Jos elät miellyttääksesi muita, kaikki tulevat rakastamaan sinua – paitsi sinä itse (Paulo Coelho)

Beige. Vaalean ruskehtava, se minä olin. Pysyin taustalla hillittynä ja annoin muiden loistaa. En koskaan kilpaillut valokeilasta. Olin neutraali, ja sillä tavoin hyvin yhteensopiva värikylläisten kanssa. Tietämättäni tuin ja vahvistin niiden olemassaoloa. Vedin puoleeni juuri heitä, jotka veivät tilaa uuvuttavuuteen saakka. Luulin olevani vääränlainen, ja hyväksynnän hakemisesta tulikin toinen kokopäivätyö. Yritin muuttaa itseäni ja miellyttää, olla se oikeanlainen. Yritin omalla jatkuvalla huolestuneisuudellani varmistella, että asiat järjestyvät. Miten ihmeessä kuvittelin, että minulla olisi sellaiset taikavoimat? Elin varautuen koko ajan pahimpaan, kunnes voimani pikkuhiljaa hupenivat enkä tiennyt enää itsekään kuka olin, mitä halusin. Uuvuin, elin pitkään sumussa elämääni suorittaen. Sain paljon aikaan, mutta elämästä oli kadonnut kaikki väri, merkityksellisyys.

Kunnes kuulin erityisherkkyydestä. Valot syttyivät. Matka kohti itseäni alkoi. Huomasin, että beigenäkin minussa on paljon sävyjä ja voimaa. Voin olla loputon hiekanruskeus Saharan kuivalla aavikolla, Pariisin idyllisessä katukahvilassa iltapäivän auringossa nautittu latte, tai modernisti harmaan kanssa yhdistetty muodikas greige vinyylilankku huvilan lattiassa. Ihanaa – ja pelottavaa. Mitä tapahtuu, jos en olekaan väritön ja mauton, jos en katoakaan taustaani? Hyväksytäänkö minut kokonaisena omana itsenäni?

Pikkuhiljaa uskalsin. En enää halunnut pienentää itseäni muiden odotuksia vastaavaksi. Aloin ymmärtää olevani yhtä arvokas kuin muutkin – ne, jotka säteilevät voimalla ympäristöönsä. Ymmärsin eläneeni koko elämäni kiireessä, sisäisessä rauhattomuudessa, pyydellen anteeksi olemassaoloani. Tein aina paljon, nopeasti alta pois ja heti kohti seuraavaa. Mihin minulla oli niin kova kiire? Seuraavaan suoritettavaan asiaan. Kohti hyväksyntää. Ymmärsin, ettei se löydy ulkopuolelta. Merkityksellisyys piileskelee matkassa, oman näköisessä elämässä – ei päämäärässä.  

Beige. Vaalean ruskehtava, se minä olen. Tänä päivänä uskallan olla myös vahvan purppuranpunainen, loistavan auringonkeltainen sekä herkän vaaleanpunainen. Kaikkea niitä ja paljon muuta. Kaikki yhtä tärkeitä.

Lempeydellä Heli

https://www.instagram.com/sun.askeleita/

Olen Heli, erityisherkkä terapeutti. Kuulin erityisherkkyydestä vasta täytettyäni 40, ja siinä kohtaa minulle kirkastui moni asia. Olin elänyt kuuntelematta ollenkaan itseäni ja omia tarpeitani. Sen jälkeen alkoikin oman näköisen elämäni polku tallautua välillä vapisevin askelin, kompastellen ja kaatuenkin, mutta silti edeten. Tänä päivänä en pelkästään näe valoa tunnelin päässä, vaan tunnen sen lämmön ja voiman polullani.

 Aito kohtaaminen ja kirjoittaminen ovat intohimojani! Kohtaaminen on läsnä työssäni lyhytterapeuttina ja urasparraajana. Kirjoitan hyvinvoinnista, erityisherkkänä elämisestä, riittävyydestä, voimaantumisesta ja kasvamisesta omaksi itseksi. Siitä miten matkan varrella eteen tulevista kivikoista, kannoista ja risukoista voi päästä eteenpäin nilkkojaan kovin pahasti runtelematta ja mistä tarvittaessa löytyy kyynärsauvat. Toivon, että voin tukea myös sinun askeleita kohti hyvinvointia.