Erityisherkkyys on pilkahdellut mediassa jo monen vuoden ajan. Tapa kirjoittaa ja puhua siitä ei kuitenkaan ole suuremmin muuttunut. Herkkyys halutaan edelleen määritellä ja luokitella huolellisesti.
Herkkä ei voi käyttää vaatteita, joissa on pesulappu. Herkkä ei kuuntele heviä. Herkkä herkkä herkkä
HERKKÄ...!!!
Herkillä ollaan.
Erityisherkkiä on noin viidesosa väestöstä. Monien tekstien perusteella voisi luulla, että olemme identtisiä. Tällä logiikalla minulla on yli miljoona kloonia pelkästään Suomessa.
Erityisherkkyyttä käsitteleviä kirjoja lukeneet tietävät, että herkkyyttä voi olla monenlaista, esimerkiksi aisti- ja tunneherkkyyttä. Erityisherkkä voi kokea molempia tasaväkisesti tai selkeämmin vain toista. Kaiken lisäksi tämä hermostollinen ominaisuus on vain yksi piirre muiden ohessa. Muissakin eläimissä on erityisherkkyyttä, eikä sekään anna aihetta pitää ahventa ja marsua identtisinä kaksosina.
Huomaan olevani herkkä esimerkiksi edellämainittuja oletuksia kohtaan. En ymmärrä yllättävän yleistä ennakkoluuloa, että kaikkien herkkien täytyisi olla samalla tavalla herkkiä ja esimerkiksi kuunnella samanlaista musiikkia. 1950-luvulla Sylvi-Sanni Manninen kirjoitti tutkimuksiinsa perustuvassa kirjassa Outolintu, erilainen, että herkkien ihmisten tulisi kuunnella ainoastaan “pyhää musiikkia”, sillä moderni rock-musiikki järkyttää heitä liikaa. Nykyään kirjaa pidetään monelta osin vanhentuneena, mutta ajatus herkkyyden ja tietynlaisen musiikkimaun yhteenkuuluvuudesta istuu edelleen tiukassa. Jopa Suomessa, jossa on väkilukuun nähden eniten heviyhtyeitä ja jossa erityisherkkien järjestäytyminen on ollut ennätysnopeaa. Voisi kuvitella, että tietoisuus herkkyyden monimuotoisuudesta olisi tätä nykyä selviö.
Mistä tietää, mikä on herkkyyttä?
Herkkyyden määrittelyn vaikeus on tietenkin myös ymmärrettävää. Vie yleensä aikaa oivaltaa, että kaikki eivät ole luonnostaan yhtä herkkiä. Omalle kokemukselle ei niin vain saa vertailukohtia. Niinpä sen rajoja ja ilmenemistapaa ei heti hahmota. Mikä on herkkyyttä, mikä jotain muuta? Miten kertoa erityisherkkyydestä, kun ei tiedä, mitä se ei ole?
Yksittäistapauksen pohjalta yleistäminen on yleinen päättelyvirhe, jota ei usein itse huomaa. Toisaalta varsinkin syntyään empaattisen ihmisen on luonnollista etsiä yhtäläisyyksiä muihin.
Musiikkimakuni on muuttunut ajan mukana. Se on laajentunut iän myötä ja heijastelee monia asioita elämässäni. Mielestäni se ei sen suuremmin liity synnynnäiseen herkkyyteeni. En ole myöskään huomannut, että herkkyys olisi määrittävä tekijä kenenkään toisen maun muodostumisessa. Pikemminkin päinvastoin: erityisherkkyys ei vielä itsessään riitä tekemään kenenkään mausta tietynlaista tai niin samanlaista, että se yhdistäisi ihmisiä. Herkät ovat yksilöitä siinä missä kaikki muutkin. Tarvitaan muutakin yhteistä, jotta herkät voivat tuntea olevansa hengenheimolaisia ja kokea keskenään yhteenkuuluvuutta. Ihmisiä voivat yhdistää ja erottaa hyvin monet asiat, kiinnostuksen kohteet ja tilanteet.
Yksisarvisia lampaan vaatteissa
Erityisherkkyydestä kirjoittavien toimittajien varovainen sävy antaa ymmärtää, että tavallisten ihmisten keskuudessa vaeltaa yksisarvisia lampaan vaatteissa. Heitä pitäisi ehkä varoa. He ovat niitä, jotka leikkaavat pesulaput pois vaatteista ja pelkäävät hevimusiikkia. Tiedä miten he vielä keksivät reagoida, yliherkästi varmaan.
Varovaisuus saattaa kertoa väärinkäsittämisen pelosta. Saattaisi jopa olla parempi jättää erityisherkkyyttä käsittelevät tekstit kirjoittamatta kuin tehdä synnynnäisestä ominaisuudesta jotakin valtavan eksoottista ja ihmeteltävää. En usko, että siitä on apua kenellekään. Varsinkaan erityisherkille, joilla on erityisen suuri tarve tulla nähdyiksi sellaisina kuin ovat, ei yliherkkinä, joiksi heidät usein on koko elämänsä ajan muutenkin leimattu. Viihdearvoa sillä kenties voi hetkellisesti olla jollekulle toiselle.
Artikkeleissa seikkailevat yksisarviset ovat usein aika tavallisia ihmisiä, olkoonkin, että he tyypillisesti huomaavat monia asioita keskimääräistä herkemmin. He voivat myös tykätä ihan mistä tahansa musiikista.
Ilona Vuori
Kuva: Mila Matilainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti