Jokainen ansaitsee onnen hetkiä

 

IT-asiantuntijan blogikirjoitus

Valokuvasin eräänä elokuisena sunnuntaina Nallikarin majakkaa Oulussa. Jo majakan epätavallinen muoto paljastaa, että se on tarkoitettu ainoastaan vapaa-ajan viettäjille eikä merenkulkijoille. Nallikarin uimaranta ja majakka sijaitsevat paikallisten ihmisten ja matkailijoiden suosimalla merenranta-alueella. 

Loppukesän alle kahdenkymmenen asteen lämpötiloissa aluetta eivät enää kansoittaneet auringonpalvojat, pallopelien pelaajat eivätkä piknikin nauttijat. Alueella liikkui kauniista päivästä nauttivia ihmisiä, eräät hieman joutuisammin polkupyörällä sekä toiset kävellen ja näkymiä tiiviimmin ihaillen. 

Majakkakuvan edustalle sattuneesta pariskunnasta en tiedä yhtään mitään. Heidän välillä näytti onnellisuutta pursuavan runsaasti. Vaikka taivasta olisivat peittäneet tummat pilvet ja kylmä tuuli olisi patistanut pariskuntaa takaisin sisätilojen suojiin, he tuskin olisivat mielenrauhaansa menettäneet. Pariskunta jakoi onnea toisilleen ilmiselvällä läheisyydellä ja osoittamalla aika ajoin huomiota toisilleen. Heidän onnensa ei ollut keneltäkään muulta pois. 

Hiljalleen väistyvän kesän tapahtumat mitä ilmeisimmin täydensivät meidän jokaisen kokemuksiamme väliin positiivisemmin ja toisinaan vähemmän mairittelevasti. Tällaistahan normaali ihmisen elämä on. 

Olisi hienoa, jos taikasauvaa heilauttamalla voisi vähentää ihmisten vaikeuksia. On näet aiheetonta väittää, että kärsimys jalostaisi kenestäkään ylevämpää ihmistä. Ehkä vastoinkäymisten kokeminen opettaa elämää ja elämään. Omalla kohdallani olen jäävi sanomaan, olenko runsaasta oppimateriaalista huolimatta oppinut mitään.

Kirjailija Eino Leino ohjeistaa erään runonsa alussa näin: "Kell' onni on, se onnen kätkeköön." Miksi hän näin tekee? Kuvatkoon vaan runo elämää omien suodattimiensa läpi. Joskus se näkee elämän punahehkuvana ja toisinaan myrskyn tummana. Kumpaankaan ääripäähän ei tarvitse kuulua tarkoituksellinen ihmisen onnen vaimentaminen. 

Brittiläisen Lewis Carrollin tunnetuin kirja on suomennettu nimellä Liisan seikkailut ihmemaassa. Itse pidän kirjalle parempana nimeä Liisa Ihmemaassa. Alun perin lastenkirjaksi tarkoitettu teos sopii hyvin aikuisillekin ‒ ovathan sen tapahtumat yllättäviä ja hieman pelottaviakin. 

Kun kesän lopulla kuvaannollisesti päädyin omaan Ihmemaahani, en kirjan päähenkilö Liisan tavoin joutunut kamppailemaan saadakseni järkeä tapahtumiin. Minun Ihmemaani vaikutti yhtä lailla sadunomaiselta, mutta Liisan kokemasta poiketen rauhoittavalta. Liisan kohtaamat satuhahmot tuskin soivat hänelle yhtä turvallista mielentilaa kuin minun kohtaamani henkilö on minulle antanut. Päättynyt elokuu kohteli minua hienosti. 

Seppo Alaruikka