"Pysy kotona, vältä lähikontaktia, turhia tapaamisia ja matkustamista."
Tähän olemme nyt saaneet herätä. Tämä on meitä ensimmäisenä vastassa aamulla lehtiä lukiessa.
Vastaavia määräyksiä kuulemme radiosta ja näemme tv-ruudulta, olemme kuulleet sekä nähneet jo useiden viikkojen ajan.
Viranomaismääräyksiä, joita emme olisi osanneet todeksi kuvitellakaan, nyt meille välttämättömiä meitä kohdanneen uhan alla. Uhka, joka on meille kaikille yhteinen.
Miten sinä koet? Mitä "pysy kotona" sinulle merkitsee arjessasi?
Saatko pysyä kotona, näetkö tässä monia mahdollisuuksia vai pikemminkin pakon, jota vastahakoisesti noudatat?
Kotini on linnani. Uudessa arjessani tämä on totuus, tässä totuudessa en elä yksin.
Pysähtymällä, katsomalla ympärilleen näkeekin uuden todellisuuden. Tuttu mutta siltikin uusi ympäristö. Linnassani löydän rauhallisuuden. Oman paikan, jossa voin hyvin. Ympärilläni näen kauniita ja rakkaita esineitä, jotka luovat esteettisen sekä harmonisen ympäristön jossa on rauhaa ja jossa saan myös inspiroitua. Omassa arjessani on erityisen tärkeää saada hengähtää, palautua ja kuulla omat ajatukseni.
Saakin olla tarkkana, ettei vaan ryhtyisi elämään muiden odotuksien mukaan, muiden näköistä elämää samalla itseni unohtaen tai pienentäen.
Linnassani saan valita, mitä vastaanotan ja toivotan tervetulleeksi omaan arkeeni. Millä haluan täyttää arkeani sekä aikaa, joka nyt on vapautunut uuden tilanteen myötä. Muistanhan tämän vielä myöhemminkn?
Linnassani en ole yksin. Täällä kanssani arkea jakaa perheeni, perhe jonka nyt näen ikään kuin uusin silmin. Näen ja samalla kuulen. Tänään kohtaamme, poiketen normaaliarjesta, jossa lähinnä ohimennen näemme ulko-oven käydessä tiuhaan tahtiin hetkittäin kaoottisessakin arjessamme. Tämä pysähtyminen ei ollut meidän oma valintamme. Vaikka useinhan juuri toivommekin, että meillä olisi päätäntävalta, mahdollisuus hallita aikaa ja tapahtumia mieltymyksiemme mukaan. Miten asioiden tulisi olla tai kuuluisi mennä.
Epätietoisuus, epävarmuus. Se että ei tiedä, mitä... miten kauan... mitä tapahtuu seuraavaksi? Kenties se kaikkein vaikein asia, johon suhtautua, on epätietoisuus.
Meille täysin uusi tilanne, uhkaava ja pelottavakin. Myös osaltaan toiveikas. Kuulostaako tutulta: menettäessämme jotain, pelko jonkin menettämisestä saakin meidät näkemään mitä lähellämme on. Näemmekö nyt tämän arvon, koemmeko sen vahvempana?
Meillä on kaikilla mahdollisuus valita, miten asioihin suhtaudumme, vaikkemme vallitseviin olosuhteisiin pääsisikään käsiksi. Linnassani minulla on mahdollisuus olla vaikuttamassa ja ohjata tapahtumien kulkua, ulkopuolella voin aloittaa asennoitumisestani.
Juuri nyt minulla ei ole tiettyä aikaa ja paikkaa jossa minun kuuluisi olla. Nyt minulla on mahdollisuus valita. Mikä on välttämätöntä? Millä on suurempi merkitys elämässäni? Kuinka paljon teen, vaiko miten minä voin? Mikä on riittävästi? Mikä on riittävän hyvä?
Tänään valitsen vähemmän ja pientä. Pieni on kaunista ja vähemmän on enemmän.
Marica Ryökäs
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti