Erityisherkkä ikääntyy. Miten meihin suhtaudutaan.

 Jäsenen blogikirjoitus:

Miten meihin ikääntyviin suhtaudutaan? Eläkeläisiin, joita on suurin osa plus/yli 65-vuotiaista suomalaisista. Mitä porukkaa meidän ajatellaan olevan...

Ei olla minkäänlainen yhtenäinen porukka ollenkaan. On ikähaitariakin monta kymmentä vuotta. Voisi puhua varhaisvanhuudesta (jossa itse nyt ajattelen olevani), keskivanhuudesta ja myöhäisvanhuudesta. Kuulostaapa omituiselta… Kuitenkin jos vanhuuteen lasketaan kuuluvaksi noin ikävuodet 65-112, niin onhan se vain pitkä ajanjakso. Eikä olla samalla viivalla 65-vuotias ja se 112-vuotias, joita heitäkin jo löytyy. Tosin ennusteet sanovat, että eliniänodote suomalaisilla on laskemassa.

Joku kuuskymppinen voi siis olla kremppainen, joku taas täysin terve. Jollakin on jo muistihäiriötä kun taas toisella niitä ei tule koskaan. Moni tekee työtä edelleen, joku taas on jo muiden avun varassa. Todella heterogeeninen joukko on tämä ikääntyneiksi tai vanhuksiksi, senioreiksi kutsuttu ihmisryhmä.

Meitä erityisherkkiä on viidesosa tästä ryhmästä. Me koetaan moni asia syvemmin, ja moni asia kolahtaa, vaikuttaa eri tavalla meissä. Aistimme ilmapiirejä, tunnelmia ja tuoksuja, vivahteita tarkemmin kuin muut. Yliviritymme liiasta. Ja monia haasteita tulee hissun kissun; lääkärikäyntejä terveyskeskuksissa, luopumisia, pienemmillä tuloilla pärjäämistä. Voimia tarvitaan eri tavalla kuin aiemmin. Elämä voi tulla haastavammaksi. Ja se miten yhteiskunta ja muut ihmiset suhtautuu meihin, sen erityisherkkä kyllä aistii oikein hyvin.

- No, kannattaako sitä ikääntynyttä mammaa enää niin tutkia tutkia, ja laittaa leikkausjonoon kun on nuorempia pitkä jono odottamassa. Siinä jonon tukkeena se on monessa muussakin, ei ruuhka-aikaan pitäisi tulla kaupungille, hitaita kun ovat. Ja onko ikääntyneemmän mielipiteellä niin paljon enää merkitystä ylipäätään? Niillähän jo muisti pätkii ja ajatukset ovat jostain menneisyydestä, ei niillä ole enää virkaa. Ehkä näin. Tai sitten ei.

Vaikea sanoa mitä nuoret ajattelevat vanhoista tänä päivänä. Jotenkin koen itse että paljon menee hukkaan jos ei kuunnella meitä. No onhan valtionpäämiehet ja tieteen edustajat, uskonnon edustajat usein vanhoja. Siinä oiva esimerkki että kyllä kokemuksella on arvoa ja merkitystä. Kyllähän vaikka edellinen presidenttimme Sauli Niinistö oli ja on hyvin arvostettu presidenttinä ja ihmisenä. Ja emerituspiispa Irja Askolaa kuunneltiin ja arvostettiin ja edelleen arvostetaan. Tiedemiehet viisastuvat aina vain vanhetessaankin, ajatellaan nyt vaikka avaruustähtitieteilijä Esko Valtaojaa. Näitä esimerkkejä on vaikka miten paljon, meillä ja maailmalla.

- Pistää miettimään. Jos viisaus jalostuu entisestään vanhenemisen myötä, niin eiköhän se tee sitä meillä kaikilla. Sillä naapurin mummolla, ja sillä jo ikäihmistyökaverilla. Kyllä! Tjaa, riippuu nyt toki ihmisestä. Viisaus karttuu kun sitä kartuttaa. Kuuntelee muita ihmisiä, lukee, harjoittaa osaamisaluettaan edelleen. Ihan kuin se fyysinen kuntokin karttuu kun sitä kartuttaa. Ja mielen hyvinvointi niin ikään.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jospa me ikääntyvät erityisherkät koitetaan löytää niitä kaikkein parhaita ominaisuuksiamme, ja käyttää niitä. Saa keskustella syvällisiä, mutta ei muita neuvomalla silloin kun neuvoja ei haluta.. Omat rajat on hyvä pitää, siinä tekemisessä, että jaksaa. Sillä opettaa muitakin, omalla esimerkillään. Aisteistaan muuten saa nauttia täysillä, se tekee niiin hyvää; kahvin tuoksu, metsän tuoksu, tai viljapellon. Kaikki tuo huumaavan kaunis luonto ja mikä on kohta taas ihan erityisenä väriloistona ympärillämme. Luonnon äänet, musiikki  ja muut kaikki ihanat äänet. Herkistä korvista on toden totta iloakin. Nautin itse syysiltoina myös  ASMR:stä. Ne pienet äänet kutittavat korvia ihanasti. Pienet asiat ovat helpolla saavutettavissa, voimaannuttavat ja auttavat jaksamaan.

Tämä maailmanaika tarvitsee paitsi viisaita niin ihan erityisesti empaattisia, myötätuntoisia ihmisiä. Meitä erityisherkkiä. Empatiaa saa käyttää suruttomasti, rajattomasti, kaikkialla, syteen tai saveen, niin rohkeasti käyttää. Rohkeasti herkkänä näyttää ja käyttää.

Nimittäin niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. 'Huudetaan' siis ystävällisesti, empaattisesti, arvostavasti, rakastavasti. Ja metsä vastaa samalla mitalla.
Näinköhän? - Mitäpä ajattelet vertaiseni ikääntyvä erityisherkkä?

Merja Korpisaari

HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä

Luen myös sarjan aiemmat blogipostaukset:

Erityisherkkä ikääntyy.

Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous.

Erityisherkkä ikääntyy. Keho ja mieli.

 

Lue myös Lauran kirjoitus Mieleenpainuvasta kesästä.

 

 💙💙💙

 

 

Sisäistä päänsilitystä

 

Viime aikoina olen pohtinut paljon sisäisen puheen merkitystä. Tuossa eräänä aamuna havahduin kahvia hörppiessäni näkökulmaan aiheesta, jota en ole aiemmin tullut niin ajatelleeksikaan.

Tuijottelin ulos vanhan kotitalomme ikkunasta, rapsuttelin pöydällä pötköttelevää Pilli-kissaa (kyllä, meillä saa kissat olla pöydällä...) ja höpöttelin sille kaikenlaista hellittelevää supatusta. Kuten aina.

Hukutan kissani hellyyteen, haleihin ja pusuihin. Juttelen niille aina (paitsi, jos on oltu tuhmia) rakastavasti ja lempeydellä. Voin sanoa, että “mami rakastaa” vaikka sata kertaa päivän aikana, eikä se koskaan tunnu mitenkään liioittelulta.

Ihmisille onkin sitten paljon vaikeampaa osoittaa yhtä varauksetonta lämpöä. Saati itselle. Se tuntuu olevan huomattavasti vaikeampaa. Ainakin minulle. Ajattele, jos voisimme hitusenkin siitä rakkaudesta kohdistaa itseemme ja siihen, miten itseämme puhuttelemme! Se voisi tehdä ihmeitä. 

Liian usein herkkä kokee riittämättömyyden, erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteita. Vaadimme liikaa itseltämme ja kun emme kykene täyttämään omia tai muiden meille asettamia odotuksia, seuraa siitä itsesyytöksiä ja pettymyksiä. Nuhtelemme ja arvostelemme itseämme. Päänsisäinen puheemme on armotonta.

Yhtä kaikki, jokainen, jolla on ilo ja onni saada elää yhdessä lemmikkinsä kanssa tietää, miten valtavan suuri merkitys sen (hänen) olemassaolo on arjessa, niin iloissa kuin suruissa. Saamme aitoa ja hyväksyvää läsnaoloa. Kelpaamme juuri sellaisena kuin olemme. Terapioimme toinen toisiamme. Ja se on valtavan tärkeää.

Voisimmeko joskus myös samalla, kun silittelemme kissan suloisen pehmoista turkkia sulkea silmämme ja ajatella samalla silittävämme itseämme lempeästi ja myötätuntoisesti? Olemme sen ansainneet.

Lämpöisin terveisin,

Pia-Maria Ahonen

(Catrovert = viihtyy paremmin kissojen kuin ihmisten parissa)

PS. Sydänlämpöinen kiitos mahdollisuudesta jakaa ajatuksia Rohkeasti herkkä -blogiin! Olen 45-vuotias herkkä, kolmen kissalapsen äiti, vaimo ja vanhan talon asukas. Toteutan omassa työssäni, pienessä Balanssia-yrityksessäni palveluitani herkkyyden ehdoilla; sitä kunnioittaen ja arvostaen sekä haasteet tiedostaen.

Lisää ajatuksiani voit lukea Balanssia Erityisherkän Elämään -blogistani: https://www.balanssiapia.fi/posts.

Nuorten sarjispajassa keväällä syntyneitä sarjakuvia

 

Sarjispaja kuuluu 16‒29-vuotiaille HSP-nuorille suunnattuun toimintaan. Sarjakuvapajassa tutkitaan erityisherkkyyttä sarjakuvan keinoin jokaisen omasta näkökulmasta.

Osallistujat kokoontuvat Zoom-videoyhteydellä 1,5 tunniksi kerrallaan viitenä torstaina ajanjaksona 31.10.‒28.11.2024 klo 18.00‒19.30.  

Tunnilla tehdyt sarjakuvat jaetaan sarjispajaa varten perustettuun WhatsApp-ryhmään.

Ilmoittaudu sarjakuvapajaan sähköpostiosoitteeseen susanna.sihto@erityisherkat.fi. 

Mieleenpainuva kesä

 

Kesä kääntyy jo syksyksi. Tämä on hyvä hetki summata mennyttä kesää. Minulle tämä kesä on ollut erityisen mieleenpainuva. Olen toki nauttinut aiemmistakin kesistä kovasti. Työssäni minulla on ollut mahdollisuus pitää yli kuukauden kesäloma, mikä on luonut hyvän mahdollisuuden virkistyä ja levätä. Tämä kesä on ollut kuitenkin erilainen. Erityisherkän tyypilliset piirteet nähdä ympärillään kauneutta, havainnoida ympäristöä intensiivisesti ja prosessoida asioita syvällisesti ovat korostuneet.

Olen tunnistanut itseni erityisherkäksi 2010-luvulla luettuani Elaine Aronin kirjan Erityisherkkä ihminen (2013) niin kuin monet muutkin. Minulla on kuitenkin kestänyt varsin kauan ymmärtää, että tähän hermostolliseen ominaisuuteen liittyy hyviä ja voimaannuttavia erityispiirteitä. Yritin pitkään olla kuin normi-ihmiset ja pidin erityisherkkyyttä pelkästään haitallisena ominaisuutena.Tänä kesänä olen aivan erityisesti löytänyt erityisherkkyyden positiiviset ja elämääni rikastuttavat piirteet.

Luonto on ollut minulle aina tärkeä ja se, että ihminen on osa luomakuntaa, suurempaa kokonaisuutta, on ollut itsestään selvyys. Tänä keväänä ja kesänä minulla on ollut erityisen vahva aistikokemus luonnossa tapahtuvista muutoksista kevään vaihtuessa kesään ja nyt kesän vaihtuessa syksyyn. Olen seurannut tarkasti kevään heräämistä, kasvien heräämistä talvilevosta, niiden kukintaa ja kasvua kesällä, lintujen muuttoa Suomeen ja niiden pesinnän onnistumista sekä eläinten touhuja pihapiirissä. Olen seurannut päivän pituuden vaihtelua sekä sääoloja. Luonnossa tapahtuvat pienet asiat ovat ilahduttaneet minua aivan erityisesti. Jollain tavalla erityisherkän havainnointikyky on erityisellä tavalla terävöitynyt.

En osannut odottaa näin suurta muutosta jäädessäni keväällä eläkkeelle. Olin varsin hyvin valmistautunut eläkkeelle jäämiseen, miettinyt erilaista tekemistä ja sopinut itseni kanssa, mitä asioita haluan tehdä heti jäädessäni pois työelämästä. Olen aina ollut varsin työorientoitunut ja työllä on ollut minulle suuri merkitys. Tämän vuoksi eläköityminen jännitti. Vaikka olin hyvin valmistautunut, en arvannut, että eritysherkkyys muuttuisi vahvaksi voimavaraksi, kun se saa tällä tavalla tilaa tulla esille.

