Metsän taika

Jäsenen blogikirjoitus:

Metsän taika

Jätän pyörän siihen polun varteen, metsän reunaan. Eri paikkaan kuin ennen. Nousen eri kohdasta metsään. Millaistakohan täällä on?

Lukitsen pyörän, heilautan repun selkääni ja alan kiivetä polkua pitkin ylöspäin.

Vapisuttaa. Olen niin väsynytkin. Mutta juuri siksi olen nyt tässä. Metsässä.

Nousen varovasti, askel askeleelta, kuljen melkein varpaisillani, niin hartaalta ja niin kaivatulta tämä tuntuu.

Kehoni alkaa rentoutua, vähän kerrallaan, ja samalla aistini terävöityvät ottamaan vastaan kaikki mitä näkyy, mitä kuuluu ja mitä tuoksuu. Virityn ottamaan vastaan hyvää, vain hyvää.

Nousen vanhan puutarhan kohdalta aukiolle, jossa vähän katselen maailman piirii. Tuossa on vanha vadelmapaikkani, niin, nyt on vadelmien aika ajat sitten ohi.

Väsymys vielä niin painaa käpälää. Jatkan eteenpäin, kohti lähellä olevia omenapuita, villiintyneitä, mutta hyväomenaisia. Haukkaan kaneliomenan pikanttia poskea ja - onpa hyvää. Nämä ensi haukkaisut syksystä tästä.

Päätän suunnata hieman ylemmäs. Kallio on liukas, nousen sen sammalreunaa pitkin ja pian olen huipulla, jossa odottaa merinäköala. Avaraa ja selkeää maisemaa. Sinistä ja valkoista. Silmä lepää horisontissa. Hengittelen syvään, etsin niin rentoutta ja rauhaa itseeni. Kaiken hälinän, surun ja väsymyksen painamaan mieleeni sekä kehooni. Ei se oikein toteudu yrittämällä...

Ymmärrän, että täällä ei voi täytyä, ei voi haluta, on vain oltava. Otettava vastaan.

Jatkan eteenpäin, en osaa olla paikallani. Sammal alkaa upottaa. Metsä tuoksuu niin raikkaalta ja on täynnä rauhaa ja vain lintujen vaimeita ääniä. Orava rapistelee puunrungolla, napittaa minua tiukasti pyöreillä silmillänsä. Hymyilyttää se. Maistelen muutamia puolukoita, voi suloisenkirpaisua kielellä.

Tie kuljettaa minut rantapolulle, rantaan ja mustikkapaikkoihini. Täältä tuli poimittua yksi jos toinenkin mustikkalitra kesällä. Mustikkametsä vei minua vuosikymmeniä taaksepäin, kuin aikakone… Nyt poimin pieneen muovipussiin pari kourallista, saa jälkiruoan illaksi. Marjat ovat vetisiä mutta vielä maukkaita.

Mukavaa, että tulin tähän. Mieleen nousee kiitos, niin niin paljosta.

Ja sitten se on tässä. Värit vaihtelevat vihreästä liilaan, havuneulanen putoaa päähäni, meren laineet laplattavat lap plap lap, lenkkeilijän askelet paukkuvat kaps aps kaps aps... Jossain kaukana kulkee laiva, ja tässä niemenkärjessä rannassa ihmettelemässä olen minä.

Joka palaan kohta pyörälleni, ilon tanssiessa keijukaisena, jossakin siellä sydämen liepeillä, niin että melkein huimaa.

Merja Korpisaari