Erityisherkän uupuminen ja työssä jaksaminen

 Jäsenen blogikirjoitus

Hei, olen Annukka. Olen HSP Suomi ry:n tuore jäsen ja kouluttaudun tänä keväänä kokemusasiantuntijaksi. Käyn läpi suurta elämänmuutosta, josta kirjoittelen ja runoilen erityisherkän sydämellä blogiini Lempeämpi minä. Nyt jaan ajatuksiani myös tänne teille.

Kirjoitan uupumisestani ja etenkin työelämässä jaksamisesta erityisherkkyyden näkökulmasta. Lisäksi pohdin, miksi me herkät olemme alttiimpia kuormittumiselle ja kerron, millaisin keinoin olen oppinut kuuntelemaan sekä suojelemaan herkkyyttäni paremmin.

Herkän sisäinen tunnemyrsky

Uuvuin ja sain ylikunto diagnoosin syksyllä 2019. Erityisherkälle uupuminen ja ylikuntoon sairastuminen ovat olleet hyvin haastavia kokemuksia. Syistä sairastumiseni taustalla ja elämänmuutoksestani voit lukea tarkemmin omasta blogistani.

Pahimpina hetkinä sisäistä tunnemyrskyäni oli vaikea sanoin edes kuvailla. Se oli kuin aavan meren valtoimenaan riehuva aallokko, joka myrskytuulen riepottelemana paiskautui sellaisella voimalla kallioiden seinämiin, että pelkkä katsominenkin ravisutti ja pelotti. Olo oli rauhaton, turvaton ja yksinäinen. Lisäksi herkille ominaisesti, halusin olla viimeiseen asti tunnollinen ja pärjätä, joten yritin vain tulla sisäisen myrskyni kanssa toimeen ja näyttää ulospäin tyyneltä. Erityisen vaikeaa oli avautua tunteistani muille ja päästää ketään lähelleni.

Uupumuksen myötä monet herkkyyteni piirteet korostuivat enkä enää osannut valjastaa ominaisuuksiani voimavaroiksi. Väsymyksestä huolimatta ylianalysoin kaikkea kokemaani ja tunteeni kävivät vuoristorataa ääripäistä toiseen. En viihtynyt lainkaan isoissa seurueissa ja mieluiten vetäydyin töissäkin sivusta seuraajan rooliin. Yksinolon ja hiljaisuuden tarve lisääntyi entisestään. Aloin pitää lähes aina kuulokkeita korvillani ja sulkeuduin omaan kuplaani. Välttelin julkisia paikkoja ja konflikteja – halusin pysyä erossa kaikista ristiriitatilanteista. Aloin vetäytyä myös perheestäni ja ystävistäni. Koin voimistuvaa tarvetta pysyä kotona, missä koin olevani turvassa aistiärsykkeiltä ja sain olla rauhassa se herkkä ylisuorittaja – kaikkine epävarmuuksineni sekä tunnemyrskyineni.

Erityisherkkä "superyksilö"

Psykologiantohtori Elaine Aron kirjoittaa: ”Olen nähnyt monta kertaa, kuinka herkät ihmiset kompensoivat erilaisuuttaan ryhtymällä supernaisiksi ja -miehiksi. Heidän työnantajansa eivät arvatenkaan luopuisi heistä mistään hinnasta. [ – – ] Mutta koettaessaan täyttää supernaisen roolin, josta on suorastaan tullut naisten uusi malli, herkkä nainen toimii itseään vastaan ja vaarantaa terveytensä.” Moni erityisherkkä tunnistanee itsensä tästä kuvauksesta – ja ainakin omalla kohdalla se osuu ja uppoaa. Yritin elää ”supernaisen elämää" ihan liian pitkään.

Tunnollisuuden, täydellisyyteen pyrkimisen ja suorittamisen taustalla on etenkin erityisherkkyyteni. Minulla on aina ollut vahva halu auttaa tai tehdä vähintään oma osuuteni yhteisistä asioista ja sekin tietysti mahdollisimman hyvin. Olen huolehtinut myös siitä, että teen joka kerta lupaamani ja vähän enemmän. Olen lapsuudesta asti ottanut vastuunkantajan roolin – oli kyse sitten vanhempien auttamisesta kotitöissä, pikkusiskon hoitamisesta, kouluaikoina ryhmätöistä, urheilujoukkueen kapteenin roolista tai myöhemmin työpaikalla suoriutumisesta. Se, että olen saanut vastuusta ja minuun on luotettu – niin kotona kuin sen ulkopuolellakin – on tuntunut hyvältä, mutta samalla työkuorma ja -vastuut ovat hivuttautuneet koko ajan raskaammaksi taakaksi kantaa. Ja vähitellen supernaisen saappaatkin alkoivat ihan kunnolla hiertää.

Erityisherkkä työelämässä

Erityisherkän jaksaminen on haaste etenkin nykyisessä tehokkuus- ja tuottavuuslähtöisessä työelämässä. Töissä vastuuntuntoisuus ja tunnollisuus ovat toki hyviä piirteitä, mutta liiallisena ne muodostavat riskin ylikuormitukselle. Lisäksi ne ovat ominaisuuksia, jotka on aina nopeasti huomattu, joten harteilleni on kertynyt paljon kannettavaa. Ja turhan helposti olen ottanut vastuualueet tai lisähommat hoitaakseni – enkä ole osannut kieltäytyä. Olen tottunut tekemään paljon töitä, venymään ja kestämään paineita, mutta herkkyydestäni johtuen olen kuitenkin altistunut normaalia helpommin myös väsymiselle. Työmäärän lisäksi reagoin herkästi työympäristön muihin haasteisiin – niin psyykkisiin kuin fyysisiinkin.

Normiherkkä ihminen voi sietää paremmin työpaikan ongelmia, kuten huonoa johtamista, työyhteisön ihmissuhdekiemuroita tai huonoa energiaa, mutta itse alan oireilemaan epäkohdille nopeasti. Erityisherkälle työpäivän monet sosiaaliset kohtaamiset, tehtävien hektisyys, intensiiviset palaverit ja monien tuntien koneella työskentely ovat helposti myös hyvin kuormittavia. Työpäivästä palautuminenkaan ei tapahdu hetkessä. Lisäksi kannan herkästi huolta työyhteisön yleisestä hyvinvoinnista, yhteisistä projekteista tai työpaikan muista murheista. Kun tähän lisätään herkkien tavallista suurempi tunne- ja aistiherkkyys sekä tarkasti ja syvällisesti prosessoiva hermojärjestelmä, voimme helposti ajautua uupumisen kierteeseen – etenkin, jos muu elämä ei ole tasapainossa eikä palautumiseen ole varattu tarpeeksi aikaa.

Koen, että parhaiten jaksan työssäni, jos saan toimia mahdollisimman itsenäisesti omassa rauhassa ja saan vaikuttaa mahdollisimman paljon työni sisältöön sekä työskentelytapoihin. Monilla herkillä on vahva sisäinen ohjautuvuus, joten olemme usein motivoituneita ja oma-aloitteisia työssämme. Uskallankin väittää, että mikäli meidän henkilökohtaiset ominaisuutemme otettaisiin paremmin huomioon esimerkiksi työn suunnittelussa ja mitoittamisessa, myös meidän herkkien vahvuudet pääsisivät loistamaan paremmin ja uupumisten määrä vähentyisi. Henkilökohtaisten ominaisuuksien huomioimisesta on maininta ihan työturvallisuuslaissakin, yhtenä työnantajan velvollisuutena, mutta toki jokaisen tulee kantaa myös oma vastuunsa.

Mitä olen oppinut?

Ennen 30 vuoden ikää olen ehtinyt käydä läpi muutamia kevyempiä uupumisen jaksoja – ensimmäisen jo abiturienttina. Kuitenkin vatsa tämä viimeisin totaalinen loppuunpalaminen havahdutti minut siihen, miten vähän olin antanut arvoa, huomiota ja tilaa omille tunteilleni ja tarpeilleni – herkkyydelleni. En ollut ohjautunut sisältäpäin, vaan annoin ulkoisten tekijöiden kuten työn, ulkonäön ja yhteiskunnan normien ohjata elämäni suuntaa. Lopulta ymmärsin, että minun on itse huolehdittava siitä, ettei uutta uupumista pääse enää koskaan tapahtumaan. Olen opetellut siirtymään vähitellen suorittamisesta olemisen tilaan ja sitä kautta antautumaan elämälle.

Vaikka olen tiennyt herkkyydestäni jo vuosia, vasta nyt olen aidosti ymmärtänyt myös sen, kuinka olennaista ärsykekuorman säätely ja sopivan vireystason ylläpitäminen on uupumisen välttämiseksi. Koen tärkeäksi tutustua entistä paremmin itseeni ja omaan yksilölliseen herkkyyteeni – vuosien ajan unohdin pitää huolta siitä sekä kehon ja mielen välisestä yhteydestä. Etenkin meillä erityisherkillä kokonaisvaltaisella itsestään huolehtimisella on suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta.

Olenkin tarkempi nykyään siitä, että työ- ja elinympäristöni ovat suotuisampia herkkyydelleni ja siitä, että elämässäni on tarpeeksi aikaa levolle. On tehnyt hyvää tarkastella kotiani, työtäni, harrastuksiani ja ihmissuhteitani siitä näkökulmasta, tukevatko ne omaa hyvinvointiani, lisäävätkö ne merkityksellisyyttä elämääni ja tarjoavatko ne tarpeeksi aikaa rauhoittumiselle. Aina elämää ei toki voi hallita eikä kaikkeen pysty vaikuttamaan, mutta silti voi opetella joitakin arkea helpottavia tapoja, joilla voi keventää päivän aikana kertynyttä kuormitusta. Helpotan omaa ylivirittyneisyyttäni esimerkiksi kirjoittamisella, joogalla, luonnossa liikkumisella ja avantouinnilla.

Herkkyys ei ole heikkoutta

Elämänmuutokseni myötä arkeni on rakentunut vähitellen uudenlaiseksi – näin myös herkkyyteni ominaisuudet pääsevät paremmin oikeuksiinsa enkä koe elämää jatkuvana selviytymisenä. Opintovapaalle jääminen ja muutto saaristoon ovat olleet isoimmat konkreettiset muutokset omassa elämässäni, mutta pienemmilläkin muutoksilla pystyy vaikuttamaan. Olen myös antanut itselleni luvan olla haavoittuvainen ja rohkeasti keskeneräinen, joten kipuilen herkkyyteni kanssa hetkittäin edelleen ja itsensä puolella oleminen on jatkuvaa harjoittelua.

Kompurointi kuitenkin näyttää koko ajan jotain uutta itsestäni ja matkan varrella opin paremmin elämään itseni näköistä elämää. Herkkyys ei ole heikkoutta siitä huolimatta, että se lisää riskiä hermoston uupumiselle ja ylikuormittumiselle. Koen erityisherkkyyden myös monella tavalla vahvuutena ja elämääni rikastuttavana ominaisuutena.

Näillä opeilla suojelen herkkyyttäni:

1. Olen opetellut olemaan itseni puolella ja puhumaan itselleni lempeämmin sekä armollisemmin. Haluan jatkossa olla itse itseni paras ystävä ja puoliso.

2. Olen opetellut arvostamaan ja kuuntelemaan itseäni. En enää suorita elämääni, vaan opettelen lempeämpää tapaa elää. Kuuntelen kehoni viestejä ja arvostan niitä: en vaadi itseltäni liikoja, annan itselleni välillä luvan vain olla ja huolehdin riittävästä levosta.

3. Olen opetellut rakentamaan rohkeasti oman näköistä arkeani ja tekemään siitä merkityksellisempää. Olen muuttanut kaupungista saaristoon ja jäänyt opintovapaalle. Olen ottanut enemmän aikaa itselleni ja kuunnellut sisäistä ääntäni.

4. Olen opetellut ottamaan herkkyyteni paremmin huomioon arjessani ja elämänvalinnoissani. Rutiinit ovat minulle tärkeitä ja ne auttavat jaksamaan: iltaisin menen ajoissa sänkyyn ja luen hetken kirjaa ennen nukkumaanmenoa, rauhoitan aamut, syön säännöllisesti ja käyn viikottain uimassa meressä. Opettelen myös pitämään rutiineista lempeästi kiinni.

5. Olen opetellut pysähtymään kiitollisuuden äärelle. Pidän kiitollisuuspäiväkirjaa, muistan kiittää useammin läheisiäni ja opettelen päivittäin olemaan enemmän läsnä hetkessä.


Linkki blogiin: https://lempeampimina.blogspot.com (Löydät minut myös Instagramista ja Facebookista @lempeampimina)

Lähde : Aron, Elaine 2014: Erityisherkkä ihminen ja parisuhde

Huolellinen ja tunnollinen erityisherkkä

Jäsenen blogikirjoitus

Jouduin menemään erikoissairaalaan tutkimukseen, jollaisessa en ollut ennen ollut. Jännitin ja vähän pelkäsinkin sitä etukäteen, kun en oikein tiennyt, mitä siellä tapahtuu, ja millainen tilanne se on, sattuuko se, ja kuinka oikein kestän sen näin kipuherkkänä ihmisenä.

Onneksi sairaalaan pystyi soittamaan etukäteen, ja soitin sitten ja kyselin kaikkea mahdollista, mitä vain voin saada tutkimuksesta selville. Hoitaja puhelimen päässä kai vähän tuskastui ja totesi, että nyt tulee kyllä vaikeita kysymyksiä. Hyvin hän kuitenkin kysymyksiini vastaili, ja se auttoi minua. Sanoin hänelle, että minulle on paljon helpompaa, jos tiedän, mitä on luvassa kun tulen paikalle. On helpompi asennoitua ja valmistautua henkisesti. Puhelu helpottikin selvästi epävarmuuttani ja pelkoani, ja kun sitten tutkimuksen aika koitti, en jännittänyt niin paljon.

Tutkimuksen jälkeen hoitaja totesi hieman yllättyneenä, että sehän menikin hyvin. No niinhän se meni, koska tunnollisena ihmisenä noudatin annettuja ohjeita kirjaimellisesti. Onneksi kipuakaan ei tuntunut. Mieleeni tuli, että luultavasti hoitajalla olikin paljon kokemusta ihmisistä, jotka eivät osaa toimia ohjeiden mukaan, eivät pysty tai eivät viitsi. Ja sen takia heidän on korostettava ohjeita todella paljon. Erityisherkkänä olen kuitenkin tarkka ohjeiden ja sääntöjen kanssa ja noudatan niitä niin hyvin kuin voin. Kuten Elaine Aron toteaa: ”Erityisherkät ovat epätavallisen tunnollisia ja tekevät yhteistyötä jos vain voivat.”

Uskon, että itseni lisäksi monia muitakin voisi auttaa se, että terveydellisiin tutkimuksiin mennessä tietäisi paremmin, mitä siellä tullaan tekemään, miten toimitaan ja mitä potilaalta odotetaan. Näin pienellä asialla voidaan vaikuttaa siihen, että tutkimus sujuu sekä potilaan että hoitohenkilökunnan kannalta niin mukavasti ja helposti kuin mahdollista.

Elaine Aronin kirjasta Erityisherkkä ihminen löytyy – kaiken muun ohessa – myöskin pieni osio ”Vinkkejä erityisherkkien parissa työskenteleville terveydenhuoltoalan ammattilaisille”. Tästä osiosta toisaalta saa apua itselleenkin, kun on terveydenhuollon kanssa tekemisissä. Vinkkejä siihen, miten kertoa omista tuntemuksistaan ja tarpeistaan, jotta toinen ymmärtäisi paremmin. Usein terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole perehtyneitä erityisherkkyyteen, joten erityisherkän on hyvä opetella itse kertomaan piirteestä ja eritoten sen aiheuttamista poikkeavuuksista keskivertoon nähden.

Aronin kirja toimiikin minulla nykyään käsikirjana. Palaan siihen aina silloin tällöin kun taas pohdituttaa jokin herkkyyteen liittyvä asia tai tapahtuma, johon tarvitsisi apua ja pitäisi keksiä, miten toimia, mitä sanoa, miten suhtautua. Usein Aronin kirjasta saa jonkin uuden näkökulman ja pääsee asiassa eteenpäin.

nimim. Erityisherkkyyden kokemusasiantuntija

Lähde: Elaine N. Aron, Erityisherkkä ihminen, Kustannusosakeyhtiö Nemo 2013.

Mä rakastan mun työtä! Mä rakastan mun elämää! 🤗💕

Jäsenen blogikirjoitus

Näin kirjoitin viime viikolla LinkedIniin. Ajattelin sen inspiroivan myös toisia seuraamaan rohkeasti omaa sydäntään ja omaa polkuaan. Auttaisi luottamaan siihen, että on juuri sellainen, kuin tuleekin olla, vaikkei mahtuisi yhteenkään yhteiskunnan asettamaan muottiin. Että on täydellinen epätäydellisenä. Ja ymmärtämään, että juuri epäkohdat tekevät meistä meidät: aitoja, rakastettavia omia itsejämme.

Jos olisimme täydellisiä, robotit voisivat ihan hyvin korvata meidät. Tai jos olisimme kaikki samanlaisia, ei olisi erilaisia taitoja, erilaisia ajatuksia tai ideoita. Emme voisi tarkastella asioita eri näkökulmista emmekä nähdä asioita toisen näkökulmasta. Emme voisi kasvaa, emmekä kehittyä.

Olen itse kaikkea muuta kuin täydellinen - ja niin onnellinen juuri siksi! Kun oppii tuntemaan itsensä, hyväksymään itsensä ja rakastamaan itseään sellaisena kuin on, tulee valtava vapauden tunne. Saa olla juuri sellainen mitä on, ei tarvitse esittää kenellekään yhtään mitään!

Luin aamulla lyhyen viestin, minkä olin viikonloppuna kirjoittanut. Kahdessa lauseessa oli 2 kirjoitusvirhettä!

Lisäksi puhuin perjantaina puhelun, jossa kerroin, että minulla on myös kolmas aisti. 11-vuotias poikani oli kuunnellut puheluani toisella korvalla ja sanoi puhelun jälkeen että: Äiti, kyllä sinulla on vähän enemmän kuin 2 aistia". 🤣

Jos olisin yhtä kontrolloiva ja kriittinen itselleni kuin aikaisemmin, en puhuisi enkä kirjoittaisi mitään. En kehtaisi. Sen sijaan saan elantoni kahdella intohimollani, eli juurikin kirjoittamalla ja puhumalla. Eli teoriassa elän heikkouksillani. 😁

En anna sen häiritä, että välillä tulee kirjoitusvirhe ja välillä suusta sammakko. Nykyään ajattelen, että se sisältö on tärkeämpää, kuin mihin muotoon se on pakattu. Mieluummin kuin täydellinen, olen aito.

Minusta on ihanaa olla myös erilainen pomo - sellainen, joka mokaa avoimesti ja lähettää tiimiläisille sydämiä.

Miksi kerron tämän teille? Siksi, ettei näin ole aina ollut. Olen erityisherkkä ja näin tuntenut olevani vääränlainen ja joukkoon sopeutumaton. Ajatellut, ettei toisten kivun kokeminen itsessään sovi tähän kovaan maailmaan. Ettei minusta ole mihinkään, koska minulta puuttuu pikkutarkkuus.

Työelämässä minusta tuntui, etten saisi edes pientä mahdollisuutta näyttää omia kykyjäni, koska ensin tulee tehdä pikkutarkkuutta vaativia hommia.

Tuntui, ettei uran alussa voinut heittää erilaisia ideoita tai nähdä asioita eri näkökulmasta kuin muut. Ja jos kerroin, etten pysty tekemään 7,5 h päivää 5 päivänä viikossa tehokkaasti työtä, niin tuntui, että minua pidettiin laiskana. Minusta tuntui, ettei ollut väliä, että olin juuri tehokkaimmillani ja sain parhaita tuloksia vähemmillä tunneilla - kun oli aikaa ajatella, luoda ja palautua. Tuntui, että vain sillä oli merkitystä, montako tuntia istuin fyysisesti työpaikalla.

En enää yritä miellyttää kaikkia yrittäen olla sellainen, kuin luulin toisten haluavan minun olevan. Olen niin paljon mieluummin aito oma itseni. Ymmärsin, että jokainen voi miellyttää elämänsä aikana tiettyjä ihmisiä. Miksi en siis olisi oma itseni ja miellyttäisi niitä, jotka tykkäävät minusta juuri sellaisena, kuin olen? Jotka eivät pitäisi minusta... niin heidän ei tarvitsekaan pitää.

Yritän siis kertoa sinulle, että sinäkin olet täydellinen juuri tuollaisena! Usko itseesi ja omiin kykyihisi!

Onneksi moni asia on muuttunut työmaailmassa sitten niistä ajoista, kun aloittelin omaa uraani. Mutta mikä on jäänyt, on uskalluksen puute noudattaa omaa polkuaan ja luottaa itseensä.

Tein viime viikolla tämän vuoden ensimmäisen podcastini, missä jaan oivalluksiani rajojen pitämisestä. Tein tämän lounastunnilla, kun oli menossa viimeinen päivä HSP Kokemusasiantuntija-koulutuksessa. Olin niin inspiroitunut, että oli suorastaan pakko sanella ajatuksiani heti. Vaikka taustalla kuului liikenteen ääniä ja musiikkikin saattoi olla epärytmissä puheeseeni nähden. 

Kuuntele tästä: https://lnkd.in/d2GFPcM ja valitse 3:s podcast. 

Tekstin kirjoitti Anneli Päivänsara.

Paitsi HSP-kokemusasiantuntija, Anneli on myös Onnellisen elämän kokemusasiantuntija. Hänen tavoitteenaan on muuttaa tätä maailmaa jakamalla omia kokemuksiaan sekä opastamaan toisia herkkiä löytämään omat supervoimansa ja onnellisen elämän – mitä se kenellekin tarkoittaa. Annelin kursseihin ja palveluihin pääset tutustumaan täältä: https://www.paivansara.fi/hyvinvointivalmennus/.

Haastattelussa HSP Voimaryhmät-hankkeen koordinaattori Emilia Aalto

 Jäsenen blogikirjoitus:

 

Yhdistyksessä on käynnissä HSP Voimaryhmät -hanke, joka toimii STEA:n eli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen rahoituksella. Katso lisätietoa hankkeesta täältä. Hankkeen parissa työskentelee Emilia Aalto.


Hei Emilia, olet projektikoordinaattorina Voimaryhmät-hankkeessa. Mitä tehtäviä työhösi kuuluu?

-Kaikkea laidasta laitaan: koulutuksia, viestintää, markkinointia, tapahtumien järjestämistä. Tehtäviini kuuluu myös yhdistyksen vapaaehtoisten eli Herkkis-päivystäjien, kokemusasiantuntijoiden ja voimaryhmäohjaajien toiminnan koordinointi, ja Herkkis-päivystyksen tekninen puoli on myös minun vastuullani.


Mitä olet tekemässä lähiviikkoina?

-Jopa 16 uutta voimaryhmää on juuri alkamassa ympäri Suomea ja verkossa, ja tällä hetkellä opastan ryhmien ohjaajia etätapaamisten käytännön toteuttamiseen. Uusi kokemusasiantuntijakoulutus alkaa niin ikään helmikuussa ja voimaryhmäohjaajakoulutus maaliskuussa, ja tapaan itse kaikki näihin koulutuksiin osallistuvat etänä ennen koulutuksen alkua. On tärkeää saada henkilökohtainen kontakti osallistujiin.


Viime aikoina koulutukset ovat siirtyneet verkkoon. Miten tämä on vaikuttanut työhösi?

-Kyllä se on muuttanut työtä aika paljon. Etäkoulutuksiin on jo sopeutunut, mutta tekniikka pitää tietysti ottaa huomioon suunnittelussa. Yhteisöllisen fiiliksen luomiseksi pitää varata aikaa jutusteluun; ei riitä että käydään pelkkää asiaa läpi. Rennossa ja turvallisessa ilmapiirissä ihmiset uskaltavat osallistua keskusteluun.


Mitä koulutustyö antaa sinulle itsellesi?

-Se antaa todella paljon! Kaikilla on niin monipuolisesti osaamista, meillä on aivan mahtavia osallistujia mukana. Sen takia haluamme heitä myös osallistaa itse kouluttamiseen, koulutusten sisällön kehittämiseen. Saa tulla mukaan vaikka vetämään jonkin osa-alueen tai harjoituksen.


Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?

-Nautin lumesta, on ihanaa kun nyt on paljon lunta. Käymme koiran ja lapsen kanssa pulkkailemassa ja lenkkeilemässä. Opettelen myös luistelua ja hiihtämistä uudestaan.



Haastattelijana Terhi Lammi

Lue myös: Kinoksista kirsikankukkiin - kirjoitus Voimaryhmät-hankkeen alkutaipaleelta

 

Ajatuksiani erityisherkän lapsen kanssa toimimisesta

Jos jokin näistä resonoi, niin käytä sitä. Aina ja kaikessa kuuntele sydäntäsi ja ota itsellesi vain se mikä tuntuu oikealta.

Jäsenen blogikirjoitus:

1. Erityisherkkää lasta ei tarvitse opettaa ottamaan muita huomioon, hän syntyy sen taidon kanssa.

Jos joku pyytää, hän antaa iloisesti pois lelunsa, ruokansa ja vaatteensa, Opeta hänet sen sijaan ottamaan itsensä huomioon ja tekemään vain asioita, jotka hän itse kokee oikeiksi.Toimi itse mallina ja seuraa sydäntäsi, älä sitä miten kaikki muut tekevät. Jos sydämesi neuvoo toimimaan lapsen kanssa tavallisesta poikkeavalla tavalla kuuntele sitä ja toimi sen mukaan. Sinä olet itsesi ja lapsesi paras asiantuntija.
 

Muista että kukaan ei ole syntynyt tänne ollakseen mahdollisimman vähän vaivaksi. Ole vain vaivaksi ja tee maailmasta parempi paikka lapsellesi, itsellesi ja muillekin. Se että jokin on yleinen käytäntö, ei automaattisesti tarkoita sitä, että se olisi paras tapa varsinkaan kaikille. On ok muuttaa mielensä ja vaihtaa suunnitelmaa. On ok kokeilla jotain ja huomata ettei se toimi.


2. Kun pieni lapsesi alkaa tutkimaan maailmaa kontaten, kävellen, juosten, maistaen ja koskien anna hänen tehdä niin aina kuin suinkin mahdollista.Varmista vain että hän on turvassa. Hän ottaa maailmaa ja kehoaan haltuunsa ja nauttii niistä. Myöhemmin hän tekee asioita tässä iässä opituilla taidoilla, voimilla ja itseluottamuksella.


3. Huolehdi että lapsi ei elä jatkuvassa ylikuormituksessa. Pitäkää tarvittaessa ylimääräinen lomapäivä koulusta tai päiväkodista. Huolehdi että lapsella on tarpeeksi aikaa olla rauhassa, niin että hän saa latautua ja kuulla itsensä ja omat tarpeensa. Tee sama myös itsellesi. Jos elämäntilanne on jatkuvasti liian kuormittava, muuta sitä. Minä uskon, että kun lapsi saa kasvaa rauhassa omaan tahtiinsa hänestä kasvaa vahva. Ensin siis lapselle pieni kodinpiiri, omaan tahtiin nukkuminen jne. jossa hän voi kokea olonsa turvalliseksi ja jossa hänen hermostonsa lepää.
Näin hänen hermostonsa saa kasvaa vahvaksi. Ja sitten piiri laajenee lapsen tahtiin. Lasta ei tarvitse hoputtaa kasvamaan, koska se kasvu tapahtuu oikeaan aikaan ihan itsestään. Kasvun edellytys on se että kokee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi, ja saa riittävästi lepoa.
 

4. Herkkään lapseen vaikuttaa aikuisen hermoston tila. Huolehdi siis itsestäsi ja siitä että sinun asenteesi elämään on iloinen ja kiitollinen. Huolehdi omasta voimaantumisestasi, koska siten annat lapsellesi mallin.


5. Muistakaa nauru, hassuttelu ja fyysinen läheisyys.
 

6. Jokainen koira, kissa ja pikkulapsi tietää että elämä on ihanaa ja ihmeellistä.

 - Muistakaa se taas.


7. Älä laita omia pelkojasi ja uskomuksiasi lapsesi kannettavaksi  Herkkä lapsi skannaa muutenkin vaaroja ympäristöstään ja on varovainen. Älä siksi ylenmäärin korosta vaaroja (esim. sitä että vesi on vaarallista ja sinne voi hukkua.) Lapsi voi mennä täysin lukkoon ja jättää koko asian tekemättä. Siksi anna lapsen ottaa esim. se vesielementti haltuunsa omassa tahdissaan ja iloisessa tunnelmassa. Ole valppaana ja lähellä auttamaan jos tarvitsee. 

Esimerkki: Lapseni kompastui pienenä vedessä ja vajosi pinnan alle. Nostin hänet välittömästi ylös sieltä ja hän jatkoi leikkejään vedessä huomaamatta tilannetta. Sanoin hänelle: Huomasitko mitä äsken tapahtui. Sinä kävit veden alla ja osasit hienosti pitää suun kiinni siellä. Tuolla lailla sukelletaan. Lapseni iloitsi uudesta taidostaan ja oppi sukeltamaan.Toinen lapsi, pikkupoika, valutti hiekkaa käsistään veteen sen näköisenä, että hänellä oli siinä koko universumin ihmeet. Hän ei kaivannut mitään rajumpaa vedellä leikkimistä, koska hänellä oli kaikki siinä hiekassa.


8. Kun lapsesi myöhemminkin osoittaa halua tehdä jotain, pyri aina sanomaan kyllä, sanan ei sijaan. (Voit kyllä sanoa kuinka ylös kuuseen saa kiivetä ekalla kerralla.) Tällä tavoin lapsesi oppii seuraamaan iloaan, sisäistä ohjaustaan. Hän oppii uusia taitoa ja elää flowssa, jossa hän taas seuraavana päivänä seuraa uudelleen sitä, mitä hänen sisimpänsä silloin ohjaa häntä tekemään. Ja hänestä hyvin todennäköisesti ei kasva nuorta, jota ei huvita mitään ja joka ei yhtään tiedä mitä haluaisi tehdä. Koska hänen iloaan tehdä ja hänen sisimmästään nousseita virikkeitä ei ole painettu alas jatkuvalla ei-sanalla.Jos lapsi rakastaa piirtää, kanna kaupasta erilaisia papereita ja kyniä niin paljon kuin hän tarvitsee.
 

9. Puhu hänen kanssaan, ole läsnä, nauti yhdessä olemisesta.

Haastavista tilanteista selviäminen on ihan erilaista, kun ei tarvitse tehdä sitä yksin, vaan lapsella on läheinen ihminen joka rakastaa, ja on hänen tukenaan. Keskusteluilla voit lisäksi auttaa lasta ymmärtämään itseään, maailmaa ja syitä muiden ihmisten toimintaan. Voit auttaa lasta ymmärtämään tunteitaan ja huomaamaan miltä tunteent ja “gut feeling” tuntuvat hänen kehossaan.


10. Opeta lapsellesi että elämässä tärkeintä on olla oma itsensä, seurata sydäntään ja iloita ja nauttia elämästä. Läsnäolon taito ja taito nauttia yhdessä olemisesta rakkaidensa kanssa ovat taitoja jotka tekevät hyvän elämän.Herkkistä ei tarvitse opettaa ottamaan asioita vakavasti, tekemään parhaansa tai olemaanperfektionisti. Nuo ensinmainitut asiat tasapainottavat hänen luontaista taipumustaan suorittamiseen. Loistavan koulumenestyksen sijaan kehu hänen kykyään nauttia hetkestä, hänen kykyään kuunnella itseään ja seurata intuitiotaan. Niitä kykyjä hän tarvitse kaikkein eniten ja ne ovat kykyjä joilla elämästä tulee parasta mahdollista, ja hän tulee tekemään asioita jotka oikeasti innostavat häntä.  

Silloin kun luonnostaan herkkä, tietoinen ja muut huomioiva lapsi saa lisäksi kasvaa vahvaksi ja itsensä huomioivaksi, hänellä on hyvät valmiudet elää elämäänsä ja luoda maailmasta parempi paikka.
 

Tässä minun kokemukseni mukaan keinoja, jotka voimaannuttavat ja tasapainottavat erityisherkkää lasta joka on luonnostaan kiltti, muut huomioon ottava, empaattinen, täydellisyyteen pyrkivä ja usein myös omasta kannastaan ja tarpeistaan periksiantava.
Ja tietysti ja ennen kaikkea näe, kuule ja ymmärrä lastasi. Näe, mikä upea tyyppi hän on ja luota ja usko häneen. Nauti siitä, että saat tukea hänen kasvuaan ja katsoa kun hän luo itselleen oman näköistään polkua, millainen se sitten onkaan, ja ottaa taitojaan ja kykyjään haltuunsa.


Minun lapseni antoi pienenä minulle neuvon miten haluaa itseään lohdutettavan. Hän sanoi: 'Sano kyllä me selvitään'. Se tarkoittaa, että minä uskon häneen ja hänen ei tarvitse selvitä yksin. Me olemme tässä yhdessä ja hänellä on aina minun tukeni.


Suosittelen lukemiseksi Elaine Aronin kirjaa Erityisherkkä lapsi.

Muita hyviä kirjoja on mm. Judith Orloffin kirjat Empath's Survival Guide ja Thriving as Empath.

Anita Moorjanin kirjat.




Susanna Sihto

(Kuva:Pixabay)

Kriisissä uhkat ja mahdollisuudet kohtaavat

Jäsenen blogikirjoitus:

 

Äkilliset kovat vatsakivut tulivat tammikuun alussa yhtenä aamuna täysin yllättäen. Reagoin kuitenkin tutusti hakien heti apua ulkopuolelta terveysasemalta ja jatko kirurgisessa sairaalassa päivystyksen kautta osastolle. En jäänyt odottamaan omin avuin selviytymistä. Ehkä varovaisuuteni ja herkkyyteni auttoi tunnistamaan tilanteen vakavuuden ja siten edesauttoi selviytymistä. Lisäksi uskoin vaistooni ja aiempiin kokemuksiini, koska olin sairastunut muutama vuosi aiemmin suolistosyöpään, ja siinäkin hakeuduin ja sain onneksi nopeasti avun ja pääsin hoidon piiriin ja paranin. Niinpä olin elellyt jatkoaikaa jo useamman vuoden ns. terveen kirjoilla.

Äkillisessä sairastumisessa oli kyseessä äkillinen kriisi/uhka, jonka kohdatessa uskoin intuitiooni sekä aiempaan tietoon ja kokemukseen syöpähoidoista. Ongelma ei voinut olla siinä osaa suolistoa, joka oli edelleen säännöllisessä seurannassa, vaan sen piti olla siellä missä sitten tomografiakuvaustenkin mukaan olikin. Ongelman laajuus tai vakavuus ei ihan heti selvinnyt, vaan kartoitus- ja hoitoprosessissa meni viikonpäivät ennen kuin oli pakko päätyä vatsan alueen avoleikkaukseen, ja saatiin siten ongelmakohdat poistettua.

Sairastuminen aiheutti voimakkaita muistoja ja tunteita, pelko oli ehkä niistä päällimmäisin. Kivut olivat lopulta sietämättömät. Fyysinen voimattomuus aiheutti myös sen, ettei enää pystynyt mielen tasollakaan toimimaan kuin pakollisiksi kokemissa asioissa. Kipeänä ei voi olla kuin kipeä. Piti peruuttaa kaikki sitoumukset ja toivoa, että ympäristö ymmärtää sen. Hengitellä rauhallisesti ja tehdä oma osansa paranemisen kanssa. Elää hetkessä ja olla kiitollinen, että sai jälleen nopeasti tuiki tarpeellisen avun. Koronapandemian aikana pitäisi olla jo tullut tutuksi, että asiat eivät meni kuten odotat. Kuitenkin pääsy terveysaseman lääkäriin ja erikoissairaanhoitoon kävi yhtä sutjakkaasti kuin normaaliaikanakin. Näin ollen voin vain todeta omien kokemusten pohjalta, että olen erittäin tyytyväinen julkiseen terveydenhuoltoomme. Ihmiset ovat kaikkialla ystävällisiä, auttavaisia, kohtaavat pääsääntöisesti asiakkaan tasavertaisena, kuuntelevat, keskustelevat ja vastaavat asiallisesti kysymyksiin.

Kyllähän tämä itseä kohdannut äkillinen vakava sairastuminen sai kuitenkin totaalisen myllerryksen aikaan eri tasoilla; henkisellä, fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella. On ollut ihana kuitenkin huomata, miten puoliso ja muut läheiset sekä ystävät ovat olleet myötätuntoisia ja antaneet käytännön apua sekä kulkeneet rinnalla läpi vaikeimman ajan. Olen ikikiitollinen teille läsnäolostanne ja tuestanne.

Toipumisvaihessa, kun pahimman pitäisi olla ohi, on taas mahdollista havaita uusia mahdollisuuksia – tarkistella uudessa valossa, mikä elämässä on tärkeää ja mihin asioihin suhtaudun nyt eri tavalla kuin ennen sairastumista. Itsellenikin yllätyksenä muutoksia on aika monta. Kiitollisuus elämän toisesta jatkoajasta ei ole niistä vähäisin.

Merja Leppänen