Toinen merkittävä havainto uudesta elämänvaiheestani on aikaisempaa suurempi vapaus kuunnella kehoa ja mieltä, suunnitella päivänsä ja tekemisensä sen mukaan. Erityisesti olen nauttinut hitaista aamuista lehteä lukien ja aamupalaa syöden. Olen aina tykännyt liikunnasta ja urheilemisesta, mutta töiden takia joutunut keskittämään liikuntaharrastukset arki-iltoihin. Nyt, kun voin vapaasti suunnitella päiväni, olen voinut liikkua silloin, kun se keholleni parhaiten sopii. Minun kohdallani se tarkoittaa usein miten aamupäiviä, jolloin päivä on vasta alullaan. Ajankohdan lisäksi saan liikkua tavalla, mikä sillä hetkellä sopii parhaiten keholleni ja mielelleni. Liikkumisen riemu on saanut ihan uuden merkityksen.

Kesällä ei ole ollut minnekään kiire vaan aikaa ja vapautta on ollut runsaasti. Työhön liittyvät haasteet ja mahdolliset murheet, jotka ovat aikaisemmin kuormittaneet mieltä, ovat olleet poissa. Tämä kaikki on antanut myös tilaa intensiivisemmälle läsnä hetkessä -ololle. Olen viettänyt monia mukavia hetkiä läheisteni kanssa kuunnellen ja jutellen niin arkisista kuin syvällisemmistäkin asioista. Olen kokenut suurta yhteyttä läheisiini. Kesän kääntyessä nyt syksyyn olen vakuuttunut erityisherkkyys-ominaisuuteni mahtavista positiivisista puolista. Näiden mietteiden siivin odotan hyvillä mielin, mitä syksy tuo tullessaan.

Laura

Olet liian herkkä!

Onko sinulle tuttu tokaisu? Minä ainakin olen erityisherkkänä siihen seinään törmäillyt. 

Usein herkkyyttä käytetään lyömäaseena silloin, kun turvattomassa vuorovaikutussuhteessa yritetään tuoda esiin toiveita, tunteita, odotuksia tai omia rajoja. Tavoitteena on kuulluksi tuleminen, suhteen parantaminen sekä tasavertaisuus ja silti lopputulos voi olla hyökkäys, mitätöinti, vastuun karttaminen, vihamielisyys tai mykkäkoulu. 

Niin, ja ”sä oot ihan liian herkkä!” 

➡️ Koska et kestä, että sulle sanotaan MITÄÄN! 

➡️ Koska aloit ITKEÄ! 

Puretaanpa tätä hieman. 

Entä jos kyse ei olekaan liiallisesta herkkyydestä, vaan järki-ihmiseksi itseään kutsuvan omista, maton alla piilossa lepäävistä käsittelemättömistä tunteista. 

Voisiko ollakin niin, ettei vannoutunut järki-tyyppi pystynyt siinä kohtaa asettumaan toisen asemaan? Ei löytänyt itsestään empatiaa? Toimi ja puhui ajattelemattomasti? Ei ottanut vastuuta omasta osuudestaan vuorovaikutuksessa? 

Kaikissa meissä on herkkyyttä. Kaikilla meillä on tunteita. Usein tiukka järki-ihminen ei vaan ole, tai uskalla olla niistä tietoinen. Ne on vaikeina tukahdutettu näkymättömiin, ja ne purskahtelevat käsittelemättöminä esiin esimerkiksi toisen ihmisen tunteiden kohtaamisen vaikeutena. 

Ja sitten se itku. Kysynpä vaan mitä haittaa siitä on? 

Itkeä voi vaikka surusta, pettymyksestä itseensä tai muihin, ikävästä, hylkäämisen pelosta, yksinäisyydestä, fyysisen tai psyykkisen väkivallan tai sen uhan pelosta, rakkaudesta, kaipuusta, onnesta, ilosta, ylpeydestä… 

Kyllä tänne kyyneleitä mahtuu, eivätkä ne ole itkemättömiltä pois! 

Lopuksi: Herkällä on usein uskallusta tuntea ne vaikeimmatkin tunteet – rohkeaa, sanoisin. Herkkä elää monesti täydemmin kaikkien aistiensa kautta – syvempää, aistillista, läsnäolevaa. Herkältä ei puutu myötätuntoa, kykyä eläytyä ja ymmärrystä muidenkin tunnetiloista – tarpeen melko monissa työtehtävissäkin. 

Lempeydellä Heli – ylpeästi herkkä

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Naiseuden voima -blogissa. 

 ~~~

SunAskeleita | Heli Heikkilä 

Instagram

SunAskeleita/Heli Heikkilä tarjoaa yhdistyksen jäsenille jäsenalennuksia.