Työhyvinvointi, burn-out ja erityisherkkyys

 

Rauhallinen kuja Haniassa, tasapaino, koti, hetki ennen työpäivää

Konttasin lattialla, enkä saanut henkeä. Kyyneleet kirposivat silmiini. Olin lyöty. Olin varma, että kuolen tai joudun vähintään psykoosiin. Olin saanut paniikkikohtauksen. Näissä tunnelmissa viitisen vuotta sitten silloinen tyttöystäväni talutti minut lääkärille. Olin ollut täysin vääränlaisessa työssä täysin vääränlaisen esimiehen kovassa kohtelussa liian kauan. Itse ei sitä vajoamistaan huomaa. Vasta silloin, kun kattila palaa pohjaan tajuaa sen, että nyt olisi viisainta tehdä jotain. Minulle sattui hyvä lääkäri, aivan parhaista parhain. Hänen ohjeillaan ja opastuksellaan tuo kevät ja alkukesä viisi vuotta sitten aloittivat minussa täysin uudenlaisen henkisen heräämisen. Tervehtymisen pitkä polku oli aluillaan. Olin tullut tieni päähän silloisessa työympäristössäni. Työhyvinvointini oli pakkasella ja pahasti. Olin vajonnut burn-outiin. Sieltä toipuminen kestikin sitten puolitoista vuotta.

Kylmä avanto, auringonsäteet, toivo

Olin tullut avannon reunalle. Minun oli valittava joko synkkään veteen uppoaminen tai auringonvalon pilkahdus ja toivo. Valitsin jälkimmäisen. Vaikka kovan hinnan siitä maksoinkin, siis toipumisestani. Silloinen liittoni hajosi, kotini lähti alta eron myötä ja työ loppui opintovapaan tieltä. Kaikki erityisherkälle tärkeät elämän peruspilarit romuttuivat ja koin muutoksen hyökyallot. Ja muutoksethan ovat minulle erityisherkkyydessäni aivan kamalaa myrkkyä. Näin viisi vuotta jälkeenpäin tajuan, että työhyvinvointi on minulle yksi tärkeimmistä asioita. Sellainen, joka on laitettava kuntoon hinnalla millä hyvänsä.

Mutkitteleva vuoristotie, toivo, kohti uutta

Työympäristö on minulle tärkeä asia. Vietänhän valveillaoloajastani suurimman osan töitä tehden. Työuupumuksen jälkeen toivuin sekä opiskelin kaksi vuotta opintovapaalla ja palasin sen jälkeen entiseen työpaikkaani. Esimieheni oli vaihtunut, joten yksi työhyvinvointiini eniten vaikuttavista asioista oli hypännyt jättiläisharppauksen parempaan suuntaan. Esimiehen vaikutus on minulle äärimmäisen suuri. Nykyinen esimieheni tuntee käsitteen erityisherkkyys ja se on todella helpottava tekijä. Oikeastaan täysin oleellinen jaksamiseni kannalta.

Palattuani opintovapaalta tajusin pian myös sen, että miksi en ole koskaan viihtynyt enkä ollut ollenkaan tehokkaimmillani avokonttoreissa. Sitä asiaa lähdin vähitellen muokkaamaan etätyön mahdollisuudella. Nykyään työskentelenkin suurimmaksi osaksi kotoa käsin ja käyn konttorilla vain pakosta. Jos olen konttorilla, niin menen mahdollisuuksien mukaan avotoimistossamme sijaitseviin pieniin työskentelykoppeihin, joissa saa oven kiinni.

Työmatka on myös tärkeä asia työhyvinvointini ja palautumiseni kannalta. Minulle on tärkeää, että työmatkani on mahdollisimman lyhyt. Pääsen kotiin ja töihin noin kymmenessä minuutissa. Näin ollen minulla jää aikaa kävelyyn iltaisin ja palautumiseni kannalta tämän on huippujuttu.

Tauot vaikuttavat paljon jaksamiseeni. Pitkät palaverit saattika koulutuspäivät ovat aivan kamalaa paskaa minulle. Vältän kaikkia työtilanteita, joissa joutuisin olemaan tuntitolkulla työn tai vaikkapa koulutuksen äärellä putkeen, ilman taukoja. Tarvitsen säännöllisiä taukoja ja myös rauhallisen paikan kesken työpäivän. Ihan joka ikinen päivä. Rytmitän myös työpäivääni syömisten osalta varsin säännölliseksi. Aamiainen, kevyt lounas yhdentoista aikaan ja iltapäivällä kahden aikaan välipala. Tasainen verensokeri on kohdallani työjaksamisen kannalta kaiken a ja o.

Liikkuminen ja kävely ovat myös keskeisiä asioita työpäiväni aikana sekä iltaisin. Liikkuminen ja luonto palauttavat kiireisen ja stressaavan myyntityön jälkiä kaikkein tehokkaimmin. Kun pitää päivittäin ja viikonloppuisin huolta liikumisesta, niin vireystilani pysyy siedettävällä tasolla ja siten vaikuttaa työhyvinvointiini oleellisesti.

Välillä meinaan kokea huonoa omaatuntoa siitä, että en suorita töitäni teollisentarkasti ja työpaikallani toimistolla kököttäen, kuten monet kollegani. Toisaalta olen tajunnut sen, että etätöitä tekemällä omaan rauhalliseen tahtiini pystyn juuri ja juuri selviämään nykyisestä myyntityöstäni. Se, että nykyinen työni onkin minulle todennäköisesti aivan vääränlainen työ onkin jo toisen blogitekstin arvoinen juttu.

Tsemppiä kaikille työhyvinvoinnin pariin. Alla olevan linkin jutussa puhutaan mm. työhyvinvoinnista.

https://www.ttl.fi/tyopiste/erityisherkkyys-ei-ole-heikkoutta/

Kirjoitus on julkaistu myös Arctic sensitivity -blogissa. 

Antti Paajanen

arcticsensitivity.fi

@arcticsensitivity

Kukoistuksen maaperä -erityisherkkyys ja neurokirjon piirteet

 

Ajattelen, että nykymaailmassa, moninaisuuden ymmärtäminen ei ole ainoastaan avain parempaan yhteiseloon, vaan se luo maaperän inhimilliselle kasvulle, kehitykselle ja kukoistamiselle. Esimerkiksi erityisherkkyys ja neurokehitykselliset oirekuvat, kuten ADHD ja autismikirjo herättävät paljon keskustelua ja vaikka ne ovat erillisiä ilmiöitä, niiden yhteyttä on tärkeää pohtia, jotta voimme tukea yksilöitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Erityisherkkyys (Highly Sensitive Person, HSP) on synnynnäinen temperamenttipiirre, jota esiintyy noin 15–20 % ihmisistä. Se ei ole diagnoosi tai häiriö, vaan ominaisuus, joka liittyy hermoston voimakkaampaan reagointiin aistiärsykkeisiin ja syvälliseen tiedon prosessointiin.  Erityisherkät havainnoivat ympäristöään tarkasti ja reagoivat herkästi sekä positiivisiin että negatiivisiin ärsykkeisiin.

 

Erityisherkkyyttä kuvataan neljän piirteen avulla: syvällinen prosessointi, kuormittumisalttius, emotionaalinen intensiivisyys ja sensorinen herkkyys. Tämä tarkoittaa että uudet tilanteet ja ärsykkeet, kuten melu ja kirkkaat valot, voivat vaikuttaa voimakkaasti erityisherkkään ja hän saattaa kaivata rauhallista tilaa palautuakseen. 

 

Neurokehitykselliset oirekuvat – diagnosoituja ja moninaisia

Neurokehitykselliset oirekuvat ovat diagnosoituja tiloja, jotka voivat vaikuttaa yksilön kykyyn kommunikoida, oppia tai sopeutua ympäristön  vaatimuksiin. Autismikirjo, ADHD ja muut neurokirjon piirteet vaikuttavat käyttäytymiseen ja kognitiivisiin prosesseihin monin eri tavoin. Näiden piirteiden kanssa elävät saattavat tarvita erityistukea päivittäisessä elämässä ja oppimisessa.

Vaikka neurokehitykselliset oirekuvat ja erityisherkkyys ovat erillisiä asioita, on mahdollista, että yksilöllä on molemmat. Esimerkiksi yksilö,  jolla on autismin piirteitä, saattaa myös olla erityisherkkä. Tällaisessa tilanteessa tuki on mietittävä yksilöllisesti, huomioiden sekä diagnoosin että temperamentin erityispiirteet. Ymmärrys molemmista auttaa rakentamaan ympäristön, jossa yksilö voi kukoistaa.

 

Yksilöllisyys ja ympäristön merkitys

Samoin kuin kukat tarvitsevat otollisen maaperän, hoivan ja huolenpidon kasvaakseen ja kukoistaakseen, myös erityisherkkyys ja neurokirjon piirteet vaativat ymmärrystä ja tukea voidakseen kehittyä vahvuuksiksi. Ajatus siitä, että "antaa kaikkien kukkien kukkia", kuvastaa hyvin näiden yksilöllisten piirteiden merkitystä. Meillä kaikilla on ainutlaatuisia vahvuuksia ja samalla myös haasteita. Ympäristö, jossa elämme ja kasvamme, vaikuttaa suuresti siihen, miten nämä piirteet näyttäytyvät ja miten voimme hyödyntää niitä vahvuutena. Esimerkiksi erityisherkkä lapsi voi loistaa, jos hän saa kasvaa ympäristössä, jossa häntä tuetaan kuormituksen hallinnassa ja annetaan aikaa sopeutua uusiin tilanteisiin. Samoin neurokehityksellisen oirekuvan omaava lapsi voi löytää vahvuutensa, kun hän saa strukturoitua ja joustavaa tukea, joka auttaa häntä arjessa toimimisessa.

 

Erityisherkkyys ei ole vika tai sairaus, vaan osa moninaista temperamenttia, aivan kuten neurokirjon piirteetkin ovat osa ihmisen monimuotoisuutta. Kummatkin voivat olla vahvuuksia, jos niitä ymmärretään ja niitä tuetaan oikein. 

 

Kukoistamisen avaimet: Ymmärrys ja tuki

Se, että joku on erityisherkkä tai omaa neurokehityksellisen oirekuvan piirteitä, ei tarkoita, että olisi jollain tavoin heikompi tai että ei voisi menestyä. Päinvastoin nämä piirteet voivat rikastuttaa elämää, jos vain itse yksilö ja hänen ympäristönsä ymmärtävät, miten tukea hänen yksilöllisyyttään. Lisäksi voidaan kysyä, eivätkö kaikki hyödy ympäristöstä, joka on suunniteltu tukemaan erityisherkkiä ja neurokehityksellisen  oirekuvan omaavia? Tällaisen ympäristön voisi ajatella luovan yleisesti tilaa yksilölliselle kasvulle ja hyvinvoinnille.

 

Ymmärtämällä ja hyväksymällä erilaisuuden ja yksilölliset tarpeet voimme auttaa kaikkia kukoistamaan omassa tahdissaan. Tukemalla yksilöitä heidän kasvussaan ja kehityksessään – olipa kyseessä erityisherkkyys, neurokirjo tai molemmat – luomme maailman, jossa jokainen voi voimaantua ja löytää oman vahvuutensa.

 

Kirjoittaja on kasvatustieteen maisteriopiskelija Erika Carlson, joka parhaillaan suorittaa työharjoitteluaan yhdistyksessä. 

 

Lähteet

Aron, E. N. (2015) Erityisherkkä lapsi.

Airaksinen, A., Satri, J., Ollila, S., & Salonen, A. O. (2023). ”Suurin osa elämästä on menny siihen, että mun täytyis olla toisenlainen”: Herkkyyden kokemuksia nyky-yhteiskunnassa. Aikuiskasvatus, 43(4), 276–292. https://doi.org/10.33336/aik.126144

Autismiliitto. https://autismiliitto.fi/autismi/erilaista-autismia/neuropsykiatriset-hairiot/ 

Tuomisto, S. (2024) Erittäin herkät lapset ja stressin ilmeneminen varhaiskasvatuspäivän jälkeen. Pro gradu – tutkielma, Helsingin yliopisto.  http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202406263344

 

Erityisherkkä etsii ystävää!

