Yksi erityisherkän vanhemman vahvuuksista on se, että hän aistii helposti lapsen tunteet ja tarpeet. Elaine Aron määrittelee erityisherkkyyden piirteeksi vahvan eläytymiskyvyn. Koen olevani äitinä empaattinen ja minun on helppo ymmärtää lapseni tunteita ja reaktioita.
Välillä huomaan että vahva eläytymiskyky tuo haasteita omaan jaksamiseen, koska olen koko ajan auki lapsen tarpeille. Minun on vaikea ummistaa korviani, vaikka se olisikin täysin oikeutettua ja tarpeellista. Jos lapsella on asiaa, niin kuin heillä lähes taukoamatta on, kuuntelen heitä. Jos kuulen itkua, olen saman tien lohduttamassa ja selvittämässä tilannetta.
Lapsi kääntyy useammin erityisherkän vanhemman puoleen, koska hän antaa useammin vastakaikua lapsen tunteille. Kuuntelen ihaillen, kuinka lasten isä osaa olla jämäkkä ja suora. Ei on ei, eikä sitä tarvitse aina perustella. Minunkaan mielestäni jokaiseen lapsen tunteeseen ei tarvitse reagoida.
Miten rajata omaa läsnäoloaan niin, että ei uuvuta itseään? Ratkaisuni on ollut, että vetäydyn omaan tilaan. Toivon että osaisin olla sohvalla lapsen vieressä, keskittyä omaan tekemiseeni ja sanoa lapselle etten nyt ehdi kuunnella. Että en vaatisi itseltäni jatkuvaa läsnäoloa.
Kovat vaatimukset itseä kohtaan johtavat välillä siihen, että oman jaksamisen rajat ylittyvät.Jatkuva ymmärtäminen, tulkitseminen ja omien reaktioiden arvioiminen väsyttää ja saa tunteet kuohahtamaan. Lopulta huudan ja kiroilen lasten kuullen -ja sitten vielä syyllistän itseäni siitäkin.
Hermostuminen lasten kanssa ollessa on luonnollista. Minulla se useimmiten liittyy siihen, että en ole pitänyt kiinni rajoistani. Erityisherkkä äitikään kun ei pysty tekemään loputtoman montaa asiaa yhtäaikaa vaikka niin kovasti haluaisi! Jos olen lähdössä reissuun ja pakkaan autoa, yritän samaan aikaan kuunnella lasten juttuja ja vastata heidän moninaisiin tarpeisiinsa. Olisi viisainta sanoa että nyt on keskityttävä lähtöön, eikä aikaa ole muulle.
Toivoisin että hankalissa tilanteissa osaisin olla armollinen itseäni kohtaan. Minun ei tarvitse reagoida kaikkeen eikä toimia ”täydellisesti”. Jos hermostun, voin pyytää anteeksi, kertoa mistä se johtui ja että hermostumiseni ei ole vaarallista. Samalla opetan lapsia olemaan armollisia itseään kohtaan. Meillä kaikilla on lupa tuntea vaikeita tunteita ja ilmaista niitä.
Eeva-Kaisa Rönkä
Lue myös Eeva-Kaisan kirjoitussarjan 1. osa:
Omaa aikaa erityisherkälle äidille
(Kuva: Pixabay)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti