Rohkeasti ujo – Vapaasti herkkä

 

Sain ihanan ja jännittävän tilaisuuden olla Anna-lehden (15.5. nro 20/2025) haastattelussa jakamassa kokemuksiani ujoudesta ja herkkyydestä. Siitä intoutuneena jatkan aiheen parissa ja jaan sinulle hiukan tarkemmin omaa matkaani; millaisten mutkien ja kompurointien kautta minusta on tullut minä.

En ollut pienenä ujo. En alkuunkaan. Olin kovin reipas ja ulospäinsuuntautunut. Kiitos siitä kuuluu turvalliselle ja kannustavalle kasvuympäristölle. En sännännyt suin päin uuteen, tarkkailin hetken ja muodostin oman näkemykseni aiheesta ja sitten sitä mentiin. Vasta, kun menin “ihmisten ilmoille” omasta lintukodostani, missä sain elää vapaana kuin taivaan lintu ja villinä kuin metsän peikko, iski totuus vasten kasvoja. Tällainenko maailma oli? Tällaistako minulta odotetaan? Miksi? 

Yhtäkkiä minun odotettiin olevan niin kuin muutkin. Mutta en ollut. Olin oma itseni, ainutlaatuinen ja ihana ihmisen alku. Ajattelin, että minusta voi tulla ihan mitä vain ja voisin tehdä elämässäni ihan mitä vain.

Ja sitten kaikki lässähti. Löysin itseni arvioimisen, vertailun ja tasapäistämisen karusta koulusta. Opin tuntemaan häpeää, kun epäonnistuin tai kun en tullut valituksi joukkueisiin ensimmäisten joukossa, tai kun kaverilla oli uusimman muodin mukaiset vaatteet ja lelut. Epäilyksen siemen oli kylvetty. En siis ollutkaan täydellinen itsenäni, eikä kaikki tulisikaan olemaan mahdollista. Maailma pitäisi siitä kyllä huolen.

Herkkä kokee helposti erilaisuutta ja ulkopuolisuuden tunteita. Niin minäkin. Ainoa tapa pysyä muiden mukana, oli suojella itseään ja herkkyyttään. Siispä taitavana sosiaalisten tilanteiden ja tunteiden tulkkina opin nopeasti tapoja, joiden avulla sulauduin joukkoon. Minusta tuli kameleontti.

Arvaahan sen, että sellainen elämä on kuluttavaa. Mutta se oli tapa selviytyä. Häpeä on tunteena niin voimakas ja pelottava, että sen välttely on ihmeen motivoivaa. Itse tulkitsen, että omat ujoudeksi tulkittavat piirteeni nousivat juuri kouluaikojen tuottamissa häpeän kokemuksissa. Niihin liittyi ulkopuolisuutta, erilaisuuden kokemusta, epäonnistumisen pelkoa, hankalien tilanteiden välttelyä. Oli helpompi vetäytyä ja suojautua, kun altistaa itsensä silmätikuksi.

Silti sisimmältäni olin se sama pieni, herkkä tyttö, jonka sisäinen maailma oli universumien kokoinen. En myynyt sieluani ulkomaailmalle, mutta pidin sitä jonkin aikaa tiukasti suojassa ja turvassa. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä? En halunnut särkyä.

Kun aikuisena vihdoin törmäsin tietoon erityisherkkyydestä, aloin ymmärtää itseäni aivan uudella tavalla. Toki se oli vasta ensimmäinen haparoiva askel kohti tasapainoisempaa elämää ilman jatkuvaa varpaillaan oloa. Ensimmäinen askel on se tärkein. Muuten ei voi olettaa etenevänsä yhtään minnekään. Siitä hetkestä alkoi melkoinen elämän oppikoulu, matka kohti kotia, omaa itseä.

Kirjoittaja on ambivertti, elämyshakuinen erityisherkkä Pia-Maria Ahonen.

Voit tutustua Pia-Mariaan ja hänen erityisherkille suunnattuihin maksuttomiin materiaaleihin ja kanaviin tästä: www.balanssiapia.fi

Erityisherkkyyden löytäminen oli helpotus

 

Haluan vastata kyselyynne hetkestä, jolloin tajusin olevani erityisherkkä. Minun tarinani on seuraavanlainen:

Olin käynyt terapiassa muutamia kertoja silloisen elämäntilanteeni vuoksi, kun terapeuttini sanoi että olen todennäköisesti erityisherkkä. Hän teki minulle testin, joka vahvisti hänen olettamuksensa. 