 

Jäsenen ja työkokeilijan blogikirjoitus 

Kun sain ehdotuksen kirjoittaa tekstin ystävien etsimisestä erityisherkkänä, aloin ensimmäisenä miettimään, että mitä on ystävyys. Minusta ystävyyttä on lempeä ja hyväksyvä kohtaaminen kahden ihmisen välillä, jossa näkyy kunnioitus ja halu suhteen jatkuvuudelle. Tämä ei tarkoita sitä, että ystävän kanssa oltaisiin aina samaa mieltä tai samanlaisia. Päinvastoin ystävyydessä on tilaa molemmilla olla omanlaisensa ja asioita keskustellessa kunnioittavassa ilmapiirissä on mahdollisuus tuoda myös eriäviä mielipiteitä esille, joskus jopa väitellä. Esimerkiksi todellinen ystävä uskaltaa kyllä rakkaudella sanoa mielipiteensä, jos näyttää hänen silmissään siltä, että toinen on tekemässä elämässään huonoa hedelmää tuottavia valintoja. Ystävä kuitenkin antaa ihmiselle tilaa myös tehdä omat valinnat elämässään, ei syytä, eikä manipuloi eikä myöskään kontrolloi. Ei elä sen toisen ihmisen elämää, vaan ymmärtää yhteyden ohella myös erillisyyden ja itsenäisyyden. Ystävyys onkin tervettä yhteyttä. Sitä että tunnistaa, että tämä ihminen haluaa sydämestään minulle hyvää ja haluaa jakaa elämästään osan tai osasia minun kanssani. Ystävyys on yhteistä aikaa, yhteistä tekemistä, tutustumista ja yhteisten hetkien jakamista. Ystävyys on oman kasvunsa jakamista toisen kanssa…. Näin esimerkiksi minä ajattelen ystävyydestä. 

Mutta mistä sellaisen ystävän löytää? Minulla on tarjottavana näihin kolme vinkkiä. 

Ensimmäinen minun vinkkini ystävien etsimiseen on silmien avaaminen näkemään ne jo olemassa olevat ihmiset ympärillä. Onko kenties elämässäni jo ihmisiä, joita voisin kutsua ystävikseni, tai sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voisin syventää ihmissuhdettani ystävyyteen? Elämässä saattaa olla tuttavallisia kontakteja ja hyvän päivän tuttuja. Heidän kanssaan voisi kokeilla, että syventyykö esimerkiksi yhteisen tekemisen kautta suhde ystävyyteen. Pyytämällä esimerkiksi tällaista tuttavaa kahvilaan kahville, tai mukaan kalareissulle. 

Toinen vinkkini on yhteiset kiinnostuksen kohteet. Vaikka aina ei tarvitsekaan olla aivan täysin samoista asioista kiinnostunut ystävänsä kanssa, yhteys voi löytyä jotain muuta kautta, niin samat kiinnostuksen kohteet voivat auttaa ihmissuhteen rakentamisessa. Kannattaa miettiä, että millaisista asioista itse on kiinnostunut ja alkaa linkittäytymään samanlaisista harrastuksista kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Sieltä voi nousta ajan kanssa myös ystäviä. 

Viimeisenä vinkkinä annan ystävänhakuun suunnatut palstat ja toiminnat. Yksi esimerkki näistä on HSP Suomi ry:n Nuoret aikuiset -hankkeen kaveripalvelu, jossa viisi nuorta muodosti kaveriporukan tänä syksynä. Ystävää voi hakea myös esimerkiksi erilaisissa Facebook-ryhmissä. Näissä kuitenkin kannattaa kiinnittää tutustuessa huomiota erityisen paljon turvallisuuteen, ei jakaa esimerkiksi heti alkuun puhelinnumeroa sekä sopia ensitapaaminen julkiselle, turvalliselle paikalle. Kuka vaan voi esittää netissä erilaista persoonaa, jonka takia asian suhteen kannattaa ainakin alkuun olla varovainen. 

Kun ystävä tai ystäviä on löytynyt, alkaakin sellainen vaihe, että miten sitä ystävyyttä ylläpidetään? Siitä voisin kirjoittaa seuraavan blogikirjoituksen.

Ystävällisin terveisin,

Siina

Nuorten aikuisten hankkeen podcast-sarjassa syvennytään ystävyyden erilaisin ulottuvuuksiin. Kuuntele jakso verkkosivuilta, Youtubesta tai Spotifysta! 

Psykologinen turvallisuus ja erityisherkkyys

Mitä on psykologinen turvallisuus? Yhden määritelmän mukaan se on (Adeptus verkkosivu): ”Psykologinen turvallisuus on tila, jossa tunnet yhteenkuuluvuutta, turvallisuutta oppia, turvallisuutta osallistua ja turvallisuutta haastaa vallitseva tilanne”.

Kuulostaako tutulta sinulle herkkis siellä ruudun toisella puolella? Oletko poistunut takavasemmalle työyhteisöstä, tilaisuudesta, kaveriporukasta, jossa yllä olevat asiat eivät ole toteutuneet?

Olen saanut työskennellä tämä teeman parissa viimeisen vuoden ajan ja ajattelin, että tämä työelämässä käytetty termi olisi hyvä nostaa myös tänne blogiin. Sen verta tuttua huttua psykologinen turvallisuus on minulle herkkiksenä ollut fiiliksenä sekä työelämässä ja työelämän ulkopuolellakin. Rupesin tällä viikolla pohtimaan, että onko psykologinen turvallisuus, tai sen puute, oikeastaan ollut työurani ajan sinä suurimpana kivenä kengässäni?

Kun pinnan alla kuohuu, joskus sitä vain ajautuu kulkemaan virran mukana, eikä tajua lähteä pois myrkyllisestä tilanteesta.

Erityisherkkänä miehenä olen varsinkin työelämässä padonnut sisälleni niitä psykologisen turvattomuuden fiiliksiä, jotka olisi ollut hyvä tunnistaa ja käsitellä jo aikoja sitten. Mutta metsään olen mennyt useamman kerran ja ihmetellyt, että miksi homma ei toimi, miksi uuvun ja miksi olen negatiivisilla fiiliksillä ja käyttäydyn sen mukaisesti. ”Tiimien jäsenet kuuntelivat toisiaan ja uskalsivat näyttää tunteitaan ja kertoa tarpeistaan.”(Huhigg, 2016). Monet organisaatiot ja miksei myös koulutussysteemit ovat suosineet ekstroverttejä ja on pelkästään positiivinen asia, että psykologisesti turvallisempaan työympäristöön on kiinnitetty huomiota viimeisten vuosien ajan paljon enemmän ja pyritään huomioimaan myös introverttejä sekä pidempään asioita pohtivia hahmoja.

Minulla on herkkiksenä kyky aistia näitä välillä hienovaraisia ja toisinaan ylitunkevan ahdistavia sävyjä tiimeissä, organisaatioissa ja niiden johtamisessa. Mielestäni jokaisen työpaikan eduksi olisi kuunnella enemmän herkkiksiä, jotka havaitsevat usein tunneilmaston muutokset paljon aikaisemmin kuin tavalliset tallaajat. Herkkikset ovat kuin naava puiden oksilla. Jos naavaa löytyy, niin hyvä. Jos taas ei, niin metsässä on jo huono ilmanlaatu. Naava katoaa ensin puiden oksilta, sitten vasta tulee muita näkyviä oireita metsään. Sen työpaikan ilmanlaadun tunnistamiseen ja asioihin reagoimiseen ajoissa miestä herkkiksistä voisi olla suuri apu.

