Herkkyys ja henkisyys

Jäsenen blogikirjoitus:

Sanovat, että näet näkyjä.
Sanovat, että pelottavaa.
Ihmettelevät, olenko tosissani.
Tai sitten uskovat, ehkä hieman epäillen, mutta suurella kiinnostuksella.
 

Koen olevani henkinen ihminen, voimakkaasti. En usko kummitusjuttuihin, mutta uskon, että jotain sellaista voi nähdä, mitä muut eivät välttämättä näe. Ajattelen, että kun kuolemme, sielu jää elämään. Se minuus, se, joka tekee meistä juuri meitä, tämmöisiä kuin olemme.


Näin nuorena enkelin. Talvisena iltana, kun palailin reissultani kohti keskustaa. Muistan paikan, jossa se tapahtui, vaikka siitä on jo 40 vuotta. Enkeli seisoi kauniina, isoine siipineen siinä alikulkusillan kupeessa, ja katsoi minua. Ja ei, se ei ollut tuulen pyörittämää lunta, ei sumua, ei mikään tai kukaan käsin koskettava; se oli valkoinen enkeli. Ja vaikka olin nuori, 15-vuotias, en pelännyt. Pitääkö enkeleitä pelätä? Ei. Kävelin sen ohitse, alitin sillan ja käännyin kohti keskustaa. En katsonut taakseni, enkä sen jälkeen nähnyt sitä.


Oikeastaan se ei jäänyt isommin mieleeni pyörimään, koin sen luonnollisena. Vuosikymmeniä jälkeenpäin olen miettinyt, pelastiko se minut joltain. Nuoruuteni oli levoton, olin vaikea, haastava ja omaehtoinen nuori, ainakin äidin mielestä. Olin reissuillani "hukassa" päiviä. Huolestutin vanhempani. Mutta jollain tasolla olin jo pienenä päättänyt, että minä pärjään. Ja niin minä olen pärjännyt.


Minua kiinnostaa elämä kuoleman jälkeen. Rakastan unia, joissa kuolleet sukulaiseni, ystäväni tai lemmikkini tulee minua tapaamaan. Minusta niissä unissa on aina paljon rakkautta ja lohtua.


Siksi en hätkähdä sitä, kun kotonamme, täällä, missä asun mieheni kanssa, kulkee välillä joku. En tiedä kuka; se on vain haalean tumma hahmo, joka yleensä kulkee saman reitin, kääntyy eteisessä, ja sitten häviää. Haluan uskoa, että se on isäni, tai mieheni isä. Tai sitten se on tämän talomme entinen asukas. Hahmo ei aiheuta ääntä, sen kulkua ei tunne, mutta sen näkee.


Aika moni on sanonut minulle, että näet harhoja, se on varjo tai joku valon aiheuttama liike. Ne, jotka jollain tapaa uskovat, ovat peloissaan. Minä en pelkää. Minusta on ihana ajatus, että meidän luona käy joku, että hän haluaa tulla juuri meidän luoksemme. Siksi sen täytyy olla joku tuttu, joka tietää, että me olemme täällä.

Mieheni ei ole sitä koskaan nähnyt, mutta hän on kyllä kiinnostunut siitä, kuka täällä käy. Ja se tuntuu hyvältä-hän tuntee minut, ja tietää, että minä näin jotain.
 

Kirjoitan tämän sen takia, että ajattelen kyvyn, tai mikä se sitten onkaan, liittyvän herkkyyteeni. Ja kysyn teiltä muilta, oletteko kokeneet mitään vastaavaa?
Päihteisiin tämä ei liity: tiedän, että joku voi epäillä niiden aiheuttavan moista. En käytä mitään päihteitä, en ole käyttänyt kymmeniin vuosiin.
 

Herkkyydessä on monta puolta. Ja siksi se on suuri voimavara ja rikkaus.




Nimimerkki Elmeri