntuu tämä asia. Ja siinä se oli: tajusin, että hänestä tämä ei tunnu varmaankaan yhtään miltään. Tämä on työasia, vain työasia, ja hän ottaa sen sellaisena, ja ottaa todennäköisesti seuraavan hakijan jonosta ja kysyy häneltä. Kyllä tekijöitä tällä alalla riittää, vaikka uskonkin, että he olisivat mielellään ottaneet minut, jolla on paljon kokemusta. Esihenkilö ei menetä yöuniaan tämän takia, että minä en huoli tarjottua työtä. Mikä helpotus minulle! Minun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että olen aiheuttanut jollekulle mielipahaa ja hankaluuksia, kun hän joutuu etsimään jonkun muun työntekijän. Koska hänelle ei aiheudu tästä juurikaan hankaluuksia eikä sen kummemmin mielipahaakaan, koska tämä ei ole tunnetason asia hänelle.

Niin sitten sain kuin sainkin ilmoitettua työnantajalle, että kiitos mutta ei kiitos. Sain vastaukseksi lyhyet pahoittelut, ja lupasivat pitää minut listoilla edelleen, jos tarjolle tulee enemmän toiveitani vastaavaa työtä.

Yllättävästi tämä yksi tärkeä ei-sanan sanominen on sittemmin poikinut muitakin samanlaisia hyviä onnistumisia. Olen huomannut pitää rajoistani tarkemmin kiinni myös muissa tilanteissa, yksityiselämään liittyvissä asioissa. Jos minulle tarjotaan jotain, minun ei tarvitse ottaa vastaan, vain siksi että haluan miellyttää enkä halua tuottaa pettymystä toiselle osapuolelle. Ymmärrän nyt hieman paremmin sen, että toinen osapuoli ei yleensä ota asiaa niin tunteellisesti kuin minä, joten voin enemmän ottaa huomioon omat tunteeni ja jaksamiseni, ja sen mitä minä itse oikeasti haluan ja tarvitsen.

Nimim. Työelämän tarkkailija

Kirjoitus on julkaistu Rohkeasti herkkä -blogissa ensimmäisen kerran vuonna 2020.

Erityisherkän häpeä: Saanko olla täällä?

Jäsenen blogikirjoitus:

Häpeä - se tunne, kun toivot, että maa nielaisisi sinut siihen paikkaan tai että voisit vain kadota savuna ilmaan, puff!

Ehkä se oli jotakin, mitä sanoit. Ehkä se oli jotakin, mitä teit. Tai ehkä et sanonut tai tehnyt mitään ja se vasta hävettääkin.

Minä olen ollut häpeämisen mestari ja tiedän, että häpeää voi tuntea oikeastaan mistä vain. Puhuit liian kovaa tai liian hiljaa, puhuit liikaa tai et puhunut lainkaan, katsoit jotakuta liian pitkän aikaa silmiin tai pälyilit epäilyttävästi pitkin nurkkia, laitoit päällesi värikkäät vaatteet musta- ja harmaapukuisten ihmisten massaan, heitit ilmaan vitsin, jota kukaan ei tajunnut, paljastit itsestäsi liikaa, paljastit itsestäsi vääriä asioita tai et tiedä, mitä muut ajattelivat siitä, mitä kerroit… kuten sanottu, hävetä voi vaikka mitä ja kuinka paljon tahansa! 

Vääränlainen häpeä puhututtaa ja herättää kiinnostusta. Niin, hetkinen, mitä olikaan oikeanlainen häpeä? Häpeää runsaasti tutkinut ja siitä paljon kirjoittanut Ben Malinen kuvaa kirjassaan Häpeän monet kasvot (2003, 87–88) niin kutsuttua hyvää häpeää. Malinen kirjoittaa, että häpeä itsessään on luonnollinen tunne, joka muuttuu ongelmaksi vasta sitten, kun yritämme torjua tai kieltää sen olemassaolon. Terve häpeä myös suojaa ei-toivotulta käyttäytymiseltä, josta seurauksena voisi olla sosiaalisten normien rikkomisesta aiheutuva julkinen häpeä. Kaikki häpeä ei siis ole haitallista tai jotakin, mistä pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti eroon, vaan häpeä myös suojaa ja varjelee tuntijaansa. 

