Jäsenen blogikirjoitus:
Oman kokemukseni mukaan herkkyys kaipaa ymmärrystä, lämpöä ja hyväksyntää.
Kaikista parhaiten se voi rakkaudessa, toisen hymyilevässä katseessa. Herkkyys
sydämen tasolla on tunne, jonka soisin kaikille tämän pallon asujille edes
kerran elämässään. Tosin, kun sitä on päässyt maistamaan, sitä haluaa lisää.
Sydän janoaa yhteyttä ja osallisuutta. Se haluaa uskoa, toivoa ja rakastaa,
tehdä kaikkea sitä, mitä varten sydän on luotukin. Herkkyys on minun
mielikuvissani avain. Se on kaunis ja kestävä avain sydämen viisauteen,
tuntemiseen.
Avaimilla on kätevä tapa kadota, siksi niihin lienee kehitellyn avaimenperiä. Omaan kokemukseeni luottaen koen, että herkkyyden avaimenperä saattaa löytyä suoraan vasten kasvoja satavasta jäätävästä lumituiskusta kesken kevään odotuksen. Hetkestä, jolloin tuntuu, että voimat loppuvat. Silloin kun ihmisen voimat loppuvat, astuu herkkyys kehiin kysyen, että mitä sitten? Mitä siitä, vaikka voimasi loppuivatkin, etkö voisi levätä hetken? Voisitko sallia itsesi tuntea ja pysähtyä itseesi? Voisitko olla hetken hyödytön ja ottaa aikaa itsellesi, olla osana omia kokemuksiasi, herkistyä kuuntelemaan sitä, mistä juuri sinut on rakennettu? Muistella mikä sinut tekee onnelliseksi, mistä pahoitat mielesi ja mitä elämältäsi toivot, mihin sinun voimasi oikeasti riittävät.
Meillä suomalaisilla tähän on keksitty loma-ajat ja varsinkin kesäloma. Kesällä lämmön keskellä saamme tuntea sitä sydämen sisällä elävää tulta, jonka talven tullen siirrämme tulipesiin uuninperälle. Sieltä se muistuttaa meitä ja antaa uskoa huomiseen. Antaa uskoa siihen, että on olemassa muutakin kuin puskeminen, suorittaminen ja alituinen kasvu. Luottamusta siihen, että jopa suomalaiselle herkkyydelle on paikkansa leppoisassa kesätuulessa auringon siintäessä tyynen järven pinnalla. Herkkyys on kaunista, annetaan sen näkyä kesässämme, itsessämme ja ennen kaikkea uskalletaan tuntea herkkyys sen mahtavassa voimassa.
Hyvää kesää, toivottaa Anna-Stiina
Minusta kesällä on helpompi olla herkkä kuin
talvella. Talvella ihmiset verhoutuvat paksuihin vaatekertoihin, kurtistavat
otsansa ja puskevat hartiat vastatuuleen päin menemään. Joskus ihmiset
innostuvat laittamaan sukset tai luistimet jalkaansa ja ottavat vauhtia
kulkuunsa talven suomista luonnoneduista nauttien. Kesällä ihmiset kuoriutuvat
vaatekerroistaan ja nostavat katseensa kohti aurinkoa avaten myös sydäntään
asteen verran lämpimämmäksi.
Avaimilla on kätevä tapa kadota, siksi niihin lienee kehitellyn avaimenperiä. Omaan kokemukseeni luottaen koen, että herkkyyden avaimenperä saattaa löytyä suoraan vasten kasvoja satavasta jäätävästä lumituiskusta kesken kevään odotuksen. Hetkestä, jolloin tuntuu, että voimat loppuvat. Silloin kun ihmisen voimat loppuvat, astuu herkkyys kehiin kysyen, että mitä sitten? Mitä siitä, vaikka voimasi loppuivatkin, etkö voisi levätä hetken? Voisitko sallia itsesi tuntea ja pysähtyä itseesi? Voisitko olla hetken hyödytön ja ottaa aikaa itsellesi, olla osana omia kokemuksiasi, herkistyä kuuntelemaan sitä, mistä juuri sinut on rakennettu? Muistella mikä sinut tekee onnelliseksi, mistä pahoitat mielesi ja mitä elämältäsi toivot, mihin sinun voimasi oikeasti riittävät.
Meillä suomalaisilla tähän on keksitty loma-ajat ja varsinkin kesäloma. Kesällä lämmön keskellä saamme tuntea sitä sydämen sisällä elävää tulta, jonka talven tullen siirrämme tulipesiin uuninperälle. Sieltä se muistuttaa meitä ja antaa uskoa huomiseen. Antaa uskoa siihen, että on olemassa muutakin kuin puskeminen, suorittaminen ja alituinen kasvu. Luottamusta siihen, että jopa suomalaiselle herkkyydelle on paikkansa leppoisassa kesätuulessa auringon siintäessä tyynen järven pinnalla. Herkkyys on kaunista, annetaan sen näkyä kesässämme, itsessämme ja ennen kaikkea uskalletaan tuntea herkkyys sen mahtavassa voimassa.
Hyvää kesää, toivottaa Anna-Stiina
kesäkuussa
2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti