Herkän oppikoulua

Jäsenen blogikirjoitus:

Miten monta on herkällä haastetta! Vaikka haluaisi elää katsellen vaan lintuja ja perhosia...

Kun kaikki sattuu. Tai kun ei jaksa loppuun saakka palaverin, luennon tai juhlan. Kun on eri mieltä ja joutuu sanomaan ei...tai opettelemaan sanomaan.

- Ai että joutuu.. opettelemaan.. sanomaan?
Sehän on ihan helppoa: ei ei eiiii. Mä ainakin sanon joka päivä jossain ei, näin toteaa ei- erityisherkkä ystävä.

Jaa. No mä en.
Meen myötä. Olen sanaton. Meen vaikeaksi.
Lähden punasena pois.


Kun sit harjoittelen sitä ei;tä, se tulee sellaisella voimalla että kuuluu pidemmällekin. Että nyt sen sitten sanoin.

Siitäpä seuraa sanomista. Siinä on sitten muut punasia kans.


Herkkä pysyköön herkkänä.

Tottakai. Mutta ei välttis alistettuna ja kynnysmattona.
Vaan opetella sanomaan ei hienovaraisesti ja samalla niin ymmärrettävästi ettei tulkinnan varaa jää. Ketään loukkaamatta. Ei!

Sen vaikutukset voivat olla huikeat.


On loppuviimeksi pakko oppia sanomaan ei, ihan tilanteen mukaan arkielämässään, ja sitten myös määrätietoisesti asioihin, joihin haluaa rajan vetää. Myös sanoa ei niihin töihin, joihin voimat eivät juuri silloin riitä, tai hauskoihinkin asioihin, joihin terveys, voimat tai aika ei riitä.

Tähän liittyy sekin, että on rajattava itseään ympäristöstä. Minun arvot ovat nämä, toisen ovat toiset. Minun on toimittava etiikkani mukaan, joku toinen toimii omansa. Toisen teot tai sanat tai ajatukset eivät saa satuttaa liikaa, niitä pitää voida välttää mahdollisuuksien mukaan tai: niihin voi opetella suhtautumaan uudella tavalla.

Keskustelu on hyvästä.

Asioita voi työstää, mutta liika ja liian pitkään jatkuva työstäminen vie voimia. Ihan fyysisesti.
Ihan kuin ajatustyö muutenkin, vie voimia sekin samalla lailla kuin mikä muu tahansa.

Ei silti lopeteta sen koommin työstämistä tai ajattelua...


Mitä paremmin tuntee itsensä ja hyväksyy itseänsä niin sitä paremmin voi pitää rajojaankin luontevasti.

Rohkeasti herkkänä, herkkyyttään tarvittaessa suojatenkin, sitä arvostaen. Kulkea omia polkujaan tai sitten mennä teitä lintujen ja perhosten.

Antaen herkkyytensä olla ja kasvaa; niin moni saa siitä iloa, minun, Sinun herkkyydestäsi.


Merja Korpisaari