Erityisherkkyys -minun tarinani lapsuudesta aikuisuuteen

Minä olin lapsena hiljaisempi kuin muut, koska tarkkailin ja pistin merkille ympäröivästä maailmastani kaikki pienetkin yksityiskohdat. Minun oli helpompi puhua pienessä porukassa, kuin olla esillä isolle yleisölle. Muistan kun näin pienenä Michael Jacksonin Earth Song -kappaleen musiikkivideon musiikkiteeveeltä ja mietin, miksi ihminen tekee noin? Minä olin lapsena hyvin tietoinen mm. maailman nälänhädästä, sotaa pakenevista ihmisistä ja rasismista, mutta eihän pieni ihmisen alku pysty käsittämään miksi ne asiat ovat olemassa ja miksei aikuiset vaan lopeta niitä. Miksi ei ruokaa riitä kaikille maailmassa, miksi on sotia ja miksi ketään kiusataan ulkonäön perusteella. 

Minulla on lapsuuden päiväkirjassani runo ja piirustus, jonka olen ensimmäisellä luokalla kirjoittanut tytöstä, joka oli aina välitunnilla yksin. Runossa mainitsin, että minusta voisi tulla tämän tytön ystävä ja niin meistä sitten tulikin lapsena ystävät. Huomasin usein ennemmin syrjityt ja yksinäiset, kuin suositut isot yhteisöt. Pidin aina heikoimpien puolia, halusin olla kaikkien kaveri ja minusta tuntui todella pahalta kuulla, nähdä tai edes tietää jos jotakin kiusattiin. Minulla oli lapsena hyvin voimakkaat ja eläväiset unet. Seikkailin unissani milloin missäkin ja muistin myös usein uneni aamulla. Minua rupesi jo hyvin varhain kiinnostamaan unien tulkinta.

Menetin isäni auto-onnettomuudessa ollessani 7-vuotias. Pistin oman suruni sivuun, koska minä en halunnut kenenkään säälivän minua tai tulevan surulliseksi vuokseni. Kerroin todella avoimesti isäni kuolemasta ja usein jopa aloitin itse siitä kertomaan, jottei kiusallisia hetkiä vastapuolelle syntyisi. Vuoden 1994 joulun alla näin tähdenlennon, toivoin isääni takaisin ja mikäli isä ei voi tulla niin sitten joulupukki voisi tuoda Baby Born -nuken. Sain joululahjaksi Baby Born -nuken ja mietin, että se oli se tähdenlento.

Lapsuudesta aikuisuuteen pidin itseäni erilaisena, jotenkin huonompana hiljaisuuteni takia ja aina minua varjosti riittämättömyyden tunne. Nuo tuntemukset ottivat minusta lopulta vallan, vaikuttivat jokaiseen ihmissuhteeseeni, koko elämääni. Epävarmuus ja luottamuksen puute, menettämisen pelko ja yksinjäämisen pelko, nuo asiat aiheuttivat paljon väärinymmärrystä ihmissuhteissani. Itse en tuolloin vielä pystynyt tunnistamaan enkä kontrolloimaan tunteitani kovinkaan hyvin. Itkin peilin edessä katsoen omaa peilikuvaani, sanoin itselleni ääneen rumia asioita itsestäni ja vartalostani. Sätin itseäni pitkään jos mielestäni olin tehnyt jotain väärää tai noloa. Läheiset ihmiset mainitsivat minulle, ettei ole kiva kun puhun itsestäni niin, koska ne asiat ei ole totta. En uskonut, en vain nähnyt muuta totuutta kuin omani.

Viimeiset kuusi vuotta, ja varsinkin tänä vuonna, kun isäni kuolemasta tuli 30 vuotta, olen tehnyt matkaa itseeni ja tutkaillut sitä, kuka oikeastaan olen ja miksi olen kokenut maailman ja tunteet paljon voimakkaammin kuin moni muu elämässäni.

Uuvuin 2019 syksyllä ja siitä alkoi minun muutosmatkani, hitaan toipumisen kautta. Päätin, että jonkin täytyy muuttua, en voi olla aina kaikille kaikkea ja saatavilla. En ole muille mikään pahan olon kovalevy, jonne voi tallettaa ikävät asiat. En voi aina töissä vaan joustaa oman jaksamiseni kustannuksella. Päätin, että opettelen rakastamaan itseäni, niin kuin rakastan läheisiäni.

Keväällä 2020 menin ensimmäisen kerran peilin eteen ja sanoin ääneen ”olet kaunis ja sinä riität”. Tuosta alkoi uusi päivittäinen rutiini, jota olen toistanut tähän päivään saakka. Ei pahoja sanoja itsestäni enää koskaan, minä riitän. Näiden vuosien aikana olen opetellut itsemyötätuntoa, mitkä ovat rajani ihmissuhteissa ja työelämässä. Olen oppinut sanomaan ei, silläkin riskillä, että joku saattaa siitä minulle suuttua tai loukkaantua. En ole vastuussa toisten tunteista ja minulla on myös oikeus kuunnella omiani, jotta jaksan paremmin. Olen luopunut tai ottanut etäisyyttä ihmissuhteista, jotka imevät minusta energiaa, antamatta minulle mitään takaisin. Olen oppinut puhumaan omista tunteistani. 

Minulle on tullut elämääni uskomattoman ihania ihmisiä näiden 6 vuoden aikana, vähättelemättä yhtään elämäni aikana rakentuneita ihania ja vahvoja ihmissuhteita. Minä olen oppinut tekemään asioita yksin, koska aiemmin jätin tekemättä, jos en saanut ketään seurakseni. Olen oppinut nauttimaan yksinolosta, tuntematta yksinäisyyttä. Minä jopa nautin nykyään enemmän yksinolosta, kuin siitä, että minun seurassani jatkuvasti olisi joku ihminen. Olen oppinut olemaan ajattelematta, mitä minusta ajatellaan. Olen oppinut kumoamaan elämäni aikana kertyneitä rajoittavia uskomuksia ja ajatuksia. Olen oppinut olemaan yliajattelematta kaikkea ja koko ajan. 

Ja mikä tärkeintä, olen oppinut kääntämään erityisherkkyyteni vahvuudeksi, minulle se on erityinen lahja tässä pahuutta ja surua täynnä olevassa maailmassa. Erityisherkkyyteni avulla minulla riittää ymmärrystä ja rakkautta, eikä asiat edessäni ole mustavalkoisia. Ylpeydellä kannan mukanani ja vaalin sirpaleista kasattua peiliä, joka vuosi vuodelta näyttää ehjemmältä.

Peilistä katsoo takaisin erityisherkkyyden lahjan saanut, ihana ja kaunis Marjo, eli minä.

Opiskelen tällä hetkellä ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja matkaani erityisherkkänä tulevana ammattivalmentajana voit seurata IG: @marjourneyoflearning

Marjo Räsänen