Usein huomio kiinnittyy elämää suojelevasta häpeästä sen haitalliseen muotoon. Siihen, joka nakertaa ihmisen omaa minuutta ja kutistaa sen häpeäpersoonaksi. Minuuden voisi määritellä siksi osaksi itseä, jonka miellän ydinminäksi siis identiteetiksi. Millainen olen, mitä teen, mikä on minulle tärkeää, mitä arvostan, mitkä ovat vahvuuteni ja heikkouteni ja miten haluan, että muut näkevät minut. Ajattelen, että minuus on jotakin jokaisen ihmisen ihan omaa – jokaisella on omanlaisensa minuus. Malisen (2003, 91) mukaan omaa minuuttaan häpeävä ihminen kokee olevansa puutteellinen ja viallinen ja uskoo, etteivät muut ihmiset voi hyväksyä häntä sellaisena kuin hän on. 

Olen pohtinut erityisherkän ihmisen häpeää. Onkohan haitallinen häpeä erityisherkillä kenties yleisempää kuin ei-erityisherkillä? Entä millaisia asioita erityisherkkä ihminen on taipuvainen häpeämään? Millaisin sanoin HSP-piirteiset häpeää kuvailisivat? Outo? Erilainen? Toisenlainen? Jo erityisherkkyystutkimuksen suomalainen edelläkävijä Sylvi-Sanni Manninen nimesi tutkimusraporttinsa yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa nimikkeellä Outolintu, erilainen (1999). 

Millaisia asioita minä olen sitten itse hävennyt. No, olen muun muassa hävennyt sitä, että pidän kauniista asioista. Nautin, kun näen kauneutta ympärilläni ihmisissä, tavaroissa, kukissa, sisustuksessa, luonnossa, sanoissa, lauluissa ym., listaa voisi jatkaa loputtomiin. VIA-luonteenvahvuustestin tehtyäni ymmärsin, miksi (testin voi tehdä osoitteessa www.viacharacter.org). Ydinvahvuuksiini kuuluu kauneuden huomaaminen ja arvostaminen, niin myös erinomaisuuden ja taidokkaan tekemisen kunnioittaminen. Erityisherkillä on usein korostunut kauneudentaju ja estetiikan kaipuu. Silti, tätäkin ominaisuutta itsessäni olen jaksanut hävetä ja nolostella sekä piilotella. Suomalaiseen kulttuuriperintöön ei ole kuulunut kauneudella koreilu vaan tärkeämpää on ollut käytännöllisyys, helppous ja vaatimattomuus. Estetiikan vaaliminen saatetaan herkästi mieltää pinnalliseksi ulkonäkökeskeisyydeksi. Siispä, olen hävennyt. Hävennyt siitäkin huolimatta, että kauneudentajuni ulottuu merkittävästi laajemmalle ja syvemmälle kuin vain ulkonäköön ja siihen, miltä ihminen näyttää. 

Olen hävennyt herkkyyttäni. Osa ihmisistä mieltää edelleen herkkyyden heikkoudeksi eli joksikin sellaiseksi, mikä pitäisi kitkeä ihmisestä pois, jotta tämä pärjää kovassa, kilpailuhenkisessä yhteiskunnassa. Aivan kuin maailma olisi jatkuva taistelukenttä, jossa pitää olla alati asemissa vihamielisten hyökkäysten varalta. Jotta jaksaa, jotta pärjää ja jotta selviää. Kuinka moni erityisherkkä on piirteensä vuoksi saanut kuulla olevansa yliherkkä, liian tunteellinen, liian sitä, liian tätä? Jos mikä, niin sellaiset kommentit toistuessaan ovat oivaa maaperää häpeäpersoonan syntymiselle. Kun ei koskaan ole sopiva vaan on aina liikaa jotakin tai liian vähän jotakin. 

Eeva Kolu kirjoitti kirjan uupumuksesta, väsymyksestä, ylisuorittamisesta ja kyllä, myös häpeästä. Teoksessaan Korkeintaan vähän väsynyt (2021, 55–63) hän kertoo, kuinka häpeä kulki salamatkustajana elämässä mukana ja muodosti muurin, jonka toisella puolella muu maailma oli. Se oli suuri salaisuus, se teki maailmasta pienen ja ahtaan. Häpeä sai uskomaan, että itsessä on jotakin perustavanlaatuista vikaa. Uskomus oli niin kipeä, että sitä piti paeta ylisuorittamiseen ja uupumukseen. Koska sellainen voima häpeällä on, se laittaa ihmisen juoksemaan.

Korkeintaan vähän väsynyt ei mielestäni ole kuitenkaan vain kirja ylisuorittamisesta, uupumuksesta ja häpeästä. Se on myös kirja toivosta ja häpeän kohtaamisesta. Se on kirja kasvusta kohti omannäköistä elämää ja aitoa minää. Että saa olla juuri sitä, mitä on ilman pelkoa muiden ihmisten tuomitsevista katseista. Ettei enää tarvitse pelätä itseään. Ensin on kuitenkin kohdattava oma katseensa, sillä kokemukseni mukaan häpeän voi voittaa vain yhdellä tavalla. On lopetettava juokseminen ja katsottava häpeää silmästä silmään.

Milja 

Lähteet: 

Kolu, E. (2021). Korkeintaan vähän väsynyt. Helsinki: Gummerus.
Malinen, B. (2003). Häpeän monet kasvot. Helsinki: Kirjapaja oy.
Manninen, S. (1999). Outolintu, erilainen: tutkimusraportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa. Jyväskylä: Atena.

Kuvat: 

Katseilta piilossa: Andrew Neel / Unsplash
Näkyvä: Free-Photos / Pixabay

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran tässä blogissa vuonna 2021.

Miten menestyä erityisherkkänä kiireisessä maailmassa?

Erityisherkkänä henkilönä (HSP) eläminen kiireisessä nykymaailmassa voi olla koukeroista ja jopa haastavaa. Erityisherkkyyden mukana on piirteitä, kuten voimakas reagointi ympäristön ärsykkeisiin ja syvällinen tunteiden käsittely. On täysin mahdollista kääntää nämä asiat vahvuuksiksi oikeilla strategioilla.

1. Ymmärrä herkkyytesi

Ensimmäinen askel menestymiseen on oman herkkyyden tunnistaminen ja ymmärtäminen. Tiedostamalla erityisherkkyytesi voit paremmin hallita sen tuomia haasteita. Tee testi täältä.

Herkkikselle on tärkeää itsetuntemus

2. Päivittäiset selviytymisstrategiat

Herkkyyden hallinta kiireisessä maailmassa vaatii käytännön selviytymisstrategioita eli arjen tekemistä itselle sopivaksi. Varaa aikaa päivittäiseen rauhoittumiseen ja palautumiseen. Tunnista itsellesi sopiva määrä. Esimerkiksi normaalina päivänä minulle riittää puolisen tuntia rauhoittumista. Tämä arjen pieni palvelus itsellesi auttaa myös stressin hallintaan.

3. Kannustavan ympäristön luominen

Kotona ja työpaikalla luodun kannustavan ja mahdollisimman aistiärsykkeettömän ympäristön merkitys on suuri. Suunnittele tila, joka on rauhallinen ja häiriötön. Vältä liiallisia aistiärsykkeitä ja pidä työtila ja tavarat järjestyksessä.

4. Itsehoitorutiinit

Erityisherkän hyvinvointi vaatii säännöllistä itsehoitoa. Mindfulness, rentoutustekniikat ja harrastukset, jotka tuovat iloa ja rentoutusta, ovat erityisen tärkeitä. Minulle toimii luonnossa kävely, kauniit maisemat j hiljainen ääniympäristö esimerkiksi virtaavan veden solina. Varaa aikaa itsellesi ja pidä huolta omista tarpeistasi ihan joka ikinen päivä 🙂

Päätelmä

Menestyminen erityisherkkänä kiireisessä maailmassa on mahdollista. Ymmärtämällä herkkyytesi, käyttämällä tehokkaita selviytymisstrategioita, luomalla kannustavan ympäristön ja huolehtimalla itsehoitorutiineista, voit elää täyttä ja tasapainoista elämää. Muista, että herkkyys on vahvuus!

Antti Paajanen

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Arctic sensitivity -blogissa. 

Instagram

Voimanlähde sisimmässäsi

Älä koskaan aliarvioi itseäsi tai sitä ainutlaatuista polkua, jota olet kulkemassa.

Jokainen kokemasi haaste, jokainen kohtaamasi epävarmuus ja jokainen hetki, jolloin olet tuntenut olevasi jumissa, ovat olleet tarpeellisia askeleita matkallasi.

Ne eivät ole esteitä, vaan arvokkaita oppitunteja, jotka valmistavat sinua tulevaan.

Suurin voimavara ja lahja, jonka voit antaa maailmalle, on olla oma, ainutlaatuinen itsesi.

Sinun ei tarvitse olla kenenkään muun sanelema versio.

Sinun ei tarvitse saavuttaa jotakin tiettyä pistettä voidaksesi olla onnellinen tai tuntea olevasi menestynyt. Onnellisuus ja menestys ovat osa matkaasi, ei määränpäätä.

Jatka unelmiesi tavoittelua rohkeasti ja sinnikkäästi, mutta älä unohda elää ja arvostaa nykyhetkeä.

Jokaisella askeleellasi on merkitys, ja jokainen päivä on uusi mahdollisuus kasvaa, oppia ja kukoistaa.

Ja ennen kaikkea, ole armollinen itsellesi. Hyväksy itsesi kaikkine virheinesi ja vahvuuksinesi, sillä se tekee sinusta juuri sinut.

Kerro elämäsi tarinaa inspiroidaksesi itseäsi ja muita. Jaa kokemuksesi rohkeasti, sillä juuri sinun äänesi voi olla se, joka valaisee toisen polkua.

Muista, että jokainen meistä on omalla ainutlaatuisella matkallaan, ja sinun matkasi on juuri yhtä arvokas kuin kenen tahansa toisen.

Muistutan sinua siitä, että vaikka matka kohti unelmiasi voi tuntua yksinäiseltä, et ole koskaan yksin.

Ympärilläsi on ihmisiä, jotka ymmärtävät, tukevat ja uskovat sinuun. Joskus sinun täytyy vain nostaa katseesi, katsoa ympärillesi tai rohkeasti pyytää apua nähdäksesi sen.

Jatka eteenpäin, sydämesi liidaamana. Maailma tarvitsee juuri sitä, mitä sinulla on annettavana.

Antti Paajanen

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Arctic sensitivity -blogissa. 

Instagram

Erityisherkät kohtaavat

 

 Jäsenen blogikirjoitus:

 

💜

💜

💜

Meillä on HSP Kohtaamispaikka Lapinlahden Lähteellä, Helsingissä. Leenan kanssa on pidetty päivystystä siellä, kerran kuussa viime syksystä alkaen. Joka kerralle on kohtaamisia riittänyt.

Haarukoimme juuri mistä löytyy kokoontumistilaa jatkossa; kahvilan yhteydessä olevasta tilasta tai jostakin ihanasta ryhmähuoneesta. Pian se selviää, ilmoittelemme maaliskuun päivystysajankohdasta jälleen netissä ja somessa.


Tuo Lähteen miljöö on tosi leppoisa, aika erilainen kuin vaikka kirjastojen. Seinien tauluja ja muita sisustuksia on mukava katsella ja ne joskus virittävät myös keskusteluun. Kahvikupposen voi ostaa siitä kahvilasta. Voi poiketa myös vaikka taidenäyttelyissä, kävellä puistossa tai tehdä löytöjä Puodissa ja Patinassa.


Kohtaamispaikkaan voit tulla juuri sellaisena kuin olet. Iloisena tai surullisena, väsyneenä, huolia kantaen tai ilman. Vertaisten kanssa keskustelu on aina hyvästä.

