Imperial Leather – aistimuistoja lapsuudesta

Jäsenen blogikirjoitus:

Kuorin palasaippuan käärepaperistaan ja pesen sillä käteni ensimmäisen kerran. Imperial Leather. Nimi ei sano mitään, mutta veden alta kupliva vaahto tulvahtaa aistikokemuksena sellaisella voimalla, että olen yllättäen polskimassa isovanhempien kerrostalokodin kylpyammeessa, hapuilen käsiini liukasta saippuapalaa, joka ei yrityksistä huolimatta pysy hyppysissä. Viivyn vedessä pitkään, nautiskelen lämmöstä iholla, välillä uskaltaudun jopa veden alle. Ammeessa on kiva höpötellä ja lauleskella, kun ääni sinkoaa kaakeleista takaisin hassuna kaikuna.

Iltapalaa syödään parvekkeella, mummin leipomia tuoreita juustosämpylöitä. Lempeät auringonsäteet siivilöityvät tammenlehtien lomasta lämmittäen paljaita varpaita ja antaen valoa kaiteella kukkiville pelargonioille ja ruusubegonioille. Sama ilta-auringon loiste osuu olohuoneen kristallikruunuun ja täyttää katon sadoilla sateenkaaren väreissä ilottelevilla kuvioilla. Spektrit ovat jokaisen aurinkoisen kesäillan mykistävä, taianomainen näytelmä, jonka ihmettelyyn en väsy koskaan.

Pyydän usein saada katsoa vanhoja valokuvia, joita säilytetään Hellaksen peltisessä rasiassa. Tihrustan pieniä, nuppineulan kokoisia kasvoja, etsin kiinnostavia yksityiskohtia ja kuvittelen tarinoita hahmojen ympärille. Lauma nuhjuisia pellavapäitä mökin portailla, kukkameren ympäröimiä vakavia päivänsankareita, heinätöitä, auton tai moottoripyörän vieressä poseeraavia iloisia kasvoja, albumiin kelpaamattomia epäonnistuneita (mutta juuri siksi aivan parhaita!) otoksia, tiukkoja jakauksia päälaella ja raskaan työn kovettamia käsiä, rakennustyömaan hirsiseiniä ja väsyneitä miehiä. Fragmentteja menneisyydestä, enemmän avoimeksi jääviä arvoituksia kuin vastauksia. Esitän kysymyksiä hanakasti, tivaan samoja asioita yhä uudelleen ja tahdon tietää kaiken mahdollisen. Mummi vastaa, mutta hieman kiusaantuneesti ja vältellen - aukot jäävät minun täytettävikseni. Päähäni muodostuva tarina on yhtä pirstaleinen kuin rikkoutuneet kahvikupit, joilla mummi kertoo lapsena leikkineensä. Ja jossain yläpuolella lentää pommikone.

Iltavirkun on vaikeaa saada unta. Jousipatja tuntuu aivan liian kimmoisalta, vuodevaatteet ovat kuluneet turhan pehmeiksi. Pyörin sängyssä levottomasti, kunnes pudottaudun lattialle räsymaton päälle. Sen karkea pinta rauhoittaa ja vähitellen kutsuu mielikuvitusmatkaajaa unten maille. Jossain kauempana ikkunan takaa kuuluu kaupungin ääniä, keskustan läpi ajavia autoja. Tuntuu turvalliselta olla betoniseinien sisäpuolella, antaa öisen kaupungin hitaasti liueta kauemmas. Lopulta en enää jaksa tuijottaa eteiseen pakastimen valoa, vaan nukahdan sen vaimeaan hurinaan.

Teksti on julkaistu aikaisemmin omassa blogissani http://mustanmaatuskanhuoneessa.blogspot.com/2020/10/imperial-leather-muistoja-isovanhempien.html. Tutustu myös toiseen lapsuusmuistoihin liittyvään jäsenemme blogiin.   

Asta Sutinen