Olen myös pohtinut, miksi tietyt kaveriporukat ja äijäily ovat tuntuneet minusta vieraalta. Ehkä en ole kokenut oloani niissä tilanteissa psykologisesti turvalliseksi ja siksi olen ajautunut erilleen sellaisista ystäväpiireistä. Parhaat illanvietot ja hauskimmat setit olen viettänyt niiden ihmisten kanssa, joiden seurassa tunnen olevani turvassa. Seurassa, jossa voin olla täysin oma itseni, ilman filttereitä. Psykologinen turvallisuus ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat tärkeitä palasia onnelliseen elämään.

Oletko sinä törmännyt psykologisen turvallisuuden käsitteeseen ja miten olet sitä asiaa kokenut, mitä olet oppinut?

Oikein hyviä psykologisesti turvallisia kohtaamisia teille kaikille tähän syksyyn.

Antti Paajanen

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Arctic sensitivity -blogissa. 

Instagram

Pilviin tuijottelulla läsnäoloa

Olen vuosien mittaan kehittänyt itselleni ensin tiedostamatta ja sitten tietoisesti äärettömän tärkeän työkalun: läsnäolevan ja tietoisen kävelyn menetelmän. Se oli ehkä tärkein yksittäinen apuväline, jonka voimin selvisin uupumuksen kierteestä. Nyt en enää osaa elää ilman sitä.

Kävellessäni tulin äärettömän tietoiseksi siitä, miten katoavaista ja hetkellistä kaikki todella on. Pilviin tuijotellessani havaitsin, miten muutamassa sekunnissa näkymä oli muovautunut uudenlaiseksi. Joka aamu kävelylle lähtiessäni huomasin, että maisema oli hienovaraisesti muuttunut. Luonnon syklisyys alkoi aivan uudella tavalla avautua ja samalla myös läsnäolon merkitys.

Nykyään ehkä puhutaan tässä hetkessä elämisestä jo liiankin kanssa, ihan kyllästymiseen asti. Sillä on syynsä ja tehtävänsä. Onkin ihan toinen juttu lukea aiheesta ja kuunnella mielenkiintoisia podcasteja kuin toteuttaa läsnäolon taitoa arjessaan, jokapäiväisessä elämässä. Minkään materiaalin läpikäyminen ei vielä tee sen sisältöä todeksi omassa elämässä.

On kovin helppoa antautua virran vietäväksi. Sitä sukeltaa laput silmillä
suorittamisen harmaaseen tunneliin, jonka päästä odottaa löytävänsä valoa. Joskus tunnelin pää karkaa aina vain kauemmas ja kauemmas. “Kun selviän tästä ja tuosta.. Sitten kun saan tämän tehtyä.. Kunhan loma alkaa.. Ensi kuussa varmasti jo helpottaa..”

Harmaassa tunnelissa ei ole maisemaikkunoita eikä kauniita, virvoittavia taukopaikkoja. Kaikki muu, toisin sanoen elämä jää näkemättä, kokematta, huomaamatta ja aistimatta. Tunnelissa tallustaja päätyy raahautumaan. Moni uupuu ennen pitkää. Minäkin.

Herkän hienoviritteiset vastaanottimet menevät ikään kuin tukkoon, kaikki puuroutuu ja missään ei tunnu olevan mitään tolkkua. Sisäinen ristiriita kasvaa yhä suuremmaksi. Herää kysymys: Onko tämä itseä vastaan kamppailu todella kaiken arvoista? Kenen ehdoilla elän?

On aika vaikea nakertaa tunnelin seinään ovea, jos siihen ei ole voimia tai ylipäänsä halua. Jos kehon ja mielen viestit vaientaa kuoliaaksi, ollaan jo aika pitkällä menossa vikasuuntaan. Toisille stop-merkki tulee aiemmin kuin toisilla. Sydämestäni toivon, että löydät halua ja voimia kääntää tänään katse pois kengän kärjistä. Se on valinta, sinun valintasi. Katso ylös, ihastele hetki vaihtuvaa taivaallista taidenäyttelyä. Ajattele, mistä olisit voinut jäädä paitsi!

Lämmöllä,
Pia-Maria Ahonen
Balanssia

Lisää ajatuksiani voit lukea Balanssia Erityisherkän Elämään -blogistani.