Keskustelu onkin ollut joka kerta vilkasta. Tämä on oikeastaan ihan tavallinen avoin ryhmätapaaminen, sillä erotuksella että tähän ei ole tarvinnut ilmoittautua. Ja saa pistäytyä omien aikataulujen mukaan.


Helsingissä kokoontuu myös muita ryhmiä erityisherkille: Töölön keskusteluryhmä, niinikään Töölössä kokoontuva HSP Vertaismiehet ja retkeilevä Pääkaupunkiseudun luontoryhmä.. Valinnanvaraa löytyy myös ajankohdissa, arki-iltoja, lauantai-iltapäiviä ja sunnuntai-iltapäiviä. Kannattaa muistaa myös verkossa kokoontuva etävertaisryhmä ja chat, jotka mahdollistavat tapaamiset ja tutustumiset samalla kertaa kautta Suomen. Seuraa myös mitä Heimotulilla tapahtuu.

- Toivon, että jokainen löytää oman paikan, missä käydä ja keskustella. Tai vaikka useampia. Siksi me ollaan yhdistyksenä, että mahdollistetaan vertaisuus. Se yleensä voimaannuttaa ja silloin jaksetaan paremmin.

 

Erityisherkkyys ei ole diagnoosi. Erityisherkkyys on temperamenttipiirteistö ja se on myös uniikki juttu jokaiselle sen kokijalle, ja toisaalta meissä on myös olennaista yhteistä. Se yhteisyys on usein aarre, joka kannattaa etsiä ja löytää. Samaa kokevalta, vertaiselta, voi kuulla ne taikasanat, joista olo helpottuu. Silloin pääsee ajatusten oravanpyörästä eteenpäin. Uuteen uskallukseen ja kasvuun.

Voit hakea mukaan myös ryhmänvetäjäpoppooseen. Joskus tarvitaan myös ohjaajan tai kohtaamispaikkapäivystäjän tuuraajaa.

- Ole yhteydessä Susannaan susanna.sihto@erityisherkat.fi jos oman ryhmän kokoaminen tai ryhmänohjaajan tuuraaminen kiinnostaa.




Iloa alkavasta keväästä ja ryhmistä meille kaikille!



Merja Korpisaari

HSP kokemusasiantuntija, ryhmänohjaaja

Oletko työpaikan pelastava enkeli?

Kirjoitin jokunen päivä sitten omiin somekanaviini postauksen, jossa otin esille työhyvinvoinnin näkövinkkelistä herkän melko tyypillisen tavan suhtautua työhönsä ja toimia työpaikalla. Kuvaavin termi, jonka tälle ilmiölle olen keksinyt, on “pelastava enkeli.”

Tottahan tuo kuulostaa kauniilta, miltäs muultakaan. Olen lukuisia kertoja saanut itseni kiinni sovittelemasta hohtavaa sädekehää kutreilleni, kun olen nostanut käteni pystyyn vapaaehtoisuuden merkiksi.

Ketä tässä nyt sitten oikein huijataan? Ketä vedetään höplästä? Hyväksikäytetään? Herkkä mielihyvin lupailee hoitavansa enemmän tai vähemmän tiedostaen kaikenlaista ylimääräistä hommaa. Monesti haluamme miellyttää. Haluamme myös ihan kauheasti olla avuliaita, huolehtivia ja sydämestämme helpottaa toisten työtaakkaa. Ja tottahan tunnemme itsemme tärkeiksi ja olemassaolomme merkitykselliseksi. Eihän siinä muuten mitään mieltä olisikaan.

Vaan onko tosiaan niin, että meidän on pakko lunastaa paikkamme ja asemamme työpaikalla, yhteiskunnassa, yhdistystoiminnassa, harrastuksissa, kotona jne. tekemällä, palvelemalla ja huolehtimalla muita enemmän? Kun sen näin näkyväksi kirjoittaa, niin tuntuuhan ajatus aika hassulta. Eihän se niin voi mennä. Olisiko kuitenkin niin, että olisimme ehkä itse saaneet aikaan tämän kierteen elämäämme? Se on vähän kuin herkän itsensä luoma palkitsemisjärjestelmä. Hän saa ylimääräisestä tekemästään hyvästä henkisen päänsilityksen. Samalla hän kuluttaa itsensä siitä hyvästä loppuun. Sanomattakin on selvää, että pidemmän päälle homma ei toimi.

Työhyvinvointi on valtavan tärkeä ja loputtoman laaja aihe. Viettäähän moni meistä merkittävän osan ajastaan työtä tehden. Ei siis ole yhdentekevää, miten työssämme voimme. Se vaikuttaa luonnollisesti myös elämämme muihin osa-alueisiin. Emme vain välttämättä tiedosta sitä.

Pelkällä päänsilittelyllä emme saa muutosta aikaan. Tarvitaan hiukan “vastakarvaa,” jotta malttaisimme ja uskaltaisimme kyseenalaistaa omat toimintatapamme. Ehkä toimimmekin itseämme vastaan? Kulutamme aivan turhaan voimavaramme loppuun. Vähemmälläkin voi selvitä. Ihan totta.

Toivon sydämestäni, että voit hyvin työssäsi. Ja muutenkin!

Lämmöllä,

Pia-Maria

www.balanssiapia.fi

Rohkeus

 

Rohkea. Sitä en ole koskaan kokenut olevani. Rohkea toteuttaa suuria elämänmuutoksia; muuttaa ulkomaille, kirjoittaa kirjan, irtisanoutuu perustaakseen yrityksen, menee Voice of Finlandiin. Rohkea näkyy ja kuuluu vahvasti, täyttää huoneen läsnäolollaan.
 
Eikö?

Vai voisiko rohkeus olla myös jotakin ihan muuta?

Itsensä ja oman herkkyytensä arvossa pitämistä, oman mielipiteen ja tarpeiden kertomista ja ajatusten jakamista, omien rajojen piirtämistä? Olisiko rohkeaa elää omannäköistä elämää herkkänä, anteeksi pyytelemättä? Löytää oma äänensä ja antaa sen kuulua kirkkaana?

On helppoa olla rohkea, jos elämässä on paljon kantavia asioita. Jos on kasvanut kannustavassa ilmapiirissä ja saanut kokeilla ja epäonnistua läheisten muodostaman hyväksyvän ja lempeän turvaverkon ympäröimänä, luottamus turvaan omassa itsessä vahvistuu.

 
Entä jos näin ei ole? Harjoitellaan!

 uskalla olla tarvitseva – aloita ihan pienesti
 ota apua ja tukea vastaan – voit auttaa itse takaisin sitten kun se on mahdollista
 kannusta itse itseäsi – ole lempeä itseäsi kohtaan, näe pienikin edistyminen
 hyväksy keskeneräisyys – emme kuitenkaan koskaan ole valmiita
 yritä huomenna uudestaan – olet rohkea! 

