Jäsenen blogikirjoitus:
Jäsenen blogikirjoitus:
Kohti
lapsuutta
Lapsuus, ethän karkaa? Anna minun vielä saada
olla lapsi, pieni ja tarvitseva. Tai: anna minun vihdoin olla lapsi…
Lapsuus voi kadota varjoihin. Ja monella se on
sen tehnytkin. Aikuisena, vielä yli viisi- ja kuusikymppisinäkin saatamme
kaivata jotakin, josta emme meinaa saada kiinni.
On surullista, jos lapsi ei saa olla lapsi.
Jos perheessä on niin sanotusti se virtahepo: se voi olla vaikka toisen
vanhemman alkoholismi tai väkivaltaisuus. Niiden myötä muille perheenjäsenille
aiheutuu pelkoa ja alituista varuillaan oloa. Lapselle ei jää tilaa olla lapsi,
ei jää oikein tilaa hyvälle elämälle.
Se, että myöhemmin unohtaa tuon kaiken, johtaa
vain siihen, että asiat pääsevät temmeltämään alitajunnassa ilman, että
tajuaakaan mistä paha olo tai ahdistus johtuu, miksi parisuhde ei onnistu tai
miksi ylisuorittaa itsensä henkihieveriin saakka.
Erityisherkkä kärsii huonoista olosuhteista
enemmän kuin ei-erityisherkkä. Trauma voi olla pohjana uusille traumoille ja
maailma voi päästä murjomaan ilman, että pystyy vaikuttamaan asioihin.
Mutta, erityisherkkä myös osaa ottaa hyvistä
pienistäkin asioista voimaa ja rakennuspuita!
Joka tapauksessa aikuisena, katsomalla kohti
omaa lapsuuttaan, antamalla muistojen vähitellen tulla, tekee aina itselleen
palveluksen. Ei niin pahaa, ettei sitä voisi rauhassa tutkia, ajan kanssa ja
itselleen armollisena. Voi vaikka kirjoittaa siitä. Ja saattaa käydä vähitellen
niin, että olo alkaa helpottua.
On asioita, jotka vain vaativat suremista.
Suru on lääke mielen haavaan, menetykseen ja ikävään.
Ja voikin yhtenä päivänä tulla hetki, kun
huomaa tekevänsä kivoja asioita, leikkivänsä tai kokevansa asioita uusina kuin
lapsi. Kun huomaa, että ilo kipinöi sisimmässä, ehkä ensimmäistä kertaa.
Kukaties myös muistaa vielä niitä hyviä asioita, mitä lapsuudessa ja elämässä
sittemmin on kuitenkin ollut.
Moni on kulkenut muistelun tietä ja saanut
elämästä uudella tavalla kiinni. Koskaan nimittäin ei ole liian myöhäistä saada
onnellinen aikuisuus…
Tuohon onnelliseen aikuisuuteen kuuluu myös
lapsenomaisuus. Siinä herkkyys on arvokasta ja tavoiteltavaa, siinä pienet
asiat merkitsevät ja tuovat arkeen täyteyttä. Erityisherkkä saa olla oma
itsensä, kokonainen, juuri tässä ja tänään.
Merja Korpisaari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti