Hyvää joulua!

 

 

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille kirjoittajillemme ja lukijoillemme, sekä myös yhteistyökumppaneille! 

Rohkeastiherkkä -blogi toivottaa hyvää joulua ja vuodenvaihdetta! Kuulemisiin ja näkemisiin ensi vuonna 2022.

 

    ❤❤❤

 

Resan till Hangö och praktikens slut

 Socionomstuderande från NOVIA:

Tidigt på fredagsmorgon den 3.12 startade vi vår praktikdag med att åka från Åbo till Hangö. Under bilresan fick vi följa med hur himlen gick från att vara kolsvart till att den sakta började bli ljusblå medan solen steg upp.

I Hangö fick vi bland annat lyssna när Marica Ryökäs höll en föreläsning om Högkänslighet som resurs. Under föreläsningen var det en trevlig stämning där deltagarna öppet kunde ställa frågor och dela med sig av sina erfarenheter och tips. Fastän högkänslighet kan hämta med sig utmaningar skall man också komma ihåg det fina och positiva med högkänslighet. Efter en rolig dag med intressant program fick vi ännu njuta av att se Hangö i solnedgång innan vi åkte hem.

Vips så var vår tio veckors praktik slut!

Vi har haft en lärorik och trevlig praktikperiod och vill här dela med oss av några tankar. När praktiken började var högkänslighet ett rätt så okänt ämne för oss från tidigare. Vi kom igång genast och fick information om högkänslighet, vad det är och hur det kan ta sig i uttryck. Längs med praktiken har vi arbetat med och närmat oss högkänslighet ur olika perspektiv.

Vi har också samarbetat med Luckan i deras projekt Tillgänglighet med att skapa en video om hur man kan beakta högkänslighet i kulturen. Vi har skrivit ett manus och förra tisdagen den 7.12 hade vi inspelningsmaterial för videon. Videon torde vara färdig i januari.

Under vår praktik har vi varit med och utveckla bland annat den svenskspråkiga verksamheten. Nu i slutet av praktiken har vårt största fokus varit på julkalendern som vi publicerat på Instagram. Vi är positivt överraskade av följarnas engagemang och medverkan i julkalendern. Stort tack för er insats!

Snart är vi nyutexaminerade socionomer. Tack vare praktiken har vi fått kunskap om högkänslighet som vi garanterat kommer att ha nytta av i arbetslivet inom det sociala området. Var femte person är högkänslig, det betyder att vi kommer att möta klienter som är högkänsliga förr eller senare.

Vi vill tacka föreningen för att vi har fått praktisera på HSP Finland rf och vi riktar också ett stort tack till vår handledare Marica Ryökäs! 

Med vänliga hälsningar,

Sandra Liljendal, Emma Hellström, Emma Mäkelä, Katrina Ozolniece

 

Läs också: Socionomstuderande från NOVIA ivriga att praktisera..

 

Nyyti

 Vieraskynäkirjoitus:

Kun suuri yleisö kiinnostui aikanaan erityisherkkyydestä, minä laitoin kädet korvilleni. En ymmärtänyt sitä valtavaa meteliä asian ympärillä. Jos ihminen on herkkä, miksi hänen täytyy huutaa se koko maailmalle? Karvani nousivat pystyyn varsinkin, kun havaitsin monien kovapintaisten menestyjien vaahtoavan omasta erityisherkkyydestään. Silloin ajattelin, että itse en ainakaan kuulu tuohon ryhmään.

Pakenin uutta massailmiötä omaan herkkään kuplaani. Vasta varsinaisen trendin aallon laannuttua olin valmis ottamaan selvää, mistä tässä on oikein kyse. Yllykkeenä heittäytymiseeni toimi ilmainen erityisherkkyys-aiheinen webinaari. Menin sinne kaverin innostamana ja valaistuin. Moni asia elämässäni sai kaipaamansa selityksen.

Olen aina ollut valtavan herkkä. Resonoin tavattoman voimakkaasti ympäröivän todellisuuden kanssa. Olen varautuja ja kuormitun sosiaalisista tilanteista. Voi, kun olisin ymmärtänyt tämän paljon aikaisemmin, niin en olisi yrittänyt pinnistellä niin valtavasti sopeutuakseni karskin maailman ehtoihin!

Vartuin Liperissä, siis samoilla huudeilla, jossa edistyksellinen tiedenainen, Sylvi Sanni Manninen, tuki erityisherkkiä väri-ihmisiä jo vuosikymmeniä ennen syntymääni. 1990-luvun Pohjois-Karjalassa kaltaiseni runotyttö ei vaan kovin trendannut. Olin vieroksuttu ja kieroon katsottu koko teiniajan. Onneksi sentään taideaineiden opettajat hoksasivat herkkyyteni hienon kääntöpuolen, ja päädyin kehittämään lahjojani eteenpäin!

Nyt, lasten oikeuksien viikolla, haluan tuoda esiin herkkien lasten erityisen tuen tarpeen. Olen tehnyt laulun, joka kuvaa omakohtaisesti kokemaani kaipuuta, minkä me erityisherkät olemme usein liiankin taitavia peittämään. Oli herkkä lapsi sitten vaikea tai kiltti, jokainen lapsi ansaitsee oikeuden tulla nähdyksi ja rakastetuksi sellaisena kun on.


Laulu on omistettu kaikille meille!


Mari-Pauliina Tervo 

Yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta

Jäsenen blogikirjoitus

Niin pitkälle kuin muistan, olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi, ehkä hieman liioitellusti ilmaisten, lähestulkoon aina ja joka paikassa. Se on ollut asia, joka elämässäni usein on tuottanut kärsimystä.

Nykyään puhutaan sosiaalisesta kivusta. Sosiaalinen kipu liittyy yksinäisyyteen ja ulkopuolisuuden kokemukseen ja se näkyy aivoissa samoilla alueilla kuin fyysinen kipu. Joskus, kauan aikaa sitten, yhteisön ulkopuolelle jääminen oli yksilölle kohtalokasta, se saattoi merkitä jopa kuolemaa. Siksi se tuottaa edelleenkin varoittavaa kipua.

On luonnollista, että ihminen kokee itsensä ajoittain yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Erityisherkällä tämänkaltaiset tunteet voivat korostua. Erityisherkkä havaitsee pienimmätkin torjunnasta viestivät signaalit. Jopa sellaiset, joita ei ehkä todellisuudessa ole sellaisiksi tarkoitettu. Introvertti erityisherkkä on tämän lisäksi taipuvainen vetäytymään omiin oloihinsa. Erityisherkkä tarvitsee ylipäänsä paljon omaa rauhaa palautuakseen psyykkisestä ja fyysisestä kuormituksesta. 

Olen kyseisen kuvauksen kaltainen ihminen. Kutsun itseäni toisinaan vessassa luimuilijaksi. Vessa on varma paikka, jos haluaa olla hetken yksin.

Nykyajan yhteiskunnassa arvostetaan sosiaalisuutta ja ulospäinsuuntautuneisuutta. Introvertin luontainen taipumus hakeutua omaan rauhaan, ja yhteiskunnan paine jatkuvaan vuorovaikutukseen aiheuttavat sisäisiä ristiriitoja. Pitäisi seurustella ahkerasti, mutta kun ei jaksa!

Esimerkkejä: Sosiaalisesti tiiviin koulutuspäivän lomassa haluan mennä yksin syömään, jotta voin palautua monenlaisten, positiivistenkin, ärsykkeiden aiheuttamasta ylivirittyneisyydestä. En halua lähteä porukassa kahville, vaan mieluummin tehdä yksin pienen kävelylenkin. Haluan toisinaan käydä yksin elokuvissa, jotta voin elokuvan jälkeen nautiskella elämyksestä ja makustella itsekseni kokemuksen synnyttämiä ajatuksia ja tunteita. En halua koko ajan jakaa ajatuksiani ääneen.

Silti kipu joskus nousee pintaan. Minun ei pitäisi olla tällainen. Jään ulkopuoliseksi. Pitäisi liittyä seuraan, hinnalla millä hyvänsä.

Kun suhtaudun sosiaaliseen kipuun hyväksyvästi, en yritä paeta sitä, enkä toisaalta heittäydy sen armoille suinpäin, vaan tarkastelen sitä ensin rauhassa, kipu yllättäen vaimenee. Ei tulekaan sellaista ahdistuskohtausta, kuin joskus ennen, että pitää äkkiä mennä kulauttamaan kurkkuunsa kolme lasia kuohuviiniä ja sitten painella suoraan nukkumaan.

Voin hyväksyä sen, että ajoittain koen voimakasta ulkopuolisuutta, etenkin silloin kun näen muiden hakeutuneen toistensa seuraan Annan tunteen olla ja otan sen vastaan myötätuntoisesti. Suhtaudun siihen kuten runoilija Rainer Maria Rilke, joka kirjoitti kirjeessään nuorelle runoilijalle: Parahin herra, olkoon yksinäisyys Teille rakasta ja soikoon sen tuoma tuska kauniina musiikkina.




Mervi Nyfors

(Kuva:Pixabay)

Kannustaminen osana HSP Voimaryhmää

 Jäsenen blogikirjoitus

 

Erityisherkän elämässä voi olla monia haasteita. Jo sieltä Elaine Aronin luomasta EVÄS-mallista löytyvät nämä haasteetkin. Haasteen kääntöpuoli voi aina kuitenkin olla vahvuus. Eli sama ominaisuus voi samalla henkilöllä näyttäytyä molempina, sekä ihanana ja toimivana piirteenä että elämää jollain lailla hankaloittavana.

Erityisherkällä voi syntyä ongelmia siitä, että ärsykkeitä tulee ihan liian paljon, joka päivä ja liian pitkäkestoisesti. -Tämä väsyttää ja pahimmassa tapauksessa uuvuttaa.
Ylipäänsä asioita ja tapahtumia voi usein olla niin paljon ja niin kiinnostavia ja ei niitä itsekään osaa rajata, silloin seurauksena voi olla ylivirittyminen. Juurikin tuo ärsykkeiden määrä, voimakkuus, kesto ja intensiteetti voivat aiheuttaa, että on jo päivällä ja viimeistään illalla jossain määrin ylivirittynyt.
Kun vielä pohdiskelee kovin -jokainen asia kun pitää pilkkoa palasiksi ja käydä läpi perusteellisesti - tai sitten tehdä hyvin tunnollisesti alusta loppuun, mieli saattaa jäädä pyörittämään jotakin asiaa ja se pyörittely ei meinaa ollenkaan katketa.
Entäpä tunneherkkyys; kun aistit muiden tunteita ja olet myös empaattinen, tämä voi uuvuttaa nopeastikin, ellei itselläsi ole keinoja miten palaudut.