Lempeydellä Heli
~~~
SunAskeleita | Heli Heikkilä
https://www.instagram.com/sun.askeleita/ 

Erityisherkkä on työympäristössä kuin naava

Metsässä kasvava naava on luonnon luoma mittari. Naava on herkkä ilmaisemaan ympäristön muutoksia. Hyvinvoivissa metsissä naava kukoistaa, huonosti voivista metsistä naava katoaa kokonaan. 

Samalla tavalla erityisherkät henkilöt reagoivat työpaikoilla voimakkaasti ympärillään tapahtuviin muutoksiin ja tunnelmiin, vaikka eivät sitä välttämättä osaa kertoa muille. Nyt ymmärrän, miksi olen vaihtanut työpaikkaa useasti. Miksi urani on ollut pirstaleinen ja miksi ajauduin lopulta uupumukseen. Olen naava!

Erityisherkät, kuten naava, eivät itsessään ole heikkoja tai vähämerkityksellisiä oman työuransa epäonnistujia – päinvastoin. Herkkyys antaa meille superkyvyn aistia vivahteita, jotka jäävät monilta muilta aluksi huomaamatta.

Erityisherkkyyden tunnistaminen on suuri voimavara tiimeissä ja organisaatioissa, jotka haluavat:
-Kukoistaa
-Saada työn tuottavuuden huippuunsa
-Vähentää työuupumuksia
-Lisätä työpaikan vetovoimaa

Työyhteisössä, joka on nykyään lähes poikkeuksetta täynnä nopeita muutoksia ja jatkuvaa painetta, erityisherkkien reaktiot toimivat heikkojen signaalien paljastajina.

Herkkisten reaktiot siis paljastavat hyvissä ajoin, milloin työtahti on liian kova, työtavat tehottomia tai ilmapiiri tarvitsee parannusta. Jos mitään ei tehdä, ajautuu moni työntekijä aikamme vitsaukseen, burnoutiin. Herkkisten kokemukset ovat kultaakin kalliimpia, sillä samat ongelmat tulevat pintaan myöhemmin suurelle massalle ja silloin organisaatio on jo korviaan myöten ongelmissa.

On tärkeää, että organisaatiot oppivat tunnistamaan ja arvostamaan herkkyyttä. Olen viimeaikoina seurannut Sohva-yrityksen postauksia Instassa ja Linkkarissa ja olen enemmän kuin iloinen, että vihdoin herkkyys työelämässä alkaa päästä esille.

Kaikki työntekijät eivät ole samanlaisia. Jokaisen yksilön tarpeet ja haasteet ovat erilaisia, ja meidän on tunnistettava ja kunnioitettava näitä eroja. Erityisherkkien huomioiminen ei ole vain inhimillistä, vaan se on myös strategisesti järkevää.

Loppujen lopuksi, ne seikat, jotka hyödyttävät erityisherkkiä, edistävät koko organisaation hyvinvointia ja menestystä.

Antti Paajanen

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Arctic sensitivity -blogissa. 

Instagram

 

Erityisherkän polku täysipainoiseen elämään: kuusi avaintekijää

 

Tässä  ajatuksia ihmisyydestä, elämästä ja herkkiksistä.

Me herkkikset olemme usein syvällisiä ajattelijoita, tunnollisia, empaattisia ja intuitiivisia. Me koemme maailman tavalla, joka on rikkaampi ja monimutkaisempi kuin useimmat muut ikimaailmassa ymmärtävätkään.

Minä näen herkkyydessä monia etuja, mutta se voi toisaalta myös tuoda elämään haasteita, erityisesti yhteiskunnassa- ja varsinkin työelämässä, joka suosii nopeaa tahtia, kilpailua ja jatkuvaa stimulaatiota.

Tässä kuusi avaintekijää, joiden kautta herkkis voi ohjata polkuaan kohti täysipainoista, rikasta ja palkitsevaa elämää:

1. Luovuuden ja omien kykyjen hyödyntäminen: 

Erityisherkät ihmiset ovat luontaisesti luovia ja syvällisiä ajattelijoita. He voivat hyödyntää näitä ominaisuuksiaan esimerkiksi kirjoittamisen tai luennoimisen parissa, joissa he pääsevät ilmaisemaan itseään ja jakamaan tietoaan muille.

2. Yhteys muihin ihmisiin: 

Erityisherkät ovat usein empaattisia ja herkkiä muiden ihmisten tunteille. He voivat hyödyntää näitä taitojaan auttaakseen ja kannustaakseen muita, joka voi tuoda heille merkityksen tunnetta ja iloa.

3. Taloudellinen vapaus: 

