Herkkä aistii riipaisevan kauniita asioita

Jäsenen blogikirjoitus:

Herkkyys on synnynnäinen tapa elää ja nähdä maailma. Se on suhtautumista asioihin hienovaraisuuteen saakka, vivahteiden ja aistien tunnelmaa. Herkkyys voi olla pikkutarkkaa havainnointia ja asioiden löytämistä sieltä, missä suurin osa ihmisistä ei näe mitään. Se on rikkaus ja raastavuus.

Herkkyys on siis lahja. Itse en siitä luopuisi, vaan koetan jakaa sitä eteenpäin. Aitoutena ja empaattisuutena. Vanhaa sanontaa mukaillen: Minkä toisten eteen tekee, sen itsellensä saa. Tässä on kuitenkin herkkyyden suo, kompastuskivi ja huomion arvoinen kohta. Usein antaa itsestään liikaa. Sellainen uuvuttaa ja nostattaa ylivirittyneisyyttä. Olisi hyvä oppia tunnistamaan omat rajansa eli missä on se oma EI.

Ei ole väärin kieltäytyä, torjua ja sanoa, että nyt ei sovi. Se on itsensä puolella olemista. Se on omien rajojen asettamista. Rajojen asettamiseen suhtaudutaan hyvin eri tavoin, mutta kunhan oivaltaa, että kieltäytyessä voi toinen suuttua, loukkaantua tai muutoin kertoa, että olet niin herkkä. Toivottava vastaus olisi, että olipa hyvä, kun sanot, kun sinulle ei sovi.

Niin. Eihän se väärin ole, eikä viallistakaan. Olla herkkä. Se on jotain ihmisen ja maailman välissä.

Usein Facebookissa herkkien ryhmässä kirjoitetaan uupumisesta. On unohduttu jonnekin sellaiseen maastoon, joka repii ja riipii. On unohtunut itsen kuuntelu, lepääminen, kenties itselle tärkeä oma aika ja yksin olokin. Olo on kuin sähköjäniksellä, joka virran alkaessa hiipua juoksee ympyrää uskaltamatta pysähtyä. Olisiko tässä oppimisen paikka? Sellaisen oppimisen, jota voi harjoitella. On mahdollista oppia tuntemaan omat raja-aidat, tarpeet ja tunteet.

Kuulin joskus sanonnan, että herkkä ihminen alkaa kukoistaa siellä, missä häntä ymmärretään. Siellä missä hänet otetaan vastaan aitona omana itsenään. Sellainen vaatii turvallisen olon, varmuutta siitä, että herkkyyttä ei kiistetä. Eikä myöskään yritetä muuttaa joksikin, mitä herkkä ei vain voi itse tavoittaa.

Tunteet ja herkkyys

Tunteet taitavat olla välillä aika monelle herkälle raastinrautamaisia. Kirskuvat ja viiltävät tunteemme saavat joskus yliotteen, ja silloin kuppi omaa teetä keikahtaa nurin. Pöydällä on vain teenruskeita pisaroita ja kyyneleitä, jotka lopulta joutuu itse siivoamaan.

Itsestä huolehtiminen on saanut minut tuntemaan itsearvostusta ja -kunnioitusta. Olen havainnut, että kun nukun hyvin, syön säännöllisesti ja liikun, jaksankin yllättäen aiempaa enemmän. 

Tunteitaan ei kuitenkaan voi hallita, vaan niitä voi säädellä. Niitä voi kuunnella, sillä niillä taitaa olla viisas viesti. Tunteet kertovat mihin kiinnittää huomiota elämässään. 

Emme selviä ilman toisia. Uskon, että se on yksi elämää kannattelevista merkityksistä, olla toisia varten. Toisen ihmisen luoma vakaus tai itse rakennettu tunneturvallinen suoja, luovat turvallisuutta ja kannattelevat sitä, mikä aiemmin saattoi tuntua kipeänä kokemuksena. Turvallinen nykyhetki siis pitää pystyssä sitä tunnetta, mikä aiemmin viilsi tikkuna ihoa. 

Moni herkkä on kertonut minulle kuulevansa päivittäin kotona ja työssä komenteluna: Älä ole niin herkkä. Herkkyyttä ei voi poistaa, se ei ole sairaus, eikä väärin taikka vialliseksi tekevä. Se on elämistä sellaisena aitona ihmisenä, joka kasvaa uskalluksesta ja rohkeudesta. Se on kiistatta vahvaa kokemista, myrskyn kaltaisia tunteita, kyyneleitä, jotka heijastavat maailman silmiin väliin turvattomana ja vaativana paikkana. 

Joskus voi tuntua siltä, että maailma vaatii liikaa. Ei jaksa, ei voi, eikä tarvitse. Anna itsellesi helpotukseksi lepoa, löydä ihania ihmisiä ympärillesi. Rakenna itsellesi kupla, jonka sisällä olet suojassa. Sinulla on oikeus ja lämpö olla itsellesi se elämäsi tärkein ihminen. Sinä. Sinun kaltaistasi ei ole kuin yksi tällä maapallolla.

Minua on auttanut paljon omien tunteideni tiedostaminen. Aiemmin kavahdin tunteitani, eikä tarpeista ollut tietoisuutta enempää kuin keltaisen höyhenen verran. Kun aloin tutustua itseeni, löysin maailman, tunteet. Ja sepäs vasta mielenkiintoista onkin. Tunteet yllättivät. Nyt mietin, että mistä tämä tunne nyt tähän hypähti, ja mikä tarve mahtaa olla taustalla.

Ei tunteisiin tarvitse jäädä vellomaan, mutta ne voi kertoa itselleen ensin ihan rehellisesti: Nyt olen vihainen. Tai tänään olin iloinen. Olen surullinen. Nykyään menen jopa tunteitani päin, enkä pelkää niitä. Suhtaudun ennemminkin uteliaana ja avoimena siihen mitä tunnen ja ajattelen eri tilanteissa. Se tekee elämästä mielenkiintoisen, jännittävän ja elämyksellisen. Se on rakkautta sisäistä ja ulkoista maailmaa kohtaan.

Raila Tuuli