Lukemattomia oletuksia

Jäsenen blogikirjoitus:

Erityisherkkänä aistin ja teen huomaamattani oletuksia mitä pienimpien asioiden kautta. Tiedättehän – on alusta asti tunne, että henkilö jättää tulematta paikalle ja kas, niin käykin. Ja opettajan sanoman lauseen alusta voi jo muutamasta sanasta päätellä, että seuraavaksi vuorossa olisi vaikkapa epämieluisa esittelykierros. Hyvin usein tällaiset oletukset ja aavistukset pitävät paikkansa. Voisiko hyvä intuitio olla peräisin jostain primitiivisestä tavasta ennakoida ja selviytyä?

Olen viime aikoina pohtinut oletusten hyödyllisyyttä ja toisaalta hyödyttömyyttä. Huomaan automaattisten olettamusteni toimivan huonommin tiettyjen ihmisten kohdalla. Ja juuri se onkin opettanut minua.

Huomaan kohdistavani ympärilläni oleviin ihmissuhteisiin erilaisia oletuksia, mutta en usko sen johtuvan herkkyydestäni. Suhtaudumme eri tavalla ystäviin, kumppaniin ja perheenjäseniin, koska alitajuisesti odotamme ja toivomme heiltä eri asioita. He eivät ole meille samalla viivalla. 

Kun on vuosia tottunut hyödyntämään hyviä päättelykykyjään, voi olla erikoista, kun yhtäkkiä huomaakin, että tietyt ihmiset eivät toiminnallaan ja ajatuksillaan vastaakaan oletuksiamme. Usein käy niin, että sitä ihmettelee itsekin, millaisia katastrofikuvioita on taas pienistä asioista onnistunut luomaan. Tilanteen selvittyä oletus on ollut väärä ja asia on kääntynyt mitä parhaimmin päin.

Siltikin saan itseni kiinni oletusten tekemisestä juuri sellaisten henkilöiden kohdalla, joihin haluaisin suhtautua äärettömällä avoimuudella ja stressittömyydellä siitä, mitä he seuraavaksi aikovat. Juuri sellaisten henkilöiden kohdalla, joiden läsnä ollessa olen kerta toisensa jälkeen olettanut väärin. 

Tällaisissa tilanteissa olen pikkuhiljaa kasvattanut ajatusta olemaan tuomitsematta. Se voi kuulostaa dramaattiselta, mutta pohjimmiltaan kyse on hyvin yksinkertaisesta asiasta.

Kun alan automaattisesti epäillä, että asia on menossa niin sanotusti ”väärään suuntaan” tai että luvattu asia ei olisikaan tapahtumassa, alan ajatuksissani rauhoitella itseäni olemaan tuomitsematta. Vaikka voinkin olettaa, en voi tietää. Yritän kääntää päässäni asian tapahtuvan parhaimmin päin ja vahvistan ajatusta ajattelemalla niitä lukemattomia kertoja, kun olen oletuksineni ollutkin väärässä.

Mitkä neuvot antaisin itselleni ja muille kohtalotovereille seuraavalla kerralla, kun olettamukset ja pessimismi alkavat viedä mennessään? Ole tuomitsematta ja uskalla keskustella.  

- Anna