Jäsenen blogikirjoitus
”Vedet kiertyivät Elinan silmiin ja hermostuneesti nykien ja tiuskien hän korjasi asian. Kyyneleet ärsyttivät Akselia lisää, sillä niitä hänen oli vaikea sietää, ja Elinalla ne olivat niin herkässä että pienikin mielenliikutus toi ne esiin, ei vain silloin kun hän oli loukkaantunut vaan yhtäläisesti jos hän jostakin syystä oli erikoisen onnellinen. Kun hän ei syksyllä teurastuksen aikana kyennyt sekoittamaan verta vaan oli melkein itku kurkussa vasikoiden vuoksi, Akseli tuiskahti äreästi: - Ei helvetti. Kyllä sinulle tulee elämä kovaksi kunnet sinä mitään kestä.”
(lainaus Väinö Linnan romaanista Täällä Pohjantähden alla, osa II)
Nuorena, kun luin tätä kuvausta ensimmäisen kerran, korvissani soi tuttuja kaikuja. Tunnistin itseni Elinasta, vaikka silloin en vielä tiennytkään erityisherkkyydestä mitään. Linna on hyvin havainnoinut herkän ihmisen piirteitä - ja siirtänyt näitä havaintojaan Elinan hahmoon.
Linna kuvaa romaanissaan aikakautta, jolloin erityisherkkyyttä ei tietenkään osattu edes nimetä, saati osattu nähdä muutoin kuin hermostuttavana ja elämässä selviytymistä estävänä piirteenä. Elämä sotien aikana oli kovaa kaikissa yhteiskuntaluokissa. Herkkyys nähtiin tässä taistossa pelkkänä haittana, varsinkin miehillä.
”Kunnet sinä mitään kestä.”
Erityisherkkänä sitä kyllä usein pelkää tosissaan, ettei kestä. Tiedämme, miten herkästi reagoimme kaikkeen ikävään ja miten syvästi ikävät muistot ja kokemukset voivat painua mielemme uumeniin. Herkän tulisikin suojella itseään ja omia rajojaan. Joitakin asioita emme silti pääse elämässä pakoon, vaikka miten yrittäisimme.
Omassa elämässäni tällainen asia tuli eteen kaksi vuotta sitten, kun alakouluikäinen lapseni sairastui syöpään. Kuluneisiin kahteen vuoteen on mahtunut hyvin vaikeita hetkiä. Epätietoisuutta lapsen selviytymisestä, syvää surua ja loputtomasti kyyneliä. Sellaisten asioitten kohtaamista, joita ei toivoisi kenellekään.
Olen istunut lapseni sairaalasängyn vierellä lukemattomia, pitkiä tunteja. Niin teho-osastolla kuin lasten syöpäosastollakin. Erityisherkkyyteni on tuonut omat haasteensa muutenkin raskaisiin syöpähoitoihin. Äärimmäisen stressaantuneena ja ylivirittyneenäkin olen havainnoinut sairaalan elämää hyvin vahvasti ympärilläni. Kuullut elämää ylläpitävien laitteitten kiivaat piippaukset, aistinut voimakkaat, usein vastenmielisetkin hajut. Yrittänyt sulkea herkät korvani kuulemasta asioita, joita en kerta kaikkiaan olisi halunnut kuulla. Osastolla olen väistämättä kokenut syvästi myös toisten vanhempien tuskaa, oman tuskani lisäksi.
Voisi sanoa, että olen joutunut kohtaamaan juuri niitä asioita, joita olen elämässä eniten pelännyt. Miettinyt jo etukäteen, kestäisinkö.
Pitkien ja kuluttavien sairaalajaksojen aikana luin paljon. Löysin uskomattomia ja voimaannuttavia tosielämän ihmiskohtaloita ja selviytymistarinoita. Lisäksi palasin Pohjantähden alle, Elinan seuraan. Linna teki Elinasta lopulta todellisen selviytyjän, paheksutuista herkistä piirteistä huolimatta. Sillä Elina kesti. Kesti vaikeat sotien vuodet, miehensä kuolemantuomion uhan ja monien sukulaistensa kuoleman. Pahimpana kaikista omien lastensa menettämisen.
Elina oli kuvitteellinen herkkä henkilö, mutta maailma on täynnä tosielämän erityisherkkiä selviytyjiä. Miehiä ja naisia, jotka ovat herkkyydestään huolimatta selvinneet elämässä eteenpäin – vaikeuksienkin läpi.
Osallistuin kuluneena viikonloppuna Suomen erityisherkkien järjestämään kokemusasiantuntija-koulutukseen. Tässä koulutuksessa oli hienosti tehty tilaa myös erityisherkkyyden hyville puolille. Juuri nämä erityisherkkyyden hyvät puolet ovat nimittäin niitä asioita, jotka pitävät herkän kyydissä siinä ilon ja pelon, kivun ja riemun karusellissa, jota elämäksi kutsutaan.
Erityisherkkyydessä hyvää ja voimavaroja tuottavaa on esimerkiksi se, että herkät kokevat positiiviset tunteet paljon muita syvemmin. Osaamme iloita ja kokea kiitollisuutta pienistäkin asioista elämässä. Olemme myös hyvin empaattisia, ja se tuo ihmissuhteisiimme paljon syvyyttä. Erityisherkät huomaavat myös yksityiskohtia ja vivahteita, jotka muilta saattavat mennä täysin ohi. Taide ja henkisyys antavat meille paljon.
Herkkinä traumatisoidumme helpommin kuin toiset, mutta osaamme myös etsiä apua itsellemme hyvin luovilla tavoilla. Ja jos ympäristömme vielä tukee meitä, voimme selvitä vaikeista ajoista jopa paremmin ja nopeammin kuin muut.
Näinä päivinä elämme poikkeuksellisia aikoja koronan takia. Oma tai toisen erityisherkkyys voi tuntua vielä ylimääräiseltä taakalta kriisin keskellä. Erityisherkkyys ei kuitenkaan estä selviytymistä vaikeistakin kokemuksista. Herkkyys ei missään nimessä ole heikkoutta. Erityisherkkyyden hyvät puolet, voimavarat, ovat niitä keinoja, joilla voimme selvitä vaikeinakin aikoina elämässä eteenpäin.
Rakkaudella, Veena
(Tätä kirjoittaessani lapseni syöpähoidot ovat loppusuoralla. Hoidot ovat tehonneet, ja lapsi voi hyvin. Olemme todella kiitollisia hyvästä hoidosta ja kaikesta saamastamme tuesta Tampereen lastenosasto 6:n henkilökunnalle.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti