Herkän mielikuvitus on rikas ja mieli herkästi liikuttuva. Olen antanut itseni heittäytyä omaan taianomaiseen satumaailmaan, joka on kuin tunnelmallinen kullanhohtoinen kupla. Kuplan sisällä on lohdullinen turva, kuin lempeä henkäys talvisäässä. Siellä on lapsenmieli, usko ihmeisiin, kultaa, kimallusta ja tähtipölyä. Jos joku sitä haluaa väittää lapselliseksi, sen on hänen ongelmansa ja häviönsä.
Minua eivät ole koskaan joululaulut ärsyttäneet. Ne ovat minulle aikuisten lastenlauluja. Viattomia ja herkkiä, tunnelmallisia ja turvallisia. Kuin ihana syli, jonka keinutteluun voi tuudittautua ja kaukana on silloin paha maailma. Suojelen sillä omaa herkkää mieltäni, mutta myös voimaannun ja ruokin sisäistä maailmaani.
Tiedän, että joulunaika jakaa mielipiteitä. Itseasiassa tunnen enemmän ihmisiä, jotka inhoavat joulua, kuin rakastavat. Varsinkin herkät kanssakulkijat uuvuttavat itsensä odotusten ja vaatimusten ristiaallokossa. Tulivat ne sitten itsestä tai ympäristöstä. Tunnelataukset purkaantuvat niin hyvässä kuin pahassa aaton lähestyessä. Joulurauhan julistaminen tuntuu monessa kodissa suorastaan vitsiltä.
Olen minäkin kokenut sen, kun viides vuodenaika vierähti ohi harmaana ja elottomana. Olin silloin uupunut. Kokemus oli havahduttava ja surullinen. En oikein tuntenut yhtään mitään. Väsymystä vain. Enkö enää osannutkaan iloita ja tunnelmoida? Olinko kadottanut sisäisen lapsenmieleni suorittamisen kierteestä toipumiseen?
Myöhemmin jouluntaika onneksi alkoi vähitellen herätellä uinuvaa herkän mieltä. Se vei oman aikansa. Nyt tuntuu taas pitkästä aikaa, että tämä hyvä ystävä on saapunut jälleen luokseni. Toivotan hänet avosylin ja –sydämin vastaan. Mikä riemukas jälleennäkeminen!
Ja kyllä, uskon joulupukkiin. Etkö sinä sitten usko?
Lämmöllä,
Pia-Maria Ahonen
Balanssia
Lisää ajatuksiani voit lukea Balanssia Erityisherkän Elämään -blogistani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti