Jäsenen blogikirjoitus:
Oletko ajatellut miten vuosien kertyminen, ikääntyminen muuttaa sinun erityisherkkyyttäsi? -Minä olen. Ja ajattelen, että kyllä se muuttaa meidän kokemusmaailmaamme.
Mietitään vaikka aistitiedon keruuta. Miten me täytymme aistimuksista missä olemmekin. Siksi bussimatka tai kaupan tungos voi olla rasittava jopa, vaikka muuten hauskaa olisikin.
Aistiärsykkeitä tulee ja tulee, niitä ei pääse pakoon. Ja jotensakin kun olen vanhempi, ikämummo jo, niin huomaan että tykkään siitä liiallisesta aistiärsyketulvasta aina vähemmän, vähemmän nyt kuin ennen. Siksipä viihdyn metsässä aina enemmän. Metsän tuomat ärsykkeet on lempeitä, sopivia ja virvoittavia.
- Pitäisiköhän minun muuttaa metsän keskelle...
No entäpä sitten ihmiset, hyvät, ihanat, ärsyttävät ja monenlaiset. Tavata, tehdä yhdessä, juhlia ja harrastaa muiden kanssa. Ei jaksa joka päivä, en ennenkään ole jaksanut. Siksi mm. osa-aikaiset työt ovat sopineet aina parhaiten minulle. Olen toki niin ambivertti että tykkään olla ihmisten parissa, tehdä muille, auttaa tai vaan olla ja jutella, mutta sitten taas en ollenkaan. Tähän vaikuttaa tietenkin monet seikat tähänkin, eli se tunteeko olonsa turvalliseksi. Kun siis tiedän tuon 'mörökölliyteni' niin suuntahan on selvä: metsä. Jänöpuput ei rasita aivoja, eikä muurahaisen purema ole minulle mikään paha juttu.
Tosiaan tuo erakkoluonne mikä minulla toisaalta on, on tavallaan voimistunut, mutta niin se ilo ihmisistäkin on. Joskus ihmettelen, miten hyvä keskustelu ja empaattinen yhdessäolo saa jonkinlaisen hyrinän aikaan jossakin aivokuoren kohdilla. Kuin niitä aivosoluja hierottaisiin.
Yhdessäolossa on kuitenkin vielä erityinen erityisherkkiä liikauttava asia. Se on se, että me helpolla imuroimme tunteita. Tunnemme surua surevan kanssa, kuin se olisi oma surumme. Kun toisella on huono olo, se tarttuu. Ja haluamme lohduttaa, auttaa. Aina ei voi, ja se kuormittaa kovasti. Tämä on asia, miksi omien rajojensa opettelu on tärkeää. Toisaalta ei tärkeää myötötuntoisuuttakaan pidä menettää. Mihin suuntaan kehittyy myötätunnon määrä, kaipa se taitaa lisääntyä iän myötä sekin.
Kaikki siis kasvaa vaan, hyvä ja paha, liika ja liikaa, kun ikääntyy? -Se saattaa olla noinkin. Kerron lähinnä omista kokemuksistani tässä nyt, mutta myös tuttavilta höspöiltä kuulemaani.
Syvällisyyttä minä arvostan. Itse olen kova pohtimaan ja paneutumaan asioihin perusteellisesti. Nyt keväällä muuten tutkin kaikki mahdolliset kasvimaan vieruskasvit eli mikä sopii minkäkin kanssa, luin niitä oppaita asiasta kuin se olisi ollut maailman tärkeintä. Kaikkihan ei tosiaan viihdy vierekkäin, jotkut taas saavat toisensa kukoistamaan, antavat jopa makua toiselle, ah. Näinhän se muuten on meillä ihmisilläkin loppuviimeksi, vai mitä?
Niin kun sitten pohdin ja pohdin, niin meneehän se yhdeksi karuselliksi ajattelu välillä. Ja kun murehdin, murehdin niin asiasta kuin asian vierestä ottaen huomioon kaikki mitä suinkin löydän, ymmärrän tai päässäni itse keksin. Tämä perusteellisuus on yhtä lailla hyvä asia kuin huonokin. Tämäkin, kuten nuo muutkin hooäspeeominaisuudet.
Että jos ei pääse irti vaan vatvoo jotakin niin että keskittyminen muihin asioihin kärsii ja on ite jo aivan umpisolmussa. Niin, vanhentunut erityisherkkä, tätäkö tämä on aina enemmän? -On ja ei. Luulenpa että tieto ja kokemus, läsnäolon ja itsemyötätunnon osaaminen rajoittaa tuota vatvomista.
Mutta pohtia haluan. Hakea tietoa. Oppia uutta. Aina, aina. Huvittaa kun maisteritutkinnon jälkeen jatkoin opiskelua, en ollut kovinkaan iäkäs silloin, jonkun vuoden päälle kaksikymppinen ja äitini sanoi minua ikuiseksi opiskelijaksi. Mutta todella aina opiskelen uutta, kursseilla tai itsekseni, edelleen.
Elämän polku kuljettaa yhä uusiin maisemiin ja joskus sitä väsähtää. Erityisherkkä tarvitsee lepoa. Omat rajat, niiden tunteminen on tosiaan yhä tärkeämpää. Niin fyysiset rajat ja rajoitukset kuin psyykkiset ja kognitiiviset. Ei itseään pidä uuvuttaa.
Mitä oikein haluan, minne olen menossa ja miksi. Jokainen joskus pohtii näitäkin. Ja omat arvot, niiden suunnassa haluaa olla yhä enemmän, kun ikää tulee. Erityisherkät ovat arvotietoisia ja voivat hyvin kun voivat elää kuten näkevät oikeaksi.
Istahdan puunrungolle. Silitän sen rosoista pintaa. Rakas istumapuuni. Tässä sinä minua kannat taas. Monisävyisen vihreyden ympäröimänä olen kuin jossakin pesässä, turvassa. Rakas metsäni. Kyyneleitä putoilee sammaleeseen, kiitollisuudesta tähän hetkeen.
Maailmahan ei meitä jätä. Se tulvii uutisissa, täyttää tajuntamme. Puhuvat ihan kauheita. Tekevät kauheita. Ei ei ei noin!
- Eikä noin, eikä noin. Jaha, sitä ollaan nyt niiin viisaita. Kovastihan minun tekee mieli neuvoa ja opastaa. Siellä sun täällä. Ehkä tiedän enemmän kuin joku muu jostakin, joskus ja jossain. Päsmäävä ikäloppu eukko, sitä en halua. Vaan kunhan saan olla vapaa, vähän villi ja rönsyileväkin, ottaen tilani, antaen tilaa toisillekin. Kadotan välillä esineitä ja jopa ajatuksia. Välillä väsyn. Mutta itseäni katson jo vähän lempeämmin: Tällainen olen. Tällainen olen tänään. Tavan erityisherkkä.
Merja Korpisaari
HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä
Kommentoithan alle, jos sinulle tulee tästä aiheesta mieleen jotakin ja haluat jakaa sen muiden blogin lukijoiden kanssa!
Jk. Erityisherkkä ikääntyy -sarjan 2. osa löytyy tästä: Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous
Hei Merja, itsekkin olen HSPja Koulutettu Kokemus Asiantuntija monessa. Rohkeasti herkkä on hyvä! mnsanonta.Syvällisyys on kovin tuttua, pressessointi
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Terveisin Merja
PoistaOn hyvin tuttua, ja on vaikea löytää itsensä kaltaisia, jotka ajattelevat yhtä syvällisesti ja laaja alaisesti asioista, kun ajatellun tasolla erottunut aina muista.ikääntymistä en ole henkisesti en ole kokenut.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Syvällisyys on hieno asia. Oletkohan jo löytänyt tiesi yhdistyksen toteuttamiin HSP keskusteluryhmiin tai etänä toteutettaviin keskusteluryhmiin? (tiedot löytyvät HSP Suomi ry n nettisivuilta) terveisin Merja
PoistaHei täällä 64v erityisherkkä. Eilen katsoin dokumentin salametsästäjistä. Ei olisi kannattanut. Elävältä sarvikuonolta oli leikattu sarvi. Itku tuli ihmisten raakuudesta. Yritin tehdä vanhustyötä, joka päivä itkien lähdin kotiin. Koska säälin heitä niin paljon. Kaikki herkistää. Pelkään tulevaisuutta, sotaa, että jollekin tapahtuu perheessä jotain tai itse sairastun. Tilasin suuhygienistille ajan, nyt odotan jännityksellä ja pelolla käyntiä, koska olen kipuherkkä myös.
