Hyvää joulua ja vuoden vaihtumista!

 

Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää, rauhallista joulua kaikille blogimme  kirjoittajille ja lukijoille! 

Tavataan tammikuussa 2023! 💚

 

Se toisenlainen joulukuusi

  Varapuheenjohtajan blogikirjoitus:

 

Terveisiä Amerikasta.Tuli siellä käytyä ihmettelemässä hieman maailman menoa ja onhan se erilaista. Meidän siellä ollessa joulu alkoi vasta tehdä tuloaan ja valitettavasti ne netistä tutut yltiökoristellut talot jäivät näkemättä, jotka kyllä olisivat olleet hyvinkin mielenkiintoisia. Hieman pääsimme kurkkaamaan kuitenkin Halloweenin ihmeitä ja täytyy sanoa, että jos he samalla intensiteetillä koristavat talot joulukuosiin niin on se näky.

Kaupoissa onneksi joulua pääsi kurkistamaan, kun lahjaideoita ja koristeita hyllyille ilmaantui. Itselleni mukaan tarttui ovikoriste sekä myttystonttu, siis sellainen, jolla on myssy silmillä. Jostain hassusta syystä pidän niistä suunnattomasti. Ja kaduilla näkyi valoja, kauppojen ikkunoissa piirustuksia, puistoissa valoin muotoiltuja joulupalloja ja muita joulunkoristeita. 

Ja sitten olivat ne joulukuuset.

Olen aina pitänyt suomalaiseen mieleen yksinkertaisesta ja simppelistä joulukuusesta ja meillä se on kaunis valkoinen, koristeltuna sinisin valoin ja hopeisin nauhoin. Ja nuo amerikkalaisittain olevat tavaraa täynnä olevat kuuset ovat olleet jotenkin kaoottisia, vaan nyt huomaan, että ajatusmaailmani on muuttunut. Tuolla reissussa pääsin tutkimaan noita koristeiden täyttämiä kuusia oikein läheltä, katsomaan kuinka ihmeessä sinne on saatu niin monenlaista ja paljon koristetta ja olin hyvinkin vaikuttunut asiasta. Vaikka kuuset pullistelevat koristeita on niissä hienoinen tasapaino ja symmetria. Koristeita on monenlaisia ja siinä oli herkän ihanuus, kun oli monta asiaa ihmeteltäväksi ja katsottavaksi.

Itseni on ollut vaikea kestää sitä jotain erilaista ja tuosta perinteisestä väriskaalasta poikkeavaa koristetta, vaikka se olisi minulle varta vasten tehty ja lahjaksi annettu. Mutta josko joulukuuseni saisikin osakseen hieman runsaampaa koristelua, juhlistamaan tätä mahtavaa riemun aikaa, enemmän kuin se hiljainen rauhallisuus, jonka se on saanut ylleen joka vuosi. Ehkä sinne kaiken kattavuuden joukkoon solahtaisivat ne saadut muistotkin ja kuka tietää keräisivät ympärilleen seuraavia mahtavia muistoja elämän polulta.

Ihanan rauhallista ja riemullista Joulun aikaa

 toivottaa Heli

Yksinäisyyden monet muodot

Kokosimme tähän joitakin kirjoittajiemme aiempia blogipostauksia liittyen yksinäisyyteen ja ulkopuolisuuteen, eri näkökulmista katsottuna.

Olla yksin ei tarkoita aina yksinäisyyttä. Toisaalta yksinäisyys ei ole aina sitä että olisi yksin. Viihtyä myös yksin on hyvä asia. Erityisherkkä tarvitsee yksinoloa aika ajoin.

 

-Mitä sinä ajattelet?

 

Yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta

Yksinäisyys  

Herkkä ja ujo, mutta sosiaalinen

Keitä me olemme toisillemme

Ikävä

Ajaton Shirley Valentine

Terveisin

Merja ja tiimi

 

 (Kuva Pixabaysta)

 

 

HSP Day -viikon luento ja muut tapahtumat

Jäsenen blogikirjoitus

HSP  Day -viikko 3.‒7.10. oli täynnä tapahtumia. Luento, monenlaista toimintaa ja kohtaamisia. Yhdessä saamme aikaan enemmän, ja niin saimme tälläkin kertaa.  

Viikon päätapahtuma oli HSP Day -päivän 6.10. luento "Miksi muut jaksavat enemmän kuin minä" Helsingissä. Luennoitsija oli HSP-kokemusasiantuntija, hyvinvointikoordinaattori Eeva-Kaisa Rönkä. Väkeä saapui paikalle kivasti, aina naapurikaupungeista asti.

Luennolla kuultiin, miten erityisherkkä voi väsyä muita herkemmin. On monia asioita, jotka vievät voimia ja väsyttävät. Erityisherkällä on ylenpalttisesti tuntosarvia niin aisteissa kuin mielessä, ja nämä pysyvät alati valppaina. Herkkä käsittelee virikkeitä perusteellisesti ja syväluotaavasti.

Erityisherkän pitäisi pysyä valppaana myös oman jaksamisensa suhteen. Hänen on hyvä opetella vetämään rajoja sille, mitä tekee ja mitä ylipäätään on valmis vastaanottamaan. Hän tarvitsee palautumiseen aikaa.

Kun herkkä voi hyvin, hän on parhaimmillaan. Aistiessaan pienetkin signaalit hän voi hyödyttää koko yhteisöä esim. työpaikalla. Hän on vähän kuin laadukas vastaanotin, joka ennättää rekisteröidä ja tajuta asioita muita aiemmin ja paremmin.

Luennolla keskustelua käytiin vilkkaasti. Joitakin asioita jäi vielä avoimeksikin. Hyvä niin. Emme tiedä kaikkea, mutta tietoa karttuu kaiken aikaa. Tutkimusta tehdään ja uusia kirjoja julkaistaan. Meillä yhdistyksessä keskustelua käydään monella näyttämöllä, kuten tiimeissä, tapaamisissa ja hallituksen keskuudessa.

Tilaisuudessa oli hyvä, sanoisin erityisherkkä tunnelma jälleen kerran. Näitä Eeva-Kaisan luentoja varmaan kuullaan vielä lisää. Oli ilo olla mukana.

HSP Day -viikon aikana saimme kuulla myös psykologian tohtori, THL:n tutkija Anniina Virtasen keskustelua yhdistyksen viestintähenkilö Terhi Mäkiniemen kanssa psykologisesta palautumisesta ja erityisherkkyydestä. 

Herkät yrittäjät Anneli Päivänsara ja Tiia Ojala keskustelivat mukavassa ja valaisevassa tuokiossa siitä, mitä haasteita erityisherkkä kohtaa omassa yritystoiminnassaan. 

Viikolla pidettiin 16‒29-vuotiaiden nuorten aikuisten chat, jossa HSP-kokemusasiantuntijat vierailivat. Herkkis-puhelin päivysti numerossa 03 273 0900, kuten aina parillisten viikkojen tiistaisin. Chat on HSP Nuoret aikuiset -hankkeen ja puhelinpäivystys yhdistyksen jatkuvaa toimintaa.

Torstaiksi yhdistyksen HSP Nuoret aikuiset -hanke oli kutsunut sidosryhmät kahville Oulussa, ja muutamia haastattelujakin annettiin medioille.

Perjantaina vielä Terhi ohjasi maadoittavan rentoutushetken.     

Suuri kiitos teille kaikille viikon toteuttajille ja ihan kaikille mukanaolijoille!

Kohti seuraavaa HSP Day -tapahtumaa tulevan vuoden syksynä!

💜💛💙

Terveisin 

Merja ja tiimi

 

Nainen nollapisteessä

Jäsenen blogikirjoitus

Introversioon taipuvaisella erityisherkällä saattaa hyvinkin mennä elämästään sellaiset vaivaiset 40–50 vuotta siihen, että hän sopeutuu ja siedättyy erilaisiin ryhmiin ja ihmisjoukkoihin. Omalla kohdallani siedättyminen oli suhteellisen hyvällä tolalla. Tunsin useimmiten olevani melko normaali, muiden mielestä toki hiljainen hissukka, mutta omalla skaalallani olin alkanut pitää itseäni aivan keskiverto tallaajana. Solahdin virkavapaan jälkeen uuteen monitilatoimistoon (avokonttoriin) kuin kananpoika silppuriin ja ajattelin, että vihdoinkin, vihdoinkin tämä homma alkaa skulaamaan ja elämä muuttuu, jos nyt ei helpoksi, niin ainakin vähemmän hankalaksi. Takana oli paljon työtä, verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta aloin viimeinkin sopeutua reippaille ekstroverteille rakennettuun maailmaan. 

Sitten tuli korona. Muutin maalle punaiseen mökkiin. Tuli reilun parin vuoden etätyörupeama. Elelin mukavasti mökissäni pienen lähipiirini ympäröimänä sekä kissojeni, koirieni ja kanojeni seurassa. Tein väitöskirjan omassa rauhassani. Jossain vaiheessa piti jälleen kaivautua ulos hämyisestä kannonkolostaan ja palata toimistolle, Ihmisten keskuuteen.

Alkuperäiseen olomuotoon taantuu nopeasti ja ydinminuus tulee esille, kun vaivoin rakennettu suojakuori tarpeettomana sulaa pois. Hiippailin toimistolle jonnekin turvalliseksi havaittuun nurkkaan ja huomasin vältteleväni ihmisiä. Small talk -taitoni olivat taas kerran hakusessa. En ollut varma, kannattiko ylipäänsä mistään sanoa yhtikäs mitään, koska kaikki jaaritteleminen on lopultakin turhaa energian hukkaamista. Jumitin wc-kopissa, kunnes kopin ulkopuolella käsiään pesevä Ihminen poistui tilasta. 

Johtotasolta kehotettiin valitsemaan läsnäolopäivät siten, että työtehtäviä olisi väljemmin, jolloin aikaa jäisi työtovereiden kanssa seurustelemiseen. Mission failed. Tunsin olevani epäonnistunut, kun en puhunut koko päivänä kenenkään kanssa ja kävin yksin lounaalla. Järkytyin nähdessäni rasittuneen näköiset ja vanhentuneet kollegat. Itse asiassa en todellisuudessa katsonut heidän vanhentuneita kasvojaan, vaan peilasin niistä omiani. Säikähdin kuullessani oman ääneni vaihtaessani muutaman sanan jonkun puolitutun kanssa. Punastuin, kun toinen sanoi: "Moi!" Työpäivän päättyessä piipahdin vaatekauppaan. Sovituskopissa tyrmistyin nähdessäni itseni peilistä, sellaisesta kulmasta, johon en kotiloissa ollut tottunut. Luikin nopeasti ulos ostamatta mitään.

Tutussa ja turvallisessa paikassa itseään ei koe erilliseksi, vaan tuntee olevansa kuin kotonaan, luonteva osa omaa ympäristöään ja muita siinä ympäristössä eläviä olentoja. Joutuessaan vieraaseen ympäristöön, sitä tuleekin äkkiä kovin tietoiseksi itsestään, omasta olemuksestaan ja erillisyydestään. Kokemus omasta perustavanlaatuisesta fyysisestä olemassaolosta sellaisenaan läsähtää tajuntaan kuin paska tuulettimeen. Luonteva oleminen ikään kuin muuttuu oudoksi ja absurdiksi, kun on tullut repäistyksi irti normaalioloista. Lisäksi näyttää siltä, että jokaiselle muulle on täysin normaalia olla olemassa, olla juuri hän. On itsestään selvää, että juuri Hän on täällä juuri tänään. Tai sitten muutkin kokevat samaa outoutta ja hämmennystä pitkän eristäytymisen jälkeen. Kuten Jean-Paul Sartre asiaa kuvaa teoksessaan Inho puhtaaseen olemassaoloon havahtuneen Roquentinin miettein: Olimme joukko hämmentyneitä, omasta itsestämme järkyttyneitä olioita, joilla ei yhdellä enempää kuin toisellakaan ollut minkäänlaista syytä olla siellä, ja suhteessamme toisiimme jokainen meistä tunsi epäselvällä, levottomuutta herättävällä tavalla olevansa liikaa. [...] Minäkin - raukea, uupunut, julkean paljas ja kolkkoja mietteitään sinne tänne pyörittelevä olio - minäkin olin liikaa.

Mervi Nyfors

Piikkipalleron matkassa

 Jäsenen blogikirjoitus

Koronavirus iski minuun heinäkuun lopulla. En tiedä, mistä se piikkipallero oikein tuli. Siitä alkoi minun yhdenlainen kesämatkani, haaveillun lomaviikon, yhdistyksen juhlien ja odottamani kurssin sijaan...

Helteetkin pukkasi. Kodin lämpötila nousi 31:een. Keinuin viikon kuumeen aalloilla, hikoilin, hikoilin. Oleminen oli työlästä. Ajantaju katosi. Mennyt ja nykyisyys sekoittuivat. Paha mieli jylläsi.

Join, söin, olin levossa, nousin kuitenkin muutamia kertoja päivässä hetkeksi istumaan. Parvekkeella kävin haistelemassa kesäilmaa. Ja yrttejä... no nepä eivät  tuoksuneetkaan miltään. Outo tunne ‒ muistaa, miltä tuoksuu ja maistuu basilika ja minttu, ja nyt ei mitään... Tunne, kun kasvi kosketti nenänpäätä ja nähdä se sellaisena kuin se oli, sentään kuitenkin.

Näkeminen olikin tärkeää. Kukat, puiden vihreys. Taivaan pilvet, monimuotoiset ja -väriset. Niitä katselin ja monia kuvioita pilvistä mielessäni sommittelin. Se oli mukavaa.

Kun jaksoin ulos puistoon muutamaksi hetkeksi, koskettelin kasveja ja tunnustelin puun runkoja. Ne antoivat voimaa ja lohtua paljon.

Sain puheluita ja viestejä. Ruokaa ja lääkkeitä oven taa. Miten kiitollinen olin rohkaisusta ja avusta, ne tekivät onnelliseksi. 

Viikkojen jälkeen pala palalta aloin palata arkeen. Pienikin rasitus, stressi tai huolikin vei kuitenkin heti olon alaspäin ja piti hiljentää tahtia yhä uudelleen. Kärsivällisyyttä kysyttiin. Kumma, kun lepohan oli sentään kuin taivas.

Toipuminen edistyi. Hajuaisti ja kaikki muutkin aistit sitten palasivat ja toimivat tällä hetkellä ihan hyvin. Olen vieläkin hieman hitaampi, kävelen hitaammin ja tarvitsen aikaa sekä valmistautumiseen että palautumiseen asiassa kuin asiassa.

Päivässä en samaa jaksa kuin ennen, en vieläkään.

Koronatauti antoi kuitenkin sen ymmärryksen, että kyllä tämä maailma pyörii ilman minuakin. Ei tarvitse olla koko ajan ja kaikessa huolehtimassa.

Muita pitää auttaa, se on selvää, mutta se alituinen huolehtiminen, sillä ei auta ketään. Vaan tarttua asioihin silloin, kun sen aika on ja pystyy.

Niin, ja minä selvisin siitä. Olen kiitollinen. Tämä syksy on ihan uusi syksy. Olen enemmän läsnä siinä mitä teen. Ja vähempi riittää.

Katselen, kun värikkäät lehdet juuri tipahtelevat alas kuin sade. Auringon kultaamat puun lehdet. Se on hauskan näköistä. Yksi vuodenkierto on kohta taas käyty. Pian ehkä saadaan ensilumi maahan.

Merja Korpisaari

 

Vähemmän tehokas

Jäsenen blogikirjoitus

Oman herkkyyteni ymmärtämisen myötä minun on pitänyt hyväksyä, että jaksan vähemmän työntekoa kuin muut. Kun ympäröivä maailma tuntuu vaativan enemmän ja nopeammin, oma suunta on ollut päinvastainen. 

Minäkin jaksoin aikani. Oli ammatti jota rakastin ja jossa olin hyvä. Elämä oli ihanan täyttä, olin saavuttanut asioita joista olin unelmoinut. Mutta jaksamisen raja tuli vastaan jo päälle kolmekymppisenä. Keho oli antanut merkkejä liian kovista kierroksista jo aiemmin, mutta en ollut osannut niitä merkkejä kuunnella. Lopulta oli pakko pysähtyä miettimään mitä oikeasti jaksan.

Jouduin luopumaan säännöllisestä työstä ja sen tuomista eduista, mutta sain tilalle jotain muuta. Tunteen siitä, että voimat riittävät eikä kalenteriin katsominen kurista kurkkua. Olemalla rehellinen itselleni, oma polku on kirkastunut ja uusia merkityksellisiä asioita tapahtunut. 

Ajoittain tunnen kuitenkin häpeää. Mikä on merkitykseni yhteiskunnalle? Riittääkö se mitä teen? 

Kun luen stressin ja uupumuksen yleisyydestä, ymmärrän etten ole ainoa jonka jaksaminen on koetuksella. Tehokkuuden vaatimus on mennyt liian pitkälle. Jokainen meistä on erilainen ja jokaisen voimavarat ovat erilaiset. On saatava olla myös vähemmän tehokas. Muuten hintana on, ettei lopulta jaksa enää minkään vertaa. 

Eeva-Kaisa Rönkä

Kirjoitus on alunperin julkaistu kirjoittajan omassa blogissa.

Hiljaisuudessa

Hallituksen jäsenen blogikirjoitus:

Olen ollut nyt reilun viikon hiljaisuudessa, ja pari päivää pitää vielä olla puhumatta, jotta äänihuuleni saavat levätä. On ollut melko mielenkiintoista huomata, miten saa asioita hoidettua ja itsensä kuuluviin, kun tätä ei saa tehdä äänen avulla. Onneksi nykyään on apuja, kuten Google Kääntäjä, josta kirjoituksen saa myös puheena, mutta haasteita on silti piisannut.

Onnekseni kaikki kohtaamiset ovat olleet positiivia, joskin on erikoista, kuinka helpolla toinen alkaa matkimaan eleitä ja jättää puheen vähemmälle, kun vastapuoli ei puhu. Tai sitten kun näytän kirjoitettua tekstiä niin minulle puhutaan yli hitaasti aivan kuin kuulossani olisi jotain häikkää. Hermoni olen menettänyt vain mieheni kanssa, kun hän on kysynyt 8 asiaa minuutissa. Tuolloin olin keittiössä laittamassa ruokaa, enkä todellakaan voinut vastata osoittamalla peukalolla ylös tai alas…

Eilen kävimme mieheni kanssa kävelyllä luontopolulla. Oli hyvin mielenkiintoista seurata ihmisiä matkan aikana. Oli pariskuntia, jotka supattelivat hiljalleen, oli yksinäisiä vaeltajia, jotka vain kiisivät ohitse. Oli lapsiperheitä, jotka saattoi kuulla kaukaa ja pitkän aikaa. Ymmärrän lapsia, eivät he osaa ajatella, ja heidän kuuluukin kysellä ja ihmetellä elämää, mutta ne vanhemmat… Erityisesti eräs perhe, jonka kanssa polkumme kohtasi monta kertaa. Vanhemmat kailottivat omia höpinäitään paljon suuremmalla äänellä kuin lapset ja pitivät välillä aivan turhanpäiväistä rallatusta lemmikin märistä tassuista. Jossain kohden kuulin, kun sanoivat lapsille, että näiden tulisi olla hiljempaa, koska jotkut olivat tulleet alueelle rentoutumaan. Itse he jatkoivat meluamistaan. Niinpä niin, miten olisi se esimerkin voima… Olipa myös perhe, jolla oli mukanaan radio!

Kun sanoo vähemmän, pakosta kuulee enemmän. Samalla huomaan, kuinka paljon ns. turhaa itsekin sanon, ihan vaan sanoakseni jotain. Ja myönnettäköön, että puhun paljon itsekseni. Nyt kun kaikki pitäisi kirjoittaa niin on monta asiaa, joita ajattelen, mutta joiden tärkeys on niin pieni, että ne jäävät kirjoittamatta. Ehkäpä tästä parista viikosta jää jotain oppia tähänkin päähän, joten jos tapaan minun olevan hiljaa, saattaakin olla, että kuuntelen.

Heli

Retkellä Annalan puutarhalla

Jäsenen blogikirjoitus:

Voi miten aurinkoinen päivä meillä olikaan viime sunnuntaisella retkellämme Annalassa, Helsingin Vanhassakaupungissa! 

Annalanmäen keltaisessa puutalossa toimii Hyötykasviyhdistys (kuva: Merja Korpisaari).

Kolmentoista erityisherkän voimin kokoonnuimme. Vietimme aikaa puutarhalla kukkaloistoa ihaillen ja tietenkin keskustellen. Keskustelu rönsyili ja tutut tapasivat toisensa. Uusia kasvoja oli monia, teille kaikille tervetuloa yhdistykseen!

Villa Annebergin, Helsingin vanhimman huvilarakennuksen, kauniissa kahvilatilassa söimme Annalan vapaaehtoisten leipomia ihania piiraita. Pitkästä aikaa tässä niin herkkishenkisessä talossa, missä lautalattiat narisevat ja yrtit tuoksuvat. Ainakin minun sieluni lepää tässä paikassa.

Kiitos ryhmänkerääjäkollegoilleni Luontopoppoon Evalle ja Sellonryhmän Evalle sekä kaikille mukana olleille, ja kyllä, tästä on nyt tarkoitus tehdä perinne, retkestä Annalaan. Kerrotut ajatuksenne yhdistyksen toimintaan liittyen ovat myös mietintämyssyissä.

🍂🍂🍂

Huomaathan jäsen, että HSP Suomi ry:ssä kokoontuu monia paikallisryhmiä ympäri Suomea tänäkin syksynä. Seuraa paikallistoimintatiedotetta.

Sinä herkkä, jos et ole vielä jäsen, niin tule. Lienee se juuri tämä vertaisuus parasta meilläkin, se voi olla lohtu, lämpö ja lääke. Ja taas jaksaa.

Auringonkukka (kuva: Merja Korpisaari)

Kääpiösamettikukkia (kuva: Merja Korpisaari)

Terveisin 

Merja 

Ryhmistä löytyy tiedot nettisivujen kalenterista:

www.erityisherkat.fi

Paikkakokemus

Jäsenen blogikirjoitus

Erityisherkkänä saatat pysähtyä usein aistihavaintojen ympärille sekä käsittelemään tunteitasi liittyen tilaan. Luultavasti tiedostat asioita ympärilläsi tarkasti ja intuitiivisesti ja rakennat niistä kokonaisuutta mielessäsi. Aina tämä ei ole niin tietoista. Välillä saatat olla tietoisten havaintojen ulottumattomissa elämän hektisyydestä johtuen, ja havainnot ovat vähemmän tarkkoja. Tämä on inhimillistä, emme eriyisherkkinäkään toimi joka tilanteessa samalla tavoin. 

Erityisherkkänä kenties pidät omaelämäkerrallisesta työskentelystä ja luovasta tekemisestä kuvataiteen, kirjoittamisen tai valokuvaamisen äärellä. Sinulle saattaa olla tuttua sukupuun tai oman aikajanan tekeminen, joilla olet saanut tarkastella lähisuhteita ja elämäsi erilaisia vaiheita. Samoin ympäristö voi vaikuttaa sinuun. Tässä blogikirjoituksessa kerron omasta prosessista hahmottaa paikkakokemusta synnyinpaikkakunnastani, sekä annan ideoita oman paikkakokemuksen hahmottamiseen. Paikan voit valita itse, se voi olla sinulle tällä hetkellä merkityksellinen paikka, paikka jossa vain satut olemaan nykyhetkessä tai jokin menneisyyden ympäristö. Suhtautumisesi paikkaan kertoo jotain siitä ympäristöstä, missä olet, samalla paljastaen itsellesi jotain sinusta itsestäsi ja sinun kokemuksistasi. Tila voi esimerkiksi olla rakennus, paikkakunta, tai vaikkapa metsä. Suosittelen kuitenkin, että tekisit itsenäisesti tällaista omaelämäkerrallista taiteellista työskentelyä tilasta, jossa sinun on ollut pääasiallisesti hyvä olla. 

Blogikirjoitukseni ei ole tarkoitus olla traumatyöskentelyn väline, mutta kenties terapiasuhteessa sellaisenakin paikkakokemuksen hahmottamista voisi käyttää. Itsenäisesti sen kaltaista tarkastelua en suosittele, sillä se saattaa nostattaa vaikeita ja ahdistavia tunteita, joita on ikävä kohdata yksin. 

Olet aina yhteydessä johonkin ympäristöön. Saatat lukea tekstiä älylaitteen tai tietokoneen näytöltä tai kenties paperilta. Joku saattaa lukea kirjoitustani sinulle ääneen. Oli tekstin lukemisen suhteen asia niin tai näin, sitä minä en voi tietää. Mutta sen tiedän, että tällä hetkellä olet jossain tilassa, jossain ympäristössä. Se voi olla esimerkiksi koti, kirjasto tai kirkko. Voit saada monenlaisia paikkakokemuksia tilasta riippuen muun muassa aisteista, muistoista, tunteista, arvoista ja uskomuksista, tilaan liittyvästä konkretiasta ja käyttötarkoituksesta sekä muista ihmisistä. 

Opiskelen kuvataiteen YAMK-tutkintoa Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Parhaillaan teen ammattikorkeakouluun opinnäytetyötä omasta paikkakokemuksesta synnyinpaikkakunnassani. Työssäni olen käsitellyt humanistisen maantieteen kautta erästä savolaista paikkakuntaa ja minun kokemuksiani sieltä. Kokemuksistani nousi kolme tasoa: luonto, eri alueet synnynpaikkakunnassa sekä omat henkiset ja hengelliset kokemukset. Aineistoa opinnäytetyöhöni olen tehnyt kolmella tavalla: kuvakollaaseilla, luovalla tekstillä sekä kuvataiteella. Nämä kaikki kolme tapaa ovat olleet oivallisia hahmottamaan omaa paikkakokemusta. Lopulta olen kirjoittamassa itselleni auki opinnäytetyöhön, mitä nämä luovat tekstit, kuvataideteokset ja kuvakollaasit kertovat minulle paikkakokemustani. Suosittelen sinua hahmottamaan luovasti omaa paikkakokemusta siten, että ensin luovia ilmaisumuotoja käyttäen kuvaisit paikkaa, jonka jälkeen kirjoittaisit paikkakokemuksen auki kokoavana ja selittävänä tekstuaaliseen muotoon. 

Aisteilla voit havaita yksityiskohtia tilasta. 

Paleleeko varpaita, onko rakennuksen lattia kenties kylmä? ‒ Millä värillä kuvaisit kylmyyttä? 

Tarjotaanko sinulle täällä jotain, tuoksuuko keittiössä kahvi? ‒ Millaisen tekstin kirjoittaisit vieraanvaraisuudesta? 

Voitko istahtaa tässä hetkeen, onko sohva mukavan pehmeä? ‒ Millaisilla valokuvilla kuvailisit lepoa?

Lisäksi voit hyödyntää muistoa. Millaisia muistoja ja ajatuksia sinulla nousee? 

Oletko kenties ollut tässä tilassa kokemassa suuria elämän mullistuksia vai elämässä arkisia hetkiä? 

Oletko tilassa rakastanut, surrut, unelmoinut – vai kaikkea näitä erikseen ja ehkäpä joskus yhtäaikaisesti. 

Mitä merkityksiä tällä ympäristöllä on ollut sinulle aiemmin, millaisia menneisyyden jälkiä se on sinuun jättänyt? 

Entä millaisia merkityksiä tilalla on nyt sinulle?

Kuka tässä tilassa asuu, asuuko siellä oma äiti, käpytikka vai onko se hierojan toimitila? 

Onko tila yksityinen, kuten jonkun koti, hengellinen, kuten jokin kirkkorakennus, rajattu jollekin ryhmälle (esim. jonkin yhdistyksen tai tietyn harrastuksen käyttöön), vai onko se täysin julkinen, kuten kirjasto?  Entä mitä se sinulle merkitsee?

Koetko olevasi tilassa kuin kotonasi? 

Näillä apukysymyksillä pääset alkuun tilan kokemisen hahmottamisen kanssa. Apukysymysten on tarkoitus avata ajatuksesi esittämään itsellesi lisää sopivia kysymyksiä tilasta, jotta pääset luovan tekemisen pariin. Jos kuvaat laajempaa tilaa, kuten jotain paikkakuntaa, voit "vierailla" yksittäisissä paikoissa ja tiloissa ja kuvata niistä hetkiä välähdyksinä ennen kuin kokoat isomman kokonaisuuden paikkakunnasta. 

Toivotan sinulle antoisia hetkiä oman paikkakokemuksen hahmottamisesi parissa. Toimikoon se yhtenä lisänä omaan sisäiseen maailmaan ja elämänhistoriaan tutustumiselle. Voisi olla mielenkiintoista joskus järjestää viikonloppu tai vaikka webinaari, jossa tarkasteltaisiin erityisherkän paikkakokemusta taiteen kautta, tällainen vinkkinä ja ideana vain yhdistykselle, jos asia kiinnostaa enemmän muitakin. Iloista syksyä, minulla se jatkuu paikkakokemuksen opinnäytetyön parissa.

Siina 

Mitä herkkyys on minulle opettanut?

Jäsenen blogikirjoitus

Blogitekstin alussa täytyy mainita, että lähes kaikki ajatukset ovat syntyneet omista havainnoista käsin. Nämä ovat ajatuksia siitä, miten tulkitsen itse herkkyyden vaikutusta elämässäni. Johtopäätökset olen tehnyt oman maallikkokäsitykseni pohjalta. Erityisherkkyydestä on olemassa tutkimustietoa, mikäli lukija haluaa tutustua sellaiseen mieluummin. Tämä kirjoitus on enemmänkin kokemustarina, ja siltä pohjalta muodostunut pohdiskelu ja osittain luonteeltaan hieman yleistäväkin

Mutta itse aiheeseen: mitä herkkyys on opettanut?

Kirjoitan otsikon sanat tietokoneen näppäimistöllä nopeasti tekstinkäsittelyohjelmaan. Jään tuijottamaan lausetta pitkäksi toviksi. Odotan, että se avaisi sisimmässäni virtauksen, joka toisi uusia intuitiivisia vastauksia kysymykseen. Virtausta ei vaan kuulu, ei näy. Istun paikallani, sängyssä, jalat ristissä. Alan kokemaan oloni epämiellyttäväksi. Kysymys tuntuu liian tunkeilevalta. En haluaisi jakaa sisäistä maailmaani muille, en edes herkkyyden heimolaisilleni. Mutta kuitenkin. Samaan aikaan, kun haluaisin pitää yksityisyyden, koen tarvetta kommunikaatioon. Tahdon jakaa omaa sisintäni ja omaa tarinaani herkkyyden kanssa. Haluan kokea vastavuoroisuutta ja yhteyttä sekä herkkisten että ei-herkkisten kanssa. Tahdon kertoa jotain itsestäni kuvaten samalla isompaa kertomusta: kertomusta elämästä herkkyyden kanssa. 

Niin, palataan otsikon kysymykseen. Mitä herkkyys on minulle opettanut? Kirjoitan kaksi ajatusta. Rajaan tämän aiheen sillä tavalla, ettei blogikirjoituksesta muodostuisi pituudeltaan uusi Sinuhe Egyptiläinen. Herkkyydestä riittäisi sanottavaa kirjoitus kuin toinenkin, joten rajaaminen on nyt suurta viisautta.

Herkkyys on antanut minulle itsetuntemusta. Herkkyyteeni on liittynyt kyky eritellä omia menneitä kokemuksiani ja tulevaisuuden haaveita, ja se on antanut minulle taidollisuuden yhdistellä näitä osasia keskenään ja luoda niiden välillä yhteyksiä. Herkkyys on antanut minulle lukutaitoa omaan itseeni, mikä on auttanut siihen, että olen voinut tehdä elämässäni valintoja, jotka tuntuvat vuosien päästäkin vielä omilta. Toisaalta herkkyyteni takia prosessoin tunne-elämääni tarpeettomankin paljon. Olen kääntynyt siinä mielessä sisäänpäin, että minulle tyypillisempää olisi käydä lävitse yksityiskohtaisesti isoja tunteita herättäneitä kokemuksia kuin vain kumartaa kiitollisin mielin kohti mennyttä ja syleillä syli auki tulevaa. Helposti näen yhtymäkohtia ja kerroksellisuutta menneen, nykyisen ja mahdollisesti tulevan tarinani välillä. Tämä omalla tavallaan on hyvin antoisaa, mutta toisaalta myös välillä prosessointi voi käydä kuormittavaksi. Välillä joudun muistuttamaan itseäni, että elämä on tarkoitettu elettäväksi ilman sen suuremman henkilökohtaisen kertomuksen rakentamista. Itsetuntemuksen rinnalla me kaikki, myös me herkät, tarvitsemme myös itsemyötätuntoa. 

Toisen havainnon teen ihmissuhteista ja yhteisöistä. Olen huomannut, että kaikki ihmiset eivät ole erityisen herkkiä. HSP Suomi ry:n verkkosivuilla kerrotaankin, että joka viides ihminen on erityisherkkä. Saatat pohtia, että koska herkkyys on  vain yksi ominaisuus muiden joukossa, niin miksi tästä ominaisuudesta pitää tehdä niin iso numero, että erityisherkät tarvitsevat jopa oman yhdistyksen? Tästä aiheesta voisi syntyä oma blogikirjoituksensa! Lyhyesti avaan tämän ominaisuuden merkityksellisyyttä vain toteamalla, että herkkyys vaikuttaa voimakkaasti ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Neljä viidestä ihmisestä ei ymmärrä tätä herkkyyden ominaisuutta oman kokemuksensa kautta. Asiasta on tietenkin tietoa olemassa, ja sitä kautta myös ei-herkkikset voivat ymmärtää jollain tavalla erityisen herkkyyden ominaisuuden kaikkine iloineen ja suruineen. Mutta kokemuspohjaista tuntemusta heillä ei erityisherkkänä elämiseen ole. Mitä tämä siis käytännössä tarkoittaa? Ajattelen, että yhteiskunnat suurelta osin rakentuvat ilman kokemuspohjaista ymmärrystä erityisherkkyydestä, joten herkkyyden vaikutukset esimerkiksi työelämässä saatetaan sivuttaa helpommin. Tästä syystä erityisherkät saattavat kokea erilaisuutta ja vierautta erilaisissa yhteisöissä. 

Monimuotoisuus on rikkaus. Elämässä onkin kaunista se, että ihmiset erilaisten ominaisuuksiensa kanssa rakentavat yhdessä asioita yhteisiä päämääriä kohti. Ei-erityisherkät eivät ole sen huonompia kuin me herkkiksetkään. Kyseessä on vain erilaiset ominaisuudet, joten olisi hyvä yhteisössä panostaa kunkin yksilön itsetuntemukseen ja heidän oman näköiseen resurssien käyttöön. Jollekin ei sovellu multitasking, toisella ei riitä kärsivällisyys tarkkaan, yksityiskohtaista havaintoa vaativiin tehtäviin. Muun muassa tällä tavalla me poikkeamme toinen toisistamme. 

Päätän lopettaa ajatukseni tähän.

Huokaisen syvään.

Tuollaiseen aallokkoon herkkyyden virtaus minut tällä kertaa heitti. Itseeni ja muihin. Vuorovaikutukseen toisten kanssa, ja syvään itsetuntemukseen. Ja nämä lieneekin tämän elämän yksiä tärkeimpiä palasia: minä, muut ja me yhdessä erilaisine ominaisuuksinemme.

Iloista syksyä kaikille lukijoille toivottaen,

Siina 

Jokainen ansaitsee onnen hetkiä

 

IT-asiantuntijan blogikirjoitus

Valokuvasin eräänä elokuisena sunnuntaina Nallikarin majakkaa Oulussa. Jo majakan epätavallinen muoto paljastaa, että se on tarkoitettu ainoastaan vapaa-ajan viettäjille eikä merenkulkijoille. Nallikarin uimaranta ja majakka sijaitsevat paikallisten ihmisten ja matkailijoiden suosimalla merenranta-alueella. 

Loppukesän alle kahdenkymmenen asteen lämpötiloissa aluetta eivät enää kansoittaneet auringonpalvojat, pallopelien pelaajat eivätkä piknikin nauttijat. Alueella liikkui kauniista päivästä nauttivia ihmisiä, eräät hieman joutuisammin polkupyörällä sekä toiset kävellen ja näkymiä tiiviimmin ihaillen. 

Majakkakuvan edustalle sattuneesta pariskunnasta en tiedä yhtään mitään. Heidän välillä näytti onnellisuutta pursuavan runsaasti. Vaikka taivasta olisivat peittäneet tummat pilvet ja kylmä tuuli olisi patistanut pariskuntaa takaisin sisätilojen suojiin, he tuskin olisivat mielenrauhaansa menettäneet. Pariskunta jakoi onnea toisilleen ilmiselvällä läheisyydellä ja osoittamalla aika ajoin huomiota toisilleen. Heidän onnensa ei ollut keneltäkään muulta pois. 

Hiljalleen väistyvän kesän tapahtumat mitä ilmeisimmin täydensivät meidän jokaisen kokemuksiamme väliin positiivisemmin ja toisinaan vähemmän mairittelevasti. Tällaistahan normaali ihmisen elämä on. 

Olisi hienoa, jos taikasauvaa heilauttamalla voisi vähentää ihmisten vaikeuksia. On näet aiheetonta väittää, että kärsimys jalostaisi kenestäkään ylevämpää ihmistä. Ehkä vastoinkäymisten kokeminen opettaa elämää ja elämään. Omalla kohdallani olen jäävi sanomaan, olenko runsaasta oppimateriaalista huolimatta oppinut mitään.

Kirjailija Eino Leino ohjeistaa erään runonsa alussa näin: "Kell' onni on, se onnen kätkeköön." Miksi hän näin tekee? Kuvatkoon vaan runo elämää omien suodattimiensa läpi. Joskus se näkee elämän punahehkuvana ja toisinaan myrskyn tummana. Kumpaankaan ääripäähän ei tarvitse kuulua tarkoituksellinen ihmisen onnen vaimentaminen. 

Brittiläisen Lewis Carrollin tunnetuin kirja on suomennettu nimellä Liisan seikkailut ihmemaassa. Itse pidän kirjalle parempana nimeä Liisa Ihmemaassa. Alun perin lastenkirjaksi tarkoitettu teos sopii hyvin aikuisillekin ‒ ovathan sen tapahtumat yllättäviä ja hieman pelottaviakin. 

Kun kesän lopulla kuvaannollisesti päädyin omaan Ihmemaahani, en kirjan päähenkilö Liisan tavoin joutunut kamppailemaan saadakseni järkeä tapahtumiin. Minun Ihmemaani vaikutti yhtä lailla sadunomaiselta, mutta Liisan kokemasta poiketen rauhoittavalta. Liisan kohtaamat satuhahmot tuskin soivat hänelle yhtä turvallista mielentilaa kuin minun kohtaamani henkilö on minulle antanut. Päättynyt elokuu kohteli minua hienosti. 

Seppo Alaruikka

HSP Suomi ry:n Pikku-Heimoseminaari

Viestintä- ja markkinointihenkilön blogi

Lämpimästi tervetuloa 6.8.2022 HSP Suomi ry:n järjestämään Pikku-Heimoseminaariin. Seminaarissa pääset myös rentoutumaan ja rauhoittumaan. Virittäytymään hetkeksi oman itsen taajuudelle ja olemaan läsnä vain itselle. Päästämään irti ulkoisista ärsykkeistä tai huomioinnin kohteista.

Kaikenlaisten keskellä sännätessä ja suorittaessa taito rentoutua voi unohtua. Siksi sitä on hyvä viritellä ja vahvistaa, sillä kaikki me olemme sen jo lapsinakin osanneet.

Stressiä ja sen aiheuttajia ei aina itse heti tunnista. Kun ihmiset ympärillä saattavat huomautella ”olet ärtynyt”, ”et kuuntele”, tai kyselevät toistuvasti miten voit ja oletko kunnossa, on korkea aika toimia. Amerikassa tehtyjen lukuisten tutkimusten pohjalta stressin sanotaan olevan jopa 90-95 prosenttisesti sairauksiemme taustalla. Siksi tutkijat maailmalla suosittavat terveyden vahvistamista ensisijaisest stressin selättämisellä.

Stressi on psyykkis-fyysinen-sosiaalinen rasitustila, jossa elimistön tasapaino häiriintyy uhaksi tai haasteksi koetuista asioista. Vaikka emme asu luolamiehen tavoin ja juokse karkuun sapelihammastiikereitä, aivojemme kautta pelkäämme nyt herkästi paperisia tiikereitä. Stressin iskiessä aivot ampaisevat hälytystilaan 24/7 eikä rentoutuminen luonnistu. Stressi virittää kehoa ja mieltä, tuo toimintaan lisävalppautta ja näin kykyä tehdä enemmän, hetkellisesti. Pitkittynyt stressi nakertaa muun muassa työmuistia, uuden oppimista, aloitteiden ja päätösten tekemistä sekä kykyä tuntea myönteisiä tunteita. Stressi laskee vastuskykyä, pidentää flunssia, vie yöunet ja heikentää ruoansulatusta.

Stressistä rentoutumiseen

Päinvastoin kuin stressireaktio, rentoutusreaktio ei ole automaattinen. Sen aikaansaamiseksi kannattaa käyttää useita tekniikoita. Kaikenlaisten keskellä sännätessä ja suorittaessa taito rentoutua voi unohtua. Siksi sitä on hyvä viritellä ja vahvistaa, sillä kaikki me olemme sen jo lapsinakin osanneet. Mitä helpommaksi rentoutumisen tekee, sen useamin tulee rentotuduttua.

Pikavinkkejä rentoutumiseen ovat esimerkiksi:

- metsäkävelyt

- luonnossa liikkuminen

- jooga, pilates, kävely

- uinti, pyöräily

- päivittäiset palleahengitykset

- katseen kohdistamisharjoitukset

- keskittymisharjoitukset

- mielikuvaharjoitukset

- kehon eri osien jännitys-rentoutusharjoitukset

- sekä huolten, murheiden kirjaaminen erilliseen päiväkirjaan

- kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen.

Lisäksi uusien asioiden, reittien, harrastuksen opettelu, metsässä kävely, saunominen, musiikin kuuntelu, käynnit taidenäyttelyssä, tai museossa, uiminen, käsillä tekeminen lisäävät myös rentouden kokemusta kehomielessä.

Rentoutuminen ja irtipäästäminen vahvistavat muun muassa:

- kykyä katsoa asioita uusista näkökulmista

- taitoa luoda, keksiä, kokeilla uutta

- kykyä kohdata itsestä erilaisia ihmisiä

Avain hyvinvointiin ovat kyky rentoutua ja rauhoittaa mieli. Stressitöntä mieltä eivät kiire, tai tiukat työtilanteet taita kippuralle.

Tervetuloa,

Terhi

Kuvaaja: Pekka Innanen

Kesä jatkuu!

Kesä jatkuu, ja blogikin lomailee aina elokuun 2. viikolle saakka. 

Postia voit kuitenkin laittaa meille milloin vain, luemme kaikki kunhan palaamme. Os. rohkeastiherkka@erityisherkat.fi

Muistathan maistella mansikoita tai muita kesäherkkuja, liikkua ulkona ja pitää huolta itsestäsi.

Tapaamme taas!

 

 

Sinä riität

 

 

 

 

Hankekoordinaattorin blogi:

Kuinka tärkeää on se, että kokee riittävänsä? Riittävänsä juuri sellaisena kuin on. Tulevansa hyväksytyksi kaikkine piirteineen. Sanoisin sen olevan äärimmäisen tärkeää, ihan meille jokaiselle. Näen sen yhtenä ihmisen perustarpeista.


Näin lyhyelläkin kokemuksella erityisherkkyys-teeman ympärillä työskentelystä voin sanoa, että valitettavasti nykypäivän opiskelu- ja työelämän vaatimukset eivät aina kohtaa erityisherkkyyteen liittyvien piirteiden kanssa. Vaikka HSP Nuoret aikuiset -hanke on vasta alkumetreillä, esille on nyt jo noussut erityisherkkien nuorten ja nuorten aikuisten kamppailu näiden vaatimusten äärellä. Erityisherkällä voi syntyä helposti tunne siitä, ettei sovi muottiin tai ole riittävän hyvä omine piirteineen.


Kuinka voin ilmaista tarvitsevani taukoja ilman, että vaikutan välinpitämättömältä tai laiskalta? Kuinka voin kertoa, että kaipaan hetken omaa aikaa, kun olen kuormittunut ympärilläni olevasta vilinästä? Miten saisin muut ymmärtämään, että liiallinen kiire ja monen asian yhtäaikainen suorittaminen saa minut ylivirittymään ja kuormittumaan? Kuinka voisin kertoa työ- tai opiskelukaverilleni siitä, että hänen sanansa jäivät mietityttämään minua? On paljon kysymyksiä, joihin näen yhden ison vastauksen: erityisherkkyyteen liittyvän tietoisuuden lisääminen.


Tieto lisää ymmärrystä. On vaikea ymmärtää jotain sellaista, josta ei tiedä lainkaan. Jokaisella meillä on oikeus tuntea riittävänsä juuri sellaisena kuin on. Erityisherkkyys voi parhaimmillaan olla suuri voimavara. Useat ovat kertoneet kokemuksistaan luettuaan kirjan erityisherkkyydestä: ”Niin kuin joku olisi kirjoittanut kirjan minusta”, ”Silloin palaset loksahtivat paikoilleen”. Erityisherkän hyvinvoinnin näkökulmasta olisi äärettömän tärkeää saada myös ympäristö ymmärtämään, mitä erityisherkkyys on. Miten se näkyy, tuntuu ja vaikuttaa. Jotta jokainen meistä tulisi ymmärretyksi ja saisi olla riittävä omana itsenään.


Olen onnellinen saadessani toimia HSP Nuoret aikuiset -hankkeessa koordinaattorina. Hankkeessa olemme mielettömän tärkeän asian äärellä; erityisherkkien nuorten ja nuorten aikuisten tukeminen. Tietoisuuden ja ymmärryksen lisääminen erityisherkkyydestä, sen näkeminen voimavarana kuormittavuuden sijaan. Toivon sydämestäni, että hankkeen matkan varrella mahdollisimman moni nuori saa kokea sen tunteen, jonka myös itse olen kokenut. Olla rohkeasti herkkä. 

 

Anni Rimpiläinen

 

Hetki meren kasvojen yllä

 Jäsenen blogikirjoitus:

Pienet hiekanjyvät rahisevat kengänpohjassa, kun nousen kallion korkeimmalle kohdalle varmoin askelin. Pysähdyn käppyrärunkoisen männyn vierelle, annan hengityksen tasaantua ja katseen laskeutua maisemaan. Kuin salamaniskusta kyyneleet kirpoavat silmiin, enkä tiedä, mitä minulle tapahtuu nyt. Kalliolta avautuva näkymä on henkeäsalpaava. Merellinen panoraama on kuin yksi esimerkki oppikirjoihin ja taideteoksiin piirtyneestä kansallismaisemasta, jostain kerrotusta ja ajattomasta kuvasta, joka epäilemättä on puhutellut ja lumonnut monia muitakin silmäpareja ennen minua. Siinä hetkessä minulla ei ole sanoja, vain poskille valuvia kyyneleitä. Vellon epätodellisessa ajattomuuden tilassa keskellä maisemaa, jonka voima on melkein pelottava. Olen niin yksin ja lohduton, kuin äärettömän pieni pisara meren aalloissa. Silti sieltä lohduttomuudesta kumpuaa selittämätön onni ja kiitollisuuden täyttämä levollisuus. Minä olen tässä.

Istun alas jäkälän täplittämälle kivelle, hengitän ja kuuntelen lempeässä auringonvalossa välkkyvän meren hiljaista kuiskailua. Se laulaa niin vaimealla äänellä, että sävelmiä tuskin edes korvalla erottaa. Äkkiä sen ääni kohoaa mahtipontiseksi ja käskeväksi huminaksi, kun korkeammaksi nousevat laineet verhoutuvat tummaan kaapuun synkäksi käyneiden pilvien alla. Seuraavassa hetkessä kivikkoiset luodot ja havumetsäiset saaret kohtaavat horisontissa kirkastuvan taivaan, jonka kannella pilviharso leikkii, muuttaa muotoaan mitä mielikuvituksellisimmiksi olennoiksi. Ja jälleen jostain pumpulin takaa kuultaa aurinko, hymyilee kujeilevasti vain vetäytyäkseen uudelleen piiloon. Taivaalla kaartelee kirkuva lokki ja tähyää ahnaasti alas merelle ruoan toivossa. Mikään hetki ei ole samanlainen kuin edellinen, mikään pilvi ei enää koskaan sellainen kuin juuri äsken.

Meri puhuu ikiaikaista kieltään. Näitä luotoja se on hyväillyt vuosituhansien ajan lempeällä ja rajulla otteellaan. Jos kuuntelee oikein tarkkaan, voi kuulla sen kertovan surullisen tarinan kalastajatorpan Liisasta, jonka mies ei koskaan palannut meriltä kotiin. Meri on armoton ja antelias, arvaamaton elämänlähde, joka antaa ja ottaa omansa. Se laulaa laulun vesille lasketuista veneistä, kalastajien verkoista, työn kovettamista käsistä ja myrskytuulten uurtamista kasvoista. Sen sävelissä soivat ikuiset lupaukset, syntymän ihmeet, luja tahto ja väkevä rakkaus. Se huokailee kariutuneista unelmista, kalvavista huolista ja syvistä suruista. Meri laulaa heistä, joiden suonissa on virrannut veri, sydän sykkinyt elämää ja mieli lentänyt vapaana kuin lintu, tavoitellen jotain ikuista. Heistä, joiden toiveet ovat jo aikoja sitten hiljenneet ja muiston aallot pois pyyhkineet. 

 

Auringonlaskun jälkeen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Istun edelleen kalliolla enkä kykene lopettamaan itkemistä. Yritän toppuutella ja hillitä vyöryvää tunnetta, joka tulee jostain syvältä, ja jota en siinä hetkessä pysty mitenkään ymmärtämään. Pienet mielikuvituksen muovaavat elämäntarinat ja ihmiskohtalot nivoutuvat yhteen osaksi suurempaa kertomusta, kietoutuvat toisiinsa haaleneviksi muistoiksi ja häilyviksi kuvitelmiksi. Suuria haluava sydämeni ja taivaanrantoja maalaileva mieleni eivät kenties koskaan saavuta unelmiaan, sanat eivät jää elämään, teot eivät kanna minnekään. Pysyvyys on jotain, joka meren äärellä on saavuttamattomimmillaan. Mutta minä olen tässä ja tunnen syvää rauhaa. 

 

Teksti ja kuva: Asta Sutinen

 

Herkkyyden käsitteet tutkimuksissa

Tieteessä herkkyys ympäristölle (environmental sensitivity) on laaja käsite. Se on kuin sateenvarjo, joka kattaa alleen erilaisia käsityksiä herkkyydestä erilaisine ulottuvuuksineen. Se, miten käsitteitä käytetään, vaikuttaa herkkyyteen suhtautumiseen ja siihen sävyyn, miten herkkyydestä keskustellaan.

Erityisherkkyyteen perehtynyt asiantuntija, tietokirjailija Janna Satri luennoi tutkimuksissa käytetyistä herkkyyden käsitteistä HSP Suomi Ry:n kevätkokouksen yhteydessä järjestetyssä tilaisuudessa 21.5.2022. Satri kiinnostui erityisherkkyydestä syvemmin päästyään teemaa pitkään tutkineen psykologian tohtori, tutkija Sylvi-Sanni Mannisen (ent. Honkavaara (1914-2009) oppiin. Luennolla Satri keskittyi Mannisen tutkimuslöytöihin sekä tuoreimpiin tieteen kansainvälisiin tutkimuksiin.

Erityisherkkä, herkkä vai jotain muuta?

Se, mitä sanoja herkkyydestä puhuttaessa käytetään merkitsee, sillä sanat, käsitteet ja termit vaikuttavat siihen, miten aiheeseen suhtaudutaan tieteessä, erilaisissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa ja työyhteisöissä.

Amerikkalainen eritysherkkyyttä laajalti ja pitkään tutkinut psykologi, psykoterapeutti, tutkija ja kymmeniä kirjoja aiheesta kirjoittanut Elaine N. Aron käytti tietokirjoissaan käsitettä erityisherkkä ihminen (highly sensitive person, HSP) Tieteellisissä tutkimuksissa käytetään erityisherkkyyden sijasta monia eri käsitteitä kuvaamaan yksilöiden erilaista herkkyyttä ja alttiutta ympäristön vaikutuksille.

Suomalainen psykologian tohtori Sylvi-Sanni Manninen (ent. Honkavaara) kehitti testin, jonka tulosten perusteella ihmiset jaetaan väri- tai muotoihmisiin. Väri-ihminen reagoi herkästi ympäristöön ja siellä tapahtuviin muutoksiin, joihin jäykempi muotoihminen reagoi vähemmän, kuten ympäristön ärsykkeisiin tai ympäristössä tapahtuviin asioihin.

Herkkyys ympäristölle

Tieteellisiä teorianäkökulmia herkkyydelle yhdistää herkkyys ympäristölle (engl. environmental sensitivity). Käsite olisi luontevaa kääntää ympäristöherkkyydeksi, mutta sitä on syytä tarkentaa, sillä Satrin mukaan: ”Suomen kielessä ympäristöherkkyys yhdistyy sisäilmaherkkyyteen ja muuhun haitalliseen ympäristölle herkistymiseen.”


Aronin tutkimuksissa näkyi lapsuuden vaikutus erityisen herkkiin yksilöihin.

Esimerkiksi voimakkaalla introversiolla ja kielteisellä emotionaalisuudella on yhteyttä ongelmalliseen lapsuuteen.

Aistitiedon käsittelyn herkkyyden kolme ulottuvuutta

Siinä missä Aron & Aron (1997) tutkivat aistitiedon käsittelyn herkkyyttä (SPS) yksiulotteisena ominaisuutena, Smolewska, McCabe ja Woody (2006) erottivat siitä kolme eri ulottuvuutta:

Esteettinen herkkyys (aesthetic sensitivity)

Matala ärsykekynnys (low sensory threshold)

Virittymistaipumus (ease of excitation)


Tutkimuksissa eri ulottuudet erotetaan toisistaan, samoin SPS (Sensory Processing Sensitivity). Näin saadaan tutkittua paremmin niiden yhteyttä esimerkiksi persoonallisuuspiirteisiin. Viidestä suuresta persoonallisuuspiirteestä (ns. Big Five) SPS:llä (sensory processing sensitivity) on tilastollinen yhteys neuroottisuuteen ja aikuisilla myös avoimuuteen uusille kokemuksille. Big Five persoonallisuuspiirteet ovat avoimuus, tunnollisuus, ekstroversio, sovinnollisuus ja neuroottisuus. Big Five on yksi yleisimmistä, tutkituimmista ja laajimmin hyväksytyistä ihmisen persoonallisuutta kuvaavista malleista psykologiassa.


Herkällä yksilöllä voi olla muuta väestöä enemmän kykyä hyväksyä erilaista ajattelua, ymmärrystä erilaisille aspekteille (tulokulmat, näkökulmat).

Evolutiiviset teoriat yksilöiden erilaisesta alttiudesta

Ihmisen biologinen herkkyys eri tapahtuma- ja tilanneyhteyksissä vaikuttaa stressireaktiivisuuteen ja genotyyppien erilaiseen ilmentymään erilaisissa ympäristöissä.

Herkkä lapsi sairastaa stressaavassa ympäristössä muita enemmän, mutta tukea antavassa ja vähemmän kuormittavassa ympäristöissä herkät lapset saattavat olla kaikkein terveimpiä. Se, missä ympäristössä ihminen elää, voi vaikuttaa jopa hormonaalisella tasolla ihmiseen.

Tutkijat Michael Pluess ja Jay Belsky ovat esitelleet käsitteen vantage sensitivity, joka kuvaa erityisen herkkien lasten kykyä hyötyä ympäristöstään ja sieltä saamastaan tuesta.

Japanilaistutkimuksessa (Iimuran ja Kiben 2020) havaittiin, miten erityisen herkät oppilaat kokivat siirtymän lukioon myönteisemmin kuin vähemmän herkät. Selityksenä saattaa olla hyvä ilmapiiri, taustoittaa Satri.

 

Orkidea-, tulppaani- ja voikukkalapset

 

Kukkametaforien kautta erityisherkkyden avaaminen voi auttaa ymmärtämään ihmisten erilaisia luonnollisia taipumuksia. Niin kukkia kuin ihmisiä, on monenlaisia eritysherkkiäkin.

Vaikka tieteessä puhutaan voikukka-, orkidea- ja tulppaanilapsista, yhtä hyvin käsitteillä voi kuvata aikuisia ihmisiä, kertoo Satri.
 

Voikukkalapsi, kuten oikea voikukkakin elää ja tulee toimeen, missä ympäristössä vaan sen mukaan, mitä kulloinkin on tarjolla. Orkidealapsi vaatii, kuten orkideakin, omat erityiset hoito- ja kukoistusolosuhteet. Se ei kukoista kaikissa olosuhteissa, eikä voi hyvin automaattisesti eri ympäristöissä. Tulppaanilapsi sen sijaan sijoittuu voikukan ja orkidean välimaastoon, kuten tulppaani kasvinakin.
 

Ihminen voi kokea olevansa voikukka, vaikka testin mukaan on täysien pisteiden orkidea, taustoittaa Satri.


Todellisuus näyttäytyy tutkimuksellisesti usein erilaisena kuin esimerkiksi tietokirjoissa tai arkikielessä.

Kun on jokin vastakohtapari tai luokittelu, tutkimuksissa se on yleensä laaja aineisto, josta tehdään tutkimuksellisia tulkintoja. Luokittelu ei määritä yksilöitä tarkasti tietynlaisiksi vaan auttaa ymmärtämään tutkittavaa ilmiötä.

Eri tutkimuskäsitteet ja teoriat tai mallit eivät sulje toisiaan pois: tutkijat valitsevat ja perustelevat, mitä käsitteitä käyttävät.

Herkkyys ympäristölle (environmental sensitivity) on kokoava käsite, joka yleistynyt tutkimuksissa.

Lue lisää:

Airaksinen, A., & Satri, J. (2021).

Herkkyys ja yksilölliset olemisen kehykset.

Sosiaalipedagoginen Aikakauskirja, 22, 63–84. https://doi.org/10.30675/sa.103222

Terhi Mäkiniemi

Kuva: Janna Satri, kuvaaja: Katrin Havia

Kevätkokouksessa 2022

Yhdistyksen kevätkokouksessa 21.5. Tampereella vahvistettiin HSP Suomi ry:n vuoden 2021 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä myönnettiin vastuuvapaus viime vuoden hallitukselle. Myönnettiin myös kunniakirjoja pitkään toimineille vapaaehtoisille.

Joukkoa oli sekä läsnä että etänä. Kiva kun olitte! Kevätkokous on aina juhlahetki yhdistykselle.

Saimme nauttia myös Janna Satrin luennosta ’Herkkyyden käsitteet tutkimuksissa’.  Luento perustui hänen ja väitöstutkija Anne Airaksisen kirjoittamaan artikkeliin ”Herkkyys ja yksilölliset olemisen kehykset”.  Pääset katsomaan luennosta tehdyn videon sekä luennon diat täältä nettisivujemme kautta.

Kesä on ovella, mutta ahkerat työntekijämme ja vapaaehtoisemmekin jatkavat vielä hommia. Heinäkuussa sitten hiljenee hetkeksi.

Muistathan Pikku-Heimon, eli yhdistyksen tällä kertaa pienemmät Heimojuhlat, elokuussa Oulussa! Seuraathan tiedotustamme.

Hyvää kesää! 

 

PS. Vielä ehtii kirjoittaa tänne blogiin, sinä jo paljon kirjoittanut 

tai sinä aivan uusi kirjoittaja. Jäämme kesätauolle vasta kesäkuun lopulla.

Merja

Herkkänä uutisten virrassa

Jäsenen blogikirjoitus:

Kun hyökkäys Ukrainassa alkoi, en ensimmäisten viikkojen aikana pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Sota oli mielessä kun olin lasten kanssa, tein töitä ja jopa nukkuessani. Pulssi oli korkealla, keho ja mieli hälytystilassa. Yritin välillä siirtää ajatuksia muualle, olla hetken aikaa seuraamatta uutisia ja unohtaa. Se tuntui mahdottomalle. Odotin edes jotain pientä positiivista uutista, mutta tilanne vain paheni. 

Yhtenä iltana ollessani kotona lasten kanssa, paha olo purkautui voimakkaana itkuna. Lapset hätääntyivät. Kerroin heille sodasta ja miten surulliseksi se minut tekee. Otin kainaloon ja lohdutimme toisiamme. Tuntui kauhealle ajatella, millaiseen maailmaan he ovat syntyneet. Ja ymmärsin samaan aikaan, miten hyvin meidän omat asiat Suomessa juuri nyt ovat.

Korona-aikana mietin uutisvirran seuraamisen järkevyyttä ja pidinkin välillä jopa viikkojen taukoja helpottaakseni ahdistustani. Nyt en näe vaihtoehtona silmien sulkemista, sillä koen että minun pitää tietää mitä tapahtuu ja jopa tuntea pahaa oloa toisten kärsimysten vuoksi. Ratkaisuni on tällä hetkellä lukea uutiset tarkkaan, mutta vain kerran päivässä. Iltaisin sormi meinaa luiskahtaa tuoreisiin uutisiin, mutta odotan aamua ja päivän lehteä. 

Korona heikensi turvallisuuden tunnettani. Vaikka sen vaikutukset perheeni elämään jäivät moniin muihin verrattuna pieniksi, huomasin että pelko oli usein läsnä. Pahimmalle tuntui huomata, miten toisten ihmisten läsnäolokin aiheutti negatiivisia tunteita, vaikkapa ruuhkabussissa. Ja juuri kun korona alkoi hellittämään, tuli uudet uhkakuvat. Huomaan pohtivani, eikö tämä pelkääminen koskaan lopu? 

Jotkut ihmiset vaistoavat helpommin ympäristön vaaroja ja reagoivat niihin voimakkaammin. Jossain tilanteessa siitä voi olla hyötyä, mutta toimintakyky voi myös kärsiä. Negatiiviset uutiset vaikuttavat herkkään ihmiseen voimakkaasti, itsekin olen valvonut monet yöt luettuani jonkun satunnaisen uutisotsikon. Iltapäivälehtiä olen välttänyt jo vuosia niiden sensaatiouutisoinnin vuoksi. On hyvä tietää mitä maailmassa tapahtuu, mutta turhaa pelon lietsontaa en kaipaa.

Siitä huolimatta että maailma on pelottava paikka ja on asioita joihin en voi vaikuttaa, voin suojella itseäni ja keskittyä hyvään. Koska hyvää maailmassa on paljon. Uutisista olen saanut lukea vaikkapa siitä valtavasta auttamisen halusta, mitä tämä sota on ihmisissä aiheuttanut.

Eeva-Kaisa Rönkä

Kirjoitus on alunperin julkaistu kirjoittajan omassa blogissa.

Kissan päivä

Hallituksen varapuheenjohtajan kirjoitus:

Kun tuntuu, että päässä on ruuhkaa ajatusten valtatiellä, vaikka muuten olo on kuin mökkitiellä.

Silloin otan kissan mukaan ja lähden luontoon.

Tule mukaan… 

Ensin valloitetaan kallio. 

 

Välillä pysähdytään katselemaan.

Ollaan avoimia uusille viesteille.

Tutkaillaan maisemia. 

Sitten maistuvat loikoilut kotisohvalla. 

Ihanaa kevättä kaikille!



t. Heli ja Cera

Kirjaprojekti erityisherkän arkipäivästä etenee

Jäsenen blogikirjoitus:

Keväinen tervehdys!

Kerroimme viime syksynä kirjaprojektistamme, jonka aiheena on erityisherkän arkipäivä kaikkine sen eri puolineen ja palikoineen. Tässä hieman päivitystä siitä, miten varsin jännittävä projektimme on edennyt! 

Olimme etukäteen ajatelleet, että jos saisimme omien tarinoidemme lisäksi muutamia muitakin innostumaan tästä aiheesta, niin voisimme mahdollisesti käyttää heidän omia ainutlaatuisia näkökulmiaan avuksi ja hyödyksi tässä tutkimusmatkassa sekä arvokkaana lisänä höystämään omaa höpinäämme. Tarkoituksena ei ollut tehdä varsinaista tutkimusta, vaan koota ajatuksia ja erilaisia näkökulmia siitä, millaisista palasista hyvä arki koostuu, erityisesti silloin kun se on kuorrutettu erityisherkillä aisteilla ja ajatuksilla. Ja näkökulmia todellakin saimme! Olimmekin siis todella yllättyneitä (ja äärimmäisen otettuja) saamastamme yhteydenottojen määrästä! Selkeästi aihe koettiin kiinnostavaksi ja tärkeäksi, koska niin moni oli halukas kuulemaan siitä lisää. Keräsimme aineiston loppuvuodesta 2021 Facebookin keskusteluryhmien ja HSP Suomen tiedotuskanavien kautta. 

Saimme kasaan 45 kappaletta huikaisevan ihanaa tarinaa tavallisesta arjesta, sen haasteista ja voimaa tuovista hetkistä. Vastaajia löytyi nuorista opiskelijoista eläkeläisiin, hyvin monilta eri ammattialoilta ja erilaisista perheistä. Aineistosta tuli juuri sopivan hallittava: muistimme henkilöiden persoonat, mutta saimme silti mahdollisimman monta eri näkökulmaa ja erilaista tarinaa. Halusimme päästä kurkistamaan juuri tämän henkilön arkipäivään sen iloineen ja suruineen, emme koostaa numerotaulukoita. Myös vastaajat kokivat saaneensa kirjoitusprojektista itselleen uusia näkökulmia tarkastella omaa herkkyyttään ja kirjoittaa sitä jollekin auki. Tämä tuntui meistä erityisen liikuttavalta!  

Yllätyimme vastausten monipuolisuudesta: herkkyyttä saattoi lähestyä näin monesta eri näkökulmasta! Siinä missä toinen pohti omaa herkkyyttään lapsuuden kiusaamisen ja ymmärtämättömyyden kautta, toinen lähti tarkastelemaan asiaa työpaikan ihmissuhteiden tai vuorotyön väsyttävyyden näkökulmasta. Herkkyyttä lähestyttiin myös parisuhteen ja perheen, erityisesti lasten herkkyyden kautta, mikä taas johdatti keskustelua herkkien lasten ja nuorten hyvinvointiin ja koulumaailmaan. 

Esiin nousi erityisesti lapsiperheiden vanhempien jaksaminen ja huoli siitä, miten herkkänä vanhempana ja työntekijänä ei tunnu koskaan olevan ”tarpeeksi”. Perusarkikin voi välillä melkoista tasapainottelua oman hyvinvoinnin ja tehokkuusvaatimusten ristiaallokossa:  jos väsyy kaikista ympärillä olevista ärsykkeistä, metelistä, ihmisistä, valoista tai pelkästä ajatusten sekamelskasta, ajaa itsensä helposti loppuun. Uupumistaustaa löytyi monelta, niin työelämän, kuin muun elämän puolelta. Monelle juuri lapsiperhearjen kuormittavuus kaikkine eri palikoineen oli ollut tietynlainen pysähtymisen paikka ja sysäys alkaa kuunnella omaa herkkyyttään ja hyvinvointiaan tarkemmalla korvalla. 

Toinen tärkeä näkökulma oli työ, joka määritteli pitkälle koko arkipäivän kuvioita. Osa vastaajista oli pois työelämästä uupumuksen tai muiden syiden takia ja koki työelämän kovin pelottavana ja haastavana paikkana tällaiselle herkälle, usein hieman liian kiltille ja avuliaalle persoonalle. Monet kokivat, että herkkyyden voimaa ei ymmärretä vielä työpaikoilla oikein: tunteellisuus ja harkitsevuus nähdään heikkoutena, ja jaksamisesta ja uupumisesta puhuminen liiallisena valituksena ja laiskuutena. Pitäisi jaksaa enemmän, kun muutkin jaksavat. Sen lisäksi erityisherkän kiltteyttä ja auttamishalua saatetaan helposti käyttää väärin hyväksi, ja kaataa tämän niskaan tuplasti töitä. Kaikilla oli kuitenkin kova halu olla mukana rakentamassa inhimillisempää ja joustavampaa työelämää, jossa olisi mahdollista tehdä töitä omien kykyjensä mukaan. Jos kaikki vapaa-aika ja viikonloput menevät vain työstä toipumiseen, ei arkipäivä näytä kovin valoisalta ja energisoivalta. 

Monen oli vaikeaa löytää omaa paikkaansa työelämässä, ja ymmärrys omasta herkkyydestä oli auttanut tässä todella paljon. Oli mielenkiintoista vertailla iäkkäämpien ihmisten tarinoita vasta omaa urapolkua aloittelevien opiskelijoiden tarinoihin: miten suuri merkitys oli ollut oman herkkyyden ymmärtämisellä, sekä sillä, miten ympäristö on tukenut ja kannustanut ja antanut olla oma itsensä. Osalla polku oli kääntynyt väärinymmärrysten suuntaan ja vasta vanhemmalla iällä asiat olivat alkaneet selkiytyä. Osalla polku oli ollut valoisa ja positiivinen heti alkumetreiltä saakka ja omaan herkkyyteen osattiin suhtautua nimenomaan voimavarana ja hienona ominaisuutena: kyllä minä selviän! Pohdimmekin, saisimmeko tämän mielenkiintoisen, ”herkän” urapolun aina päiväkodista eläkeikään tallennettua jollain tavalla jatkokäsittelyä varten, sillä valitettavasti kaikki ei tähän yhteen kirjaan mahdu. 

Lyhyesti tiivistettynä, herkkyys sisältyi siis mitä moninaisin tavoin kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin arkipäivän palasiin! Haasteita voi löytyä yllättävistäkin paikoista ja niiden tiedostaminen tuo varmasti helpotusta monen arkeen. Toisilla palaset olivat levällään ja rakennustyö vasta aluillaan, osa oli pohtinut asiaa jo pitkään ja oppinut rakentamaan arkipäiväänsä paremmin itselleen sopivaksi. 

Pääpointtimme kirjaprojektissa on ollutkin tuoda herkkyys yhdeksi tavalliseksi osaksi arkipäivää, ilman sen erityistä etuliitettä. Sitä kautta ehkä myös herkkikseksi leimaantuminen ja häpeily vähentyisi ja uskaltaisi paremmin tuoda esiin omia hyviä puoliaan. Niitähän riittää! Herkkä on näiden tarinoiden perusteella mitä ahkerin, tunnollisin ja empaattisin työntekijä, kuin myös hyvin ennakoiva, ajatteleva ja tunteita tulkitseva vanhempi lapsilleen. 

Puhutaan paljon herkkyyden voimavaroista ja niiden korostamisesta, mutta mielestämme kokonaispaketti ratkaisee: kun haasteet tiedostaa ja osaa paikata niiden ”vuotavat reiät”, jää paljon enemmän energiaa keskittyä arkea kannatteleviin, juuri itselle sopiviin juttuihin ja tapoihin elää ja olla. Herkkyyttään ei voi muuttaa, se vain ON. Se kuitenkin saattaa tuoda mukanaan niin monta erilaista vuoristorataa ja suojuoksumaratonia, että vähemmälläkin hikoamisella ja stressaamisella ehkä selviäisi, jos osaisi asetella palikat itselleen sopiviin asemiin.  Haasteita ei voi sivuuttaa, vaan ne voi kääntää mahdollisuuksiksi oppia jotain uutta itsestään ja samalla lisätä myös ympäristön tietoutta herkkyyden tavallisuudesta. 

Materiaalia siis riittää ja sen käsittelyä jatkamme edelleen. Muistiinpanoja on niin monta sivua, että niistä tekisi vaikka kokonaisen kirjasarjan, joten varsinainen kirjoitustyö tulee olemaan melko rankkaa karsintaa ja tiivistystä. Parempi näin päin! On niin huippua, kun jokaisen kirjoituspäivän saa aloittaa inspiroituneena ja  pää niin täynnä ajatuksia, että on ihan vaikeaa tietää, mitä kiinnostavaa käsittelisi seuraavaksi! Olemme siis erittäin innoissamme tästä! Kun samaa aineistoa pyörittää päivästä toiseen, tuntuu myös siltä kuin olisi yhtäkkiä saanut 45 uutta ystävää, joiden kanssa on saman tien saanut hypätä keskustelun syvään päätyyn. Mikäs sen parempaa! 

Kirjamme arvioitu ilmestymisajankohta on alkuvuodesta 2023. Sitä odotellessa meidän ajatuksiamme ja muita höpsöjä pohdintojamme erityisherkän ja introvertin perheenäidin näkökulmasta voi käydä  lukemassa Lelutornin tähystäjät -blogistamme (lelutornintahystajat.blogspot.com).  

Oikein rentouttavaa ja aurinkoista kevättä! Muistakaa aurinkolasit! 

t. Laura ja Anna 

 

Keho ja kehollisuus

Jäsenen blogikirjoitus:

Viime kuukausina olen paljon miettinyt kehoa ja kehollisuutta. Ihan ylipäätään, mutta myös erityisherkän näkökulmasta. 

HSP Suomi ry:n järjestämässä kokemusasiantuntijakoulutuksessa sivuttiin aihetta jonkin verran edellisenä keväänä. Puhuttiin oman kehon tuntemisesta, unesta, ravinnosta ja liikkumisesta, stressistä, aistiherkkyyksistä ja kehon erilaisuudesta verrattuna ei-erityisherkkiin. Erityisherkillä on mm. taipumus ylivirittyä helposti jo ihan hermoston erilaisuuden vuoksi. 

Erityisesti jäi mieleen suora lainaus temperamenttitutkija Liisa Keltikangas-Järviseltä, jossa todettiin, että sensitiivinen ihminen on jatkuvasti tietoinen ympäristöstään ja reagoi kaikkeen voimakkaasti sekä emotionaalisesti että fyysisesti. Eli siis huom., ei pelkästään emotionaalisesti vaan myös kehollisesti. Mielestäni tämä on mielenkiintoista jo ihan siksikin, että olen nuorempana kärsinyt syömishäirötyyppisestä oireilusta ja jotenkin aina kokenut oman kehon ehkä vähän vieraaksi. Kuluneen vuoden aikana olenkin kiinnostunut mieltä ja kehoa yhdistävistä liikuntalajeista. Nykyisin joogaan ja liikun luonnossa aiempien vuosien hikiläähätysjumppatuntien sijaan (joissa ei sinänsä ole mitään vikaa, ken niistä tykkää). Jos olisi aikaa, niin tanssin aloittaminen uudelleen olisi myös kerrassaan ihanaa. 

Erilaiset aistiherkkyydet (joista itse vältän sanaa ”yliherkkyydet”) ovat niin ikään nousseet usein esiin erityisherkkyyteen liittyvistä piirteistä puhuttaessa. Näkö, kuulo, tunto, maku ja haju nykytietämyksen mukaan. Olen ymmärtänyt, että joidenkin oppineiden mielestä aisteja olisi enemmänkin, mutta itse olen oppinut, että ihmisellä olisi nämä viisi perusaistia. Ja kuulemani mukaan moni erityisherkkä kokee niistä yhden tai useamman keskivertoa herkemmäksi. Aina tämä ei tuo mukanaan auvoa, esimerkiksi jos sattuu tekemään töitään hälyisässä avokonttorissa tai ei pysty menemään konserttiin naisten hajuveden tai miesten partaveden käytön vuoksi. Tästä olisi kiinnostavaa kuulla lisää muiden erityisherkkien kokemuksia erilaisista aistiherkkyyksistä ja siitä, miten ne rikastuttavat tai rajoittavat arkea (vink vink, saa kommentoida 😊). Itse koen olevani ensisijaisesti erityisherkkä emotionaalisesti ja sosiaalisesti enkä liiammin koe, että aistien toiminta ainakaan rajoittaisi elämää. Muutaman aistin soisin olevan kylläkin terävämpi, ei haittaisi yhtään. Sen olen huomannut, että melu ja häly pidempään jatkuessa pistää hermot koetukselle ja esim. konsertteihin otan aina korvatulpat mukaan. Muutoin elän aika lailla aistiherkkyyksistä vapaata elämää.  

Erään kerran osallistuin yhdistyksen kautta järjestettävään Herkkis-klubiin, jossa pohdittiin kehollisen läsnäolon vahvistavaa vaikutusta mielen hyvinvointiin ja tutustuttiin mind-body-bridging-menetelmään. Muistan, että aihe sinänsä oli uusi ja mielenkiintoinen, mutta etten olisi millään jaksanut keskittyä palaamaan aisteihin ja tähän hetkeen. Facebookin feedistä löytyy jopa päivitys, jossa tuskailen asiaa ja sitä, että olen niin huono keskittymään ”hetkeen”. Muistan syöneeni samanaikaisesti sushia, pyörineeni satulatuolilla ja poistuneeni täyttämään juomapulloa, kun olisi pitänyt silloittaa mieli ja keho. Toisaalta ihmekös tuo. Herkkänä ihmisenä olen aina ollut kova ajattelemaan, pohtimaan ja luomaan monimutkaisia, mielensisäisiä ajatusasetelmia ympäristöstä, ihmisistä ja maailmantilasta. Pohdiskelussa on omat hyvät puolensa, mutta lopulta kuitenkin kyllästyin yliajatteluun ja aloin etsiä hiljalleen apua kehollisuudesta. Ajatteleminen kun ei lopu ajattelemalla. Mutta puhumalla ja kehoon maadoittamisella sen saattaa saada aisoihin, olen havainnut. On ollut mahtavaa havaita pientä, orastavaa edistystä tähän hetkeen rauhoittumisessa. Siis kehon ja mielen silloittamisessa. Harjoiteltavaa tosin vielä riittää (ihan varmasti vuosikausiksi eteenpäin), mutta haparoivat ensiaskeleet kannustavat eteenpäin ja motivoivat jatkamaan harjoittelua. 100 % valmiiksihan sitä ei tietenkään koskaan tule.

Joskus tulevaisuudessa olisi kiinnostavaa tutustua erilaisiin kehoterapioihin ja kehollisiin menetelmiin hoitomuotoina, joista tältä haavaa olen melko tietämätön. Ihminen kun on psykofyysinen-kokonaisuus niin olisi luultavaa, että myös kehon huomioiminen mielen hyvinvointia rakentaessa olisi täysin perusteltua. Ja onkin.

Päätän tämän kehoa ja kehollisuutta koskevan kirjoituksen tällä kertaa tähän – ulkona on valoisaa ja ikkunasta siivilöityvät auringonsäteet muistuttavat siitä, että jo ollaan kevään korvilla, ellei jo keväässä. Lisääntyvä valon määrä ja lämpenevät säät tuovat hyvää mieltä ja ilahduttavat sekä valavat uudenlaista energiaa myös kroppaan. Omalla kohdalla kevät merkitsee vähäisempää unen tarvetta ja lisääntynyttä intoa lähteä luontoon kuulemaan lintujen sirkutusta ja ihailemaan joka puolella heräileviä uusia alkuja, silmuja ja nuppuja. Sinne siis 💗.

Milja Jokinen

Kevättä kuitenkin

Jäsenen blogikirjoitus:

 

Se on täällä! Kevät!  

Antaa sulaa, lumi ja routa,
mielenikin. 

Antaa paistaa täydeltä taivaalta,
sydämeen saakka.

 

Merja Korpisaari

 

Jäsen, olet tervetullut kirjoittamaan blogiin! 

Laita postia vaikka blogin etusivun lomakkeella, tai sähköpostilla: rohkeastiherkka@erityisherkat.fi

 niin palataan. 💓💚💜