Jumissa Uudellamaalla

Jäsenen blogikirjoitus

Koronaepidemia on tänä keväänä kahlinnut meidät jo viikoiksi kotioloihin. Minulle yli kuusikymppiselle seniorille on sallittu kulkea suht vapaasti ainakin kaupassa, apteekissa ja ulkoilla sekä pihapiirissä että oman maakunnan alueella. Koronaviruksen aiheuttamaa poikkeustilannetta on verrattu sotatilaan. Noin kolmessa kuukaudessa virus on levinnyt koko maapallolla hengenvaaralliseksi epidemiaksi.

Millaista herkkisarkea elän tänään? Kalenterissa on vielä muutama muistiinpano viikoilla, jotka juuri ja juuri toteutuvat, mutta suurimman osan olen joutunut pyyhkimään yli. Osa asioista siirtyy kesälle tai syksyyn tai jää kokonaan toteutumatta, osan voin hoitaa etäyhteyksillä. Peruutukset ja muutokset harmittavat ja vievät muutoinkin energiaa aiheuttamallaan epätietoisuudella ja ylimääräisellä vaivalla. Harmittaa, kun ei tiedä milloin pääsee tekemään asioita loppuun ja tuleeko siihen ylipäätään mahdollisuutta. Ei myöskään löydy motivaatiota, energiaa tehdä nytkään asioille juuri mitään, vaikka aikaa kyllä olisi. Käyn jatkuvaa päivittäistä keskustelua itseni kanssa, miten päiväni kulutan. Huh! Niin se vain on. Se mihin pystyn tällä hetkellä on mm. se, että haen päiviini merkytyksellisyyttä, juttuja ja rytmitystä asioista, joista pidän. Pidän jonkin verran etäyhteyksiä läheisiin (onneksi heitä on) tai jopa tapaan ystävän yhteisellä kävelylenkillä etäisyyssuositukset mielessä pitäen. Huomaan kuitenkin, että sisälläni lepattaa oudosti (ajatuksia ja tunteita tulee ja menee – sisäinen kaaos) enkä saa toimittua läheskään siten miten ajattelen. Esimerkiksi joogaharjoitukset, jotka olen saanut sähköpostilla viikottain ohjaajalta, olen tehnyt vain osittain tai jopa en ollenkaan. Romaanin lukeminen ei tahdo onnistua lainkaan. Sen sijaan ristikoiden ratkaisuja teen päivittäin. Ne (helpohkot) saan ratkaistua sopivan lyhyiden tuokioiden aikana ja rytmittävät päivää mukavasti. Iso tunne on ahdistuneisuuden lisäksi syyllisyys, joka iskee milloin mistäkin, eikä pienimpänä tuo liikkumisen rajoittaminen, jolla tavoitellaan tartuntojen vähentämistä Suomessa. Ohjenuora ”mikä ei ole kiellettyä on sallittua ”ei oikein päde nyt. Se on liian väljä ilmaisu näissä oloissa. Ihannetapauksessahan ihmiset eivät nyt liikkuisi kotiovesta ulos edes kauppoihin vaan tilaisivat tarvitsemansa verkon kautta. Niin joidenkin tiedän tekevänkin, mutta ei ne verkkopalvelut kuitenkaan meille kaikille riittäisi. ”Ei vapautta ilman vastuuta” sen sijaan kuvaa hyvin sitä miten meidän tulee olla näinä poikkeusaikoinakin hereillä ja valppaina siinä, miten itse kukin toimimme viranomaisten ja THL:n ohjeiden mukaan, ilmaisemme itseämme mm. täällä somessa tai toimimme lähimmäisten kanssa  esim. tarjoamalla apua sitä tarvitseville.

Muutama päivä sitten heräsin aamuyöllä ajatukseen, että olenkin, etenkin sisäisesti, elänyt epidemian aikaan arkea kuten reissuissa yksin ulkomailla. Esimerkkinä voisin mainita, kun edellisenä päivänä olin vaihdattanut autoon kesärenkaat, keksin lähteä seuraavana päivänä käymään Porvoossa retkellä saadakseni päivään vaihtelua, mutta myös renkaiden ns. jälkikiristyksen hoidettua. Renkaiden vaihto itsessään on ikävähkö pakko pari kertaa vuodessa, mutta sain siitä mielekkään toimen, kun liitin siihen retkeilyn. Nautin siitä, että minun ei tarvitse neuvotella tekemisistäni kenenkään kanssa ja saan toteuttaa tietyissä rajoissa itseäni. Porvoossa oli todella hiljaista, ja tein kävelylenkin joen molemmin puolin. Söin eväät puiston penkillä ja sitten ajoin kauppa-asioille, rengasliikkeeseen ja kotiin. Reissussa meni useita tunteja. Seuraavaksi olen ajatellut retkeillä myös polkupyörällä lähimaastossa. Totta kai eväät mukana - keväisestä luonnosta, liikunnasta ja eväistä nauttien. Saan olla itsekseni, pysähdellä, hengitellä ja havainnoida kaikessa rauhassa omaa oloa ja ympäristöä. Saan otettua hetkittäin etäisyyttä ahdistavista koronauutisista sekä jonkinlaisen otteen hallinnantunteesta. Se on se, mihin on tyytyminen näillä tietämyksillä ja taidoilla, mitkä itsellä nyt on.


Kaikkea hyvää meille kaikille näinä haastavina aikoina!


Merja Leppänen