Reteaming ja HSP Voimaryhmät
 

Ratkaisukeskeinen reteaming -menetelmä joka sopii työyhteisölle ja muille yhteisöille, sopii myös yksilöiden tavoitteelliseen työskentelyyn,  ryhmässä tai jopa vaikka itsekseen toteutettuna. HSP- Voimaryhmät -malli perustuu tähän reteaming -menetelmään. Saimme mallin tähän menetelmään Lyhytterapiainstituutilta. 

HSP Voimaryhmissä jokainen määrittelee ensin toivotun tavoitteen ja sitten motivaatiota kasvattaen alkaa ottaa askeleita tätä tavoitetta kohti.

Tavoite on hyvä olla konkreettinen, mitattavissa oleva ja realistinen. Erityisherkille aika hyviä tavoitteita on esimerkiksi: Pystyn katkaisemaan ajatusten kiertävän kehän, tai: Minulla on keinoja pysäyttää liian vuolas ajatusten virta. Tai vaikkapa: Osaan erottaa toisen tunteet omista tunteistani. Tuo viime mainittu onkin jo vähän abstraktimpi. Konkreettisemmin voisi olla: Tunnistan omat tunteeni selkeästi ja kannan vain niistä vastuun. Hmm... Omien tavoitteiden konkretisointi ei tosiaan ole aina ihan helppoa:)

Tavoite on siis se ongelman kääntöpuoli, muutostarve, toivottu tila. Ja vaikka tosiaan kuulostaisikin toiselle hämärämmältä, niin tärkeintä on, että itse hahmottaa oman tavoitteensa.

Reteaming -menetelmä sisältää 12 askelta, joiden kautta oma tavoite tulee lähemmäksi ja saavutetaan. Yksi askel on kannustajien hankkiminen. -Me tarvitsemme kannustajia! Aina. Tärkeää on myös omien voimavarojen tunnistaminen. -Millainen olen? -Kuka olen? Missä olen onnistunut aiemmin? Yksi askel on kiitos muille ja itselle.. Me emme myöskään pärjää elämää läpi ilman itsemyötätuntoa. - Itsensä on kyllä syytä ottaa ystäväkseen ja lopettaa itsensä moittiminen. Niin ja haasteetkin ovat voitettavissa, niitä voi myös ennakoida, ja ne voivat voitettuna olla myöhemmin voimavara. Kun tavoite tai välitavoite on saavutettu, on sitten syytä juhlia sitä.  Lue lisää vaikka tästä kirjasta: Ahola-Furman: Reteaming -valmennus.

 Tavoite muuten voi tietenkin myös muuttua matkan varrella, itsetuntemuksenkin myötä eli tavoite voi vähän pienentyä tai se voi suurentua, tai se voi poikia aivan uuden tavoitteen.

Muuten, loppuviimeksihän sitten ovat ne askeleet, mitkä ovat tärkeitä oppia. Samoilla askeleilla saavutat nimittäin muitakin tavoitteita. Ja askelet ovat, niin, elämää tietenkin.

 

Kannustaminen parasta
 

HSP Voimaryhmän käyneet ovat yleensä ryhmätapaamisten lopussa antaneet hyvää ja kiittävää palautetta. He ovat löytäneet ryhmässä asioita ja he mainitsevat, mitkä he kokevat tärkeimmiksi. Kyllähän se omien vahvuuksien huomaaminen on yksi tärkeimpiä asioita mutta niin, sitäkin vielä tärkeämpi on vertaistuki, ja muilta saatu kannustus, ja se että saa myös itse kannustaa muita. On ihana onnistua vaikka miten pienessäkin, ja oivaltaa asioita ja vielä ihanampaa on saada kertoa muille ja jakaa tuo onnistuminen, oivalluksensa ja saada kehuja ja saada rohkaisua eteenpäinkin. Tätä tosiaan tarvitsemme elämässä aina; kannustusta ja tukea.

Sanotaan että parhaiten oppii kun opettaa muita. Olen kyllä huomannut monen monta kertaa tämän. Näin myös kun kannustamme toisiamme, opimme ja saamme voimaa, virtaa sekä iloa.

Muistetaanhan kehua toisiamme aina kun se on mahdollista! Ruvetaanko oikein kehumistalkoisiin täksi syksyksi?


Merja Korpisaari 

HSP Voimaryhmäohjaaja, yhdistyksen vapaaehtoinen ja hallituksen varajäsen


HSP Voimaryhmät hanke 2019-2021 on pian lopuillaan. Uutta hankerahoitusta on haettu ja sen saamista jännätään joulukuun alkupuolelle. Hanke on toteuttanut kuluneina vuosina kymmeniä ja kymmeniä voimaryhmiä ja herkkispäivystyksiä sekä koulutettuja ohjaajia, päivystäjiä ja kokemusasiantuntijoita. Lue lisää nettisivuiltamme ja Voimaryhmät-sivuilta sekä fb- sivultamme. 

 
Tule jäseneksi yhdistykseemme. Jäsenyys mahdollistaa mielenkiintoista vapaaehtoistyötä, monia jäsenetuja ja vertaistukea. Syyskokouksen jälkeen jäseneksi liittyneiden ei tarvitse maksaa enää tämän vuoden -21 jäsenmaksua. 

Ole yhteydessä!  https://www.erityisherkat.fi/liity-jaseneksi/


Alle saa kommentoida mitä tämä kirjoitus sinussa herätti.


(Kuvat: Pixabay) 

Hoputtaja raapaisee lillukanvarsia

Yksi erityisherkkyyden ominaispiirteitä on, että kiire ei tuo esiin herkän parhaita puolia eikä paranna suoritusta vaan aiheuttaa pahimmillaan jopa lamaannuttavaa stressiä. Kiire ja aktiivisuus sekoitetaan usein toisiinsa, jolloin erityisherkkä joutuu hoputtamisen kohteeksi. Miten aikaa voisi kokea mahdollisimman paljon ihan kaikessa rauhassa?

Jäsenen blogikirjoitus:

”Hermostun, kun joudun tekemään paljon vähässä ajassa."

Väittämä on osa Aronin (2013) erityisherkkyyden testiä. Valitsemalla 25 lauseen joukosta itseään koskevat toteamukset voi tunnistaa tuttuja, erityisherkkiä kuvaavia ominaisuuksia.

Moni herkkä samaistuu juuri tämän lauseen ilmaisemaan piirteeseen: kiire ei tuo esiin parhaita puolia eikä paranna suoritusta. Pikemminkin se kiristää hermot niin tiukalle, että herkkä on huonoimmillaan.

Tekemisestä menee maku, kun kaikki pitää hoppuilla läpi. Kokonaan kiirettä ei voi välttää, mutta miten sitä saisi sopivasti?

Kiire, kiire!

Ei minulla ole aikaa pysähtyä tekemään muistiinpanoja, terveydenhoidon ammattilainen hämmästeli minulle, kun kerroin kirjoitusrutiineistani. Yllätyin: minne on niin kiire, ettei matkan varrella ehdi tehdä havaintoja ja kirjata niitä talteen? Entäs jos juuri ne kiireessä unohtuvat lillukanvarret ovatkin elämän suola?

Kiirettä pidetään omanlaisenaan meriittinä. Se on tarpeellinen ja pystyvä, jolla on aina kiire. Jos ei ole, on elämästä irrallaan, eläkeläinen tai muu, jonka varsinainen elämä on jo koettu tai ei parhaillaan käynnissä.

Kiire ja aktiivisuus sekoitetaan toisiinsa. Kun kiirehtiminen nostetaan hyveeksi, hoputtamisesta tulee hyväksytty sosiaalisen kanssakäymisen muoto, jonka kohteeksi varsinkin herkkä helposti joutuu.

Hoputtamiseen liittyy valtaa. Oletus, ettei toinen ole tarpeeksi nopea ilman kehotusta kiirehtiä. Hänen perusvauhtinsa on liian hidas ja siitä on oikeus huomauttaa. Aivan kuin pelkät sanat voisivat tehdä kilpikonnasta jäniksen, etanasta gepardin. Niin hoputtaja ainakin toivoo. Eikö hoputettava itse osaa katsoa kelloa? Onko hänen kellonsa rikki ja korjaantuu samalla hetkellä, kun siitä sanoo? Ehkä hän on vain hajamielinen tai laiska.

Pahimmillaan hitautta käytetään synonyyminä tyhmyydelle. Sitä pidetään poikkeustilana normaalista vauhdista. Numeroilla mitattuna aika kuitenkin kuluu samaa vauhtia kaikilla. Jos kiirehtii, ehtiikö enemmän vai lopulta vain raapaista kaiken kokemansa pintaa?

Koetan kuvitella musiikkia, jonka arvottamisen kriteerinä olisi mahdollisimman nopea rytmi. Ironista kyllä, luulen, että sen kuunteleminen kävisi yksitoikkoiseksi aika äkkiä.

Synkronoidaanko kellot?

Etenkin vanhempi ikäpolvi harrastaa etuajassa olemista. Pahimmat hoputtajat ilmaantuvat aina paikalle huomattavasti lupaamaansa aikaisemmin ja moittivat toista myöhästyjäksi. Kun he huomaavat ajan kulun, pirut maalataan seinille: ”Nyt sä kyllä myöhästyt.” Heidän kanssaan on poltettava kitalaki kiehuvaan teehen tai hylättävä ajatus lämpimästä juomasta kokonaan. Hoputtajan kellonviisarit ovat aina muuta maailmaa puoli tuntia edellä. He ovat varmoja siitä, että ehtivät sen ansiosta enemmän, korkeammalle, paremmin – elleivät saa sydänkohtausta sitä ennen.

Aikaa voi tuhlata myös olemalla aina valtavan paljon etuajassa. Se ei myöskään ole välttämättä kovin kohteliasta, sillä se aiheuttaa muille paljon stressiä.

Hoputtaja ei oikeastaan itse osaa (tai malta) lukea tilannetta. Jos sidon kengännauhoja, olen todennäköisesti kohta valmis astumaan ulos ovesta eikä minulta tarvitse erikseen kysyä, meneekö vielä kauan.

Introverttina erityisherkkänä päädyn usein ihmettelemään, miten toiset ehtivät niin paljon eivätkä silti näytä erityisemmin väsyvän kaikesta menemisestä ja tulemisesta. Taitaa olla niin, että lähestyn toimintaa luontaisesti melko syväluotaavasti, mikä vie enemmän aikaa ja voimia; elämässä kun joutuu niin monen asian eteen joka päivä. Se on hyvä tiedostaa, kun suunnittelee, mihin kaikkeen aika riittää – tai kun eksyy vertailemaan, mitä kaikkia hienoja juttuja fb-kaverit ovat taas saaneet aikaan ja siinä sivussa viettäneet vielä rentouttavan lomankin.

Oma, ominaisin tapa on kuitenkin paras aina, kun sitä vain on mahdollista toteuttaa, oli vauhti mikä tahansa. Tietenkin erilaisia nopeuksia on väkisinkin kokeiltava erilaisissa tilanteissa. Pitkää matkaa juostessa tuppaa vain läkähtymään ennen kuin huomaakaan, jos oman rytmin säätelyn sijaan keskittyy muiden vauhtiin.

Omanlainen aika

On niitäkin, jotka kokevat hoputtamisen itselleen tarpeelliseksi, jotta aikataulut pysyvät kohtuudessa ja päiväjärjestykset uomissaan. Niille, jotka kellokalleja kaipaavat, kärsivälliset hoputtajat voivat olla paikallaan, kunhan heitä on tehtäväänsä pyydetty.

Voi olla silti hyödyllistä miettiä, mitä varten aikaa säästetään. Kuinka iso osa siitä kannattaa panna talteen? Kuinka monta muuta hetkeä tallentamiseen uhrataan?

Entä mitä tapahtuu, jos antaa päivien virrata omalla painollaan muulloinkin kuin lomalla? Tai: miten aikaa voisi kokea mahdollisimman paljon ihan kaikessa rauhassa?

Täsmällisyys on hyve, mutta kaikkea ei voi ennakoida. Joskus käsillä oleva hetki vaatii jotain muuta kuin odotettiin.

Aika on kuin sää: siihen voi varautua, mutta varmasti sen luonteen tietää vasta, kun hetki on käsillä. Se on todennäköisesti paras aika kokea se.

Ilona Vuori

Lähteet:

Aron, Elaine N. (2013). Erityisherkkä ihminen. Helsinki: Nemo. Suom. Sini Linteri.

(Kuva: Ilona Vuori)

Erityisherkän häpeä: Saanko olla täällä?

Jäsenen blogikirjoitus:

Häpeä – se tunne, kun toivot, että maa nielaisisi sinut siihen paikkaan tai että voisit vain kadota savuna ilmaan, puff! 

Ehkä se oli jotakin, mitä sanoit. Ehkä se oli jotakin, mitä teit. Tai ehkä et sanonut tai tehnyt mitään ja se vasta hävettääkin.

Minä olen ollut häpeämisen mestari ja tiedän, että häpeää voi tuntea oikeastaan mistä vain. Puhuit liian kovaa tai liian hiljaa, puhuit liikaa tai et puhunut lainkaan, katsoit jotakuta liian pitkän aikaa silmiin tai pälyilit epäilyttävästi pitkin nurkkia, laitoit päällesi värikkäät vaatteet musta- ja harmaapukuisten ihmisten massaan, heitit ilmaan vitsin, jota kukaan ei tajunnut, paljastit itsestäsi liikaa, paljastit itsestäsi vääriä asioita tai et tiedä, mitä muut ajattelivat siitä, mitä kerroit… kuten sanottu, hävetä voi vaikka mitä ja kuinka paljon tahansa! 

Vääränlainen häpeä puhututtaa ja herättää kiinnostusta. Niin, hetkinen, mitä olikaan oikeanlainen häpeä? Häpeää runsaasti tutkinut ja siitä paljon kirjoittanut Ben Malinen kuvaa kirjassaan Häpeän monet kasvot (2003, 87–88) niin kutsuttua hyvää häpeää. Malinen kirjoittaa, että häpeä itsessään on luonnollinen tunne, joka muuttuu ongelmaksi vasta sitten, kun yritämme torjua tai kieltää sen olemassaolon. Terve häpeä myös suojaa ei-toivotulta käyttäytymiseltä, josta seurauksena voisi olla sosiaalisten normien rikkomisesta aiheutuva julkinen häpeä. Kaikki häpeä ei siis ole haitallista tai jotakin, mistä pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti eroon, vaan häpeä myös suojaa ja varjelee tuntijaansa. 

Usein huomio kiinnittyy elämää suojelevasta häpeästä sen haitalliseen muotoon. Siihen, joka nakertaa ihmisen omaa minuutta ja kutistaa sen häpeäpersoonaksi. Minuuden voisi määritellä siksi osaksi itseä, jonka miellän ydinminäksi siis identiteetiksi. Millainen olen, mitä teen, mikä on minulle tärkeää, mitä arvostan, mitkä ovat vahvuuteni ja heikkouteni ja miten haluan, että muut näkevät minut. Ajattelen, että minuus on jotakin jokaisen ihmisen ihan omaa – jokaisella on omanlaisensa minuus. Malisen (2003, 91) mukaan omaa minuuttaan häpeävä ihminen kokee olevansa puutteellinen ja viallinen ja uskoo, etteivät muut ihmiset voi hyväksyä häntä sellaisena kuin hän on. 

Olen pohtinut erityisherkän ihmisen häpeää. Onkohan haitallinen häpeä erityisherkillä kenties yleisempää kuin ei-erityisherkillä? Entä millaisia asioita erityisherkkä ihminen on taipuvainen häpeämään? Millaisin sanoin HSP-piirteiset häpeää kuvailisivat? Outo? Erilainen? Toisenlainen? Jo erityisherkkyystutkimuksen suomalainen edelläkävijä Sylvi-Sanni Manninen nimesi tutkimusraporttinsa yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa nimikkeellä Outolintu, erilainen (1999). 

Millaisia asioita minä olen sitten itse hävennyt. No, olen muun muassa hävennyt sitä, että pidän kauniista asioista. Nautin, kun näen kauneutta ympärilläni ihmisissä, tavaroissa, kukissa, sisustuksessa, luonnossa, sanoissa, lauluissa ym., listaa voisi jatkaa loputtomiin. VIA-luonteenvahvuustestin tehtyäni ymmärsin, miksi (testin voi tehdä osoitteessa www.viacharacter.org). Ydinvahvuuksiini kuuluu kauneuden huomaaminen ja arvostaminen, niin myös erinomaisuuden ja taidokkaan tekemisen kunnioittaminen. Erityisherkillä on usein korostunut kauneudentaju ja estetiikan kaipuu. Silti, tätäkin ominaisuutta itsessäni olen jaksanut hävetä ja nolostella sekä piilotella. Suomalaiseen kulttuuriperintöön ei ole kuulunut kauneudella koreilu vaan tärkeämpää on ollut käytännöllisyys, helppous ja vaatimattomuus. Estetiikan vaaliminen saatetaan herkästi mieltää pinnalliseksi ulkonäkökeskeisyydeksi. Siispä, olen hävennyt. Hävennyt siitäkin huolimatta, että kauneudentajuni ulottuu merkittävästi laajemmalle ja syvemmälle kuin vain ulkonäköön ja siihen, miltä ihminen näyttää. 

Olen hävennyt herkkyyttäni. Osa ihmisistä mieltää edelleen herkkyyden heikkoudeksi eli joksikin sellaiseksi, mikä pitäisi kitkeä ihmisestä pois, jotta tämä pärjää kovassa, kilpailuhenkisessä yhteiskunnassa. Aivan kuin maailma olisi jatkuva taistelukenttä, jossa pitää olla alati asemissa vihamielisten hyökkäysten varalta. Jotta jaksaa, jotta pärjää ja jotta selviää. Kuinka moni erityisherkkä on piirteensä vuoksi saanut kuulla olevansa yliherkkä, liian tunteellinen, liian sitä, liian tätä? Jos mikä, niin sellaiset kommentit toistuessaan ovat oivaa maaperää häpeäpersoonan syntymiselle. Kun ei koskaan ole sopiva vaan on aina liikaa jotakin tai liian vähän jotakin. 

Eeva Kolu kirjoitti kirjan uupumuksesta, väsymyksestä, ylisuorittamisesta ja kyllä, myös häpeästä. Teoksessaan Korkeintaan vähän väsynyt (2021, 55–63) hän kertoo, kuinka häpeä kulki salamatkustajana elämässä mukana ja muodosti muurin, jonka toisella puolella muu maailma oli. Se oli suuri salaisuus, se teki maailmasta pienen ja ahtaan. Häpeä sai uskomaan, että itsessä on jotakin perustavanlaatuista vikaa. Uskomus oli niin kipeä, että sitä piti paeta ylisuorittamiseen ja uupumukseen. Koska sellainen voima häpeällä on, se laittaa ihmisen juoksemaan.

Korkeintaan vähän väsynyt ei mielestäni ole kuitenkaan vain kirja ylisuorittamisesta, uupumuksesta ja häpeästä. Se on myös kirja toivosta ja häpeän kohtaamisesta. Se on kirja kasvusta kohti omannäköistä elämää ja aitoa minää. Että saa olla juuri sitä, mitä on ilman pelkoa muiden ihmisten tuomitsevista katseista. Ettei enää tarvitse pelätä itseään. Ensin on kuitenkin kohdattava oma katseensa, sillä kokemukseni mukaan häpeän voi voittaa vain yhdellä tavalla. On lopetettava juokseminen ja katsottava häpeää silmästä silmään.

Milja Jokinen

Lähteet: 

Kolu, E. (2021). Korkeintaan vähän väsynyt. Helsinki: Gummerus.
Malinen, B. (2003). Häpeän monet kasvot. Helsinki: Kirjapaja oy.
Manninen, S. (1999). Outolintu, erilainen: tutkimusraportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa. Jyväskylä: Atena.

Kuvat: 

Katseilta piilossa: Andrew Neel / Unsplash
Näkyvä: Free-Photos / Pixabay

Socionomstuderande från NOVIA ivriga att praktisera på HSP Finland rf! / Innokkaat sosionomiopiskelijat NOVIA:lta harjoittelussa HSP Suomi ry:llä!

Det goda samarbetet mellan NOVIA och HSP Finland rf får fortsättning

 

Vi har glädjen att få önska 4 socionomstuderande från NOVIA varmt välkomna för samhällsinriktad praktik och resursstärkande arbete till föreningen. 

 

Här nedan kan du läsa mer om Katrina, Emma, Sandra och Emma och även höra mer om hur du kan medverka i arbetet med din värdefulla insats.

 

...

Hyvälle yhteistyölle jatkoa

Meillä on ilo toivottaa tervetulleeksi NOVIA:n neljä sosionomiopiskelijaa työharjoitteluun yhdistykseen.

Alta voit lukea lisää Katrinasta, Emmasta, Sandrasta ja Emmasta sekä siitä, miten sinä voit osaltasi antaa arvokkaan panoksesi heidän työhönsä.

Harjoittelijoiden blogikirjoitus:

 

Hej alla!

Vi är fyra tredjeårets socionomstuderande som kommer att praktisera här på HSP Finland rf de kommande nio veckorna. Några av er har möjligtvis redan hunnit bekanta er med oss genom medlemsbrevet som nyligen blev utskickat. Vi inledde vår praktik i slutet av förra veckan tillsammans med vår praktikhandledare Marica Ryökäs. Vi känner oss hjärtligt välkomna och är glada över en mycket positiv start. Marica har tagit emot oss med öppna armar och har redan hunnit ge oss spännande uppdrag!

Vi började praktiken med att ge feedback och idéer om hur vi anser att HSP Finland rf webbsida kunde utvecklas. Därefter fick vi bidra med ett eget blogginlägg, vilket ni just nu läser. Ett annat uppdrag som vi gör är i samarbete med Luckan inom projektet Tips om tillgänglighet. Vår uppgift är att skapa en video om hur kulturlivet kan göras mera tillgängligt utifrån ett HSP-perspektiv. Här vill vi redan vända oss till er läsare som identifierar sig med HSP. Vad anser ni borde inkluderas i videon? På vilket sätt upplever ni att kulturlivet bör utvecklas så att era behov beaktas? Vi tar även gärna emot andra tankar, funderingar, tips eller utvecklingsförslag som kunde gynna föreningsverksamheten.

Våra förhoppningar är att vi kan bidra med att göra föreningen mer synlig och sprida medvetenhet om högkänslighet i samhället. För oss är det också viktigt att vara med och utveckla tillgängligheten i föreningen så att även svenskspråkiga personer har möjlighet att ta del av HSP Finland rf.

Vi har mycket att lära oss av er och vi hoppas på ett givande samarbete. HSP är ett relativt okänt tema för oss sen tidigare. Därför vill vi gärna höra från er läsare, vad det innebär för er att identifiera sig med HSP. Vi hoppas också att ni vill dela med er om vad ni gör för att må bra. Berätta i kommentarerna eller mejla oss på hsp-novia-1021@erityisherkat.fi

För att ni skall få lära känna oss lite bättre delar vi med oss till er om saker som får oss att må bra. Var och en behöver känna till vilka strategier som passar själv bäst för att främja sitt välmående. Några av oss har även nyligen upptäckt drag av HSP i oss själva. Denna insikt gör att vi bättre förstår hur vi som individer fungerar och vad som gynnar vårt välbefinnande. 

 

”Jag mår bra med hjälp av…"

 

 

Med vänliga hälsningar,

Emma H, Sandra L, Emma M & Katrina O

...

Hei kaikki! 

Me olemme neljä kolmannen vuoden sosionomiopiskelijaa ja tulemme suorittamaan yhdeksän viikon pituisen harjoittelun HSP Suomi ry:llä. Osa teistä on jo saattanut ehtiä tutustua meihin uusimman jäsenkirjeen kautta. Olemme aloittaneet tämän harjoittelun viime viikolla yhdessä työnohjaajamme Marica Ryökäksen kanssa. Me koemme olomme hyvin tervetulleiksi ja Marica on ottanut meidät avoimin sylin vastaan ja antanut meille hyvin jännittäviä ja monipuolisia tehtäviä.

Me aloitimme tämän harjoittelun antamalla palautetta ja ideoita miten HSP Suomi ry:n kotisivua pitäisi kehittää. Tämän jälkeen saimme työstää omaa blogikirjoitusta, jota te tällä hetkellä luette. Toinen tehtävämme tulee olemaan yhteistyössä Luckan kanssa, osana projektia Tips om tillgänglighet saamme luoda videon, joka käsittelee erityisherkkyyden näkökulmasta, miten voisimme tehdä kulttuurista helpommin saavutettavan. Me haluamme jo tässä kohtaa kääntyä teidän lukijoiden puoleen, jotka tunnistatte itsessänne erityisherkkyyttä. Mitä teidän mielestänne videon pitäisi sisältää? Millä tavalla kulttuurielämää pitäisi kehittää niin, että teidän tarpeenne otettaisiin huomioon? Otamme mielellään vastaan myös muita ajatuksia, ehdotuksia tai kehitysideoita yhdistykseen liittyen.

Meidän toiveemme on, että pystyisimme vaikuttamaan siihen, että saisimme enemmän näkyvyyttä yhdistykselle, sekä levittää tietoisuutta erityisherkkyydestä yhteiskunnassa. Meille on myös tärkeää olla mukana kehittämässä saavutettavuutta yhdistyksessä niin, että myös ruotsinkieliset henkilöt saisivat mahdollisuuden olla mukana HSP ry:ssä.

Meillä on paljon opittavaa teiltä ja toivomme antoisaa yhteistyötä. Erityisherkkyys on vielä varsin tuntematon aihe meille, siksi kuulisimme mielellämme teiltä lukijoilta, jotka tunnistatte erityisherkkyyttä itsessänne, mitä se teidän mielestänne sisältää. Toiveenamme on myös, että jakaisitte asioita, jotka saa teidät voimaan hyvin. Voitte joko kommentoida tai laittaa meille sähköpostia osoitteeseen hsp-novia-1021@erityisherkat.fi

Olemme miettineet asioita, jotka saa meidät voimaan hyvin, ja haluamme jakaa ne teidän kanssanne, jotta te oppisitte tuntemaan meidät paremmin. Jokainen tarvitsee itselleen sopivia keinoja, edistämään omaa hyvinvointia. Osa meistä on vastikään huomannut itsessään erityisherkkyyden piirteitä. Tämä oivallus on saanut meidät paremmin ymmärtämään, miten me yksilöinä toimimme ja mikä edistää meidän hyvinvointiamme. 

 

"Nämä asiat saavat minut voimaan hyvin..."

 

 

Ystävällisin terveisin,

Emma H, Sandra L, Emma M & Katrina O

Yksilöt yhdessä

Jäsenen blogikirjoitus:

Tunne siitä, että joku ymmärtää sinua täysin on tärkeä meille kaikille. Tuon tunteen sain kokea Voimaryhmässä, joka valitettavasti keskeytyi koronan takia ja jätti minut hetkellisesti aivan tyhjän päälle: sitä ymmärryksen tunnetta kun kokee muissa ryhmissä äärimmäisen harvoin, jos koskaan.

Mutta ne kerrat, kun istuimme alkuvuoden 2020 pimeinä talvi-iltoina saman pöydän ääressä pienenä ryhmänä, saivat sen tunteen heräämään. Muutama, toisilleen entuudestaan vieras ihminen jakoi toisilleen palasia itsestään, ja niistä palasista tunsin myös itseni. Se on erikoinen tunne.

Minun herkkyyteni ei ole kirjatietoutta, tutkimusta tai tähtikartoista luettavaa. Se on herkkyyttä, joka on minussa  – on ollut aina. Minä olen tälläinen, omanlainen, en joku ihmistyyppi, väri tai ryhmä. Minä olen minä. Ja siinä ryhmässä minä sain olla minä, ainakin ajattelen näin. Ja vaikka ymmärrys toisiamme kohtaan oli hyvin selkeää, ilmeistä, ei se tee meistä samanlaisia. Meitä yhdistää sama asia: erityisherkkyys. Mutta siitä huolimatta olemme yksilöitä, jokainen omanlaisensa.

Olen muutaman viime vuoden aikana oppinut ymmärtämään itseäni entistä selkeämmin. Oppinut kanavoimaan voimavarojani, ja hakeutumaan juuri sinne, minne tunnen kuuluvani. Tästä viimeisimpänä oivalluksena uuteen ammattiin kouluttautuminen, opiskelun aloittaminen, vaikka ikää on jo sen verran reilusti, ettei koulutus olisi kaikille ihan ensimmäinen ajatus. En tiedä, onko Voimaryhmällä vaikutus siihen, ehkä on. Siellä kun sain kuulla monenlaisia tarinoita elämästä ja työn vaikutuksesta siihen. Itsellänikään ne työkokemukset eivät ole aina olleet positiivisessa mielessä ikimuistoisia. Vuosien saatossa se ammatinvalinta on ollut mielessäni: nyt en voi ymmärtää sitä nuorempaa minua, joka kouluttautui ammatteihin, joihin aikanaan olen kouluttautunut. Toki, en kadu niitäkään valintoja, ne olivat siinä elämänvaiheessa ne oikeat.

Minulle tämä erityisherkkyys on aika hykerryttävä tunne. Varsinkin, kun olen ymmärtänyt sen suuren voiman ja viisauden. Sitä se minulle on. Omia valintoja, ei muiden toiveita, vaatimuksia tai tapaa elää niin kuin normaalisti eletään. Rohkeutta olla oma itsensä. Tehdä elämästään juuri minun näköiseni. Ei kirjojen ihmistyypin, värin tai ryhmän. Vaan minun omani.

Nimim. Elmeri

(Kuva: Elmeri)

Erityisherkän arki

Vieraskynäkirjoitus:

Olemme herkkis-ystävyksiä ja meillä on ollut jo pitkään tapana vaihtaa esimerkiksi lenkkeilyn lomassa ajatuksia herkkänä olemisesta, sen hyvistä puolista sekä haasteista. Olemme kiitollisessa tilanteessa, kun olemme saaneet peilata toistemme kanssa kokemuksia opiskeluajoista tähän hetkeen, perheenäitien ruuhkavuosiarkeen. Sekä arki että itse olemme muuttuneet, mutta olemme huomanneet, kuinka herkkänä omaa arkea ja sen toteutumista täytyy kuulostella ehkä verrattain herkemmällä korvalla.

Se minkälaista arki on, riippuu paljon siitä, minkälaisista palasista elämä muodostuu. Käykö töissä, ja jos käy, minkälaista työtä tekee, missä ja minkälaisin työajoin. Onko opiskelija, eläkeläinen, tai kotona lasten kanssa. Asuuko yksin, perheen kanssa, kimppakämpässä tai vaihtelevassa osoitteessa. Minkälaista on vapaa-aika tai onko sitä ylipäätään? Vai onko työ- ja vapaa-aika limittäisiä, toisistaan erottamattomissa? Mitä on tapana tehdä vapaahetkinä ja mihin ajankohtaan ne sijoittuvat? Kaipaako omalta vapaa-ajalta hiljaisuutta vai hulinaa, toisia ihmisiä vai yksinoloa? 

Meidän molempien arjessa lapsiperhe-elämän mukanaan tuoma arjen rytmi on tällä hetkellä pinnalla. Molempien jälkikasvu on sen ikäistä, että käyvät jo koulussa tai päiväkodissa. Vauva-aikojen kuplasta, univelasta ja päiväunien tarjoamista omista hetkistä on siirrytty tilanteeseen, jota määrittävät reppujen pakkaaminen, tuonnit ja viennit, jatkuvasti kadoksissa olevat sukat, hirmuisesti pyörivä pyykkikone, pihalta löytyvät aarteet, kaikenkattava uteliaisuus ja yön pimeinä tunteina jalkapohjaan painautuvat lego-palikat. Kun lapset tutustuvat maailmaan koulussa tai päiväkodissa, myös äidit muistelevat, miten työelämässä toimitaan ja ottavat haparoivia askeleita omalla ammatillisella polullaan. Koska lapsissamme on myös hyvin herkkiä yksilöitä, myös heidän kauttaan on tullut uudenlaista näkökulmaa herkkiksenä kasvamiseen ja siihen, miten tuota polkua voisi tukea, tasoittaa ja helpottaa.

Olemme keskustelleet paljon siitä, miten löytää omaa jaksamista ja voimavaroja arkeen, joka vaihtuvien tilanteiden kanssa on meidän kokemuksemme mukaan helposti etenkin herkkiksiä kuormittavaa. Työ, opiskelu ja perhearki tuovat kyllä vaihtelua toisilleen, mutta myös väsyttää helposti. Etenkin introvertteinä herkkinä tunnistamme kaipuumme yksinoloon, hiljaisuuteen ja mahdollisuuteen nollata arjen tilanteita ja tuntemuksia rauhassa. Tämä ei ole aina helppoa, koska usein oman ajan tarpeesta on helppo tinkiä muiden enemmän akuuttien tilanteiden edessä. Samalla tiedostaa, että levänneenä toiminta arjen eri osa-alueilla toimii huomattavasti paremmin ja tasapainoisemmin. 

Erityisherkän arki, se mistä se koostuu, ja mitkä ovat sen haasteita ja voimannuttavia puolia, ovat aiheita, jotka askarruttavat meitä niin paljon, että haluaisimme tutkia asia lisää. Kotiarjen lisäksi työelämään liittyvät kysymykset kiinnostavat meitä kovasti: työssä käyminen ja kaikki siihen liittyvät koukerot vievät hyvin suuren siivun perus-arkipäivästä ja työ määrittelee hyvin pitkälle muitakin elämän osa-alueita. Haluammekin tuoda siis painokkaasti esiin myös työelämää herkän työntekijän näkökulmasta.

Olemmekin aloittaneet yhdessä kirjaprojektin, jonka tarkoituksena on kerätä laajemmin kokemuksia erityisherkkien arjesta. Kirjapajan julkaisema tietokirjamme ilmestyy näillä näkymin talvella 2023. Haluaisitko Sinä olla hankkeessa mukana?

Keräämme kirjaamme varten kirjallisia tarinoita erityisherkiltä itseltään. Vastaajaksi kelpaa kuka vain siviilisäädystä, sukupuolesta, iästä, opiskelualasta tai ammatista riippumatta: jokaisella herkkiksellä on jotain annettavaa. Emme etsi tietynlaisia vastauksia, vaan haluamme kuulla, mitä kaikkea arkeen ja työelämään liittyvää juuri Sinä haluat nostaa esiin. Tavoitteenamme on koostaa tarinoista ja omista kokemuksistamme helppolukuinen, vertaistuellinen ja voimaannuttava kokonaisuus, jonka kautta erityisherkkänä oleminen näyttäytyisi luontevana osana perus-arkipäivää ilman ”erityisen” etuliitettä.

Jos haluat lahjoittaa pienen, mutta tärkeän palan omasta arkipäivästäsi kirjoittamalla meille, voit vinkata meille kiinnostuksesi sähköpostilla lelutornintahystajat@gmail.com. Lähetämme sinulle lisätietoa projektistamme ja tarkemmat vastausohjeet. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään. Kaikki vastaukset ovat arvokkaita ja ne käsitellään luottamuksellisesti ja nimettömästi hyvien tutkimustapojen mukaisesti. Olet lämpimästi tervetullut mukaan projektiimme! 

Meistä kirjoittajista lisätietoa löytyy vastauskirjeen lisäksi myös omasta blogistamme lelutornintahystajat.blogspot.com, jossa tarkastelemme lapsiperhearkea erityisherkkien ja introverttien linssien läpi.

Tervetuloa mukaan, odotamme viestiäsi!

Ihanaa syksyä toivottaen,

Anna ja Laura

Erityisherkkyys ja kilpailu

Jäsenen blogikirjoitus:

Historiassa kilpaileminen on osa selviytymistä. Mutta mitä se merkitsee nykypäivänä? Onko se välttämätöntä? Kilpailla voi niin urheilulajeissa, koulumenestyksessä kuin lautapeleissä. Se on työkalu itsensä kehittymiselle. Voiko ihminen menestyä ilman kilpailemista? Missä menee kilpailemisen raja? Miten erityisherkät toimivat kun tulee kilpailun paikka?  

Tässä blogissa tarkastelen kilpailemisen ja erityisherkkänä olemisen yhteyttä. Ne eivät yksinkertaisesti sovi yhteen.  Kilpaileminen näkyy kaikissa elämän osa-alueissa. Pidin aiemmin itseäni luovuttajana, mutta nyt totesin erityisherkkyyteni vaikuttavan kilpailunhalukkuuteeni. Bestikseni harrasti suunnistusta, ja lapsena seurasin jännittäen hänen suunnitusta mutten koskaan pyynnöistä huolimatta lähtenyt sitä kokeilemaan. Aikuisena kuitenkin esittelin innokkaana uuden harrastukseni, geokätköilyn samaiselle bestikselleni, joka ihmetteli, etteikö se olekin vähän sama juttu kuin suunnistus. Silloin tajusin.

Geokätköily on siis nykyaikaista aarteenetsintää, jossa haetaan toisten harrastajien piilottamia geokätköjä puhelimen, gps-laitteen tai kartan avulla. Sitä voi kaikenikäiset ja – kuntoilijat harrastaa ystävien kanssa tai yksin, ja mitä parasta – ilman kilpailua. Tosin kuin suunnistuksessa - geokätköjä siis voi kerätä kaikessa rauhassa yksin metsässä vaeltaen. 

Kun ymmärsin kaiken tuon – ettei minusta ole kilpailijaksi missään liikunnassa. Silloin löysin liikunnan ilon treenaamalla yksin kotona omaan tahtiin.  

Kuten alussa kirjoitin, kilpailu ei ole vain urheilemista ja liikkumista. Sitä on myös työelämässä. Työhaastatteluissa vapisin ja vastasin jotain muuta – aivan hölmöä – kuin mitä olisi pitänyt. Miten voin vakuuttaa työhaastattelijoille olevani paras tehtävään? Haaveilen aina urani etenemisestä ja salaa toivon että minulle tarjotaan paikkoja, uusia mahdollisuuksia ilman työhaastatteluja – silloin ei tarvitse kilpailla ja vakuuttaa olevani ammattitaitoinen, tehokas, paras valintaan. Silloin surullisena seuraan miten työtoverit osaavat esitellä ylpeänä taitojaan ja etenevät kovaa vauhtia urallaan. Minkäs teet!

Kolmas elämän osa-alue: ihmissuhteet! Elän sellaisessa vähemmistössä (vrt kyläyhteisö) että kaikki tuntevat toisensa enemmän vai vähemmän. Kuvittele tilanne, että kun joku vapautuu parisuhteestaan ja näet mahdollisen tulevan sielunkumppanisi – mutta edessäsi on rivi kilpailijoita, jotka ottavat esiin kaikki parhaansa puolensa. Et yksinkertaisesti mene todistelemaan, että olisit heitä sopivampi ehdokas. Annat tilaa muille ja menet pois samalla toivoen että sinut huomataan. Että olet riittävä sellaisenasi. Että joku kyllä huomaa sinut ja olet hänen arvoisensa.  

Aikasi tulee kyllä!💓  Luota Universiumiin.


