Kolmas työura oppilaitoksessa ja sen jälkeen kohti omannäköistä elämää, jossa läsnä valo, vapaus ja vimmaisuus

Jäsenen blogikirjoitus:

Onni potkaisi parin kuukauden työttömyysjakson jälkeen (ikää oli jo kertynyt siinä vaiheessa 56 vuotta), kun pääsin erääseen ammatilliseen oppilaitokseen ensin äitiyslomasijaiseksi ja sitten määräaikaiseksi, myöhemmin jopa vakinaiseksi työntekijäksi. Oppilaitoselämää kertyi yhteensä kahdeksan vuotta ja olen siitä ajanjaksosta ikionnellinen. Pääsin pitkäaikaiseen tavoitteeseeni, opettajaksi ammatilliseen oppilaitokseen. Silta ajalta olen säästänyt muiston erään noin puolen vuoden valmennusprosessin lopusta vuodelta 2012, jossa minulle muiden antama palaute ”selkäpaperille” kuului näin; syvällinen, ajatteleva, symppis, rauhallinen, olet todella älykäs ja tuot aina mielenkiintoisia pointteja, mukava tapaus, analysoiva, idearikas, oikeudenmukainen, ammattitaitoisen pirteä, oli hauska tutustua, mukava, ihastuttava ihminen. Edellinen on hämmentävää luettavaa, kun itse muistan ja muistelen enemmänkin, miten olisin parempi ja pystyvämpi ihminen mm. ihmissuhteissani ja kaikessa mitä teen ja miten olen sekä miten elän elämääni. Ympäristöstä saamani palaute on aika usein elämäni varrella ollut vähintäänkin harmaan sävyistä, jopa ”murhaavaa”. Esimerkkinä vaikka tunneterroristi, uhriutuja, perskärpänen (riippuvainen), kompleksinen, pitäisi olla pätevämpi, ressukka, väritön, vapaamatkustaja. Uskokoon ken tahtoo, kyse on samasta ihmisestä, minun tarinastani, elämästäni...

Oma arvioni itsestäni on mm. tyypillisesti provosoituminen, valikoituminen syntipukiksi, tuen hakeminen luotettavalta kollegalta tai ammattiauttajalta – toki myös vuorostaan tarjoan mielelläni apua tarvitsevalle. Olen ekstrovertti, elämyshakuinen, erityisherkkä ja auttajapersoona (enneagrammi persoonallisyystyylinä 2 = auttaja), jonka tässä ajassa on haastavaa elää sekä itsensä että muiden, etenkin autoritääristen henkilöiden, kanssa. Lena Andersson ilmaisee kirjassaan Enpä usko osuvasti, että ”vain niitä nöyryytetään, jotka suostuvat siihen”.


Nyt vanhuuseläkkeellä on vihdoin mahdollisuus elää ns. omannäköistä elämää. Päivät ja viikot soljuvat pääosin leppoisissa tunnelmissa. Kalenterissa on sopivin määrin ihka omaa aikaa sekä mm. lapsenlasten hoitoa ja vapaaehtoistoimintaa eri rooleissa kahdessa eri yhdistyksessä. Edelleen on tuttua, miten oma tapa suhtautua asioihin haastaa tasapainon nähdä VALO/valoisuus ympärillä ja itsessä, säilyttää VAPAUS (hengittää vapaasti) hyväksyä kaikki tunteet ja tehdä (itselle) sopivia ja viisaita valintoja. Tunnistan ja tunnustan nyt, että tarvitsen vielä yhden voimaannuttavan elementin, jotta pystyn toimimaan tarvittaessa ja kykenen korjaamaan asiaintilaa erityisen haastavissa tilanteissa, se on energisoiva ja aktivoiva VIMMAISUUS.


Otteita kirjasta Minun tarinani (Michelle Obama, 2021, Otava)

- ”oman äänen käyttö on voimaannuttavaa”
- ”sinun tarinasi on vahvin osa sinua – hankaluudet, epäonnistumiset, onnistumiset ja kaikki siltä väliltä. Muista aina pysyä avoimena uusille kokemuksille äläkä koskaan anna epäilijöiden kampittaa sinua”
- ”kaikki meistä kantaa mukanaan näkymätöntä historiaa, ja sen vuoksi on syytä olla suvaitsevainen”
- ”jos ihminen ei korota ääntään eikä itse määrittele itseään, muut tekevät sen ylimalkaisesti hänen puolestaan”
- menestyksekkäimmät tuntemani ihmiset ovat oppineet kestämään kritiikkiä, nojaamaan ihmisiin, jotka uskovat heihin, ja ponnistelemaan kohti tavoitteitaan”
- ”kasvaminen on pitämistä kiinni ajatuksesta, että kasvumme on vielä kesken”.

Jotta näistä tarinoista ja esimerkeistä jäisi jotain mukavaa päätteeksi mieleen, viittaan ikivanhaan viisauteen eli otteisiin kirjasta Tyhmyyden ylistys, joka on kirjoitettu 1600 luvulla. Kirjassa kertojaminä on itse ”Tyhmyys”: Olin lahjoittanut, valitettavasti en ollut merkinnyt mihinkään minä vuonna (arvio joskus 1990-luvulla), rakkaalle isälleni kyseisen kirjan saatesanoilla ”Ehkä tämä oli tyhmää ostaa, mutta se oli kaupan ainoa kirja, joka tuntui järkevältä ostaa”:

 
- s. 100 ”Petetyksi joutuminen on onnettomuus; mutta eikö kaikkein onnettominta ole juuri se, ettei ikinä joudu petetyksi. Sillä onhan mieletöntä ajatella, että inhimillinen onni rakentuisi tosiasioiden ja vain niiden varaan. Mehän saamme kiittää kaikesta mielipiteitä, käsityksiä. Ihmisen elämänpiiri on näet niin hämärä ja ristiriitainen, että kiistattomien totuuksien löytäminen on mahdotonta.”

-s. 151 ”Viisaus lietsoo pelkurimaisuutta; ja niinpä havaitsemme, että viisaat elelevät köyhyyden, nälän ja lian keskellä, halveksittuina, maineettomina ja vihattuina. Tyhmyrit sen sijaan kieriskelevät rahoissa, istuvat valtiolaivan peräsimessä, sanalla sanoen menestyvät ja paisuvat joka tavalla.”

- s.178 ”Mikäli olen lörpötellyt liian julkeasti tai monisanaisesti, pyydän teitä muistamaan, että olen TYHMYYS ja lisäksi nainen. Mutta muistakaa toki samalla kreikkalaista sananpartta, jonka mukaan ”typeräkin mies voi usein puhua viisaasti”; ette kai todella halua evätä siltä käyttökelpoisuutta naistenkaan suhteen.”

Lukuisista blogikirjoituksistani (joita on jo kertynyt tänne Rohkeasti herkkä -blogiin yhteensä lähes 30) voinee todeta, että kirjoittajana olen ollut joidenkin kognitiivisten harhojen vallassa (niin kuin me kaikki lopulta) ja siten voit lukijana jättää ne omaan arvoonsa. Sinulla on vapaus valita. Iloitse siitä!

Merja Leppänen