VastaaPoistaLuonto ja sen moninaisuus ja ihmeellisyyskin herkistävät. Linnunlaulut ja puron solina on kauneimpia ääniä. Kunpa osaisimme arvostaa tätä kaunista maailmaamme, että saamme kaiken tämän kokea. Ihanaa kesää kaikille!
Hei, kiitos kun kirjoitit! Ihmisten raakuus on tosiaan kamalaa. Kaikkea ei tosiaan kannata katsoa.. Tuo jos on liian vähän aikaa vanhuksille, on surullista. Ajattelen, että tämä maailmanaika tuntuu muuten oikein lietsovan meidän pelkojamme. Elää arkeaan, pitää hyvä huoli itsestäänkin on meille tärkeää, tapahtuu mitä tahansa. Itse käyn läpi välillä mitä pelkään ja miksi, ja mitä sille tänään voin tehdä. Asiat voivat sujua hyvin vaikka pelottaisikin. Ihania kesän hetkiä sinullekin ja perheellesi. ! Terveisin Merja
PoistaOli kiinnostava kirjoitus! Olen koko ikäni elänyt mukana toisten tunteissa enkä ole juurikaan ajatellut, että kaikki eivät tee niin. Vasta viime vuosina, kun asiasta on alettu kirjoittaa, olen ymmärtänyt ettei toisten tunnetiloihin kannata mennä mukaan ja väsyttää itseään. Helpommin sanottu kuin tehty! Kuinka osaisin ja pystyisin pitämään erossa myötätunnon ja toisen ihmisen tunteisiin mukaan menemisen?
VastaaPoistaTuo on kyllä hyvä kysymys. Kun jos ylipäätään voin tuntea myötätuntoa, on silloin eläydyttävä toisen tilanteeseen, tunteisiin. Tämä tapahtuukin hyvin luonnostaan meillä.
PoistaMyötätunnolla, olemalla läsnä tai jos voi olla käytännössä jollain lailla apuna, autan toista. Mutta jos en voi, huoli ja suru on edelleen eikä se helpolla katoa minnekään… Omat rajat, tämän yli et tule, on usein helpompi pitää jos ei ole kiintymyssuhdetta toiseen. Rajat silloin kun välittää toisesta, voi olla paljon vaikeampaa. Ajattelen että silloinkin voin mielessäni päättää (ainakin yrittää), tämän yli en anna tämän asian mennä. Sillä enhän kuitenkaan koskaan yksin voi toista ihmistä kantaa.
Palautuminen on aina keskeistä erityisherkän jaksamiselle. Minulle se on esim. hengittely, voimistelu, ja jos pystyn, kävely metsässä.
Auta myös itseäsi, kuuntele iteäsikin, mikä painaa, miltä tuntuu, ja ota huomioon tunteesi. Itseään voi myös kehua, kiittää ja kannustaa, kuten muitakin, kannattaa tehdä niin joka päivä. Itsensä huomioiminen ja vahvistaminen auttaa jaksamaan eikä silloin uuvu niin helpolla muiden tunteisiin.
Kiitos myös palautteesta!