Nimim. Erityisherkkä 

 

(Kuva: Pixabay)

Etäilijänä Heimojuhlissa

Jäsenen blogikirjoitus:

Olinkin mukana herkkisten kesäjuhlissa vain etänä. Olen ihan iloinen että sain kokea tämän etätoteutuksen. Ja sanoisin että se toteutus oli varsin hyvin tehty. Kiitos erityisesti tekniikasta vastanneiden Sepon ja Artun. Saimme kuvaa ja ääntä ruutuihimme jo heti aamusta ja aina juhlien loppuun saakka.
                                               

Hankeseminaarista

HSP Voimaryhmät -hankeseminaarissa, joka meille etäilijöillekin striimattiin, puhui psykologi, kirjailija Tony Dunderfeldt. Hänen aiheesta oli tunteet vs römpiöt. - Siis mitä? Niin, meillä herää joskus outojakin tunteita, liian voimakkaita ja rajuja tunteita ja -purkauksia ihan tavallisentuntuisesta asiasta, ja syynä onkin römpiö siellä taustalla. Samantapainen asia (vaikka joskus tavattu vihainen koira/koettu loukkaus) on haavoittanut/loukannut/suututtanut/surettanut meidät ja ollaan jääty jumiin siihen, niin kun tulee uusi (vaikka miten söpö koira/ihan tavallinen kommentti) vastaan niin meillä herää tuo sama tunne!! Ihan ylimitoitettu ja tilanteeseen nähden oudoltakin tuntuva. Kyse on silloin juuri römpiöstä.

- Muuten me tuntisimme ihan kuin se tilanne noin yleensä ottaen kutsuu, tunteita, monenlaisia, kestoltaan n 30 sekuntia:) Niin, römpiöt ja rämeet, ryteiköt, ne on hyvä koluta läpi, elämä silloin valostuu ja varmaan myös helpottuu sitä myötä. Kiitos Tonylle luennosta!

Seminaarin lopuksi yhdistyksen toiminnanjohtaja Elina Akola vielä kertoi HSP Voimaryhmät -hankkeen kuulumiset ja hyviltähän ne kuulostivat: Hanke on tuonut paljon osalllistujilleen ja jatkoa toivotaan ja odotetaan tuleville vuosille.

Herkkänä hetkessä

Hyvä jatkui kun siirryimme kahvitauon jälkeen työpajaan Herkkänä hetkessä, ohjaajanamme oli Life Coach, mindfulness-ohjaaja CFM Marica Ryökäs. Marican sanoma meille herkille oli: Katso asioita aloittelijan silmin. Kohtaa asiat kuten ne tulevat, läsnäollen. Hyväksyntä on tärkeää ja asioiden ja tapahtumien vastaanottaminen kuten ovat, eivät kuten niiden haluaisimme olevan. Tätä voi harjoitella, ja saimme siitä esimerkkejäkin.

Jotakin yhteistä oli Marican ja Tonyn ajatuksissa: Kohtaa asiat avoimin silmin... niinpä, ihan ilman römpiöitä:) Kiitos myös Marica, ja hybriditoteutus toimi tässä oikein hyvin, paikalla oli joitakuita, suurempi osa osallistujista oli kuitenkin meitä etälijöitä.

Tässäpä muuten riitti miettimistä. Välipaloiksi saimme kuulla niin kaunista musiikkia, Tepolta ja Janikalta, Senjalta, niin rentouttavaa! Näimme myös maisemia Ahlmanilta, sisältä ja ulkoa.

Etä, kiinnostaako ketä

Mitäpä tässä sen kummempaa kuin... etäkin on hyvä juttu olemassa. Jakaminen jää vähemmälle, kuitenkin esim. luentojen asiat tulevat samalla tavalla perille, ja chattaileminen myös on mahdollista.

– On nyt etäelämä tullut tutuksi, puolentoista vuoden aikana, paljon olen oppinut ja nyt on alkamassa jälleen uusi aika, kohti normaalia, lähitapaamisia maskien kanssa ja pian varmaan ilmankin. Tulee olemaan jälleen erikoista, eikö vain? Etätoteutuksetkin jäävät elämään monessa, ja rikastuttavat elämäämme yhä edelleen.

Kohti seuraavaa kesää ja kesäjuhlia 2022, jotka... toteutunevat tällä kertaa jossakin päin Suomen etelärannikolla.

Sitä ennen paljon muuta mukavaa, kuten vaikka HSP Day 5.10.  Seuraa HSP nettisivuja, fb- sivuja ja tietenkin myös tätä jäsenblogiamme(**)


Merja Korpisaari

Oliko Leonardo da Vinci erityisherkkä?

Jäsenen blogikirjoitus:

Katsoin äskettäin jo toisen kerran Yle Areenan dokumentin Leonardo da Vincin monet kasvot (katsottavissa vielä jonkin aikaa Areenassa). Dokumentissa kerrotaan Leonardo da Vincin elämästä ja elämäntyöstä taiteilijana, insinöörinä ja tiedemiehenä sekä siitä, millainen henkilökuva hänestä piirtyy keksintöjensä, taiteensa ja sanojensa perusteella. 

Kuva: Chris Martin / Pixabay

Tykkään usein katsella dokumentteja ja elokuvia, jotka kertovat ihmiskunnan menneistä ja nykyisistä luovista lahjakkuuksista, suurista ajattelijoista tai oman tiensä kulkijoista. Leonardo da Vinci oli kiistatta yksi sellainen, harvinainen yleisnero. Tälläkään kertaa en pettynyt. Kuten dokumentin alussa kerrotaan: “Leonardo da Vinci on arvoituksellinen hahmo.” Kiehtova, mutta arvoituksellinen. Hän syntyi v. 1452 aviottomaksi lapseksi toscanalaiseen Vincin kylään, lähti sieltä mestarin oppiin Firenzeen, ansioitui taiteilijana, insinöörinä, arkkitehtina, keksijänä ja filosofina sekä kuoli Ranskassa v. 1519 aikansa tunnetusti viisaimpana miehenä. Hän oli mies, joka totesi: “On helppoa hallita kaikki alat.” Leonardo da Vincistä piirtyy henkilökuva luovana moniosaajana, joka oli kiinnostunut lähes kaikesta ja kaikista ja joka perehtyi mielenkiinnon kohteisiinsa perusteellisesti ja intohimoisen peräänantamattomasti. Kerrotaan, että hänen mielessään kaikki asiat ja ilmiöt kietoutuivat yhteen tehden helpoksi liikkua sujuvasti eri tieteiden ja taiteiden välillä. Leonardo da Vinciä kiinnosti erityisesti moti della mente. Ihmisen sielunelämä, emootiot ja mielenliikkeet. (Yle Areena, 2020.)

Katsoessani dokumenttia nyt uudemman kerran mieleni alkoi askaroida luovuuden, herkkyyden ja lahjakkuuden ympärillä. Kysyin jopa itseltäni kysymyksen, voisikohan olla mahdollista, että Leonardo da Vinci oli erityisherkkä? Entä mitä tekemistä on luovuudella ja erityisherkkyydellä ylipäätään keskenään? Ovatko kaikki erityisherkät taipuvaisia luovuuteen vai vain osa? Vai onko näillä kahdella tekijällä mitään suhdetta toisiinsa?

Luovuus on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa. Oikeastaan siitä lähtien, kun tutustuin positiiviseen psykologiaan opiskellessani yliopistossa. Lyhyesti: positiivinen psykologia keskittyy tutkimaan sitä, mikä ihmisessä on hyvää, mikä saa hänet voimaan hyvin ja mitkä tekijät edistävät yksilön ja yhteisön hyvinvointia, kukoistamistakin. Se on melko tuore psykologian suuntaus, joka on syntynyt rinnalla kulkevaksi näkökulmaksi ns. perinteiselle psykologialle, jossa on keskitytty enemmänkin sairauksiin ja mielenterveyden ongelmiin ja niiden parantamiseen. Positiivisessa psykologiassa luovuus on yksi tutkimuksellisen mielenkiinnon kohteista. Luovuus kiinnostaa minuakin. Mitä se on ja keillä sitä on? HSP-kokemusasiantuntijakoulutusta viime keväänä käydessäni tein havainnon. Melko monella oli luovia intressejä ja/tai harrastuksia, jotka yleisesti ottaen mielletään luoviksi. Luovuus myös nousi keskusteluissa esiin. Elaine Aronin kirjassa HSP - erityisherkkä ihminen (2014, 140) käsitellään taiteilijuutta erityisherkän kutsumuksena, ja Aron toteaakin, että: “Miltei kaikilla tunne- ja aistiherkillä ihmisillä on taiteellinen puoli, jota he mielellään ilmaisevat, tai heillä on syvä arvostus jonkinlaista taidetta kohtaan.”Lisäksi Aron kirjoittaa, että tutkimuksissa on havaittu yhteys taiteilijoiden persoonallisuuksien ja herkkyyden välillä. Valitettavasti luovuudella, herkkyydellä ja mielen sairauksilla on myös tietty yhteys.

Elaine Aronia tulkitakseni, voisi siis sanoa, että erityisherkkyys on yhteydessä luovuuteen tai ainakin luovuuden arvostamiseen. Itsekin uskon, että taiteella ja tieteellä on useimmille erityisherkille erityinen merkitys. Moni erityisherkkä innostuu, inspiroituu tai lumoutuu kokiessaan jotakin, joka koskettaa heitä syvältä sisimmästä. Mielestäni on kuitenkin huomionarvoista, että luovuuden arvostaminen, olkoonkin syvää ja merkittävää, ei vielä tarkoita, että erityisherkkä henkilö itse olisi erityisen luova tai edes haluaisi luoda uutta maailmaan. Luovuuden hedelmistä voi nauttia kokematta itse tarvetta kasvattaa niitä. Ja eikö kuitenkin suurin osa ihmisistä arvosta esimerkiksi taidetta jollakin tapaa, jossakin muodossa?

