Luonto ja luontoyhteys

Jäsenen blogikirjoitus 

Karttana meri, turvana metsä, toivona taivas ja voimana kalliot.

Olen kaupungissa kasvanut ja kaupungissa ikäni asunut. Lapsena en erityisemmin välittänyt luonnosta. En oikeastaan edes juuri pitänyt kesästä, koska silloin luonto heräsi ja kaikenmoiset hyönteiset, ötökät, öttiäiset ja niveljalkaiset heräsivät talviuniltaan ja kömpivät esiin piiloistaan minua piinaamaan. Kesämökille menemistä saatoin jopa suorastaan pelätä, jos tiedossa olisi hyttyskesä tai nukkumapaikka, joka ei ollut varmasti bug-free. Oli mahdotonta nukkua samassa tilassa, jossa pörisi jokin pikkuinen elukka. Joten kyllä, mielestäni Dalai Lama on täysin oikeassa siinä, että pienelläkin itikalla voi olla iso vaikutusvalta.

Tänä päivänä ymmärrän öttiäisten merkityksen ekosysteemin kannalta ja osaan niitä sinänsä arvostaa. Luonnolla ylipäätään on minulle nykyisin erityinen merkitys.

Ennen kaikkea luonto on meidän kaikkien syntymäkoti. Paikka, josta kaikki elolliset oliot ovat saaneet alkunsa. Siten se on myös välttämätön elinehto, jota ilman emme selviydy. Luonto ei tarvitse ihmistä selviytyäkseen, mutta ihminen kyllä tarvitsee luontoa. Minulle luonto on myös henkinen latautumispaikka, josta ammentaa voimaa silloin, kun olo on uupunut tai levoton tai mieli kaipaa muuten vain virkistystä. Hakeudun erilaisiin luontopaikkoihin mielialan ja tunnelman mukaan. Joskus suuntaan vetten ja vesistöjen äärelle, kun haluan ajatella rauhassa tai kaipaan inspiraatiota. Joskus metsä on turvallisin lohtu. Joskus katseeni kohoaa ylöspäin kohti taivaita ja joskus tarvitsen kallioiden suomaa lujuutta jalkojeni alle.

Meri

Meri on kaikista luontoympäristöistä ensisijainen voimanlähteeni. Sen äärelle hakeudun silloin, kun olen tärkeiden kysymysten äärellä tai kenties silloin, kun on mietittävä tulevia elämänvalintoja. Meri symboloi seikkailua ja tuntemattoman kutsua. Kauniina kesäpäivänä meri kimaltelee kauniisti, on tyyni ja tasainen eikä näytä lainkaan pelottavalta. Mutta myrskyisällä syyssäällä meri kuohuu ja velloo, tuuli ujeltaa vinkuvalla äänellään, aallot tyrskyävät ja vaahtopäät nousevat korkeina ilmaan. Silloin meri on uhkaava ja tarkoittaa vaaraa. Merellä on siis kahdet kasvot.

Myös ihailemalleni kirjailijalle Tove Janssonille meri oli merkityksellinen. Kirjassa Muumipappa ja meri (2018) Muumipappa tuntee itsensä tarkoituksettomaksi. Pappa haluaa suojella perhettään vaaroilta ja vie siksi perheensä turvaan pienelle majakkasaarelle keskelle avomerta. Kärpäsenlialle, sanoo Pikku Myy. Papan valinta on paradoksaalinen, koska saari on yksinkertainen ja karu eikä millään tavalla vaaraton paikka. En voi olla ajattelematta, että ehkä Muumipapan syvin motiivi onkin vain päästä seikkailun syövereihin, jotta hän voi tuntea olevansa elossa.

Ennen kaikkea, meren tärkein anti on kuitenkin nöyryyden oppiminen. Meri kun on valtavan suuri ja arvaamaton ja ihminen hyvin pieni. Tove Janssonin (Yle Areena, 2018) sanoja lainaten: ”Jos mikään opettaa ihmistä nöyräksi, niin elämä meren ympäröimänä.”

Metsä

Metsään menen silloin, kun kaipaan rauhoittumista, juurtumista maahan ja paluuta konkretiaan. Vankka maaperä ja siitä korkealle kurottuvat puut merkitsevätkin minulle tasaista turvallisuutta ja kouriintuntuvaa tätä hetkeä – tyytymistä siihen, mitä nyt jo on. Maaemon ajatellaan perinteisessä mielessä symboloivan hedelmällisyyttä ja syntymää, mutta itselleni tärkeämpää on nimenomaan maan juurevuus ja tasaisuus. Maa on sitä mitä se on eikä yhtään sen enempää. Mielestäni se on hyvin rauhoittavaa. Ihminen voi myös ottaa puista esimerkkiä. Pysyä vankkana kuin tammi, mutta taipuisana kuin paju. Siinäpä vasta tavoitetta yhdelle ihmiselämälle.

Taivas

Taivas luontopaikkana on vaikeasti tavoitettava, eikä sinne voikaan noin vain kävellä tai kulkea omin voimin. Siellä se silti on. Ehkä taivasta voi myös ajatella ilmana. Taivas on tuolla kaukana ylhäällä, mutta ilma ympäröi meitä joka hetki ihan täällä maankamaralla. Hengitämme ilman sisältämää happea ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen henkäykseen. Siten ilma on meille yhtä tärkeää kuin auringonvalo kasveille. Symbolisessa mielessä ilma ja taivas edustavat henkeä, henkevyyttä ja toivoa. Elokuvissa epätoivoiset ihmiset lankeavat polvilleen ja kohottavat katseensa taivaisiin. Ehkäpä juuri siksi ilmaan ei voikaan konkreettisesti mennä. Ilma on näkymättömän voittoa näkyvästä, materian tuolla puolen.

Kalliot

Viimeisenä kalliot. Karuudestaan ja kovuudestaan huolimatta kallioilla on oma sanansa sanottavana. Kallioilta voi nimittäin oppia lujuutta. Kalliot pysyvät päättäväisesti paikoillaan silloinkin, kun muu maailma myrskyää. Ja jos jokin, niin lujuus, on tärkeää silloin, kun ihmistä koetellaan. Maaret Kallion viisaita sanoja lukeneet/kuunnelleet jo tietävätkin, ettei lempeys yksinään riitä, vaan lempeys ja lujuus tarvitsevat toisiaan kukoistaakseen.


Milja Jokinen


Kuvat:

Meri Dimitris Vetsikas / Pixapay

Metsä Lukasz Szmigiel / Unsplash

Ilma Pexels / Pixapay

Kalliot Dyaa Eldin Moustafa / Unsplash


Lähteet:

Jansson, T. (2018). Muumipappa ja meri (suom. Laila Järvinen). Helsinki: WSOY.

Yle Areena (1.3.2018). Elävä arkisto: Tove ja meri.