Kotiin tultuani etsin lisää tietoa erityisherkkyydestä, josta en siis aiemmin ollut kuullutkaan. Mitä enemmän luin erityisherkkyyden piirteistä sitä vakuuttuneemmaksi tulin itsekin. Hetki oli minulle tavattoman merkityksellinen ja  hämmentävä, minut valtasi suunnaton helpotus. Hetki oli niin tunteellinen, että rupesin itkemään. 

Tunnistin itseni lukuisista piirteistä, jotka erityisherkkyyteen liittyy. Sain selityksen omille ajatuksilleni ja tuntemuksilleni. Minulle tuli tunne, etten olekaan niin oudon omituinen kuin olen kuvitellut. Ehkä suurin tuntemus oli tuo helpotuksen tunne, aivan kuin olisin löytänyt olemattoman sielunkumppanin. 

Tämän jälkeen suorastaan ahmin lisää tietoa erityisherkkyydestä. Liityin samantien HSP Suomi ry:hyn sekä ilmoittauduin erääseen paikallisryhmään.

Kun minulle selvisi oma erityisherkkyyteni olin jo yli 60-vuotias. Olen kuitenkin iloinen että olen saanut selityksen mm. omalle ajatusmaailmalleni, ulkopuolisuuden tuntemuksilleni sekä muille erityisherkkyyden tuomille piirteilleni, joita olen kantanut lapsuudestani saakka.

Kehossa asti tuntuva herkkyys

 

Olen juuri jäämässä eläkkeelle pitkästä työurastani asiakaspalvelualalla.  Hoitotyötä en pystynyt herkkyyteni vuoksi tekemään, mutta parturi-kampaajan hommia kyllä.  Tosin vuosien kemikaalien käyttämisen takia siirryin parturiksi, ja silloinkin jouduin vähentämään aivan minimiin geelien ym. käytön. Jopa tuoksuttomat tuotteet aiheuttivat lopulta yök-reaktion. 

 

Olen erittäin ihmisrakas ja pidän keskusteluista. Ongelmani on että itken hyvin helposti, kun joku kertoo asioita minulle. Koen ne hyvin voimakkaasti kehollisena tunteena.  Joskus katsoessani aivan tavallista tv-ohjelmaa, voi jokin kohtaus olla niin koskettava, ei välttämättä muiden mielestä ollenkaan, että itku tulee. Kaunis musiikki, lapset ja eläimet vaikuttavat usein niin hellyyttäviltä, että itken. 

 

Olen myös ääniherkkä ja pelästyn helposti kovista äänistä. Jotkut naputukset ja esim. patterista tuleva lorina ärsyttää hermot äärimmilleen. Tuntuu pahalta jos tv ja radio ovat liian kovalla tai tulee kakofoniaa, että monesta kohteesta tulee yhtä aikaa ääntä. Olen huolissani kaikesta.  Kun joku lähtee ajelemaan vähänkin kauemmaksi näen jo kaikki kauhuskenaariot tapahtuvaksi. Uutisia kuunnellessa voin huonosti.

 

Olin hetken vanhustentalossa töissä, mutta siitä ei tullut mitään.  Itkin sinne mennessä ja jotenkin kokosin itseni päiväksi, mutta kotimatkalla taas murruin. Jopa fyysisesti voin huonosti.  

Olen taiteellinen, kirjoitan runoja ja olen julkaissut kirjan elämästäni. Se oli oikein hauskaa tekemistä. Nyt kohta eläkkeellä jotain vielä voisin tehdä, mutta hankalaa on miettiä, mitä se olisi.  

Rakastan luontoa, kukkia, kaikkea vihreää ja elävää. 

Kauneuden kaipuu ja ilmentäminen arkielämässä

Kauneudesta nauttiminen

Jäin viime keväänä eläkkeelle ja erityisherkkänä pohdin kovasti, miten voisin vahvemmin elää oman näköistä elämää pitkien työntäyteisten vuosien jälkeen. Pohdin siis, mikä on minulle ehdottoman tärkeää elämässä ja mistä nautin erityisesti. Tämän jokseenkin pitkällisen pohdinnan tuloksena kiteytyi viisi keskeisintä arvoani. Ne ovat tasapaino ja harmonia, osaaminen ja sivistys, sitoutuneisuus ja pitkäjänteisyys, itsenäisyys ja vapaus sekä sensitiivisyys ja estetiikan kaipuu. Pohdin näiden arvojen kautta, miten olen voinut niitä toteuttaa elämässäni tähän mennessä. Kuten moni erityisherkkä minä nautin kaikesta kauniista, huomioin tarkasti pienimpiäkin asioita ympäristöstäni ja osaan nauttia myös niistä. Tätä kauneuden kaipuuta en ole voinut toteuttaa ruuhkavuosinani työ- enkä paljoa yksityiselämässänikään, joten päätin pohtia keinoja ja tapoja, miten aikaisempaa vahvemmin voisin toteuttaa tätä arvoani.

Kukkien ja viherkasvien maailma

Olen aina nauttinut kukista ja rehevistä viherkasveista. Nuoruudessani minulla oli varsin iso viherkasvikokoelma olohuoneessani, mutta työntäyteisinä vuosina tämä harrastus jäi pois. Pidän myös kovasti kotia koristavista leikkokukista. Nyt olenkin suonut itselleni leikkokukkia säännöllisesti pelkästään sen vuoksi, että nautin niiden kauneudesta. Ostan krysanteemeja, ruusuja ja neilikoita, koska ne säilyvät kukoistavina kauan ja varsin vaatimattomalla hoidolla. Työelämässä ollessa koin kukkien ostamisen jotenkin turhamaiseksi, mutta nyt olen huomannut, miten paljon ne tuovat minulle piristystä päivään. Leikkokukista ajatukseni harhautuivat myös nuoruuteni harrastukseen, viherkasveihin. Perustin uudestaan vihernurkkauksen ja valitsin sinne isoja, helppohoitoisia ja näyttäviä kasveja. Niiden hoitaminen antaa minulle mielihyvää ja seuraan ilolla niiden heräämistä uuteen kasvukauteen. 

Tänä keväänä innostuin chileistä ja sain kasvattajalta kuusi kappaletta erilaisia ja eri vahvuisia hedelmiä muodostavia lajikkeita. Kaikki ovat kuulemma satoisia ja helppohoitoisia. Joukossa on erittäin koristeellisia eri värisiä hedelmiä tuottavia, valtaisia kämmenen kokoisia hedelmiä tuottavia sekä erittäin vahvoja kylmänkestäviä lajikkeita. Chilit ovat vielä sisällä, mutta sään lämmetessä siirrän ne kasvihuoneeseeni. Sitten vaan odottelen eri väristen hedelmien valmistumista ja alkusyksyn sadonkorjuuta. 

Lapsuuden kodissani isäni kasvatti orkideoja. Niiden moninaisuus, värikylläisyys ja mielenkiintoiset rakenteet kiinnostivat minua jo silloin. Seuraava askel kauneuden kaipuun toteutuksessa saattaakin olla perehtyminen orkideaan huonekasvina. Viime elokuussa kävin jo hieman tunnustelemassa kiinnostustani orkideoihin vierailemalla Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.Puutarhan kasvihuoneessa on mittava kokoelma erilaisia, eri puolilla maailmaa esiintyvistä orkidealajeista. Siellä, jos missään, havaitsee orkidea-lajien moninaisuuden.

Balettia kauneuden kaipuuseen

Estetiikan arvostaminen ja kauniista asioista nauttiminen ulottuu minulla myös ihmisen vartaloon ja sen liikkeeseen musiikin tahdissa. Aloitin aikuisbaletin yli 60-vuotiaana ilman minkäänlaista balettitaustaa. Alku oli varsin haastavaa. Yhtäkkiä kehostani löytyi aivan uusia käyttämättömiä lihaksia ja monet baletin perusliikkeet ja -asennot tuntuivat lähes luonnottomilta. Pikkuhiljaa kehoni tottui liikkeisiin, tasapaino parani ja kehotietoisuus vahvistui. Suurin osa aikuisbalettiin  osallistuvista on keski-ikäisiä, minulta vei myös jonkin aikaa ennen kuin tunsin kuuluvani joukkoon.

Nyt olen tanssinut balettia kaksi vuotta ja nautin suuresti liikkeen ja musiikin yhteydestä ja itseilmaisusta musiikin tahtiin. Baletin harrastamisen lisäksi minussa heräsi myös halu nähdä ja kokea balettiesityksiä. Ymmärrykseni baletin vaativuudesta on syventynyt ja halusin tarkastella ammattilaisten esityksiä myös tästä näkökulmasta. Niinpä viime talvena kävin katsomassa useaa erilaisia balettiesityksiä Kansallisbaletissamme mm. Prinsessa Ruususta, joka oli hyvin perinteinen klassisen baletin esitys. Erittäin taidokasta ja kaunista katsottavaa. Ehkä kuitenkin aika yksitoikkoista itseään toistavaa. Pjotr Tsaikovskin musiikki oli todella kaunista ja nautittavaa, puvustus ja lavastus oli kuten odotettua sadunomainen. Aivan toisenlainen kokemus oli Edit Piaf – balettiesitys tänä keväänä. Se oli todella vaikuttava ja ajatuksia herättävä. Liikekieli oli monikerroksista ja täynnä pieniä vivahteita. Esitys pitäisi ehdottomasti nähdä ja kokea useampaan kertaan. Tarina oli hyvin traaginen. Jukka Nykäsen säveltämässä musiikissa saattoi erottaa pätkiä Piafin tunnetuimmista kappaleista. Hieno oivallus oli Piafia eri ikäisenä esittävät neljä hahmoa. Esityksen läpi tapahtumia seurasi Piaf vanhana ikään kuin katsellen elämäänsä taaksepäin.

Kauneutta ulkonäköön

Kolmas ulottuvuus kauneuden kaipuussani liittyy ulkonäkööni ja sen hoitamiseen. Olen aina tykännyt olla huoliteltu niin vaatteiden kuin ulkonäköni suhteen. Jäätyäni eläkkeelle huomasin, että käyttöä entisille työvaatteille ei enää ole vaan vaatetus koostuu enemmänkin rennoista vapaa-ajan vaatteista. Niinpä olen tehnyt aika perusteellista uudistamista vaatteitteni osalta. Tämä työ on vielä kesken ja annan mielikuvitukseni laukata nyt vapaammin, kun minua ei sido kirjoittamattomat työpaikan säännöt pukeutumisen suhteen. Ajattelin, että eläkkeellä on turhaa enää kaunistautua ja jonkin aikaa yritinkin tätä toteuttaa. Kaunistautumistahan pidetään edelleen ainakin vanhemmissa ikäpolvissa turhamaisena ja todellakin kukaanhan ei minua täällä mökillä katsele. Huomasin kuitenkin pian, että minulle se, että hiukset, kynnet ja iho ovat hyvässä kunnossa, on tärkeää. Voin hyvin, kun myös näytän siistiltä ja hyvin hoidetulta ja saan pukeutua mukaviin ja kivan näköisiin vaatteisiin. Tässä ei ole kysymys turhamaisuudesta vaan siitä, että arvostan estetiikkaa ja nautin kauniista asioita. Siispä jatkossakin aion hoitaa itseäni ja laittaa korvakorut korviini asioille lähtiessäni.

Laura

Erityisherkkyyden lahja

 

Olin jo nuoresta pitäen loppuunpalamisherkkä. Erikoislääkärin konsultaatiolla kävi ilmi, että hän epäilee minun olevan erityisherkkä. Erityisherkkä, toistin sanat hänen perässään. Tällöin elettiin kevättä 2015.

Menin kotiini ja aloin tutkimaan netin kautta kaiken mahdollisen, mitä erityisherkkyydestä siellä kirjoitettiin. Ja kyllä, koin vahvasti olevani 100% erityisherkkä. En ole ikinä enkä milloinkaan ollut aistiyliherkkä.

Olen erityisherkkä. 

Kuormittumiseni sittemmin työelämässä sai minut tekemään ratkaisuja, joilla jaksan työelämää ilman työuupumusta. Näin kävi ja olen jo vuosikausia tehnyt kevennetyllä sabluunalla töitä. Nykyisin minua ei enää uhkaa loppuunpalaminen.

Olen saattanut myös kaksi lasta aikuisuuteen ja tältä osin itselleni on vapautunut paljon energiaa itseni hoitamiseen. Elän erittäin onnellista aikaa parhaillaan elämässäni. Viihdyn erinomaisesti yksin, sillä minulla ei erityisherkkänä ole koskaan tylsää. Projekteja on menossa kaiken aikaa, joita tulee tutkituksi.

En ole ikinä sairastanut minkään tasoista masennusta enkä muutakaan psyykkistä häiriötä tai psyyken sairautta. Minulla on ollut vahvuutta mielenterveyden saralla itsessäni. Somaattisia pikkuvaivoja on toki ollut, kenelläpä ei olisi ollut.

Minun mielestäni erityisherkkyys on suuri lahja ratkaistavaksi elämässä. Onneksi voi ratkaista, miten elämänsä erityisherkkänä viettää. Tarvitsen edelleen palautumista paljon.