Henkilökohtaisesti ainakaan en ole vielä koskaan tavannut ihmistä, joka ei pitäisi mistään luovuuden muodosta, oli se sitten musiikkia, taidetta, tiedettä tai jokin käytännön elämän hyödyke, joka sekin on alun perin jonkun luovan toiminnan tuotos. Mutta kenties, ja näin uskon ja koen, erityisherkkyys tekee luovuuden kokemisesta ja merkityksellisyydestä entistäkin vahvempaa ja vivahteikkaampaa. Ja sehän on vain täysin järkeenkäypää, koska herkkyys ylipäätään tekee kaikesta intensiivisempää. Monella erityisherkällä on sisimmässään luova puoli, joka voi näkyä joko sisäisenä kutsumuksena luovaan ammattiin tai vaikkapa luoviin vapaa-ajan harrastuksiin. Vaihtoehtoisesti se voi ilmetä haltioitumisena kuullessa kaunista musiikkia, nähdessä taidetta, lukiessa tieteen uusimmista löydöksistä tai maistellessa huippukokin uusinta reseptiluomusta. Esimerkiksi minulle tärkeitä ovat aina olleet tarinat ja kertomukset, ja jos näen elokuvateatterissa erityisen hyvän elokuvan, saatan tarvita omaa aikaa sen jälkeen, jotta palaudun tuosta minulle merkittävästä kokemuksesta. 

Lopuksi haluan palata alkuun ja tämän tekstin otsikkoon. Oliko Leonardo da Vinci erityisherkkä? En tietenkään tiedä vastausta tähän kysymykseen eikä vastauksen tarjoaminen ollutkaan tekstini tavoite. Leonardo da Vincin mieli oli varmasti paljon, mutta kuka ja mikä hän lopultakin oli, on vain vuosisatoja myöhemmin eläneiden ihmisten arvauksia, tulkintoja ja kysymyksiä. Leonardo da Vincin moti della mente näkyvät välillisesti hänen taiteensa ja keksintöjensä välityksellä. Kenties voimme päätellä niistä omat johtopäätöksemme tuon kauan sitten eläneen ihmisen mielenliikkeistä. Kuka ja mikä hän sitten olikaan, niin ainakin hänen suhtautumisensa elämään värisyttää ja koskettaa.

Pelottava ja tutkimaton, mutta siltikin ihastuttava.

Milja Jokinen

Lähteet:

Aron, E. (2014). HSP - erityisherkkä ihminen (suom. Sini Linteri). Helsinki: Nemo.
Yle Areena (27.7.2020). Leonardo da Vincin monet kasvot.

Miten erityisherkkä saa supervoimansa parhaiten käyttöön työelämässä

Jäsenen podcast:

Työhyvinvointivalmentaja Anneli Päivänsaran podcast tarttuu työelämän piirteisiin erityisherkkyyden näkökulmasta. Tallenne on tarkoitettu erityisesti johtajille ja esimiehille sekä erityisherkille henkilöille itselleen. Sen kesto on 18 minuuttia.  

Itsensä rakastamisen taidosta

 Jäsenen blogikirjoitus

Whitney Houstonin laulama Greatest love of All (1985) on ollut itselleni tärkeä jo kolmisenkymmentä vuotta. Laulun sanoituksen on tehnyt Michael Masser ja sen esitti ensimmäistä kertaa George Benson vuonna 1977. Kappale on koskettanut minua vuosikymmenet, mutta olen vasta melko äskettäin varsinaisesti kiinnittänyt huomiota itse sanoitukseen. Kyseessä ei ole tavanomainen rakkauslaulu, sikäli että siinä puhutaan nimenomaan itsensä rakastamisen tärkeydestä. Laulun sanat ovat viime aikoina puhutelleet minua luultavasti siksi, että oman itsen rakastamisen oppimisprosessi on käynnistynyt minussa vasta muutaman viime vuoden aikana. Harmittavaisen myöhään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kävin 2010-luvun alkupuolella vuoden psykoterapiassa monenlaisiin itsetuntoon – ja emotionaalisiin ongelmiin liittyen. Psykoterapeuttini painotti monesti sitä, että tärkeintä on hyväksyä itse itsensä ja rakastaa itse itseään. Muistan ajatelleeni kyynisesti, että joopa joo, hyväksyn ja rakastan itseäni heti, kun muutkin tekevät niin. Ajattelin ongelman olevan se, että muut eivät hyväksy minua sellaisena kuin olen. Erityisherkkyyteen liittyy monesti elämän mittainen kokemus siitä, että on erilainen, outo, ulkopuolinen. Tätä on ehkäpä saanut kuulla koko ikänsä: Miksi olet niin arka ja hiljainen? Sinun pitäisi olla rohkeampi! Ei saa olla niin herkkähipiäinen! Jos vain haluat, voit muuttua! Herkkä ihminen ottaa moitteet raskaasti ja kasvaa ajatukseen, että hän on monella tavalla vääränlainen. Elämän varrelta voi myös olla paljon kokemuksia siitä, että monet asiat, jotka toisilta sujuvat tuosta noin vain, ovat itselle erittäin ongelmallisia. Pikkuhiljaa kasvaa tunne siitä, että itsessä on jotakin vikaa, että pitäisi vain karaistua.

Itse asiassa aloin havahtua itseni hyväksymiseen ja rakastamiseen vuonna 2018. Siihen liittyi eräs kokemus, jota voi kutsua mystiseksi. Ymmärsin, että minä saan olla sellainen kuin olen. Olen hyvä tällaisenaan, omana itsenäni. Voin toki harjoitella erilaisia tilanteita, jotka koen haasteelliseksi, mutta minun ei itsessäni tarvitse muuttua joksikin toiseksi. Tämän oivalluksen jälkeen olen uskaltanut tarttua sellaisiin haasteisiin, jotka olisin aikaisemmin kiertänyt kaukaa. Aina kun alan epäillä, osaanko, onko minusta siihen ja kelpaanko, muistutan itseäni siitä, että teen asiat omalla tavallani, oman näköisesti, ja että minulla on oikeus olla itseni. Minä olen riittävän hyvä!

Olen alkanut ymmärtää sen, että itsensä hyväksyminen ja rakastaminen on kaiken perusta, jonka päälle lähdetään rakentamaan. Kun ihminen arvostaa itseään, hän ei helposti anna muiden polkea itseään jalkoihinsa eikä hänellä toisaalta ole itsellään tarvetta painaa ketään alas. Myötätuntoisuus kattaa myös myötätunnon omaa itseä kohtaan.

Laulussa Greatest love of all sanotaan näin: The greatest love of all / Is easy to achieve / Learning to love yourself /It is the greatest love of all […]

Olen samaa mieltä viimeisten säkeiden kanssa siitä, että itsensä rakastaminen kuuluu elämän suurimpien rakkauksien joukkoon. Eri mieltä olen siitä, että se olisi helppo saavuttaa. Ei ole. Itse asiassa itsensä rakastaminen voi olla monelle se kaikkein vaikein rakkauden laji. Sitä kohti olen itsekin vasta alkumatkalla. Ainakin yksi asia on kuitenkin muuttunut: kun aikaisemmin soimasin itseäni hyvin ankarasti, milloin mistäkin virheestä ja puutteesta, niin nykyään lähtökohtani tai ainakin pyrkimykseni on usein toinen: hoiva ja myötätunto. Kun maailma murjoo, en liity murjojien joukkoon, vaan aloitan itseni hellimiskampanjan. Lähden luontoon, teen hyvää ja terveellistä ruokaa, menen joogatunnille, keitän teetä pitkän kaavan mukaan, lämmitän saunan, ostan itselleni jotain ihanaa jne. On monta tapaa osoittaa itselleen: minä olen hyvä, tärkeä ja arvokas!

Mervi Nyfors

Herkkyyden takana - kuinka syytin herkkyyttäni sairauden oireista

Jäsenen blogikirjoitus 

Kerron tässä kirjoituksessa omasta matkastani herkkyyden kanssa: kuinka löysin itseni, kuinka herkkyys muuttui ajatuksena positiivisesta negatiiviseen ja kuinka piilotin sen taakse vakavia oireita.

Kun löysin erityisherkkyyden, se tuntui hyvin kotoisalta, kuin lämpimältä halaukselta. Tuli tunne, että olen löytänyt puuttuvan palasen ja vihdoin ymmärrän sitä, miksi esimerkiksi säikyn helposti, liikutun herkästi ja itken paljon. Ymmärsin, miksi maailman tuska painaa minua joskus niin voimakkaasti alas: olen tavallista herkempi, ja tunnen hyvin vahvasti. Vältän väkivaltaisia tai liian synkkiä ohjelmia, sillä niiden sisältö ei lähde mielestäni. En osaa antaa olla, vaan haluaisin auttaa ja korjata nämä vääryydet.

Erityisherkkyyden käsitteen myötä en enää hävennyt näitä piirteitäni, tai ajatellut niissä olevan jotain outoa. Ymmärsin, että herkkyyteni voi olla voimavarani. Aloin nähdä sen hyvin positiivisessa valossa. Kun päästin tunteista irti ja annoin niiden tulla sekä hyväksyin ne, elämäni muuttui paremmaksi. Hyväksymällä voimakkaat tunteeni ja herkkyyteni hyväksyin itseni.

Samalla löysin aivan uudenlaista ymmärrystä sille, miksi kuormitun niin nopeasti ja olen usein todella väsynyt sosiaalisten tilanteiden jälkeen. Muiden tunteet vaikuttavat minuun vahvasti, ja aistin niitä tahtomattani jatkuvasti. Aloin tajuta myös, että yksinolon tarve oli minulle normaalia: olin erityisherkkä ja tarvitsin aikaa palautua.

Sain selityksen myös sille, miksi kovat äänet ja kirkkaat valot häiritsevät ja toisinaan sattuvat. Luettuani lisää ymmärsin myös, että erityisherkät ovat kivulle erityisen herkkiä. Koin, että minulla oli aina ollut kummallinen suhde kipuun: sitä oli tavallista enemmän, se oli tavallista voimakkaampaa ja häiritsi tavallista enemmän. Nyt ymmärsin miksi! Olin onnellinen.

Kunnes sitten jotain aivan odottamatonta tapahtui. Olin hyvin kiireisessä ja stressaavassa elämänvaiheessa, tein paljon ylitöitä ja toin työt viikonloppuihin. Lisäksi treenasin ahkerasti ja punnitsin ruokiani. Voisi sanoa, että elämä oli eräänlaista suorittamista, asiasta toiseen juoksemista. Sairastuin infektioon, jonka aikana tulehdusarvot olivat koholla ja sain viikkojen sairasloman.

En enää ikinä palautunut omaksi itsekseni tästä infektiosta. Hyvin pian infektion jälkeen huomasin, etten jaksa samalla tavalla kuin ennen. Kuormituin todella nopeasti, eikä mennyt kauaa, kun työnteko loppui. Huomasin uupuvani pienistä asioista ja tarvitsevani paljon unta. Uni ei kuitenkaan palauttanut, eikä sen jälkeen ollut virkeä. Luin entistä enemmän erityisherkkyydestä.

Herkät ovat alttiita uupumaan, toisinaan heidän täytyy olla yksin pimeässä huoneessa. He tuntevat kivun voimakkaammin. Heillä on aistiyliherkkyyttä. He uupuvat. He eivät jaksa kuten muut, tässä kaikessa on kyse herkkyydestä. Selitin vakavia oireita mielessäni ja syytin herkkyyttä: ”olen niin herkkä kaikelle, etten jaksa mitään.”

Aloin vihata herkkyyttäni.

Sairastelin paljon ja jouduin diagnoosien kierteeseen: päänahan tulehduksesta astmaan, raudanpuutteeseen, refluksitautiin ja migreeniin. Tässä kaikessa syytin osittain herkkyyttä, ehkä olin niin herkkä kaikelle, että jopa kehoni oireili tavallista enemmän? Lopulta sain oikean diagnoosin: CFS, krooninen väsymysoireyhtymä, vuosien sairastelun ja vähättelyn jälkeen.

Miksi koen, että tarinani on tärkeä juuri erityisherkille? Minä pistin vuosien ajan uupumiseni, väsymykseni ja jopa kipuni erityisherkkyydeksi. Luulin jopa, että herkät eivät voi olla yhteiskunnassa mukana ja siksi olen niin uupunut: en kestä maailman tuskaa, ja siksi väsyn ja kipuilen. Pistämällä oireeni herkkyyden piikkiin en osannut vaatia oikeudenmukaista hoitoa lääkäreiltä, enkä osannut tarpeeksi ajoissa hakea lääkäriin.

Olen löytänyt keskustelupalstoilta aiheita kuten ”Herkät, miten pystytte olemaan osana yhteiskuntaa?”, ja mielestäni herkkyys itsessään ei aiheuta tämänkaltaisia ajatuksia. Myönnän kuitenkin itsekin ajatelleeni näin. En löytänyt mitään muuta syytä kummallisille oireilleni ja hirveälle väsymykselleni, erityisesti kun lääkärit vähättelivät oireitani samalla.

Krooninen väsymysoireyhtymä on huonosti tunnettu, vähätelty ja stigmatisoitu sairaus. Moni artikkeli sairastavista kertoo vuodepotilaista, ja tätä sairaus pahimmillaan onkin. Sairaudessa on kuitenkin myös lievä ja kohtalainen aste. Itse sairastan lievästi, eli pystyn tekemään jonkin verran asioita, en kuitenkaan samoin kuten ennen. Sairauden lievä aste sai kuitenkin myös itseni vähättelemään itseäni, ”minähän pystyn kuitenkin tähän ja tuohon”, enkä näin ollen osannut nähdä selkeästi sitä kaikkea mihin en pysty.

Monesti taustalla on muuta kuin vakava ja harvinainen sairaus. Kuormitusalttius kuitenkin liittyy herkkyyteen ja siitä löytyy paljon artikkeleita. Herkillä on myös stressiä ja uupumisoireita sekä aistiyliherkkyyksiä. Nämä kaikki liittyvät myös krooniseen väsymysoireyhtymään, ja jos edes yksi löytää herkkyyden takaa vaikkapa lievän CFS sairauden, elämänlaatu voi parantua.

Siksi kirjoitan. Aloin pitää herkkyyttä taakkana. Aloin vihata sitä, sillä mielessäni se aiheutti uupumukseni ja esti minua olemasta yhtä energinen ja menevä kuin muut. En osannut yhdistää infektion jälkeisen ajan huimaa eroa ennen infektiota elettyyn aikaan, sillä en tiennyt sairauksista, jotka puhkeavat infektioista. Ihmettelin vain, miksi en jaksa.

Löydän edelleen arvoa erityisherkkyydestä. En vaihtaisi sitä missään nimessä pois, sillä olen huomannut, kuinka paljon värikkäämpi elämä on näin voimakkailla tunteilla. Olen myös löytänyt valtavasti voimaa tästä herkkyydestä, niin kirjoittamiseen kuin rakastamiseen. Koen, että selviän myös tästä vakavasta sairaudesta paremmin herkkyyteni ansiosta: itken, kun itkettää, käsittelen tunteita ja elän hyvät päivät vahvasti.

Krooninen väsymysoireyhtymä oli diagnoosina helpotus. Vuosien ajan olin pistänyt sekä herkkyyden että ”minä nyt vain olen tämmöinen” ajatuksien piikkiin jatkuvaa uupumusta, väsymystä, pahoinvointia ja eriskummallisia kipuja. CFS diagnoosi antoi minulle luvan olla vihdoin minä, väsynyt mutta onnellinen. Se antoi selityksen oireilleni ja oikeutti niiden olemassaolon: nämä oireet ovat todellisia, eivätkä herkkyyteen liittyviä. Herkkyys ei ole enää taakka, joka aiheutti oireiluni, vaan voimavara.

En ole vuosiin ollut näin levollinen tai onnellinen. Syy tälle on oikea diagnoosi. Samanlaisen olon haluan myös sinulle. Jos olet erityisherkkä ja kipuilet uupumuksen, stressin ja sen tunteen kanssa, ettet sovi yhteiskuntaan, hae apua. Hae apua ajoissa. Olen vahvasti sitä mieltä, että herkkyys on voimavara. Se ei saa piilottaa taakseen jopa vakavia oireita, se ei saa olla hidaste sille, että hakee apua.

Herkän ihmisen on opittava tuntemaan rajansa ja oltava tarkka niiden kanssa. Herkän on löydettävä hänelle sopiva rytmi maailmassa, joka muuttuu entistä kiireisemmäksi ja meluisammaksi. Maailma vaatii yksilöltä paljon, eikä herkkä saa hukkua sen alle. En väitä, etteikö ylikuormitus, aistiyliherkkyys ja uupumus voisi johtua herkkyydestä. Nämä tunteet ovat sallittuja eikä niitä tule hävetä.

Jos näet herkkyytesi hyvänä asiana, joka tuo sinulle voimaa ja rikkautta elämään, olen onnellinen puolestasi. Jos näet sen rajoittavana tekijänä, joka aiheuttaa kaikenlaisia hirveitä oireita, pyydän sinua hakemaan apua. Olet hyvän elämän arvoinen, ja ansaitset nähdä herkkyytesi maailmaa parantavana tekijänä.

Suosittelen tutustumaan krooniseen väsymysoireyhtymään täältä. 

Kerron sairaudesta myös omassa blogissani ja instagramissa (pintahengitys).

Janika Pauna

Hallituksessa

HSP Suomi ry:n hallituksen varapuheenjohtajan blogikirjoitus

Nousen jälleen junaan. Aloitan matkan jälleen. Matkan kohti uutta seikkailua.

Takana on jo monia matkoja. Junassa, bussissa, omalla autolla, aamun kajossa, illan hämärässä. Sarja yksinäisiä hetkiä, matkalla sinne, seuranani vain musiikki. Uskollinen ystäväni soittaen viulua, pianoa, laulaen, hyräillen. Pitäen seuraa, tuudittaen uneen, upottaen mielikuvien maailmaan.

Tätä se on. Meidän hallitustyöskentely. Yksinäisiä matkoja. Kaukaisia kohteita. Vaihtuvia maisemia. Pitkiä päiviä. Raskaita päätöksiä. Harkittuja asioita. Erimielisyyttä. Kinaa. Luopumisen surua. Uuden opettelua. Sopeutumista. Venymistä.

Ja se on aamuinen kahvin tuoksu, peurat pellolla, maistuva lounas, kodikas tupa, pehmoinen nojatuoli, naurua saunan lauteilla, riippukeinu kesäillassa, aamiainen yhdessä, porealtaassa kipristyvät varpaat, yhteinen hetki pihakeinussa, kuperkeikkoja, teepannu, uusia paikkoja, uusia kokemuksia, auringonlasku, sadepisarat ikkunassa, kiusoittelua ja naurua, tyynytaisto, halauksia, hotellin vastaanotto, pubi, pirttipöytä.

Ja se on kollegani, työparini, ystäväni, tuttavani, ihminen minunlainen, ihana seuralainen. Sitä se on meidän hallitus.





Näin kirjoitin jo kauan sitten. Teksti vaan jäi julkaisematta, kun sopivaa aikaa ei tuntunut löytyvän ja miten olisi kaiken etäyhteyksien lomassa kertonut kuinka ihanaa meillä oli ennen. Kun nyt saattoi toisensa nähdä vain ruudulta, omassa kodissa, yksin. Yhteys välillämme jää vajaaksi, kokous loppuu ja suljen koneen, jään yksin. Mutta minä en luovuta, tämä ei minua voita! Siksi istun nyt idyllisessä huoneessa, jossa sänkyni edessä on taulussa pieni vanha tupa. Huone on remontoitu vanhaa kunnioittaen, koko kartano on ollut mannaa sielulleni. Olen kävellyt ja ihastellut. Ja olen nähnyt teidät.

 

 

Eilen meillä oli Heimojuhlat ja tänään edessä on vielä hallituksen kokous ennen kotimatkaa. Viikonloppu on ollut raskas ja se on ollut antoisa, se on kiitänyt ohi ja jo nyt suren, kun joudun lähtemään. Haluaisin olla, kylpeä tässä tunteessa. Oikeastaan minun pitäisi nukkua, aamiaiseen on vielä tunti aikaa, mutta minä istun ja kirjoitan, kuuntelen rakasta musiikkiani ja nautin siitä, että saan kokemusteni listaan lisätä jälleen yhden, kaksi, kolmekymmentä uutta asiaa, sillä … se on historiaa haviseva rakennus, omenapuutarha, tuoksuva kukkavaja, lehmä.

Heli <3 (musiikista vastaa D. Garrett ja L. Einaudi)

(Kuvat: ylin lainattu Pixabaysta, alempi Helin albumista)