Bussiin tuli yläasteen pysäkiltä poikia. Iso joukko, kaikki pukeutuneina tummiin vaatteisiin, meni taakse istumaan. Yksi joka ei kuulunut joukkoon, värikkäämmin pukeutunut poika, jäi eri kohtaan. Hän istui huonoryhtisesti ja ilmeettömänä,ja oli ihan kokonaan keskittynyt kännykkäänsä ja sulkenut muun ympäristön mielestään.
Häntä vastapäätä tuli istumaan mummo, jolla oli vähän samantapainen kihara tukka ja jotain samaa olemuksessa. Yhtäkkiä mummo sanoi pojalle jotain, en muista enää mitä, ehkä että minä jään seuraavalla pysäkillä pois, tai että hanskasi on lattialla. Ja hän sanoi sen niin, että katsoi poikaa rakastavasti, todella nähden hänet, niinkuin hän olisi ajatellut että tuo voisi olla minun lapsenlapseni. Ja se poika, hänen kasvonsa valaistuivat, hänen ryhtinsä oikeni, hänen iholleen tuli sellainen terve punerrus ja hän katsoi mummoa silmiin samanlaisella lämmöllä. Minusta näytti siltä, että siinä kaksi erityisherkkää kohtasi. Siinä nähtiin toisen sieluun asti, siinä oli lämpö ja hyväksyntä.
Mummo jäi bussista hymy kasvoillaan ja poika jäi istumaan ryhdikkäänä ja omaa ainutlaatuisuuttaan loistaen. Pojasta näki, että hän jakaa kauniin sisäisen maailmansa, ilonsa ja lämpönsä, ehkä perheensä ja harvojen valittujen, samalla tavalla lähestyvien kanssa.
Susanna
💜💜💜
VastaaPoista