Mielensäpahoittajasta puolensapitäjäksi

Jäsenen blogikirjoitus:

Niin minä taas mieleni pahoitin... aivan kuin itse Herra Mielensäpahoittajalla, on minullakin tämä taipumus loukkaantua, ihan pienestäkin.

Se pieni voi olla vaikka puheeni keskeytys, tai puhumattomuus, eriävä mielipide töykeässä tai muuten ikävässä sävyssä. Se voi olla kun kokee mielestään ilkeyttä tai kun sitä olettaa näkevänsä. Ja vaikka mikä voi se pieni asia olla.

Mutta se on suuri se pieni asia siinä tilanteessa, vuorenkokoinen.


Miksi

Miksi en saanut sanoa lausetta loppuun tai miksi joku töykeilee... en minä mahda näille asioille mitään, mutta ja juuri siksikin mietin, että miksi. Miksi tämä tapahtui?

Koetan päästä jotenkin edes perille siitä. Onnistumatta.

Joku sanoo: - Älä välitä, sillä jollakin oli vaan huono päivä tai hän on mitä on.. ei hän tarkoittanut pahaa.

Vaan entä jos tarkoitti... se on oikeastaan kaikkein pahin vaihtoehto.

En pääse irti millään. Mietin kuukausitolkulla jotakin tapahtunutta, kun en saa uutta keskusteluyhteyttä tai vastausta. Se vie toden totta voimia.

Joku sanoo minulle, että ilkeän ihmisen saa jättää omaan arvoonsa. Unohda.

Koetan unohtaa. Ja vähitellen sitten unohdankin.

Olen kuitenkin taas hippasen varovaisempi monessa tilanteessa. Aina pidän kuitenkin auki myös mahdollisuutta anteeksiantamiseen ja -saamiseen. Se on parasta mitä voi olla, sitä vain ei aina tapahdu.

Puheen keskeyttäminen tmv. yllämainittu voi johtua toki tilanteestakin. Oma puheenvuoroni on vain ollut niin huono tai herättänyt jostakin muusta syystä kiivaan vastarinnantunteen toisessa, tai minun asiaani pidetään muuten turhana… eli kyllä asioille jossakin yleensä lähtökohta tai syy on.


Puolensapitäminen

Keskustelin hiljattain puolensapitämisestä. Että voi ainaisen vastaanottamisen sijasta vetää rajoja ja sitä kautta pitää puoliaan.

Miten se auttaisi silloin, kun joku alkaa puhua päälle? Ehkä niin, että jatkaa rauhassa päällepuhujan jälkeen, raivokohtauksen saaneen jälkeen, ilkeästi sanoneen jälkeen... että pitää etäisyyttä häneen joka loukkaamasta loukkaa eikä pyydä anteeksi. Ehkä kysymällä suoraan, mistä kiikastaa.

Ja että antaa anteeksi toiselle, vaikkei tämä pyytäisikään, ja antaa anteeksi itselleen, myös mielensäpahoittamisensa, herkkyytensä, ja sen, ettei ole täydellinen itsekään.

Rajoja tilanteissa vedämme me itse ja jokaisella on siihen lupa ja se on oikeastaan välttämätöntäkin. Tämä voi kuitenkin olla asia, jota joutuu opettelemaan pidempäänkin, läpi koko elämänkin.

Entä jos mielensäpahoittaja päätyy olemaan liiankin tarmokas ja rajallinen? Niin, ei ole tarkoitus, että rajat tulevat niin vahvoiksi, että niitä ei itsekään enää pysty läpäisemään, venyttämään eikä  ylittämään. Mielensäpahoittaja voi alkaa vaikuttaa jo töykeältä ja loukkaa muitakin. Ja se ei ole ollut varmaan hänen tarkoituksensa.

Olemme rajallisia, ollaan sitten rajattomia tai selkeärajaisia. Kunhan emme kuitenkaan rajoittavia. Erityisherkän sisällä on useimmiten hyvä sydän ja sen soisi näkyvän ja tuntuvan uloskinpäin.

Mieltään ei kannata kuitenkaan pahoittaa loputtomiin. Ja ehkä mielensäpahoittajasta voi vähitellen tulla myös herkkä ja rohkea puolensapitäjä.




Nimim. Herkkis