Voi korona minkä teit… Pakotit minut opettelemaan nettikokoukset. Töissä sentään pääsee helpommalla, kun klikkailee itsensä vaan mukaan, mutta yhdistyksen kanssa piti oikein lähteä opettelemaan, kuinka neuvotteluja netissä järjestetään.
Kun tästä puhuttiin hallituksen kokouksessa niin jo oli ahdistus valmis: "en mä osaa…", Vaan onneksi meillä on töissä niin loistava Emilia, että osasi tällekin tumpelolle tehdä rautalankaohjeet. Kiitos Emilia. =)
Edellisiltana piti sitten kokeileman isännän kanssa ja otettiin yhteyksiä sohvan eri reunoilta. Hieman kaiutin kiersi, mutta selvisin. Seuraavana päivänä oli aivan sama, olinko toimintaa testannut vai en, kädet hikosivat ja sisällä tärisytti niin paljon. Onneksi työpäivässä oli ollut sen verran puuhaa, etten siellä ehtinyt iltaa paljon jännittämään.
Kotona asettauduin hyvään koloon ja aloin kasaamaan tapaamista yhteen. Kopioi liittymisosoite ja lähetä se. Odottele, että kutsuun vastataan. Ensimmäinen, toinen, kolmas jne. Pian oli illan poppoo kasassa. Siinä kohden jännitin jo niin, että hukkuivat sanat suusta ja ideat päästä. Muutenkin paikalla monta uutta ja vierasta ihmistä. Toimiiko tämä kunnolla? Jos kukaan ei sanokaan sanaakaan?
Siitä se kuitenkin lähti, oli osallistujilla kysyttävää toisiltaan ja keskusteltavaa. Puheenvuorojen kanssa oli pientä haastetta, kun normaali hymähtely väliin korostuu ja saa puhujan kuvat hyppimään vallattomasti, sekä siinä, että kuka vuorollansa sanoisi jotain, sillä jos useampi puhuu samaan aikaan, menee se helposti puuroksi. Itselle huomasin hyväksi käyttää kuulokkeita, koska osa korvista kuunteli isännän kolisteluja alhaalta ja jouduin keskittymään liiaksi.
Pian oli tapaaminen ohitse. Olin selvinnyt hengissä ja ehkäpä hekin tykkäsivät. Ensi kerralla sitten taas uudelleen. Vaikka on pakko sanoa, että kyllä livetapaamiset on se mun juttu. =)
Heli, paikallistoimintavertaisryhmät
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti