Hiljaisuudessa

Hallituksen jäsenen blogikirjoitus:

Olen ollut nyt reilun viikon hiljaisuudessa, ja pari päivää pitää vielä olla puhumatta, jotta äänihuuleni saavat levätä. On ollut melko mielenkiintoista huomata, miten saa asioita hoidettua ja itsensä kuuluviin, kun tätä ei saa tehdä äänen avulla. Onneksi nykyään on apuja, kuten Google Kääntäjä, josta kirjoituksen saa myös puheena, mutta haasteita on silti piisannut.

Onnekseni kaikki kohtaamiset ovat olleet positiivia, joskin on erikoista, kuinka helpolla toinen alkaa matkimaan eleitä ja jättää puheen vähemmälle, kun vastapuoli ei puhu. Tai sitten kun näytän kirjoitettua tekstiä niin minulle puhutaan yli hitaasti aivan kuin kuulossani olisi jotain häikkää. Hermoni olen menettänyt vain mieheni kanssa, kun hän on kysynyt 8 asiaa minuutissa. Tuolloin olin keittiössä laittamassa ruokaa, enkä todellakaan voinut vastata osoittamalla peukalolla ylös tai alas…

Eilen kävimme mieheni kanssa kävelyllä luontopolulla. Oli hyvin mielenkiintoista seurata ihmisiä matkan aikana. Oli pariskuntia, jotka supattelivat hiljalleen, oli yksinäisiä vaeltajia, jotka vain kiisivät ohitse. Oli lapsiperheitä, jotka saattoi kuulla kaukaa ja pitkän aikaa. Ymmärrän lapsia, eivät he osaa ajatella, ja heidän kuuluukin kysellä ja ihmetellä elämää, mutta ne vanhemmat… Erityisesti eräs perhe, jonka kanssa polkumme kohtasi monta kertaa. Vanhemmat kailottivat omia höpinäitään paljon suuremmalla äänellä kuin lapset ja pitivät välillä aivan turhanpäiväistä rallatusta lemmikin märistä tassuista. Jossain kohden kuulin, kun sanoivat lapsille, että näiden tulisi olla hiljempaa, koska jotkut olivat tulleet alueelle rentoutumaan. Itse he jatkoivat meluamistaan. Niinpä niin, miten olisi se esimerkin voima… Olipa myös perhe, jolla oli mukanaan radio!

Kun sanoo vähemmän, pakosta kuulee enemmän. Samalla huomaan, kuinka paljon ns. turhaa itsekin sanon, ihan vaan sanoakseni jotain. Ja myönnettäköön, että puhun paljon itsekseni. Nyt kun kaikki pitäisi kirjoittaa niin on monta asiaa, joita ajattelen, mutta joiden tärkeys on niin pieni, että ne jäävät kirjoittamatta. Ehkäpä tästä parista viikosta jää jotain oppia tähänkin päähän, joten jos tapaan minun olevan hiljaa, saattaakin olla, että kuuntelen.

Heli