Terveisin Merja
Minusta se onnistuu niin, että on ne omat rajat -tarvittaessa vaikka näkee itsensä ja muut oman kuplansa sisällä jotta ymmärtää että olemme erillisiä ihmisiä. Ja ennen kaikkea sillä että oppii rakastamaan itseään, kuuntelemaan itseään, olemalla läsnä itselleen ja itsessään. Niin että ihmisten keskelläkin kuulee samalla sen mitä minulle kuuluu, tuntee miltä tuntuu sisäisesti, miltä tuntuu tämän kehon sisällä. Voi hengittää rauhassa. Eli ei poistu itsestään ja sulaudu toisen kokemukseen, vaan kun on oppinut olemaan läsnä itselleen ja itsessään, voi kuunnella toisen tarinaa ja katsoa häntä objektiivisesti. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö voisi kokea myötätuntoa tai kuunnella läsnäolevasti, ennemminkin päinvastoin. Se vain tarkoittaa sitä, että oma läsnäolo on niin vahva, että on samalla läsnä sekä itselleen, että toiselle. Ei siis poistu itsestään tai päästä toista ihon alle. Koska itsellä on terve ja vahva minuus, joka ei läheisriippuvaisen tapaan katoa toiseen hallitsemattomasti. Se on ehkä myös sellaista sisäistä aikuisuutta, ettei enää kuuntele sellaisena turvattomana sisäisenä lapsena toista, sellaisena joka lähtee pelastamaan toisia ollakseen itse turvassa. Vaan aikuisena jolla on sisäinen turva itsessään ja joka siksi luottaa muidenkin olevan pohjimmiltaan turvassa. Ja joka voi siksi omalla hermostollaan ja läsnäolollaan peilata ja viestittää toiselle turvaa. Eli pohjimmiltaan rakastamalla itseäni aina vain syvemmin, luomalla itselleni aitoa läsnäoloa ja turvaa, annan sitä samalla muille ihan vain olemalla, ja itsessäni pysymällä.
PoistaTuo tunne on erittäin vahva ja ajatuksiani hallitseva ja kahlitseva. Siksi koko eläkeläisen aika tuntuu menevän omia ajatuksia ja mielikuvia paetessa. Olen myös kauan sitten nähnyt tuollaisen sarvikuonon ja vieläkin tulee itku sitä muistaessani. Siksi luen ihan hirveästi kirjoja ja katson paljon teeveetä. Onnekseni keskittymiskyky päästää minut irti ajatuksistani, mutta vain hetkeksi. Myös alkoholi suo pehmeää turtunaisuutta, mutta se ei tietenkään ole suotavaa vaikkakin houkuttelevaa. Kiitos kirjoituksistanne! Olen niin arkajalka etten ole uskaltautunut tapahtumiin, mutta nämä kirjoitukset avartavat tietojani aiheesta, joka selvisi minulle vasta pari vuotta sitten, vaikka olen jo 71-vuotias.
VastaaPoistaKiitos viestistäsi! Kiitos myös palautteestasi. Mekin uskomme täällä yhdistyksessä että kirjoituksissa, podcasteilla ym voidaan lisätä erityisherkkien ymmärrystä tässä asiassa. Tämä blogi on ennen kaikkea jäsenblogi ja monia henkilökohtaisia kokemuksia on jaettu ja jaetaan.
PoistaJokin kohtalo, eläimen tai ihmisen, kun kamala ja liikauttanut ja järkyttänyt itseä, piirtyy kyllä verkkokalvoille ikuisesti. On asioita joita ei olisi halunnut nähdä tai kokea.
Mietin sitä että voitko koittaa kohdata asioita joita sanot pakenevasi, niin kohdata niitä vaikka kirjoittamalla? Minulla se on auttanut.
Upeaa on välillä uppoutua kirjoihin ja elokuviin.. se on ihan jotain välttämätöntä. Keskittymiskyky on upea asia.
Kiitos kun tulit mukaan keskusteluun!
Terveisin Merja
Hei Merja!
VastaaPoistaSuurkiitos tästä tekstistä, se herätti minussa paljon ajatuksia - ja selkeästi muissakin lukijoissa. On jännää huomata, kuinka erityisherkkyys koskettaa meitä samalla tavalla, vaikka ikäeroa onkin. Parasta lienee hyväksyä oma herkkyytensä ja toimia sen ehdoilla - eikä kovan ja nopean maailman rytmiin liikaa mukautuen.
Parasta juhannusviikkoa!
T. Erityisherkkä toiminnanjohtaja Emma
Kiitos Emma! Ja juuri näin, ottaa oma herkkyytensä huomioon, niin jaksaa ja voi paremmin.
PoistaHyvä juhannusviikon jatkoa ja juhannusta!
Terveisin Merja