15 marraskuuta 2023

Kokemuksia ja ajatuksia jaksamisesta

Jäsenen blogikirjoitus:

Palautuminen ja hyvät hetket ovat tärkeitä kaikille. Tästä on tullut juteltua monissa porukoissa viime aikoina.

Mikä sinua auttaa palautumaan maailman uutisten keskellä, omien kriisien tai vaikeuksien, menetysten tai sairaudenkin keskellä?

Metsä

Minulla se on esimerkiksi mennä metsään, antaa metsän tarjoamien aistihavaintojen hoitaa ja viedä mennessään, tähän hetkeen ja unohdukseen kaikesta muusta, vaikka vain puoleksi tunniksi. 

Meren ja järven rantakin on vahvasti aisteihin vetoava ja siksi rentouttava.




Rutiinit, toistuvat asiat

Kun hoidan arkisia asioita, ne hoitavat minua. Tiskaaminen, siivoaminen, roskien vieminen, kaupassa käynti, vaatteiden silitys, ruoanvalmistus, leipominen, näitähän riittää. Joskus niitä on jopa yli oman tarpeen. Hyvä että on, aina jotakin mihin tarttua. Ellei pölypalleroita, niin tiskejä, aina jotakin.

Jos on sairaana eikä jaksa juuri mitään, niin rutiinit ovat ihan vieläkin tärkeämpiä jaksamiseen päivästä toiseen. Perusasiat; keittää aamupuuro, syödä, pukea.. tehdä joku asia ja kas, vielä se kerran tulee päivä kun jaksaa taas muutakin.

Kirjoittaminen

Kirjoittaminen auttaa purkamaan omaa mieltä. Kirjoittajat ovat sanoneet mm. että kirjoittaminen on kuin puhuisi ystävälle. Että kirjoittaessaan ei ole yksin.

Onko niin että omat ajatukset saavat kuin vastakaikua, että vastauksia löytyy kun kirjoittaa, tai jos ei vastauksia niin ainakin jotakin merkitystä sille omalle senhetkiselle tilanteelle tai vaikealle tunteelle. Tällaista olen ainakin itse kokenut.

Muiden kanssa -ilo

Mikä tuo iloa elämään, niin asioiden jakaminen muiden ihmisten kanssa. Jos ei muuta voi, niin aina voi ajatella hyvää muista. Jo se tuo hyvää oloa. Ryhmissäkin on hyvä tilaisuus kokea yhteisyyttä. Emme ole yksin, kun ymmärrämme, jossakin on toinen aika samanlainen.

Kaikenlainen muiden eteen tekeminen, oman voinnin, tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan, vapaaehtoistyö, vaikuttaminen vaikka vähässäkin, se tuo iloa.

Myötätuntoa myös itseään kohtaan

Myötuntoisuus, kun on kohdannut jotakin vaikeaa, on väsynyt eikä meinaa jaksaa, itseään kohtaan kantaa vähintään huomiseen. 

Itseään voi myös voi kehua, jos muita ihmisiä tai asioita, niin itseäänkin. Hyvä. Hyvin tehty! 😀 Kehunaiheita löytyy kuin kiitosaiheitakin, kunhan niitä alkaa tietoisesti havaitsemaan. Jo se selviytyminen päivästä voi olla kehunaihe.

Omien arvojen suuntainen elämä

on kestävämpää ja palautumisen ja jaksamisen keinotkin voivat löytyä helpommin. Kaikkea ei voi mitä haluaa mutta jo sinne päin on hyvästä. Rakastan luontoa ja haluan suojella sitä, niin menen luontoon ja niin siellä myös nautin ja palaudun.

Väsyneenä on vaikea tuntea kiitollisuutta. Kun jaksaa, voi alkaa listata kiitosaiheita, vaikka päivittäin. Kas niitä kuitenkin löytyy. Kiitollisuus voi lisääntyä ja se on merkittävä asia jaksamisen kannalta.

Millaisia ajatuksia ja kokemuksia sinulla on liittyen rasituksesta palautumiseen ja jaksamiseen?

Merja Korpisaari