Jäsenen blogikirjoitus:
Inhoan kylmyyttä, ja vaikka kuinka siihen koetan valmistautua ja varustautua, pääsee vaatteiden läpi puskeva kylmyys silti yllättämään. Se on ehkä yksi syy, miksi en näe itseäni ulkoilemassa tuntikausia erityisesti talvikuukausina. Tosin parin viikon takainen ehdotus laskettelureissusta kavereiden kesken kuulosti sen verran mielekkäältä, että ehkä sille hyvien toppavaatteiden kera lähtisinkin. Kesällä ja syksyllä sen sijaan ulkoilen kyllä mielellään.
Viime aikoina erityisesti sosiaalisessa mediassa on näkynyt ihmisten kasvanut luontoinnokkuus. Tai ehkä sitä on ollut aina, mutta nyt metsään tai järvelle lähtenyt porukka kokee tarvetta jakaa luontokokemustaan muille ihmisille kuvien, tekstin tai videoiden muodossa. ”Eräjormailu”, lähiretkeily ja patikointi ovat ”in”.
Itsekin olen kyllä somettanut keskeltä metsää, mutta seesteiset ja värikylläiset valokuvat eivät ole olleet suinkaan ainoa syyni lähteä luontoon. Samaistun kyllä ihmisten tarpeeseen lähteä kaupungin (tai minkä tahansa asuinalueen) vilinästä luonnon rauhaan. Metsää Suomessa on vaikkapa kuinka paljon, joten on vain hienoa, että sellaisissa paikoissa vieraillaan. Myös jokamiehen oikeudet, vaikkapa marjojen poimiminen talteen, ovat minusta kivoja kotimaani etuja. Muistetaan siis hyödyntää niitä!
Viimeisimmät luontoelämykseni ovat Tampereelta, Espoon Nuuksiosta ja Helsingistä. Ensiksi mainitussa olin viime viikonloppuna, ja ystäväni kanssa pyöräilimme Suolijärven (kyseessä on suolen muotoinen järvi) kupeeseen ja kävelimme kauniin järven ympäri. Sää oli suotuisa ja vaikka hieman viileä, niin aurinko paistoi ja näytti todella kauniilta ruskan ympäröimässä luonnossa. Polut olivat helppokulkuisia, paikoin kylläkin hieman ahtaita. Sekä pyöräilijöitä, juoksijoita että kävelijöitä tuli vastaan lenkkipolun varrella, joten aina välillä sai olla tarkkana ettei törmäyksiä syntynyt. Suolijärvestä voi lukea lisää Retkipaikka-blogista.
Espoon Nuuksiossa kävin niin ikään (toisen) ystäväni seurassa. Kerta oli ensimmäiseni Nuuksiossa. Kansallispuistot kiinnostavat jonkin verran. Nuuksio on niin lähellä, että sinne oli hyvä syy lähteä. Elokuinen Nuuksio oli vielä kesäinen, ja tunnelma suuressa kansallispuistossa oli todella seesteinen ja ihanan syksyä enteilevä. Kansainvälistä tunnelmaakin Nuuksiossa sai aistia, sillä suurin osa aamupäivän aikana vastaan tulleista retkeilijöistä oli ulkomaalaisia: aasialaisia, amerikkalaisia ja esimerkiksi espanjalaisia. Kaikkia tervehdimme ja kaikki tervehtivät takaisin. Nuuksio saa itseltäni pisteitä siisteydestään ja selkeästä opastuksesta, johon pystyi luottamaan usean tunnin kestäneellä kävelyreitillä. Pelko eksymisestä hieman jännitti etukäteen, enkä olisi paikkaan lähtenyt kokemattomana retkeilijänä yksin. Onneksi pystyy valmistautumaan! Arvatkaapa vaan, kuka oli selvittänyt kartat, reitit ja muut netistä muidenkin puolesta jo edeltäneenä päivänä. Pakkasimme eväitä matkaan, ja niiden nauttiminen lumpeenkukkajärveä tuijotellen aamupäivällä oli erityistä. Lisätietoa saa Espoon Nuuksiosta.
Helsingin viimeisin luontokokemus on Lammassaaresta, paikasta josta moni helsinkiläinen on varmasti tietoinen. Kuvittele pitkospuut, pari saarta, säästä riippuen jonkin verran ihmisiä, kaislikko ja näkymä Helsingin rantoja pitkin - nämä ovat asiat, jotka tulevat mieleeni ensimmäiseksi Lammassaaresta. Olen vienyt paikkaan monta tuttuani, ja jokainen on pitänyt paikasta. Alueen kiertää helposti ja nopeasti, joten paikkaan ei tarvitse tuhlata ”koko päivää”. Lisää luettavaa Lammassaaresta.
Lokakuisia luontoelämyksiä, lähellä tai kaukana!
Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti