HSP Suomi ry:n hallituksen varapuheenjohtajan
Nousen jälleen junaan. Aloitan matkan jälleen. Matkan kohti uutta seikkailua.
Takana on jo monia matkoja. Junassa, bussissa, omalla autolla, aamun kajossa, illan hämärässä. Sarja yksinäisiä hetkiä, matkalla sinne, seuranani vain musiikki. Uskollinen ystäväni soittaen viulua, pianoa, laulaen, hyräillen. Pitäen seuraa, tuudittaen uneen, upottaen mielikuvien maailmaan.
Tätä se on. Meidän hallitustyöskentely. Yksinäisiä matkoja. Kaukaisia kohteita. Vaihtuvia maisemia. Pitkiä päiviä. Raskaita päätöksiä. Harkittuja asioita. Erimielisyyttä. Kinaa. Luopumisen surua. Uuden opettelua. Sopeutumista. Venymistä.
Ja se on aamuinen kahvin tuoksu, peurat pellolla, maistuva lounas, kodikas tupa, pehmoinen nojatuoli, naurua saunan lauteilla, riippukeinu kesäillassa, aamiainen yhdessä, porealtaassa kipristyvät varpaat, yhteinen hetki pihakeinussa, kuperkeikkoja, teepannu, uusia paikkoja, uusia kokemuksia, auringonlasku, sadepisarat ikkunassa, kiusoittelua ja naurua, tyynytaisto, halauksia, hotellin vastaanotto, pubi, pirttipöytä.
Ja se on kollegani, työparini, ystäväni, tuttavani, ihminen minunlainen, ihana seuralainen. Sitä se on meidän hallitus. 
Näin kirjoitin jo kauan sitten. Teksti vaan jäi julkaisematta, kun sopivaa aikaa ei tuntunut löytyvän ja miten olisi kaiken etäyhteyksien lomassa kertonut kuinka ihanaa meillä oli ennen. Kun nyt saattoi toisensa nähdä vain ruudulta, omassa kodissa, yksin. Yhteys välillämme jää vajaaksi, kokous loppuu ja suljen koneen, jään yksin. Mutta minä en luovuta, tämä ei minua voita! Siksi istun nyt idyllisessä huoneessa, jossa sänkyni edessä on taulussa pieni vanha tupa. Huone on remontoitu vanhaa kunnioittaen, koko kartano on ollut mannaa sielulleni. Olen kävellyt ja ihastellut. Ja olen nähnyt teidät.
Eilen meillä oli Heimojuhlat ja tänään edessä on vielä hallituksen kokous ennen kotimatkaa. Viikonloppu on ollut raskas ja se on ollut antoisa, se on kiitänyt ohi ja jo nyt suren, kun joudun lähtemään. Haluaisin olla, kylpeä tässä tunteessa. Oikeastaan minun pitäisi nukkua, aamiaiseen on vielä tunti aikaa, mutta minä istun ja kirjoitan, kuuntelen rakasta musiikkiani ja nautin siitä, että saan kokemusteni listaan lisätä jälleen yhden, kaksi, kolmekymmentä uutta asiaa, sillä … se on historiaa haviseva rakennus, omenapuutarha, tuoksuva kukkavaja, lehmä.
Heli <3 (musiikista vastaa D. Garrett ja L. Einaudi)
(Kuvat: ylin lainattu Pixabaysta, alempi Helin albumista)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti