Minä olin lapsena hiljaisempi kuin muut, koska tarkkailin ja pistin
merkille ympäröivästä maailmastani kaikki pienetkin
yksityiskohdat. Minun oli helpompi puhua pienessä porukassa, kuin
olla esillä isolle yleisölle. Muistan kun näin pienenä Michael
Jacksonin Earth Song -kappaleen musiikkivideon musiikkiteeveeltä ja
mietin, miksi ihminen tekee noin? Minä olin lapsena hyvin tietoinen
mm. maailman nälänhädästä, sotaa pakenevista ihmisistä ja
rasismista, mutta eihän pieni ihmisen alku pysty käsittämään
miksi ne asiat ovat olemassa ja miksei aikuiset vaan lopeta niitä.
Miksi ei ruokaa riitä kaikille maailmassa, miksi on sotia ja miksi
ketään kiusataan ulkonäön perusteella.
Minulla on lapsuuden
päiväkirjassani runo ja piirustus, jonka olen ensimmäisellä
luokalla kirjoittanut tytöstä, joka oli aina välitunnilla yksin.
Runossa mainitsin, että minusta voisi tulla tämän tytön ystävä
ja niin meistä sitten tulikin lapsena ystävät. Huomasin usein
ennemmin syrjityt ja yksinäiset, kuin suositut isot yhteisöt. Pidin
aina heikoimpien puolia, halusin olla kaikkien kaveri ja minusta
tuntui todella pahalta kuulla, nähdä tai edes tietää jos jotakin
kiusattiin. Minulla oli lapsena hyvin voimakkaat ja eläväiset unet.
Seikkailin unissani milloin missäkin ja muistin myös usein uneni
aamulla. Minua rupesi jo hyvin varhain kiinnostamaan unien tulkinta.
Menetin
isäni auto-onnettomuudessa ollessani 7-vuotias. Pistin oman suruni
sivuun, koska minä en halunnut kenenkään säälivän minua tai
tulevan surulliseksi vuokseni. Kerroin todella avoimesti isäni
kuolemasta ja usein jopa aloitin itse siitä kertomaan, jottei
kiusallisia hetkiä vastapuolelle syntyisi. Vuoden 1994 joulun alla
näin tähdenlennon, toivoin isääni takaisin ja mikäli isä ei voi
tulla niin sitten joulupukki voisi tuoda Baby Born -nuken. Sain
joululahjaksi Baby Born -nuken ja mietin, että se oli se
tähdenlento.
Lapsuudesta
aikuisuuteen pidin itseäni erilaisena, jotenkin huonompana
hiljaisuuteni takia ja aina minua varjosti riittämättömyyden
tunne. Nuo tuntemukset ottivat minusta lopulta vallan, vaikuttivat
jokaiseen ihmissuhteeseeni, koko elämääni. Epävarmuus ja
luottamuksen puute, menettämisen pelko ja yksinjäämisen pelko, nuo
asiat aiheuttivat paljon väärinymmärrystä ihmissuhteissani. Itse
en tuolloin vielä pystynyt tunnistamaan enkä kontrolloimaan
tunteitani kovinkaan hyvin. Itkin peilin edessä katsoen omaa
peilikuvaani, sanoin itselleni ääneen rumia asioita itsestäni ja
vartalostani. Sätin itseäni pitkään jos mielestäni olin tehnyt
jotain väärää tai noloa. Läheiset ihmiset mainitsivat minulle,
ettei ole kiva kun puhun itsestäni niin, koska ne asiat ei ole
totta. En uskonut, en vain nähnyt muuta totuutta kuin omani.
Viimeiset
kuusi vuotta, ja varsinkin tänä vuonna, kun isäni kuolemasta tuli
30 vuotta, olen tehnyt matkaa itseeni ja tutkaillut sitä, kuka
oikeastaan olen ja miksi olen kokenut maailman ja tunteet paljon
voimakkaammin kuin moni muu elämässäni.
Uuvuin
2019 syksyllä ja siitä alkoi minun muutosmatkani, hitaan toipumisen
kautta. Päätin, että jonkin täytyy muuttua, en voi olla aina
kaikille kaikkea ja saatavilla. En ole muille mikään pahan olon
kovalevy, jonne voi tallettaa ikävät asiat. En voi aina töissä
vaan joustaa oman jaksamiseni kustannuksella. Päätin, että
opettelen rakastamaan itseäni, niin kuin rakastan läheisiäni.
Keväällä
2020 menin ensimmäisen kerran peilin eteen ja sanoin ääneen ”olet
kaunis ja sinä riität”. Tuosta alkoi uusi päivittäinen rutiini,
jota olen toistanut tähän päivään saakka. Ei pahoja sanoja
itsestäni enää koskaan, minä riitän. Näiden vuosien aikana olen
opetellut itsemyötätuntoa, mitkä ovat rajani ihmissuhteissa ja
työelämässä. Olen oppinut sanomaan ei, silläkin riskillä, että
joku saattaa siitä minulle suuttua tai loukkaantua. En ole vastuussa
toisten tunteista ja minulla on myös oikeus kuunnella omiani, jotta
jaksan paremmin. Olen luopunut tai ottanut etäisyyttä
ihmissuhteista, jotka imevät minusta energiaa, antamatta minulle
mitään takaisin. Olen oppinut puhumaan omista tunteistani.
Minulle
on tullut elämääni uskomattoman ihania ihmisiä näiden 6 vuoden
aikana, vähättelemättä yhtään elämäni aikana rakentuneita
ihania ja vahvoja ihmissuhteita. Minä olen oppinut tekemään
asioita yksin, koska aiemmin jätin tekemättä, jos en saanut ketään
seurakseni. Olen oppinut nauttimaan yksinolosta, tuntematta
yksinäisyyttä. Minä jopa nautin nykyään enemmän yksinolosta,
kuin siitä, että minun seurassani jatkuvasti olisi joku ihminen.
Olen oppinut olemaan ajattelematta, mitä minusta ajatellaan. Olen
oppinut kumoamaan elämäni aikana kertyneitä rajoittavia uskomuksia
ja ajatuksia. Olen oppinut olemaan yliajattelematta kaikkea ja koko
ajan.
Ja mikä tärkeintä, olen oppinut kääntämään
erityisherkkyyteni vahvuudeksi, minulle se on erityinen lahja tässä
pahuutta ja surua täynnä olevassa maailmassa. Erityisherkkyyteni
avulla minulla riittää ymmärrystä ja rakkautta, eikä asiat
edessäni ole mustavalkoisia. Ylpeydellä kannan mukanani ja vaalin
sirpaleista kasattua peiliä, joka vuosi vuodelta näyttää
ehjemmältä.
Peilistä
katsoo takaisin erityisherkkyyden lahjan saanut, ihana ja kaunis
Marjo, eli minä.
Opiskelen
tällä hetkellä ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja matkaani
erityisherkkänä tulevana ammattivalmentajana voit seurata IG:
@marjourneyoflearning
Marjo
Räsänen