Elänkö omaa elämääni?

Jäsenen blogikirjoitus:

Kävin taannoin yhdessä webinaarissa, jonka aiheena oli "Kenen elämää elät?". Kun aloin asiaa pohtia, sain listattua ainakin mieheni, molempien ikääntyvät vanhemmat, työnantajan, ystävät, harrastepiirit ja loputtoman määrän kaikenlaisia pienempiä yhteyksiä, joiden elämää elän. Toki jossakin kohden listalle mahduin myös minä itse. 

Kuitenkin sitä omaa elämää, ihan itselleen, pitäisi elää paljon enemmän, muistaa hoitaa niin päätä kuin kroppaakin. Valitettavan usein kuitenkin tämä oma elämä jää jalkoihin, kun kaikki muu menee edelle. Oman itsensä kaltoinkohtelun kyllä huomaa, mutta usein valitettavan myöhään, sitten kun on jo niin väsynyt, että sitä ei korjatakaan ihan hetkessä. Oma terveys on kuitenkin paras asia, mihin voi sijoittaa ja tämä olisi tärkeää muistaa.

Samassa webinaarissa kysyttiin, että jos olisi mahdollisuus ottaa yksi pilleri ja sen jälkeen olisi loppuikänsä onnellinen. Ensimmäinen ajatus oli, että ehdottomasti ottaisin tällaisen pillerin. Webinaarin osallistujista 75 % oli sitä mieltä, että ei ottaisi. Kysyin tätä myös yksissä ystäväporukan illanistujaisissa ja siellä taas 75 % olisi ollut valmis ottamaan tämän pillerin.

Jälkeenpäin olen pohtinut tätä paljon ja tullut siihen tulokseen, että jos aina olisi onnellinen, niin tottuisiko siihen niin, että se onnellisuus ei enää tuntuisi miltään? Koska eikös onnellisuuden tunnista juuri siitä, että se on erilainen tunne kuin esim. olla allapäin? Jos olisi aina vain onnellinen, niin eikö se, että olisi vaan vähän onnellinen olisi yhtä kuin olla allapäin? Eli aina pitäisi vain tavoitella entistä suurempaa onnellisuutta.

Toisaalta mietin myös sitä, että jos olisin aina onnellinen, en olisi enää minä. 

Janna Satri kysyi kerran yhdessä luennossaan, että kuka olisit, jos sinulta otettaisi pois kaikki erityisherkkyyspiirteet. Tämä on oikeastaan sama asia, erityisherkkyyteen kuuluu oleellisena osana tunteiden laaja kirjo. 

Jos olisin aina vain onnellinen, en voisi olla erityisherkkä. Houkutteleva ajatus, mutta toisaalta täytyy todeta, että rakastan itsessäni sitä ihmistä, jonka kännykän kamera on täynnä auringonlaskuja ja -nousuja - ja olisi myös kuutamoita ja tähtiä, jos se kamera vaan suostuisi niitä tallentamaan - perhosia, kukkia, luonnon heräämistä kevään jälkeen. Minulla on kyky nähdä kauneutta ympärilläni, elää omaa elämääni erityisherkkänä minuna, unohtamatta ihmisiä ympärilläni. Kuka minä olisin, jos minulta puuttuisi nämä ominaisuudet?

 

 

Teksti ja kuva: Eva