Meillä on 30 v avioliittoa takana ja olin aikoinaan uskoton vaimolleni. Nyt hyvin näen mitä hain siinä, hyväksyntää mitä ilman elin aina aikuiseksi asti. Totta kai siinä oli seksiäkin, mutta se ei koskaan ollut hyvää eikä ihmeellistä.
Kun jopa innoissani kerroin vaimolle, että kuunnellaan yksi ohjelma, se kertoo erityisherkkyydestä jne. .... Minulla tyhmällä oli luulo, että nyt haasteemme parisuhteessa on takana, kun vaimonikin tajuaa, että olen HSP ihminen jne ....
Se oli elämäni huonoimpia tekoja. Hän ei todennut, kuin "ai, sinä tuolla verukkeella selität ne kaikki syrjähypyt " Kyllä silloin maa petti jalkojen alla! Eikä asiat ole menneet paremmin muutaman kerran, kun aiheesta olen jaksanut /uskaltanut puhua.
En tiedä miten edetä?
Nimimerkki "liian herkkä"
Jaat vaikuttavan kokemuksen omasta elämästäsi ja miten oma erityisherkkyytesi ei tahdo vieläkään tulla näkyväksi lähipiirissäsi. Hienoa on se, että olet itse saanut siihen kosketuksen ja ymmärryksen. Jatka ihmeessä ”valitsemallasi tiellä”. Tosin lopetat viestin toteamukseen, ettet tiedä miten etenisit. Yksi mahdollisuus jatkaa itsetutkiskelua turvallisessa HSP-ystävällisessä seurassa on osallistua erilaisiin yhdistyksemme (www.erityisherkat.fi) tapahtumiin. Henkilökohtaisesti saat lisätietoa ottamalla yhteyttä info@erityisherkat.fi. Jatka ihmeessä blogikirjoituksilla, niin saamme siten mm. seniorinäkökulmaa enemmänkin näihin blogeihin. On myös mukava huomata, että kyseisen blogin sisältö on saanut sinut aktivoitumaan. Tervetuloa mukaan blogikirjoittajien kirjavaan joukkoon!
VastaaPoistaKiitos sanoista, rohkaisusta. Kiitos :)
PoistaHienoa, että olet löytänyt tämän kanavan, ja että uskaltauduit kirjoittamaan. Aihe on kipeä, uskon että molemmille tahoille, mutta se, että itse on ymmärtänyt "syyn" tekemisilleen, on todella suuri askel eteenpäin. Meitä on monta, erilaisia kohtaloita ja erilaisia "kokeiluja" tehneitä, ja sitten jossain vaiheessa, kuka mistäkin oivaltaneena, ymmärtää oman erityisherkkyyden. Minäkin ymmärsin sen täysin vasta aikuisena.
VastaaPoistaAjattelen, että minun ei tarvitse perustella, eikä selitellä tätä piirrettä muille. Ei sitä kukaan ymmärrä, joka ei ole itse samanlainen. Varsinkin työelämässä, jossa meitä on joka lähtöön.
Imen itseeni ihmisten tunnetiloja ja ajatuksia. Se kuormittaa valtavasti. Minulle sanotaan, että sinun täytyy tottua. Ei minun tarvi. Eivät ne minua kuormittavat ihmisetkään muutu, vaikka niin pyytäisin. Herkkyys on työelämässä jopa väheksytty piirre. Minusta se on suurin rikkaus, jota omistan.
Tällä yritän kertoa sinulle, että ole vain sellainen, kuin olet. Meitä, jotka ymmärtävät, on täällä tukenasi. Jatka kirjoittamista. Se on loistava keino purkaa tuntoja. Ja se helpottaa.
Ihan mahtava, kun löysit tänne.
Kiitos, myös sinulle. Kirjoitat "Imen itseeni ihmisten tunnetiloja ja ajatuksia. Se kuormittaa valtavasti. Minulle sanotaan, että sinun täytyy tottua. Ei minun tarvi. Eivät ne minua kuormittavat ihmisetkään muutu, vaikka niin pyytäisin. Herkkyys on työelämässä jopa väheksytty piirre. Minusta se on suurin rikkaus, jota omistan"
PoistaTuo koskettaa. Onneksi itse olen sellaisessa työssä, etten tapaa työkavereita, kuin ruokatauolla kerran vuorossa. Ajan paikallisliikenne bussia. Asiakkaita menee virtanaan mutta se on mukavaa. Työpäivän jälkeen on pakko olla hetki hiljaa "päikkäreillä" hämärässä, vaikkei nukkuiskaan. Asia mistä myös olen kuullut arvostelua? Mikä väsyttää, kun olet nukkunut hyvin?
Nyt ymmärrän, että on saatava nollata, päivän työhärdelli.
Puolisoni on erittäin hyvä ihminen niiiiin monella tapaa, sitä enemmän surettaa, tämä kuilu välillämme. Hän on analyyttinen ja minä taivaanrannan maalari. No, olen vähän oikeastikin maalannut. Nykyään "pakenen "enemmän kirjojen pariin. Museoihin pääsyn vaikeus harmittaa myös. Sieltä saan voimaa.
Eikö ollut sekavaa tarinaa :)
Kiitos vastauksesta. Ymmärrän sinua hyvin. Päikkärit ovat ihan välttämätön rutiini työpäivän jälkeen, vaikka ei varsinaisesti olisi edes väsynyt. Kaikki se meteli, kiire, ja hektisyys, jota työelämässä koen, täytyy purkaa hetken hiljaisuudella ja itsekseen ololla.
VastaaPoistaTaivaanrannan maalari lie minäkin, mutta se on hyvä virka. Meitä tarvitaan. Ja uskon, että meissä on niin paljon muutakin, järkeä, tunnetta, viisautta. Ja sitä herkkyyttä. Erityistä sellaista. Muistetaan, että se on meidän supervoimia, vaikka se sitä voimaa välillä viekin.
....vielä ajatuksia. Lopetin alkoholin käytön n 20 v sitten. Puoliso sanoi, joku vuosi myöhemmin, että "olet muuttunut itsekkäämmäksi kun lopetit alkoholin käytön? ! Ymmärrän, juovana täytyy koko ajan silotella arkea, koska tärkeää on, että ei tulisi konflikteja. Kun lopetin, saatoin yrittää olla oma itseni? Hyvin huonosti onnistuin. Kun löysin erityisherkkyyden ja ymmärrän, kuinka tärkeää on arvostaa ja suojella itseään ja vetää tiettyä rajaa. Nyt olen kuulema taas muuttunut itsekkäämmäksi! ? Olen kuullut "mitä hyötyä sulle nyt on ollut tuosta, että tiedät olevasi herkkä? "
VastaaPoistaMinun on hyvin vaikea osata puolustautua tuossa?
Tänään olimme keräämässä korvasieniä. En löytänyt kuin muutaman, mutta muurahaiset hankaloitti polulla kävelyä, kun en halua astua päälle. Jos ne kuolisi, niin se on ok,mutta kun ne jäävät kitumaan :(