Erityisherkän uupuminen ja työssä jaksaminen

 Jäsenen blogikirjoitus

Hei, olen Annukka. Olen HSP Suomi ry:n tuore jäsen ja kouluttaudun tänä keväänä kokemusasiantuntijaksi. Käyn läpi suurta elämänmuutosta, josta kirjoittelen ja runoilen erityisherkän sydämellä blogiini Lempeämpi minä. Nyt jaan ajatuksiani myös tänne teille.

Kirjoitan uupumisestani ja etenkin työelämässä jaksamisesta erityisherkkyyden näkökulmasta. Lisäksi pohdin, miksi me herkät olemme alttiimpia kuormittumiselle ja kerron, millaisin keinoin olen oppinut kuuntelemaan sekä suojelemaan herkkyyttäni paremmin.

Herkän sisäinen tunnemyrsky

Uuvuin ja sain ylikunto diagnoosin syksyllä 2019. Erityisherkälle uupuminen ja ylikuntoon sairastuminen ovat olleet hyvin haastavia kokemuksia. Syistä sairastumiseni taustalla ja elämänmuutoksestani voit lukea tarkemmin omasta blogistani.

Pahimpina hetkinä sisäistä tunnemyrskyäni oli vaikea sanoin edes kuvailla. Se oli kuin aavan meren valtoimenaan riehuva aallokko, joka myrskytuulen riepottelemana paiskautui sellaisella voimalla kallioiden seinämiin, että pelkkä katsominenkin ravisutti ja pelotti. Olo oli rauhaton, turvaton ja yksinäinen. Lisäksi herkille ominaisesti, halusin olla viimeiseen asti tunnollinen ja pärjätä, joten yritin vain tulla sisäisen myrskyni kanssa toimeen ja näyttää ulospäin tyyneltä. Erityisen vaikeaa oli avautua tunteistani muille ja päästää ketään lähelleni.

Uupumuksen myötä monet herkkyyteni piirteet korostuivat enkä enää osannut valjastaa ominaisuuksiani voimavaroiksi. Väsymyksestä huolimatta ylianalysoin kaikkea kokemaani ja tunteeni kävivät vuoristorataa ääripäistä toiseen. En viihtynyt lainkaan isoissa seurueissa ja mieluiten vetäydyin töissäkin sivusta seuraajan rooliin. Yksinolon ja hiljaisuuden tarve lisääntyi entisestään. Aloin pitää lähes aina kuulokkeita korvillani ja sulkeuduin omaan kuplaani. Välttelin julkisia paikkoja ja konflikteja – halusin pysyä erossa kaikista ristiriitatilanteista. Aloin vetäytyä myös perheestäni ja ystävistäni. Koin voimistuvaa tarvetta pysyä kotona, missä koin olevani turvassa aistiärsykkeiltä ja sain olla rauhassa se herkkä ylisuorittaja – kaikkine epävarmuuksineni sekä tunnemyrskyineni.

Erityisherkkä "superyksilö"

Psykologiantohtori Elaine Aron kirjoittaa: ”Olen nähnyt monta kertaa, kuinka herkät ihmiset kompensoivat erilaisuuttaan ryhtymällä supernaisiksi ja -miehiksi. Heidän työnantajansa eivät arvatenkaan luopuisi heistä mistään hinnasta. [ – – ] Mutta koettaessaan täyttää supernaisen roolin, josta on suorastaan tullut naisten uusi malli, herkkä nainen toimii itseään vastaan ja vaarantaa terveytensä.” Moni erityisherkkä tunnistanee itsensä tästä kuvauksesta – ja ainakin omalla kohdalla se osuu ja uppoaa. Yritin elää ”supernaisen elämää" ihan liian pitkään.

Tunnollisuuden, täydellisyyteen pyrkimisen ja suorittamisen taustalla on etenkin erityisherkkyyteni. Minulla on aina ollut vahva halu auttaa tai tehdä vähintään oma osuuteni yhteisistä asioista ja sekin tietysti mahdollisimman hyvin. Olen huolehtinut myös siitä, että teen joka kerta lupaamani ja vähän enemmän. Olen lapsuudesta asti ottanut vastuunkantajan roolin – oli kyse sitten vanhempien auttamisesta kotitöissä, pikkusiskon hoitamisesta, kouluaikoina ryhmätöistä, urheilujoukkueen kapteenin roolista tai myöhemmin työpaikalla suoriutumisesta. Se, että olen saanut vastuusta ja minuun on luotettu – niin kotona kuin sen ulkopuolellakin – on tuntunut hyvältä, mutta samalla työkuorma ja -vastuut ovat hivuttautuneet koko ajan raskaammaksi taakaksi kantaa. Ja vähitellen supernaisen saappaatkin alkoivat ihan kunnolla hiertää.

Erityisherkkä työelämässä

Erityisherkän jaksaminen on haaste etenkin nykyisessä tehokkuus- ja tuottavuuslähtöisessä työelämässä. Töissä vastuuntuntoisuus ja tunnollisuus ovat toki hyviä piirteitä, mutta liiallisena ne muodostavat riskin ylikuormitukselle. Lisäksi ne ovat ominaisuuksia, jotka on aina nopeasti huomattu, joten harteilleni on kertynyt paljon kannettavaa. Ja turhan helposti olen ottanut vastuualueet tai lisähommat hoitaakseni – enkä ole osannut kieltäytyä. Olen tottunut tekemään paljon töitä, venymään ja kestämään paineita, mutta herkkyydestäni johtuen olen kuitenkin altistunut normaalia helpommin myös väsymiselle. Työmäärän lisäksi reagoin herkästi työympäristön muihin haasteisiin – niin psyykkisiin kuin fyysisiinkin.

Normiherkkä ihminen voi sietää paremmin työpaikan ongelmia, kuten huonoa johtamista, työyhteisön ihmissuhdekiemuroita tai huonoa energiaa, mutta itse alan oireilemaan epäkohdille nopeasti. Erityisherkälle työpäivän monet sosiaaliset kohtaamiset, tehtävien hektisyys, intensiiviset palaverit ja monien tuntien koneella työskentely ovat helposti myös hyvin kuormittavia. Työpäivästä palautuminenkaan ei tapahdu hetkessä. Lisäksi kannan herkästi huolta työyhteisön yleisestä hyvinvoinnista, yhteisistä projekteista tai työpaikan muista murheista. Kun tähän lisätään herkkien tavallista suurempi tunne- ja aistiherkkyys sekä tarkasti ja syvällisesti prosessoiva hermojärjestelmä, voimme helposti ajautua uupumisen kierteeseen – etenkin, jos muu elämä ei ole tasapainossa eikä palautumiseen ole varattu tarpeeksi aikaa.

Koen, että parhaiten jaksan työssäni, jos saan toimia mahdollisimman itsenäisesti omassa rauhassa ja saan vaikuttaa mahdollisimman paljon työni sisältöön sekä työskentelytapoihin. Monilla herkillä on vahva sisäinen ohjautuvuus, joten olemme usein motivoituneita ja oma-aloitteisia työssämme. Uskallankin väittää, että mikäli meidän henkilökohtaiset ominaisuutemme otettaisiin paremmin huomioon esimerkiksi työn suunnittelussa ja mitoittamisessa, myös meidän herkkien vahvuudet pääsisivät loistamaan paremmin ja uupumisten määrä vähentyisi. Henkilökohtaisten ominaisuuksien huomioimisesta on maininta ihan työturvallisuuslaissakin, yhtenä työnantajan velvollisuutena, mutta toki jokaisen tulee kantaa myös oma vastuunsa.

Mitä olen oppinut?

Ennen 30 vuoden ikää olen ehtinyt käydä läpi muutamia kevyempiä uupumisen jaksoja – ensimmäisen jo abiturienttina. Kuitenkin vatsa tämä viimeisin totaalinen loppuunpalaminen havahdutti minut siihen, miten vähän olin antanut arvoa, huomiota ja tilaa omille tunteilleni ja tarpeilleni – herkkyydelleni. En ollut ohjautunut sisältäpäin, vaan annoin ulkoisten tekijöiden kuten työn, ulkonäön ja yhteiskunnan normien ohjata elämäni suuntaa. Lopulta ymmärsin, että minun on itse huolehdittava siitä, ettei uutta uupumista pääse enää koskaan tapahtumaan. Olen opetellut siirtymään vähitellen suorittamisesta olemisen tilaan ja sitä kautta antautumaan elämälle.

Vaikka olen tiennyt herkkyydestäni jo vuosia, vasta nyt olen aidosti ymmärtänyt myös sen, kuinka olennaista ärsykekuorman säätely ja sopivan vireystason ylläpitäminen on uupumisen välttämiseksi. Koen tärkeäksi tutustua entistä paremmin itseeni ja omaan yksilölliseen herkkyyteeni – vuosien ajan unohdin pitää huolta siitä sekä kehon ja mielen välisestä yhteydestä. Etenkin meillä erityisherkillä kokonaisvaltaisella itsestään huolehtimisella on suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta.

Olenkin tarkempi nykyään siitä, että työ- ja elinympäristöni ovat suotuisampia herkkyydelleni ja siitä, että elämässäni on tarpeeksi aikaa levolle. On tehnyt hyvää tarkastella kotiani, työtäni, harrastuksiani ja ihmissuhteitani siitä näkökulmasta, tukevatko ne omaa hyvinvointiani, lisäävätkö ne merkityksellisyyttä elämääni ja tarjoavatko ne tarpeeksi aikaa rauhoittumiselle. Aina elämää ei toki voi hallita eikä kaikkeen pysty vaikuttamaan, mutta silti voi opetella joitakin arkea helpottavia tapoja, joilla voi keventää päivän aikana kertynyttä kuormitusta. Helpotan omaa ylivirittyneisyyttäni esimerkiksi kirjoittamisella, joogalla, luonnossa liikkumisella ja avantouinnilla.

Herkkyys ei ole heikkoutta

Elämänmuutokseni myötä arkeni on rakentunut vähitellen uudenlaiseksi – näin myös herkkyyteni ominaisuudet pääsevät paremmin oikeuksiinsa enkä koe elämää jatkuvana selviytymisenä. Opintovapaalle jääminen ja muutto saaristoon ovat olleet isoimmat konkreettiset muutokset omassa elämässäni, mutta pienemmilläkin muutoksilla pystyy vaikuttamaan. Olen myös antanut itselleni luvan olla haavoittuvainen ja rohkeasti keskeneräinen, joten kipuilen herkkyyteni kanssa hetkittäin edelleen ja itsensä puolella oleminen on jatkuvaa harjoittelua.

Kompurointi kuitenkin näyttää koko ajan jotain uutta itsestäni ja matkan varrella opin paremmin elämään itseni näköistä elämää. Herkkyys ei ole heikkoutta siitä huolimatta, että se lisää riskiä hermoston uupumiselle ja ylikuormittumiselle. Koen erityisherkkyyden myös monella tavalla vahvuutena ja elämääni rikastuttavana ominaisuutena.

Näillä opeilla suojelen herkkyyttäni:

1. Olen opetellut olemaan itseni puolella ja puhumaan itselleni lempeämmin sekä armollisemmin. Haluan jatkossa olla itse itseni paras ystävä ja puoliso.

2. Olen opetellut arvostamaan ja kuuntelemaan itseäni. En enää suorita elämääni, vaan opettelen lempeämpää tapaa elää. Kuuntelen kehoni viestejä ja arvostan niitä: en vaadi itseltäni liikoja, annan itselleni välillä luvan vain olla ja huolehdin riittävästä levosta.

3. Olen opetellut rakentamaan rohkeasti oman näköistä arkeani ja tekemään siitä merkityksellisempää. Olen muuttanut kaupungista saaristoon ja jäänyt opintovapaalle. Olen ottanut enemmän aikaa itselleni ja kuunnellut sisäistä ääntäni.

4. Olen opetellut ottamaan herkkyyteni paremmin huomioon arjessani ja elämänvalinnoissani. Rutiinit ovat minulle tärkeitä ja ne auttavat jaksamaan: iltaisin menen ajoissa sänkyyn ja luen hetken kirjaa ennen nukkumaanmenoa, rauhoitan aamut, syön säännöllisesti ja käyn viikottain uimassa meressä. Opettelen myös pitämään rutiineista lempeästi kiinni.

5. Olen opetellut pysähtymään kiitollisuuden äärelle. Pidän kiitollisuuspäiväkirjaa, muistan kiittää useammin läheisiäni ja opettelen päivittäin olemaan enemmän läsnä hetkessä.


Linkki blogiin: https://lempeampimina.blogspot.com (Löydät minut myös Instagramista ja Facebookista @lempeampimina)

Lähde : Aron, Elaine 2014: Erityisherkkä ihminen ja parisuhde