Taloudellinen vapaus on tärkeää kaikille, mutta erityisherkille se voi merkitä myös mahdollisuutta suojella itseään liialta stimulaatiolta ja stressiltä. Taloudellisen turvan avulla he voivat esimerkiksi työskennellä vähemmän tai valita sellaisen työn, joka sopii heidän herkkyydelleen.

4. Tavoitteiden saavuttaminen ja menestys: 

Erityisherkät ovat usein tunnollisia ja päämäärätietoisia. Heidän on tärkeää asettaa itselleen tavoitteita, jotka ovat linjassa heidän arvojensa ja intohimojensa kanssa, ja pyrkiä niitä kohti omalla tahdillaan ja omalla tavallaan.

5. Itsehyväksyntä ja henkilökohtainen vapaus: 

Monet erityisherkät kamppailevat itsensä hyväksymisen kanssa, koska he saattavat tuntea itsensä erilaisiksi tai väärinymmärretyiksi. Itsehyväksynnän ja oman ainutlaatuisuuden arvostamisen kautta he voivat löytää henkilökohtaisen vapauden ja tyytyväisyyden.

6. Positiivinen ajattelu ja kiitollisuus:

Erityisherkät ovat usein herkkiä negatiivisille tunteille ja kokemuksille. Positiivisen ajattelun ja kiitollisuuden harjoittaminen voi auttaa heitä ohjaamaan huomiotaan positiivisiin asioihin ja kokemuksiin, ja näin tukea heidän hyvinvointiaan.

Minulle herkkyys on lahja, joka antaa elämälle syvyyttä ja merkitystä. Mitä enemmän olen oppinut ymmärtämään ja hyväksymään itseäni, ja ohjannut elämääni näiden kuuden avaintekijän kautta, sitä enemmän olen luonut elämää, joka on täynnä rikkautta, tyytyväisyyttä ja palkitsevuutta.

Antti Paajanen

arcticsensitivity.fi

Instagram

Kuka on se oikea?

Oletko sinä jo löytänyt elämääsi sen oikean? 

Sen erityisen ihmisen, joka on sinulle juuri hyvä.
Sellaisen, joka ymmärtää sinua, tukee matkallasi ja hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet.

Se oikea arvostaa sinua – ei vain parhaimmillasi, vaan myös silloin, kun koet olevasi hukassa. Se oikea kannustaa kun kompuroit, ojentaa kätensä, kun maailma tuntuu raskaalta. Hän muistuttaa, ettei sinun tarvitse suorittaa ollaksesi riittävä.

Hän antaa sinulle tilaa levätä, eikä vaadi sinulta enemmän kuin jaksat kantaa. Se oikea uskoo, että olet arvokas myös niissä hetkissä, kun et ole tuottava tai tehokas. Hyväksyy kaikki puolesi: ne, jotka loistavat kirkkaina ja nekin, joita ehkä yrität piilotella. Sinut, kokonaisena herkkänä itsenäsi. 
Aina. Ehdottomasti.

Ethän lopeta lukemista tähän – kerron sinulle nimittäin nyt jotakin tärkeää:

Se oikea, jota olet ehkä etsinyt niin kauan ulkopuolelta...
Hän on ollut siinä ihan koko ajan.

Sinä. 
Sinä olet erityinen.
Olet juuri se oikea!

Olet tarpeeksi hyvä juuri sellaisena kuin olet, kaikkine vahvuuksinesi, keskeneräisyyksinesi ja kaikessa siinä, mitä olet matkasi varrella. Miksi asettaisit itsellesi tiukempia vaatimuksia kuin kenellekään muulle? Mitä jos antaisit itsellesi saman rakkauden ja myötätunnon, jota tarjoat ystävillesi, perheellesi tai jopa tuntemattomille?

Kuvittele, miltä tuntuisi suhtautua omiin virheisiisi ymmärryksellä. Kun pikku hiljaa hellität armottomuudesta ja valitset katsoa itseäsi lempeämmin, elämä kevenee kuin huomaamatta. Pienetkin oivallukset muuttuvat suureksi voimaksi.

Sinä olet se ihminen, jonka kanssa vietät jokaisen elämäsi hetken. Ajattele, kuinka ihanalta tuntuisi, jos valitsisit kohdella itseäsi rakkaudella ja lempeydellä – juuri tänään, juuri tässä? 

Sinä. 
Sinä olet erityinen.
Olet juuri se oikea!

Millä pienellä asialla voisit tänään osoittaa itsellesi myötätuntoa? Jaa ajatuksesi kommenteissa – ehkä joku muukin saa niistä voimaa.

Lempeydellä Heli

~~~
SunAskeleita | Heli Heikkilä
https://www.instagram.com/sun.askeleita/