Jouluiset terveiset Oulusta!

 

Näin vuoden vaihtumisen läheisyydessä on hyvä hetkeksi pysähtyä tämän vuoden tapahtumien äärelle.

Oulun kaupunki avusti toimintaamme tänä vuonna usealla tuhannella eurolla. Me monipuolisesta toiminnasta nauttimaan päässeet jäsenet voimme kiitollisin mielin palata muistoissamme merkityksellisiin hetkiin ja voimauttaviin kokoontumisiin. Olemme  tavanneet toisiamme pääsääntöisesti kuun viimeisenä lauantaina erilaisten teemojen äärellä, ja usein kokoontumispaikkana on toiminut yhteistyökumppani Kokokehon tunnelmalliset tilat. Vuoden vieriessä meillä on ollut mahdollisuus huoltaa kehoa palauttavan joogan liikkeillä ja tehdä unelmakarttaa, sekä keskustella tunteista ja kokemuksistamme yhdistyksen puuhanaisen Maritta Nikkisen johdolla. Tärkeiden hyvinvointia tukevien aiheiden äärelle meitä vuoden mittaan johdattivat mm. Emilia Leinonen  Kehoyhteys-pajassaan, Suvi Bowellan etä-luennollaan, Pirita Kiljunen itsemyötätunto pajassaan, sekä Päivi Koivumäen tunteiden viestit pajassaan. Elokuun lopussa osa meistä kokoontui Hailuodon ainutlaatuisissa maisemissa myrskytuulta uhmaten lauantaiseen miniretriittiin. Myös Miesten ryhmä aloitti toimintansa loppuvuodesta, ja toimintaa oli myös mm. Oulu kylässä sekä Elävä Kirjasto tapahtumissa. 

Olen saanut olla monessa tapaamisessa mukana, ja joka kerrasta olen saanut mukaani arvokasta tietoa hyvinvointia tukevista aiheista. Lisäksi olen kokenut olevani osa lämminhenkistä yhteisöä, jossa on yhdessä naurettu, ihmetelty elämää, pohdittu ja jaettu kokemustietoa eväiksi tulevaan. Joka kerta on ollut helppo osallistua omana itsenään, välillä enemmän hiljaa ja kuulostellen, välillä aktiivisemmin keskusteluun osallistuen turvallisen tilan periaatteilla. Yhteisöön kuuluminen, osallisuus, sekä nähdyksi ja kuulluksi tuleminen omana itsenään on hyvin eheyttävää, merkityksellistä ja voimauttavaa. Toivon jokaisen pääsevän tulevan vuoden aikana osalliseksi johonkin kotoisaan yhteisöön, ja sitä kautta löytävän vahvemman yhteyden aitoon minäänsä. 

Kiitollisin mielin ja tulevan vuoden tapaamisia innolla odottaen toivotan kaikille levollista loppuvuotta ja oman näköistä joulun aikaa!

Minna

Erityisherkkä ikääntyy. Ilonkeruu.

 Jäsenen blogikirjoitus:

Johonkin ilonkeruuseen tässä pitäisi lähteä... Kun ilovarastot ovat tyystin ehtyneet. Miten nämä vuodenajat, vaikka ovat niin suuren suuri rikkaus ja ihanuus, niin sittenkin rasittavaa joskus, elää nimittäin tätä pimeää aikaa. Kuin kaikki maailman mörötkin olisivat liikkeellä. Niinhän sen ei tarvitsisi olla.

Kävin sitten luennolla kivassa tunnelmallisessa paikassa. Olin ihan näännyksissä enkä olisi melkein mennytkään enää mutta meninpä kuitenkin. Luento oli toki hyvä, jaksoin sentään sitä kuunnellakin, mutta mikä oli parasta: juuri se ympäristö. Vanha elokuvateatteri, himmeine valoineen. Sali täynnä ihmisiä. Se kai loi tunnelman, joka hoiti minun sieluani, ja toi uutta voimaa.

 💖 Vaihtaa paikkaa, vaihtaa mielialaa. Se on niin totta.

Kesti vähän aikaa huomata, että on paaaljon ihania paikkoja minne mennä, kotoa tietokoneen ääreltä tai ulkoa pimeästä ja kylmästä. Eläkeläisen on hyvä näitä paikkoja keksiäkin. On yhdistysten luentoja, muita tapahtumia, ryhmiä ja vaikka mitä kulttuuritilaisuuksia ihan livenä, ei vain ja aina netin kautta, mihin ollaan niin totuttu viime vuosien aikana. Näissä myös kohtaa ihmisiä. 

Yleinen sanonta on että eläkeläiset ovat kiireisiä. Ovatkin, jos on lapsenlapsia, luottamustehtäviä, töitä, harrastuksia paljon, joskus ehkä liikaakin. En itse voisi kuvitellakaan että riennän paikasta toiseen päivittäin, ja tapaan lukuisia ihmisiä. En koska olen luonteeltani tällainen introvertti. Kuitenkin tarvitsen saada ihmisseuraa, olla mukana jossakin yhteisössä ihan fyyisisesti, useampina päivinä, Olla myös kysytty ja tarvittukin silloin tällöin. Olla minä. Ääriviivojani en piirrä vain minä itse, vaan myös muut. He peilaavat ajatuksiani ja he validoivat tai kyseenalaistavat. Kysyvät lisää. Kertovat omastaan. Yhdessä voi ihmetellä ja yhdessä voi päivitellä tätä maailman tilaakin. Se on silloin kevyempää.

 💗 Ymmärrän osani joka on hyvin hyvin pieni. Ja se on silloin niin helpottavaa. Ilo tulee kaupanpäälle.

 

Meillä erityisherkillä on taipumus kantaa huolia yli oman määrän. Kantaa niitä siis liikaa ja liian kauan. Ajaa itseään väsyksiin ihan vain kiihdyttämällä silloin kun pitäisi vain jarrutella ja pysähtyä jopa. Juuri siksi muiden seura on niin hyvästä. Monta kertaa ja missä tahansa porukassa, vaikka vesijumpparyhmässäni tai tokikin herkkisryhmässä valkenee jokin asia. Sattumanvaraisissakin keskusteluissa nousee tärkeitä asioita. 

💕 Viisaus karttuu ja tarttuu yhteydessä muihin. Valaisemme toinen toistemme polkuja.

 

Luonnossa nautin, palaudun ja voimaannun ja myös lukemalla, katsomalla elokuvia, kirjoittamalla. Olemalla. Se oleminen on joskus kynttilän liekkiin tuijottelua, pientä puuhastelua ja pysähtelyä ajattelemaan milloin mitäkin mieleen juolahtaa.

Mitä oivallan tai koen, usein jaan muiden kanssa. Korppi, jonka tapasin syksyllä, siitä halusin kertoa ja kerron nytkin: Todellakin, korppi joka oli raakkunut jo monena päivänä, vihdoin näyttäytyi minulle metsässä jyrkän kallion kupeessa. Kun olin sitkeästi istunut sitä odottamassa. Teki minuun vaikutuksen. Siitä halusin kertoa. Juttuhan vei sitten muihinkin luonnon eläimiin, kettuihin, susiin jopa. Jutella yhteisestä rakkaasta meitä ympäröivästä luonnosta on ihanaa.

Luonto rakas. Ja nämä vuodenajat yhteiset, rakkaat, vaikka välillä vaikeatkin meille. Luonto kestää nekin, tai luonto elää niitä, elää niissä. Me ihmiset voidaan etsiä mukavia paikkoja sisätiloista, muiden seurasta, milloin ulkokeli on liian vaikeaa. Ja jakamalla asioita on mukavampaa. 

 

Merja Korpisaari

HSP kokemustoimija, keskusteluryhmän vetäjä

 

Aiemmat Erityisherkkä ikääntyy -kirjoitukset:

Erityisherkkä ikääntyy

Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous. 

Erityisherkkä ikääntyy. Keho ja mieli.

Erityisherkkä ikääntyy. Miten meihin suhtaudutaan. 

 

Viides vuodenaika

Korvaamaton keinoni selviytyä vuodenkierron pimeästä ajasta, on viides vuodenaika, joulu. Se on tuonut minulle aina valoa hämärään. Sen voimin olen taapertanut vuosi toisensa jälkeen lokakuusta helmikuuhun.

Herkän mielikuvitus on rikas ja mieli herkästi liikuttuva. Olen antanut itseni heittäytyä omaan taianomaiseen satumaailmaan, joka on kuin tunnelmallinen kullanhohtoinen kupla. Kuplan sisällä on lohdullinen turva, kuin lempeä henkäys talvisäässä. Siellä on lapsenmieli, usko ihmeisiin, kultaa, kimallusta ja tähtipölyä. Jos joku sitä haluaa väittää lapselliseksi, sen on hänen ongelmansa ja häviönsä.

Minua eivät ole koskaan joululaulut ärsyttäneet. Ne ovat minulle aikuisten lastenlauluja. Viattomia ja herkkiä, tunnelmallisia ja turvallisia. Kuin ihana syli, jonka keinutteluun voi tuudittautua ja kaukana on silloin paha maailma. Suojelen sillä omaa herkkää mieltäni, mutta myös voimaannun ja ruokin sisäistä maailmaani.

Tiedän, että joulunaika jakaa mielipiteitä. Itseasiassa tunnen enemmän ihmisiä, jotka inhoavat joulua, kuin rakastavat. Varsinkin herkät kanssakulkijat uuvuttavat itsensä odotusten ja vaatimusten ristiaallokossa. Tulivat ne sitten itsestä tai ympäristöstä. Tunnelataukset purkaantuvat niin hyvässä kuin pahassa aaton lähestyessä. Joulurauhan julistaminen tuntuu monessa kodissa suorastaan vitsiltä.

Olen minäkin kokenut sen, kun viides vuodenaika vierähti ohi harmaana ja elottomana. Olin silloin uupunut. Kokemus oli havahduttava ja surullinen. En oikein tuntenut yhtään mitään. Väsymystä vain. Enkö enää osannutkaan iloita ja tunnelmoida? Olinko kadottanut sisäisen lapsenmieleni suorittamisen kierteestä toipumiseen?

Myöhemmin jouluntaika onneksi alkoi vähitellen herätellä uinuvaa herkän mieltä. Se vei oman aikansa. Nyt tuntuu taas pitkästä aikaa, että tämä hyvä ystävä on saapunut jälleen luokseni. Toivotan hänet avosylin ja –sydämin vastaan. Mikä riemukas jälleennäkeminen!

Ja kyllä, uskon joulupukkiin. Etkö sinä sitten usko?

Lämmöllä,

Pia-Maria Ahonen
Balanssia

Lisää ajatuksiani voit lukea Balanssia Erityisherkän Elämään -blogistani.