Erityisherkkyys työelämässä

Kuva: Heli Koivumäki

Asiantuntijan blogikirjoitus:

Erityisherkkyys työelämässä 

Tänä vuonna yhdistyksen asiantuntijapaneeli keskittyy ensimmäisen vuoden määritelmätyön jälkeen kahteen konkreettiseen teemaan: erityisherkkyys työelämässä ja erityisherkkien hyvinvoinnin ja elämän laadun edistäminen. Tämä blogitekstini liittyy tuohon ensin mainittuun kokonaisuuteen. Työelämän kysymykset ovatkin laaja kenttä, ja olemme paneelin tapaamisissa hahmottaneet sen osiksi 1) työpaikan tilat; 2) työhyvinvointi; 3) työyhteisön sosiaaliset suhteet; 4) työhön liittyvät asiakkuudet; 5) työn organisointi ja johtaminen; 6) lainsäädäntö (erityisesti työturvallisuuslaki); 7) erityisherkkyys konkreettisissa ammateissa sekä 8) oma työura.

Tässä kirjoituksessa tuon esille joitakin opinnäytetöitä, joissa on tutkittu erityisherkkyyttä työelämässä. Jenni Karppinen (Tampereen yliopisto) on tarkastellut erityisherkkien ihmisten työelämäkokemuksia työtyytyväisyyden ja työtyytymättömyyden näkökulmasta. Hänen tulostensa mukaan tyytyväisyyden osalta keskeistä on työn joustavuus, monipuolisuus, vaihtelu ja merkityksellisyys. Työtyytymättömyyden vaikuttavat puolestaan kiire, väsymys ja yksinäisyyden kokemus. Karppinen painottaa sitä, että työssä koetut tyytyväisyyden ja tyytymättömyyden tunteet vaikuttavat myös muihin elämän alueisiin sekä suhtautumiseen omaan itseen.

Elisa Kalliola (Turun yliopisto) on puolestaan opinnäytetyössään tutkinut sitä, miten erityisherkkyys ilmenee työelämässä esimiesten näkökulmissa ja toiminnassa. Hänen tutkimustuloksensa ovat osin hieman yllättäviä. Niiden mukaan esimiehet, jotka eivät tunteneet erityisherkkyyttä kovin hyvin, kokivat, että herkkyyttä on helppo havaita. Sen sijaan ne esimiehet, joille erityisherkkyyden käsite oli tuttu, kokivat, että herkkyyttä on hyvin hankala havaita. Esimiehet kauttaaltaan kokivat erityisherkkyyden työntekijöiden vahvuutena, mutta sitä ei juurikaan huomioida työelämässä.

Elina Mokkila (Jyväskylän yliopisto) ja Oona Piipponen (Oulun yliopisto) ovat opettajankoulutuksen lopputöissään käsitelleet erityisherkkiä opettajia. Elina Mokkila on tutkinut sitä, miten opettajat kokevat oman erityisherkkyytensä vaikuttavan koulutyöhön sekä miten ja millä keinoin erityisherkkyys tulisi ottaa huomioon kouluyhteisössä. Mokkilan haastattelemat opettajat kertoivat tunnistavansa erityisherkän oppilaan hyvin. Koulussa tällaisen oppilaan selviytymistä edesauttavat rutiinit, tasavertaisuus, kannustava palautteenanto ja aktivoivat opetusmenetelmät. Luokassa tulee minimoida aisteja ylikuormittavat tekijät.

Oona Piipposen opinnäytetyön tavoitteena on kuvata sellaisia menetelmiä, joiden avulla opettaja voi kehittää herkkyyttä ammatillisena voimavarana ja työssä jaksamisen näkökulmasta välttää liiallista kuormittumista. Piipposen mukaan herkkyys näkyy opettajan toiminnassa monin tavoin kuten läsnä olemisena, kiireettömyytenä oppilaiden kanssa toimittaessa, pyrkimyksenä aitoon, välittävään kohtaamiseen sekä sitä kautta herkistyminen oppilaan kuuntelemiselle ja näkemiselle.

Tuon lopuksi esille myös norjalaisen Inga Skåran (Universitet i Agder) sosiaalityön koulutuksen lopputyön. Hän on tutkinut haastatteluaineistoon pohjautuen, mitä haasteita ja merkityksiä erityisherkkyydestä on sekä miten hallita omaa erityisherkkyyttään. Haasteet liittyvät avokonttorityöympäristöön, arvaamattomiin tilanteisiin sekä ylistimulaatioon. Siksi oman työn hallinta tulee keskeiseksi, joka tarkoittaa omien taukojen ottamisen tarvetta, työnsä arviointia tai joustavuutta työpäivän aikana. Inga Skåran mukaan on tärkeää määritellä itsensä erityisherkäksi. Käsitteen tuntemus antaa tietämyksen omista haasteista, joka johtaa suotuisiin valintoihin esimerkiksi väsymyksen välttämiseksi.

Nämä esittelemäni opinnäytetyöt kertovat siitä, että erityisherkkyyttä työelämässä tutkitaan opinnäytetöiden muodossa jo melko runsaasta sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa. Tutkimustulokset vahvistavat Elaine N. Aronin esittämiä näkemyksiä samalla kun nämä uudet tutkimukset ansiokkaasti konkretisoivat työelämän kysymyksiä erityisherkkien elämässä.

Hannu Sirkkilä