Kriisissä uhkat ja mahdollisuudet kohtaavat

Jäsenen blogikirjoitus:

 

Äkilliset kovat vatsakivut tulivat tammikuun alussa yhtenä aamuna täysin yllättäen. Reagoin kuitenkin tutusti hakien heti apua ulkopuolelta terveysasemalta ja jatko kirurgisessa sairaalassa päivystyksen kautta osastolle. En jäänyt odottamaan omin avuin selviytymistä. Ehkä varovaisuuteni ja herkkyyteni auttoi tunnistamaan tilanteen vakavuuden ja siten edesauttoi selviytymistä. Lisäksi uskoin vaistooni ja aiempiin kokemuksiini, koska olin sairastunut muutama vuosi aiemmin suolistosyöpään, ja siinäkin hakeuduin ja sain onneksi nopeasti avun ja pääsin hoidon piiriin ja paranin. Niinpä olin elellyt jatkoaikaa jo useamman vuoden ns. terveen kirjoilla.

Äkillisessä sairastumisessa oli kyseessä äkillinen kriisi/uhka, jonka kohdatessa uskoin intuitiooni sekä aiempaan tietoon ja kokemukseen syöpähoidoista. Ongelma ei voinut olla siinä osaa suolistoa, joka oli edelleen säännöllisessä seurannassa, vaan sen piti olla siellä missä sitten tomografiakuvaustenkin mukaan olikin. Ongelman laajuus tai vakavuus ei ihan heti selvinnyt, vaan kartoitus- ja hoitoprosessissa meni viikonpäivät ennen kuin oli pakko päätyä vatsan alueen avoleikkaukseen, ja saatiin siten ongelmakohdat poistettua.

Sairastuminen aiheutti voimakkaita muistoja ja tunteita, pelko oli ehkä niistä päällimmäisin. Kivut olivat lopulta sietämättömät. Fyysinen voimattomuus aiheutti myös sen, ettei enää pystynyt mielen tasollakaan toimimaan kuin pakollisiksi kokemissa asioissa. Kipeänä ei voi olla kuin kipeä. Piti peruuttaa kaikki sitoumukset ja toivoa, että ympäristö ymmärtää sen. Hengitellä rauhallisesti ja tehdä oma osansa paranemisen kanssa. Elää hetkessä ja olla kiitollinen, että sai jälleen nopeasti tuiki tarpeellisen avun. Koronapandemian aikana pitäisi olla jo tullut tutuksi, että asiat eivät meni kuten odotat. Kuitenkin pääsy terveysaseman lääkäriin ja erikoissairaanhoitoon kävi yhtä sutjakkaasti kuin normaaliaikanakin. Näin ollen voin vain todeta omien kokemusten pohjalta, että olen erittäin tyytyväinen julkiseen terveydenhuoltoomme. Ihmiset ovat kaikkialla ystävällisiä, auttavaisia, kohtaavat pääsääntöisesti asiakkaan tasavertaisena, kuuntelevat, keskustelevat ja vastaavat asiallisesti kysymyksiin.

Kyllähän tämä itseä kohdannut äkillinen vakava sairastuminen sai kuitenkin totaalisen myllerryksen aikaan eri tasoilla; henkisellä, fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella. On ollut ihana kuitenkin huomata, miten puoliso ja muut läheiset sekä ystävät ovat olleet myötätuntoisia ja antaneet käytännön apua sekä kulkeneet rinnalla läpi vaikeimman ajan. Olen ikikiitollinen teille läsnäolostanne ja tuestanne.

Toipumisvaihessa, kun pahimman pitäisi olla ohi, on taas mahdollista havaita uusia mahdollisuuksia – tarkistella uudessa valossa, mikä elämässä on tärkeää ja mihin asioihin suhtaudun nyt eri tavalla kuin ennen sairastumista. Itsellenikin yllätyksenä muutoksia on aika monta. Kiitollisuus elämän toisesta jatkoajasta ei ole niistä vähäisin.

Merja Leppänen